Ensimmäisessä osassahan Jennipher Thompson ja hänen poikaystävänsä Tobey Moore viettivät railakasta päivää Salama-Santerin keilaradalla ja saivat sinne porttikiellon. Lopuksi Jen heitti Tobeylle kiperän kysymyksen...
Toisessa osassa koettiin takauma siitä, kuinka Jen ja Tobey tapasivat. Lisäksi he riitelivät ja Tobey ehdotti että Jen hankkisi työn.
Muistakaahan, että kaikkea ei voi tapahtua Sims 2sen ja lisäosien maailmassa.
"Tobey.. Mulle työ? Sä tiiät, että mä oon vapaa taiteilija", Jennipher katsoi kummeksuen poikaystäväänsä. "Mut jos sullakin olis muuta ajateltavaa", Tobey intti vastaan. "Luuletsä, että tää kaikki on mun syytä? Kukahan se tässä on koko ajan himoitsemassa?" Jen huusi päin Tobeyn naamaa. "No nii, mut silti.." Tobey katsoi anovin silmin Jeniin. "Hahhah", Jen puuskahti ja lähti huoneesta. Juuri tätä ominaisuutta, periksiantamattomuutta, Tobey Jenissä rakasti.
Jennipher avasi tietokoneen. Hän alkoi kirjoittamaan. Aina kun hän oli vihainen, hän kirjoitti. Vihasta hän ammensi itselleen inspiraation. Jeniä itketti. Hän ei riidellyt Tobeyn kanssa melkein koskaan. Aina kun hän suuttui, hän suuttui ystävilleen tai äidilleen tai naapurin kakaroille, muttei Tobeylle. Ei koskaan. Jen pyyhki kyyneleitään. Hän kuuli Tobeyn lähtevän. Hän oli aivan yksin.
Tobey asteli ulos auringonpaisteeseen. Hän nousi autoonsa ja lähti ajamaan kohti työpaikkaansa. Hän oli töissä levykaupassa. Ajaessaan hän mietti Jeniä..
Jen kaatoi itselleen kupin kahvia ja valmisti juustoleivän. Kyyneleet olivat kuivuneet, mutta Jenniperin mahaa kipristeli yhä. Hän oli pitkään jo miettinyt, oliko Tobey hänelle se oikea. Hän oli miettinyt mitä tapahtuisi, jos Tobey kosisi. Jeniä kammotti koko ajatus.. Hän halusi olla vapaa lähtemään, vapaa elämään.. Parisuhde ja yhdessä oleminen olivat hänelle vaikeita asioita, mutta hän rakasti Tobeyta enemmän kuin mitään muuta. Mutta silti.. Jen katsoi ulos ikkunasta, kadulle jossa käpsytteli simejä, yksin ja yhdessä... Jen tunsi kauheaa kaipuuta...
Tobey kurvasi pihaan. Hän oli iloisella päällä: hän oli saanut ylennyksen ja kotona odotteli ihana Jen, hänen oma kultansa. Tobey astui sisään ja huhuili Jeniä. Talo oli hiljainen. "Jen? Jen!" Tobey huuteli. Hän käveli keittiöön. Pöydällä oli ruusukimppu ja kortti. "Mä katson aurinkoon ja vapauteen... Mä rakastan sua nyt ja aina, rakkaudella Jennipher", kortissa luki.
No niin, siinä se taas on.. Jatkanko vai en?
Toisessa osassa koettiin takauma siitä, kuinka Jen ja Tobey tapasivat. Lisäksi he riitelivät ja Tobey ehdotti että Jen hankkisi työn.
Muistakaahan, että kaikkea ei voi tapahtua Sims 2sen ja lisäosien maailmassa.
"Tobey.. Mulle työ? Sä tiiät, että mä oon vapaa taiteilija", Jennipher katsoi kummeksuen poikaystäväänsä. "Mut jos sullakin olis muuta ajateltavaa", Tobey intti vastaan. "Luuletsä, että tää kaikki on mun syytä? Kukahan se tässä on koko ajan himoitsemassa?" Jen huusi päin Tobeyn naamaa. "No nii, mut silti.." Tobey katsoi anovin silmin Jeniin. "Hahhah", Jen puuskahti ja lähti huoneesta. Juuri tätä ominaisuutta, periksiantamattomuutta, Tobey Jenissä rakasti.
Jennipher avasi tietokoneen. Hän alkoi kirjoittamaan. Aina kun hän oli vihainen, hän kirjoitti. Vihasta hän ammensi itselleen inspiraation. Jeniä itketti. Hän ei riidellyt Tobeyn kanssa melkein koskaan. Aina kun hän suuttui, hän suuttui ystävilleen tai äidilleen tai naapurin kakaroille, muttei Tobeylle. Ei koskaan. Jen pyyhki kyyneleitään. Hän kuuli Tobeyn lähtevän. Hän oli aivan yksin.
Tobey asteli ulos auringonpaisteeseen. Hän nousi autoonsa ja lähti ajamaan kohti työpaikkaansa. Hän oli töissä levykaupassa. Ajaessaan hän mietti Jeniä..
Jen kaatoi itselleen kupin kahvia ja valmisti juustoleivän. Kyyneleet olivat kuivuneet, mutta Jenniperin mahaa kipristeli yhä. Hän oli pitkään jo miettinyt, oliko Tobey hänelle se oikea. Hän oli miettinyt mitä tapahtuisi, jos Tobey kosisi. Jeniä kammotti koko ajatus.. Hän halusi olla vapaa lähtemään, vapaa elämään.. Parisuhde ja yhdessä oleminen olivat hänelle vaikeita asioita, mutta hän rakasti Tobeyta enemmän kuin mitään muuta. Mutta silti.. Jen katsoi ulos ikkunasta, kadulle jossa käpsytteli simejä, yksin ja yhdessä... Jen tunsi kauheaa kaipuuta...
Tobey kurvasi pihaan. Hän oli iloisella päällä: hän oli saanut ylennyksen ja kotona odotteli ihana Jen, hänen oma kultansa. Tobey astui sisään ja huhuili Jeniä. Talo oli hiljainen. "Jen? Jen!" Tobey huuteli. Hän käveli keittiöön. Pöydällä oli ruusukimppu ja kortti. "Mä katson aurinkoon ja vapauteen... Mä rakastan sua nyt ja aina, rakkaudella Jennipher", kortissa luki.
No niin, siinä se taas on.. Jatkanko vai en?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jatka vaan...
Jatka ihmeessä! :) Hyvin kirjotat.
JATKA, JATKA!! :D
Otsikko kertoo kaiken...