Hei!
Viitaten kahden nigerialaisten naisen saamiin lapidaatio-tuomioihin (rikos: heillä oli syntynyt lapsi avioliiton ulkopuolella) Islam-lehden päätoimittaja Isra Lehtinen sanoi TV 1:sen "Päivärinta"-ohjelmassa muutama viikko sitten hyväksyväsä tuomiot edellyttäen, että oikeuprosessi oli mennyt kaikkien Sharian vaatimusten mukaisesti.
Nämä ra'at tuomiot sotivat kaikkia alkeellisimpia ihmisoikeuksia vastaan, esim. itsemääräämisoikeutta.
Onko nyt näin, että hartailla muslimeilla ei voi olla koskaan sellaista universaalista sosiaalis-eettistä arvopohjaa, joka kunnioittaisi perustavaa laatua olevia ihmisoikeuksia, vaan kaiken moraalin ja eettisen arvomaailman määrää auktoriteettiuskonto?
Kysyy "Hämmentynyt"
Viitaten kahden nigerialaisten naisen saamiin lapidaatio-tuomioihin (rikos: heillä oli syntynyt lapsi avioliiton ulkopuolella) Islam-lehden päätoimittaja Isra Lehtinen sanoi TV 1:sen "Päivärinta"-ohjelmassa muutama viikko sitten hyväksyväsä tuomiot edellyttäen, että oikeuprosessi oli mennyt kaikkien Sharian vaatimusten mukaisesti.
Nämä ra'at tuomiot sotivat kaikkia alkeellisimpia ihmisoikeuksia vastaan, esim. itsemääräämisoikeutta.
Onko nyt näin, että hartailla muslimeilla ei voi olla koskaan sellaista universaalista sosiaalis-eettistä arvopohjaa, joka kunnioittaisi perustavaa laatua olevia ihmisoikeuksia, vaan kaiken moraalin ja eettisen arvomaailman määrää auktoriteettiuskonto?
Kysyy "Hämmentynyt"
Vastaukset 20
Vanhimmat
Hyvä nimimerkki!
Yllätyin, että asia nousi vielä esiin tällä palstalla. Mutta asia on hyvä selvittää, jos se jäi vaivaamaan.
Olisitpa ollut tarkkaavainen! Mutta onneksi saan nyt tilaisuuden selventää, mistä oli kyse. Ensinnäkään en juuri saanut puheenvuoroa, toisekseen Päivärinta oli aika törkeä ja yritti ohjailla, vaikka asiasta oli puhuttu ennen ohjelmaa.
Ilmaisin ohjelmassa, että shari'aa ei ole toteutettu oikein ja että se kohdistuu vain naisiin, mikä on ongelma. Sitä, mitä tästä tapauksesta olin mieltä, en saanut sanoa lainkaan. Eiväthän nämä nigerialaisnaiset ole olleet tapahtumahetkellä naimisissa, vaikka heitä on syytetty aviorikoksesta, joten tuomio on selvästi väärä. Jo koko lähtökohta on väärä. Kyse ei ole oikeusprosessista, vaan mikä on itse rikkomus. Heitä syytetään jostain mitä he eivät ole tehneet (ts. aviorikoksesta).
Sanoin ohjelman lopussa, että muslimin moraali on tullut esiin oudossa valossa. Jos muslimi tekee aviorikoksen, hän voi katua, pyytää Jumalalta anteeksi ja parantaa tapansa. Siinä se on!
Olin hyvin turhautunut koko ohjelmasta ja turhautunut, kun mielipiteenilmaisua rajoitettiin kovalla kädellä.
Olen An-Nur-nimisen (=Valo) lehden päätoimittaja, Islam-nimistä lehteä ei suomeksi ilmesty.
Hei Isra!
Kiitos vastauksestasi. Tarkoitiko sillä aviorikosella, että jos naiset olisivat olleet avioliitossa, niin olisit hyväksynyt lapidaatiotuomion?
