maanantaina 27.2 syntyi suloinen sydäntensärkijämme (rv 42 4). onneksi ei yrityksestä huolimatta laskeutunut vaan päädyttiin sektioon, sillä poika painoi 5415 g (arvio 4000-4300 g)! leikkauspelostani huolimatta sektio oli hyvä kokemus ja haavakaan ei ole enää kovin kipeä, vaikka leikkauksesta ei ole vielä viikkoakaan. yllätys oli valtava, kun lääkäri huudahti: "oho, onpas potra poika!". katsoimme isin kanssa toisiimme epäuskoisesti. olen koko raskauteni ajan luullut (=ollut varma), että tyttö on tulossa. ultrassakin tämä noin viikolla 28 varmistettiin. en voinut uskoa, että olin erehtynyt ja noin vuorokauden katselin ihmeissäni poikaa ja tutkiskelin hänen kasvojaan ikäänkuin varmistuakseni, että hän todellakin on minun. ihanaa, ettei elämää voi liian tarkkaan suunnitella, vaan se tarjoaa odottamattomia yllätyksiä ja tekee siitä jännittävän! rakastan niin tuota pientä olentoa; hänen käsiensä liikkeitä ja sormien asentoja, kulmien nostelua, kun unesta herättyään yrittää raottaa luomiaan, hänen lyhyttä kimeää kiljahdustaan, kun nälkä yllättää, pyöreitä poskiaan ja suppusuuta ja ihan kaikkea. olen niin ihemissäni siitä kuinka hän haltioi minut tuijottamaan ja ihailemaan jokaista piirrettään ja liikettään.
kaikille odottajille toivon jaksamista ja kärsivällisyyttä. ensimmäistänne odottavat, ette voi aavistaakaan sitä rakkauden määrää mikä teissä syttyy vauvaanne kohtaan, kun hän vihdoin on luonanne. tiedän, että sitä on turha yrittää kuvata tai selittää, vasta nyt itsekin ymmärrän mitä äidinrakkaus tarkoittaa. vaikeina ja turhauttavina odotuksen hetkinä yrittäkää uskoa, että kaikki todellakin on sen arvoista.
kaikille odottajille toivon jaksamista ja kärsivällisyyttä. ensimmäistänne odottavat, ette voi aavistaakaan sitä rakkauden määrää mikä teissä syttyy vauvaanne kohtaan, kun hän vihdoin on luonanne. tiedän, että sitä on turha yrittää kuvata tai selittää, vasta nyt itsekin ymmärrän mitä äidinrakkaus tarkoittaa. vaikeina ja turhauttavina odotuksen hetkinä yrittäkää uskoa, että kaikki todellakin on sen arvoista.
Vastaukset 11
Vanhimmat
hei ja kovasti onnea vauvasijohdosta,oli kyllä aika painava ja potra poika,mutta pääasia on että kaikki sujui hyvin ja nyt on vauva jota rakastaa.Itse tässä vast atestailen maanataina kun sitten on noin vkon menkat myöhässä x)ja joitain oireitakin on, mutta täytyy vain toivoa parasta, ja hyvää kevään jatkoa ja kesän odotusta sinulle ja tuoreelle vauvallesi,sekä koko perheelle!
mietinkin miten sinulla mahtoi mennä kun et oo kirjotellu pitkään aikaan..mutta olipas tosiaan pojalla kokoa!:) mutta mitäpä tuosta.. :) onnea nyt hirveesti!!!=D
Mä mietinkin jo et mites sulle sit loppujen lopuksi kävi. Onnea sinulle mahdottomasti! Muistan että aina kirjoitit tytöstä. Mutta tutkimattomat ovat herran tiet.. eiks jee! Onnea!
Voin vain kuvitella sen rakkauden määrän synnytyksen jälkeen, kun nytkin jo tulee koko kropan valtaava lämmin olo pyöreää vatsaa katsellessa ja sivellessä. Ja kun eilen kasasimme saamamme pinnasängyn, nähdäksemme sen käytännössä, tuli niin ihana olo :D
Mukavaa myös kuulla, että sektiosta jäi hyvät mielikuvat - itsekin olen leikkauspelkoinen ja toivon todella, etten joutuisi sitä kokemaan.
Mukavaa "kevään" (pakkasten keskellä) jatkoa sinne koko perheelle!
ONNITTELUT!
Valtavan kokoinen on poju ollut :)))
Mun lapset on olleet 2970-3570g ja on minun pienelle koolle olleet ihan ruhtinaalliset nekin ;)
Kolmannen arvio la hetkellä 3,5kg ja jos yli menee niin pikkasen alle 4kg ja arvaa toivonko nyt, että pian syntyisi :))) (la 11.3).
Kyllä ne vauvat on aina yhtä suloisia ja sydämen valloittavia vaikka olisi kuinka mones vauva kyseessä :)
Esikoinen on suuri ihmeteltävä, sitä tutkii pienistä siereimista lähtien koko vauvan :)
Olipa romanttisesti sanottu, heh :)))
Hyvä kun kerroit leikkauskokemuksestasi, koska mulla tälläviikolla epäiltiin vauvan olevan pääylös ja ajattelin joutuvani leikkaukseen ja mieluummin haluaisinkin jos näin olisi, mutta itse en sitä leikkausta varsinaisesti pelkäisi, mutta sen jälkeistä aikaa, että kuinka kipeä sitä olisi ja kuinka pitkään...
Kaverini oli n.kuukauden kipeänä...
Luin jostain, että kaisarileikkaukseen laitetaan virtsaputkikatetri(miten kirjoitetaan?), että mahtanneekohan sen laitto sattua???
Tai kaippa ne puuduttaa ensin, vai?
Toiset pelkää vatsan aukaisua, niin mä tota katetria...heh...
Jännää miten ihmisten pelot kohdistuu eri asioihin. =D
onnitteluista sulle ja kaikille muillekin! tuntuu tosi kivalta kuulla, että olen käynyt mielessä. pikkuinen kävi nyt unten maille. saatiin ekoja hymyjä ihailla ennen nukkumaanmenoa, kun isi hassutteli. on tää vaan niin ihmeellistä.
siihen katetriasiaan halusin vastata, että se ei todellakaan satu yhtään, sillä se tehdään vasta epiduraalipuudutuksen jälkeen. sen sijaan poisotto on hiukan epämiellyttävää, mutta kestää vain pikku hetken. epämiellyttävistä asioista epämiellyttävin oli suolen tyhjennys. tuntuu todella kummalliselta kun suoleen työnnetään tavaraa väärään suuntaan. toisaalta helpotuskin on kyllä suuri, jos on kärsinyt ummetuksesta ennen toimenpidettä. mutta joo, sitä leikkausta tosiaan pelkäsin ihan turhaan. tänään on viides päivä sektiosta ja olen pärjännyt aamulla otetulla särkylääkkeellä koko päivän. haava on todella siisti ja hyvin parantunut ja vatsakin on vihdoin alkanut toimia. kaiken kaikkiaan asiat ovat siis hyvällä tolalla. tottakai nukkuminen on jäänyt heikon puoleiseksi, mutta kyllä sitä vaan jotenkin jaksaa.
unohdin tuossa ensimmäisessä viestissäni kiittää kaikkia viesteihini vastanneita. olen saanut paljon hyviä neuvoja ja jaksamiseen auttavaa kannustusta. suuren suuri kiitos niistä.
Paljon onnea pojasta myös multa!! Oon kans miettinyt, että miten sulla on mennyt, kun ei täällä ole ollut viestejä.
Mä sain lähetteen ultraan, kun sf-mittakäyrä menee kohta paperista ulos, niin tarkistetaan tuo vauvan koko, että kuinka suuri vauva on tulossa. Miten sulla tuo kokoarvio tehtiin? Ultratessa kai pitäisi aika tarkka arvio saada?
Paljon onnea vielä ja aurinkoista kevättä pienen pojan kanssa! :)
juuri tuo kokoarvio tehtiin. toista kiloa siis heitti, että ei niihin sokeasti kannata luottaa :). ekassa yliaikaiskontrollissa arvion jälkeen sanottiin, että SAATTAA mahtua, mutta että kannattaa alkaa totutella ajatukseen leikkauksesta (mikä oli tietysti todella mukava kuulla, kun leikkausta pelkäsin...toisaalta se "SAATTAA" kalskahti ikävästi korvaan alatiesynnytystä ajatellen). toisessa kontrollissa (rv 42 0) toinen gynekologi sanoi, että kyllä mahtuu, kun sitten olin jo totutellut ajatukseen leikkauksesta ja ajatellut, että se olisi paras vaihtoehto kuitenkin. en todellakaan usko, että olisi mahtunut, sillä olen melko pienikokoinen (162 cm). onneksi tarvinnut kokeilla.
mukavaa odotusta ja aurinkoista kevättä myös sulle!
ite kysäisin kerran sukupuolta,mutten luota siihen.kivekset voivat laskeutua aika myöhään poikavauvalla.ärsyttää kun kaikki kyselee sukupuolta minulta.eihän sitä voi tietää.lääkäri vaikka kuinka varmaksi sanoo.oikeastaan mitä tuota kyselemään.rakkaudesta siinä pakahtuu kun oma lapsi syntyy maailmaan.raskiiko sitä sylistään heittää hetkeksikään..kerkee nähdä sitten kumpi on.
Viimevuonna puolitutulleni sanottiin ultrassa että "ihan selvät pojan vehkeet...".
Tyttö tuli, ei aina niin päin, et tytöt onkin poikia.
Tytöillä voi olla alapäässä sen verran turvotusta, etä hämäävät tästä syystä.
Epävarmassa tilanteessa ei pitäisi ultraajan sanoa mitään.
Vaikka itse kysyinkin sukupuolen niin uskon vasta vauvan synnyttyä :)
Ite otan leikkimielisenä noi jutut.
Vauvan johdosta.Ihanaa lukea noin liikuttava viesti tuoreelta äidiltä ja kiva ettet pettynyt sukupuolen johdosta.Sehän on aina pääasia että vauva on terve.Onnea.Itsellä la.toukukuussa,3 tyttöä tällä hetkellä,odottelen mielenkiinnolla seuraavaa.