(tämä tarina sijoittuu mielikuvitukselliseen maailmaan..)
Haistan vieläkin sen kesäisen viljan tuoksun, jonka tuuli kuljetti leikitellen sieraimiini.
Olen iso nyt.En ole unohtanut, enkä tule unohtamaan.Isä!
"Isä, Isä!"Juoksin alas vuoren rinnettä.
"Nuura, ruusunnuppuni!"Isä huudahti riemuiten ja kaappasi minut pehmeään halaukseen."Mitä kylään kuuluu?Milloin voin tulla mukaasi?Koska näen valkoisen hiekkarannan?"kysyin malttamattomasti, sillä olin jo pitkään haaveillut valkoisesta hiekkarannasta, joka oli kylän laidalla ja joka tosiaan oli nimensä veroinen.Hiekka siellä oli valkoista kuin lumi ja sileää kuin silkki.
"Malttia nuppuseni.Olet parin päivän päästä 16. kesäinen ja en ole vielä päättänyt mitä teemme." Isä sanoi silmää vinkaten."Kuinkas muuten isoäiti voi?" "huononemaan päin"vastasin alakuloisena,"luulenpa, että hän lähtee pian".Pienen hiljaisuuden jälkeen katsahdin isää epävarmana kävellessämme kotiin päin.Lopulta isä rikkoi hiljaisuuden,"no,täytyyhän jonkun mennä huolehtimaan äidistä."Hän sanoi ja kuulin kuinka isän ääni värisi vaikka hän yrittikin sitä peittää.
Saavuimme kotiin ja menimme isoäidin luokse.Isä istahti maahan hänen viereensä ja tarttui tämän kädestä tiukasti kiinni."Aah,kultaseni"isoäiti sanoi isälle,"älä vuodata kyyneliä.Minä en pelkää.Olen elänyt hedelmällisen ja rikkaan elämän.Sateenkaareni aarre jatkuu tuonpuoleisessa ja olen unessani puhunut Mirchikalle.Hän odottaa minua."Isoäidin posket venyivät siihen tuttuun lempeään hymyyn.Ääntä ei kuulunut, mutta kun menin isän luokse ja näin tämän kasvot, ne olivat täynnä kyyneliä."Nuura-kultaseni."Isoäiti sanoi ja tarttui minuakin kädestä."Olen niin ylpeä sinusta.Nuori kaunis pikku-naiseni,pidä huoli isästäsi, pitäkää huolta toisistanne, rakkaimpani!"Isoäiti sulki silmänsä,"Alkoi niin väsyttämään.Mirchika on tuolla.Näettekö"Hueeseen lankesi hiljaisuus.
Kyyneleet virtasivat poskiamme."Isoäiti on mennyt.Eikö olekkin?" kysyin ääni väristen.
"On,nuppuni,on."
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
tarinani jatkuisi vielä mutta nyt pitää mennä...jatkan vain jos haluatte..tai jatkan vaikka ette haluaisikaan sillä haluan kuulla sen loppuun heti kun vain on aikaa taas... :)
Ottakaa sitten huomioon jostakin virheistä, että tämä on ensimmäisiä tarinoitani..kommentteja siis!Risujakin saa tottakai tulla.Niinhän taas opin uutta! ;)
Haistan vieläkin sen kesäisen viljan tuoksun, jonka tuuli kuljetti leikitellen sieraimiini.
Olen iso nyt.En ole unohtanut, enkä tule unohtamaan.Isä!
"Isä, Isä!"Juoksin alas vuoren rinnettä.
"Nuura, ruusunnuppuni!"Isä huudahti riemuiten ja kaappasi minut pehmeään halaukseen."Mitä kylään kuuluu?Milloin voin tulla mukaasi?Koska näen valkoisen hiekkarannan?"kysyin malttamattomasti, sillä olin jo pitkään haaveillut valkoisesta hiekkarannasta, joka oli kylän laidalla ja joka tosiaan oli nimensä veroinen.Hiekka siellä oli valkoista kuin lumi ja sileää kuin silkki.
"Malttia nuppuseni.Olet parin päivän päästä 16. kesäinen ja en ole vielä päättänyt mitä teemme." Isä sanoi silmää vinkaten."Kuinkas muuten isoäiti voi?" "huononemaan päin"vastasin alakuloisena,"luulenpa, että hän lähtee pian".Pienen hiljaisuuden jälkeen katsahdin isää epävarmana kävellessämme kotiin päin.Lopulta isä rikkoi hiljaisuuden,"no,täytyyhän jonkun mennä huolehtimaan äidistä."Hän sanoi ja kuulin kuinka isän ääni värisi vaikka hän yrittikin sitä peittää.
Saavuimme kotiin ja menimme isoäidin luokse.Isä istahti maahan hänen viereensä ja tarttui tämän kädestä tiukasti kiinni."Aah,kultaseni"isoäiti sanoi isälle,"älä vuodata kyyneliä.Minä en pelkää.Olen elänyt hedelmällisen ja rikkaan elämän.Sateenkaareni aarre jatkuu tuonpuoleisessa ja olen unessani puhunut Mirchikalle.Hän odottaa minua."Isoäidin posket venyivät siihen tuttuun lempeään hymyyn.Ääntä ei kuulunut, mutta kun menin isän luokse ja näin tämän kasvot, ne olivat täynnä kyyneliä."Nuura-kultaseni."Isoäiti sanoi ja tarttui minuakin kädestä."Olen niin ylpeä sinusta.Nuori kaunis pikku-naiseni,pidä huoli isästäsi, pitäkää huolta toisistanne, rakkaimpani!"Isoäiti sulki silmänsä,"Alkoi niin väsyttämään.Mirchika on tuolla.Näettekö"Hueeseen lankesi hiljaisuus.
Kyyneleet virtasivat poskiamme."Isoäiti on mennyt.Eikö olekkin?" kysyin ääni väristen.
"On,nuppuni,on."
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
tarinani jatkuisi vielä mutta nyt pitää mennä...jatkan vain jos haluatte..tai jatkan vaikka ette haluaisikaan sillä haluan kuulla sen loppuun heti kun vain on aikaa taas... :)
Ottakaa sitten huomioon jostakin virheistä, että tämä on ensimmäisiä tarinoitani..kommentteja siis!Risujakin saa tottakai tulla.Niinhän taas opin uutta! ;)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jatka ihmeessä,kun oli noin hieno aloitus.
Itsekkin olen joitain fantasia tarinoita pyöritellyt päässäni,mutta en ole saanut niitä tulemaan ulos ;)
jatkappas vaan oli hyvä.. tippa meinas linssiin tulla
jatka samaan malliin! surullinen mutta hyvä tarina!!! sustahan sais kirjailijan jos vaan jaksasit kirjotella :)
kirjotahan vielä loppu tuohon...
onnea ja menestystä! =)
-Gabriel