Et myöskään vastanut kysymykseeni universaalista sosiaalis-eettisestä arvopohjasta, jonka perustana ovat perustavaa laatua olevat ihmisoikeudet. Onko se mahdollista muslimeille vai täytyykö heidän noudattaa Shariaa?
"Hämmentynyt"
>Et myöskään vastanut kysymykseeni universaalista sosiaalis-eettisestä arvopohjasta, jonka perustana ovat perustavaa laatua olevat ihmisoikeudet.
Perustaava laatua olevat ihmisoikeudet löytyvät juuri shariasta, ei mistään muualta.
VAIN minä siis M I N Ä - olenhan Paha Islam!!
Te muuta ette ymmärrä mitää shariasta, ette koraanista, ettekä mistäkään muustakaan!
Sillä MINÄ olen pureskellut huumaavia aineita ja minun hallusinaatiot ovat OIKEIN!
Todistappas jo olen väärässä.
Hyväksyn tappamisen, jos se on shariaa. Ja sen minä ratkaisen onko se!
Olen Paha Islam!
Hei!
Selvä, jatketaan vielä keskustelua. Vähemmistön edustajana voin kyllä sanoa, että mitä ne universaalit ihmisoikeudet ovat? Tiedän, mitä asiaalla tarkoitetaan, mutta eivät ne ole universaaleja, jos ne eivät koske myös esim. muslimivähemmistöä Suomessa. Jälleen näemme esimerkin hienoista periaatteista, joihin teoriassa sitoudutaan, muttei käytännössä.
Islamissa on perusta ihmisoikeuksille, eikä näissä ole eroa ns. universaaleihin ihmisoikeuksiin kuin joissain kohdin. Islam on se, joka ensisijaisesti sitoo muslimeja.
Mitä shari'aan tulee, osa siitä, jota kutsumme shari'aksi on ikuista, varsinaista shari'aa, osa taas fiqhiä, lainoppia, joka on tulkinnanvaraista.
Seuraava pätkä julkaistiin An-Nurissa 3/02. Se näyttää esimerkin, miten näissä asioissa pitäisi edetä. Ja selitys: zina-sana tarkoittaa aviorikosta ja myös haureutta.
"Maiz ibn Malik oli kasvanut orpona Hazzalin holhouksessa. Hän syyllistyi zinaan erään tytön kanssa, ja Hazzal käski häntä menemään ja kertomaan asiasta Profeetalle, jotta tämä rukoilisi hänelle anteeksiantoa. Maiz meni moskeijaan ja sanoi: ”Oi Allahin Lähettiläs, olen syyllistynyt zinaan; puhdista minut.” Profeetta (saas) vastasi: ”Voi sinua! Mene, tee katumusta ja pyydä anteeksiantoa Allahilta.” Maiz liikahti poispäin, mutta palasikin toistamaan vaatimuksensa, jolloin Profeetta vastasi kuten edelliselläkin kerralla. Maiz toisti pyyntönsä vielä kahdesti; hänen todistettuaan näin jo neljä kertaa itseään vastaan Profeetta viimein kysyi häneltä: ”Mistä minun pitäisi sinut puhdistaa?” Maiz vastasi: ”Zinasta.” Profeetta (saas) kysyi: ”Pitääkö paikkansa, että syyllistyit zinaan sen-ja-sen tytön kanssa?” Maiz vastasi: ”Kyllä.” Profeetta kysyi: ”Oletko mielenvikainen?” Mies vastasi: ”En.” Silloin Profeetta kysyi ihmisiltä: ”Onko hän mielenvikainen?” ja ihmiset vastasivat kieltävästi. Profeetta kysyi, oliko hän juovuksissa, ja ihmiset kiistivät. Profeetta kysyi Maizilta, oliko tämä naimisissa, ja tämä sanoi olevansa. Profeetta sanoi: ”Sinä varmaankin vain suutelit tai hyväilit tai katsoit tyttöä?” Maiz sanoi, ettei niin ollut asia. Profeetta kysyi: ”Nukuitko hänen kanssaan?” ja mies vastasi myöntävästi. Profeetta kysyi: ”Kosketitko häntä intiimillä tavalla?´” ja Maiz vastasi myöntävästi. Profeetta kysyi täsmällisesti: ”Yhdyitkö häneen?” ja Maiz todisti näin tapahtuneen. Tämän selkeän ja kiistattoman tunnustuksen kuultuaan Profeetta (saas) sanoi: ”Viekää ja kivittäkää hänet.” Kun Maizia kivitettiin, tämä hätääntyi, yritti paeta ja huusi: ”Oi ihmiset, viekää minut takaisin Allahin Lähettilään luo! Minun väkeni huijasi minua ja sanoi, ettei minua tapettaisi.” Ihmiset kuitenkin surmasivat hänet. Profeetan (saas) kuultua tapahtuneesta hän sanoi: ”Ettekö olisi antaneet hänen olla ja tuoneet hänet luokseni? Hän olisi varmaankin katunut ja Allah olisi hyväksynyt hänen katumuksensa.” Profeetta puhutteli myös Maizin holhoojaa sanoen: ”Oi Hazzal, sinulle olisi ollut parempi, mikäli olisit peittänyt hänet vaatteillasi (so. salannut hänen syntinsä ihmisiltä.”
[Hadith on Muhammad al-Jibalyn teoksesta ”Closer than a Garment” (Al-Kitaab & as-Sunnah Publishing, Arlington, Texas, 2000)]
Tämä hadith opettaa meille, että vain muslimihallitsija tai tämän edustaja voi langettaa fyysisen rangaistuksen. Hänen pitäisi olla haluton vastaanottamaan tunnustuksia ja tarjota syntiselle tilaisuus kätkeä syntinsä ja katua hiljaisuudessa. Suurenkaan syntisen ei pidä vaipua epätoivoon, sillä todellinen katumus voi pyyhkiä hänen syntinsä kokonaankin pois."
Näet myös, ettei rangaistusta voi langettaa vain naiselle. Riittävätkö tarkennukseni?¨
T. Isra
Yksi asia unohtui:
hadithissa puhuttiin tunnustamisesta, mutta jos tunnustamista ei tapahdu, vaaditaan neljä todistajaa. On inhimillisesti katsoen aika mahdotonta, että kukaan näkisi itse aktin. Ei riitä, että näkee kaksi ihmistä lakanan alla tai alastomina sylikkäin, vaan todella pitää nähdä itse tapahtuma. Että todistajat löytyisivät, kyseessä pitäisi olla lähes julkinen akti. Eihän sitä Suomessakaan hyväksyttäisi.
öh, ristin tai muslin. Ei meille, ei. Pakkasen puremat. Ei...mutta saahan sitä valita? Henrikit ja sen broidit, kirvestä vaan. Sanan (humalaisen)mittainen epävarmuus ja sekopäisyys mutta ihme että puron solinan tai taivaan kaartumisen saa sanoiksi, ohjeiksi. Outoa. Pimeää. Ei koskaan mahdu sieluuni se että se selitettiin paperille. Hiljaisuus, kaukaisuus, erilaisuus. Ei siltaa yli virran. Varmasti vakuutuit (ha-haa). Sensible things, 42 = everything.
Terveisin,
Kolmas ja kuolevainen
(Hän joka virtasi tajunnan, poseerasi aivojaan ja rakasti kuolleita jumalia)
Missäs se jumala sit oli, kun hän (kuulemma) näkee ja kuule kaiken sen lisäksi, että tietää tulevaisuudenkin???
Antoi noin vain katuvan miehen kuolla??
Ja vain siksi, kun ihminen, profeetta?, ri tiennyt ja ehtinyt hätiin? Kun miesraukka ei osannut oikeita tunnussanoja?
Ei ei ei tuollainen päättömyys ole mistään jumalista kotoisin!
Jopa itsekäs Tahakin on loogisempi!
Oletko selvillä mitä Islamin usko todella pohjimmiltaan on?
Sanotaanko Hadifissa tai Koraanissa jossain kohtaa "Tapa juutalainen lauantaina ja kristitty sunnuntaina."?
Tarkoittaako "Allah akbar", että "Allah on suuri" vai "Allah on suurempi"?
Eikö raamatussa juuri saatana sano, että hän on Jumalaa suurempi?
Miksi koraanissa on Jeesuksen opetuksia ja Jeesus on Koraanin mukaan profeetta, mutta esimerkiksi rakkauden kaksoiskäskyä ei ole Koraanissa tai Hadifissa? Onko Islam todella rakkauden uskonto?
Olen kuullut, että muslimein Jeesus on sellainen, että kun hän tulee toisen kerran, hän tulee auttamaan tappamaan krisitityt ja juutalaiset ja muut, jotka eivät usko Muhammedin olevan profeetta.
Eikö jokaisen kunnon muslimin tulisi tappaa kristittyjä ja juutalaisia? Miksi kristittyjä ristiinnaulitaan Islamilaisissa maissa?
Mistä nousee usko martyyriuteen ja taivaaseen pääsyyn, kun tekee itsemurhaiskun ja tappaa mahdollisimman monta ei muslimia?
Mitä arabian kielinen koraani todella sanoo?
Haluaisin kuulla siitä lisää niiltä, jotka siihen uskovat.
Esitin tän kysymyksen jo toisessakin keskustelussa, mut aattelin kysyä viel joltain, joka tuntuu olevan asiansa takana. Toivottavasti osaat arabiaa voit lukea "alkukielistä" koraania.
... koska nimimerkki Muslimi vastasi jo hienosti kysymyksiisi, kun näillä samoilla asioilla aloitit uuden keskustelun eikä ole tarpeen toistaa.
Osa kysymyksistä tuntui kyllä suoraan minuun kohdistetuilta, joten vastaan niihin.
Olen selvillä, mitä islam pohjimmiltaan on.
Arabiaa osaan, mutta en niin paljon kuin englantia (ja tietysti suomea). Siksipä luen käännöksiä ymmärtämisen apuvälineenä. Mutta vertailupohjaa on, sillä olen lukenut useaan kertaan kaikki suomeksi olevat kolme eri käännöstä sekä monta eri englanninnosta. Lisäksi yhtä niistä, Abdullah Yusuf Alin käännöstä luen jatkuvasti. Sen olen lukenut lukuisia kertoja. Ja tämä vaan Koraanista. Sitten ovat hadithit ja islamia selittävä kirjallisuus sekä saamani yliopistotason opetus.
Uskon, että Muslimin vastaukset olivat tyydyttäviä, mutta mikäli haluat vielä kysyä jotain, yritän ehtiä vastaamaan huomenna jossain välissä.
Et Isra vastannut minun edellä esittämääni kysymyksiin, kohdassa: e o loogista.
Mikset?
Olit kirjoittanut 6.10.,jolloin vain piipahdin palstalla. Luin kyllä, mitä kirjoitit. Koin, että kirjoittamasi ovat enemmän retorisia kysymyksiä ja ihmettelyäsi kuin varsinaista tiedonhalua.
Näemmä jäit odottamaan vastausta. Kyllä Jumala näki, mitä tapahtui, mutta Jumala ei pakota ketään toimimaan tietyllä tavalla. On kyse ihmisten valinnoista. "Kertomuksen" (ts. hadithin) viisaus on sen opetuksessa, ettei näin enää kävisi. Se myös kertoo, että Jumala antaa anteeksi ja että kivittämiseen ei pitäisi olla innokas.
Näen loogisuuden eri tavalla kuin sinä. Minusta juttu nimenomaan on looginen. Uskon, että nämä asiat ovat islamiin tutustuvalle hankalia. En minäkään siihen aikaan kaikkea ymmärtänyt. Asiat sisäistyvät pikku hiljaa (jos sisäistyvät ollenkaan, jolloin ihminen ei ehkä haluakaan olla muslimi, mihin hänellä on myös oikeus).
>Asiat sisäistyvät pikku hiljaa (jos sisäistyvät ollenkaan, jolloin ihminen ei ehkä haluakaan olla muslimi, mihin hänellä on myös oikeus).
...esimerkiksi muslimi-isän tytär voi käyttää oikeuttaan haluta olla ei-muslimi, jos islamin asiat eivät (islamilaisesta kasvatuksesta huolimatta) ottaisikaan sisäistyäkseen?
Jonkinlaista vastausta tähän sain kerran Tahalta, mutta mielestäni se liikkui niin kaukana todellisuudesta, että toivoisin jotain käytännöllisempää valaistusta.
Kun kerran jumala tietää tulevankin!??
Hän siis tietää jo ennakolta kenestä tulee muslimi ja kenestä ei. Miten loogisuutta voi olla muutakin kuin uskoa tahi sitten vain takertua johonkin ja sen jälkeen ei muuta näe ei kuule. Noinko se menee?
Kuinka kukaan voi olla pohtimatta TODELLISTA totuutta. Se ei siis muuutu vaikka kuinka meitä vääräuskoisia vastaan väittäisi.
Oletko muuten tutustunut vapaa-ajattelijoiden sivuilta uskonnon käsitteeseen?
TVn opetusohjelmissa tuli islmin uskosta ohjelma, jossa kerrottiin uusia asioita, mm Muhamedin sodista, eli murhista......... Hyi
Minulta siteeraamallasi lauseella tarkoitin lähinnä ihmistä, joka tutustuu islamiin. Hän joko tulee muslimiksi tai ei tule - jotkut asiat ovat sentään yksinkertaisia.
En voi vastata maailman muslimi-isien puolesta. Kysymykseen voin vastata islamin kannalta.
Mutta ensinnäkin, lähes jokaisessa perheessä - kulttuurista ja uskonnosta riippumatta - on vaikea hyväksyä, jos lapsi valitsee toisen uskonnon kuin perheen uskonto, vaikka lapsi olisi aikuinen. Useimmille suomalaisille musliminaisille on tullut vanhempiensa kanssa ongelmia (enemmän tai vähemmän), joskus jopa välit ovat lähes poikki. Mutta useimmiten myös ajan myötä välit paranevat, kun perhe sopeutuu ja näkee etteivät menetäkään lastaan mihinkään.
Islamin jättämistä ajat varmaan takaa. Miten suhtautua tähän riippuu maasta, ollaanko islamilaisessa maassa vai esim. Euroopassa. Ja sitten vielä: muslimimaissa on omat lakinsa maista riippuen, islamilaisella maalla tarkoitan, miten islamin mukaan maassa tulisi olla. Perinteisesti islamista luopuminen on tulkittu ns. kuolemansynniksi. Mutta mm. Egyptin Al-Azhar-yliopiston oppinut on tulkinnut viime aikoina samoin, kuin jo aiemmin monet vähemmän oppineet. Jos ihminen ei propagoi julkisesti islamista jättämistään ja levitä samalla islamia panettelevia asioita (julkisesti siis), hän on itse vastuussa asiasta Jumalalle, eli jää Tuonpuoleiseen. Luopumuksen julkinen propagointi on tulkittavissa maanpetokseksi, tämän vuoksi siitä seuraa ankarampi rangaistus. Mikä se on, riippuu tilanteesta ym.
Euroopassahan nämä asiat jäävät Jumalalle. Ne tapaukset, joissa olen kuullut, että muslimi on jättänyt islamin, ovat lähinnä herättäneet surua muslimien parissa, ja ihmetystä. Puhun nyt niistä harvasta tapauksesta, jossa muslimiksi tullut jättääkin islamin. He ovat itse katkaisseet siteensä muslimeihin, mitään torjuntaa ei ole meidän puolelta tapahtunut.
Ketäänhän ei voi pakottaa uskomaan (Koraani 2:256: Uskonnossa ei ole pakkoa - voi suomentaa toisin sanoinkin, idea sama).
Suo anteeksi! Kuten jo sanoin, en ihan ymmärtänyt mitä oikein haluat tietää.
Jumala todellakin tietää tulevan. Mutta Hän ei pakota meitä toimimaan tietyllä tavalla. Tässä se pointti on!
Kyllä, Jumala tietää kenestä tulee muslimi, kenestä ei, mutta Hän ei tätä määrää. Hän kutsuu kaikkia islamiin, kaikki ovat tervetulleita muslimeiksi.
Vaikka uskonkin Jumalaan, kyllä sitä kuulee ja näkee yhtä ja toista. Uskoakin koetellaan. Ei näkeminen ja kuuleminen tarkoita, että joka päivä vaihdetaan uskoa, kuten vaatteita. Kyllä minulla tämä usko on ollut jo 11 vuotta ja jos Luoja suo, muslimina pysyn.
Totuuden pohdinta sai minut muslimiksi. En pakota sinua hyväksymään samaa totuutta. Et ole vääräuskoinen, sellaista sanaa ei Koraani tunne.
En ole tutustunut vapaa-ajattelijoiden sivuihin. Netissä surffailen yleensäkin vähän. Enkä mene sinne, vaikka kysyt. Hyvä, että ennätän sinulle (ja äsken Repelle) vastaamaan. Minuakin vaivaa nykyihmisen ongelma: ajanpuute. Tai sitä on kaikilla sama määrä, mutta kun pitää saada se riittämään moneen. On priorisoitava asioita.
TV-ohjelmasta en osaa sanoa mitään, kun en tiedä mikä on kyseessä. En ole varmaan nähnyt.
valaisevasta ja perusteellisesta vastauksestasi! Huomaan vastauksestasi Stanille, että et provosoidu helposti. Se kai kertoo jonkinlaisesta sisäisestä rauhasta.
Noista islamiin kääntyneiden suomalaisnaisten suhteista vanhempiinsa sanoisin yksittäistapauksia toistaiseksi tuntematta sen verran, että useimmat suomalaisperheethän eivät varsinaisesti harjoita uskontoa, vaikka kirkkoon tottumuksen vuoksi tavallisesti kuulutaankin. "Perheen uskonto" viittaa minusta uskonnon harjoittamiseen ja on siis oikea termi vain joissakin tapauksissa.
Vieroksunta kai kohdistuu enemmän islamin mukana seuraaviin "outouksiin" kuin eksoottiseen uskontoon sinänsä. Ympäri vuoden käytettävät kaiken peittävät vaatteet, kielen solmuun panevat kummalliset nimet, lukuisina toistuvat rukoushetket, arkikäyttäytymisen aivan käsittämättömiltä tuntuvat säännöt, jostain arabimaasta "tilattava" uppo-omituinen aviomies... siinä kai se mitä vieroksutaan. Kyllä monessa perheessä vieroksuttaisiin myös kiihkokristillisyyteen hurahtavaa jälkikasvua samalla tavalla ja ajan mittaan ehkä enemmänkin, sillä tiedetään toki tukuttain tapauksia joissa välit ovat kokonaankin katkenneet ihan kotoisten uskonlahkojemme merkeissä.
Huomaan, että kuten olen olettanutkin, muslimiksi kääntyminen ja muslimina olo on "turvallisempaa" Euroopassa kuin muslimimaassa. Euroopassahan islamista luopujaan kajoaminen sormenpäälläkin on rikos, kun taas muslimimaassa rangaistus luopumisesta voi olla ankara (vaikka se ei edes välttämättä tule virallisia teitä vaan vaikkapa suvun taholta). Täällä siis muslimi säilyttää koko ajan täyden ja todellisen valinnan- ja toiminnanvapauden joka suuntaan, mutta muslimimaassa hän sen menettää.
Perustelen termin "perheen uskonto" käyttöäni. Perheestä tulee yhtäkkiä kovin kristittyä siinä vaiheessa kun islam on vastassa. Takerrutaan omiin perinteisiin, mitä kyllä käy usein. muslimeillekin, silloin kun Suomeen tulevat.
Mainitsemasi syyt vieroksua islamia ovat kai niitä monen silmissä viliseviä kliseitä islamista. "Kaiken peittävyys" on suhteellista, kasvot kuitenkin useimmilta näkyvät, ja kädet. Itse käytän suomalaistyyppistä vaatetusta, kun on paitapusero hame-yhdistelmä. Huivi siinä vaan se nykytyyliin verrattuna on "outo". Kummallisista nimistä: kaikki eivät ota musliminimeä, eikä se ole pakollista. Omani on Koraanista, arabiankielinen, mutta helppo suomalaisellekin, Isra - ei kaukana esim. Irjasta. Rukoushetkiä on viisi - ehkä se on "lukuisa määrä" sellaiselle, joka ei itse rukoile. Mutta ne vievät kuitenkin suht vähän ajasta. Suomalaisen muslimin ei pitäisi alkaa esittää arabia, vaan olla muslimi. Luulen, että kongolainen tummapintainen kristitty mies olisi perheessä yhtä vähän tervetullut kuin arabi-tms. muslimimaasta tuleva. Eikä mies aina ole vieroksuttu, kun vähän aikaa ihmetellään. Olen kuullut siitäkin, että appivanhemmat tykkäävät ukosta kuin "hullu puurosta", sillä muslimimaissa yleensä kunnioitetaan vanhempia ihmisiä.
Niin, on niitä uskonlahkoja, joihin mukaan meneminen aiheuttaa välien katkeamisen nimenomaan lapsen taholta. Muslimin ei kuulu katkaista välejä vanhempiinsa.
En aina tiedä Suomen vapaudestakaan. Koen, että täällä saa kyllä olla vapaa vapaudelle määrätyissä rajoissa. Ryypätä saa, seksuaalisia suhteita saa olla miten vaan (vain pienin rajoituksin, esim. ikä), mutta saako olla muslimi? Kyllä käytännössä esiintyvä syrjintä on useimpien meidän taakkana. Lainsäädännöllisesti uskonnonvapaus on hyvä, sekä vanhan että uuden uskonnonvapauslain kautta tulkittuna, mutta ongelmia ei ole pelkästään maija ja matti meikäläisten kanssa, vaan monesti myös viranomaisten kanssa. Sikäli en voi allekirjoittaa väitettä "koko ajan täyden ja todellisen valinnan- ja toiminnanvapauden joka suuntaan". Islamista luopuminen on ehkä helpompaa kuin muslimimaissa, mutta moni muu asia ei. Muslimina olohan on helpompaa muslimienemmistöisessä yhteisössä. Toisaalta, en tiedä missä suomalaisen muslimin olisi helppo olla. Joka muslimimaassa on oma kulttuurinsa eikä siinä selviämisessä välttämättä islamin tuntemus auta lainkaan.
viimeinen kappaleesi sisälsi suuren osan totuutta. Kärjistin hieman, mutta ymmärrän kyllä että on helpompiakin hommia kuin olla muslimi Suomessa, vaikka laki suojaakin vähemmistöjä kaikenlaatuiselta väkivallalta tehokkaasti.
Tosiaan, vaikka muslimina olo sinänsä on helpompaa muslimienemmistöisessä yhteiskunnassa, niin eräät mitä keskiaikaisimmat kansalliset tavat, joita muslimimaalaiset jopa luulevat islamiksi, voivat saada olon tuntumaan vähintään oudolta.
Olen aivan samaa mieltä kanssasi siitä, mitä kirjoitit.
Hyvää päivänjatkoa kaikille!°