valkopaat

Ongelmani no leuan ymparilla olevat valkopaat. Nama alkoivat ilmestya noin 3 kk sitten ja niita on useita kymmenia leukani ymparilla. Olen talla hetkella Australiassa reissaamassa joten ilmastokin on kovin erilainen kun suomessa. Nama valkopaat sitten jossain vaiheessa muodostuvat isommiksi ja alkavat punottaa jolloin niista syntyy finneja. Olen kaynyt jo kaksi kertaa ihon puhdistuksessa, ensimmaisen kerran jalkeen ihoni oli erittain punainen ja ruvella koska kosmetologi puristi ne ulos. Noin viikon paasta iho parantui, mutta valkopaat tulivat takaisin. Nyt kun kavin niin kosmetologi sanoi, ettei saa edes poistaa niita koska ne pitaisi poistaa neulalla ja taalla ei ilmeisesti kosmetologeilla ole siihen oikeuksia... mika siis avuksi?!?Ne nayttavat samoilta joita ilmestyy usein silman ymparille, mutta nama kun muodostuvat kuitenkin jossain vaheessa finneiksi, toisin kun ne silman ymparilla olevat. Onko jollain vastaavia kokemuksia ja mika niihin on auttanut? Olen kokeillut kaikkia akne pesuja joita on nailla markkinoilla seka basironia, mutta niista ei ole apua naihin nappyloihin. Syon myos paivittain sinkki tabletteja seka omega 3 kapseleita ja puhdistan ihoani 2 kertaa paivassa.
Ainoa jolla olen niita saanut pois on itse poistamalla niita neulalla. Tama kuitenkin jattaa ihoon kauhean ruven joka kylla kuivuu basironin avulla, mutta vie aikaa... ja naamaan jaa ikavia jalkia. Eika tama ole vissiin kovin viisasta naissa olosuhteissa, mutta olen jo epatoivoinen..
Apua ja neuvoja kaivataan....
7800
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mul on kans sama onkelma...itse pääsen niistä eroon valitettavsti vain puristamalla,topspuikkojen välissä....muuta en osaa neuvoo....

Äänestä

kuulosta että ne olisivat miliumeja eli luufinnejä,tulevat yleensä kuivaan ihoon.käytätkö tarpeeksi hoitavaa päivävoidetta?ja yöksi vielä rasvasempaa voidetta.sekä kosteuttavaa naamiota saa käyttää vaikka joka päivä.

Äänestä
  • No pesen naamani joka paiva clearasil kasvopesulla ja kosteutan kylla 2 kertaa paivassa clean & clear kosteusvoiteella. En mitaan hirvean raskasta rasvaa haluaisi laittaa ihooni kun tuntuu, etta se saisi ihon vaan kukkimaan kahta kauheammin. Vai onko nain?!? aiheuttaako liika kosteutus finneja ja tukkii huokosia? Ilma nyt on taalla jo muutenkin niin kostea...

    Äänestä

  • Boy84 kirjoitti:

    No pesen naamani joka paiva clearasil kasvopesulla ja kosteutan kylla 2 kertaa paivassa clean & clear kosteusvoiteella. En mitaan hirvean raskasta rasvaa haluaisi laittaa ihooni kun tuntuu, etta se saisi ihon vaan kukkimaan kahta kauheammin. Vai onko nain?!? aiheuttaako liika kosteutus finneja ja tukkii huokosia? Ilma nyt on taalla jo muutenkin niin kostea...

    pitäisikö sinun vaihtaa puhd.maitoa ja kosteusvoidetta? osta semmoista geelipohjaista päivävoidetta joka imetyy heti.

    Äänestä

Miliumit johtuvat kuivasta ihosta, eli luovu Clearasilistä ja hanki kunnon kosteuttava perusvoide ja esim. herkän ihon pesuaine. Ja Basiron pois myös. Ja neula!

Äänestä
  • mista tietaa onko ne valkopaita vai milliumeja?? vai onko sama asia?? auttaako valkopaihin kosteutus?? olen nyt kosteuttanut urakalla paria paivaa ja ainakaan viela ei ole tapahtunut muutosta.... ja voiko milliumeja tulla suun ymparille vai vaan silmien ymparille?!? argh.. haluaisin vaan paasta naista eroon..

    Äänestä

No nyt olen jo kosteuttanut muutaman viikon ihoani paivittain, mutta eipa ole muutosta tullut...luin netista etta milliumit voi taalla pain poistaa dermatologi eli ihotauti laakari ja mikrohionnan pitaisi myos auttaa... nyt vaan sitten pitaa pohtia kumpaan pitaisi menna. Onko se tavallista etta naita nappyja on useita ja esiintyvat "ryppaissa" suun ymparilla!?!? Luin myos, etta taman pitaisi olla joku vauvojen sairaus? Noh...katsellaan. Suomesta olen jo ihotautilaakarin varrannut kun paasen sinne, mutta siihen on viela aikaa... varmaan siella mikro hionnassa pitaisi kayda kokeilemassa.... vinkkeja,vastaavia kokemuksia?!?!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


poika84 kirjoitti:

Ongelmani no leuan ymparilla olevat valkopaat. Nama alkoivat ilmestya noin 3 kk sitten ja niita on useita kymmenia leukani ymparilla. Olen talla hetkella Australiassa reissaamassa joten ilmastokin on kovin erilainen kun suomessa. Nama valkopaat sitten jossain vaiheessa muodostuvat isommiksi ja alkavat punottaa jolloin niista syntyy finneja. Olen kaynyt jo kaksi kertaa ihon puhdistuksessa, ensimmaisen kerran jalkeen ihoni oli erittain punainen ja ruvella koska kosmetologi puristi ne ulos. Noin viikon paasta iho parantui, mutta valkopaat tulivat takaisin. Nyt kun kavin niin kosmetologi sanoi, ettei saa edes poistaa niita koska ne pitaisi poistaa neulalla ja taalla ei ilmeisesti kosmetologeilla ole siihen oikeuksia... mika siis avuksi?!?Ne nayttavat samoilta joita ilmestyy usein silman ymparille, mutta nama kun muodostuvat kuitenkin jossain vaheessa finneiksi, toisin kun ne silman ymparilla olevat. Onko jollain vastaavia kokemuksia ja mika niihin on auttanut? Olen kokeillut kaikkia akne pesuja joita on nailla markkinoilla seka basironia, mutta niista ei ole apua naihin nappyloihin. Syon myos paivittain sinkki tabletteja seka omega 3 kapseleita ja puhdistan ihoani 2 kertaa paivassa.
Ainoa jolla olen niita saanut pois on itse poistamalla niita neulalla. Tama kuitenkin jattaa ihoon kauhean ruven joka kylla kuivuu basironin avulla, mutta vie aikaa... ja naamaan jaa ikavia jalkia. Eika tama ole vissiin kovin viisasta naissa olosuhteissa, mutta olen jo epatoivoinen..
Apua ja neuvoja kaivataan....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu