Pyydän

Onko totta, että lestadiolaiset ovat alkaneet hyljätä puolisojansa, jos on totta milloin se on alkanut tapahtumaan?
Onko yhtään tietävää ja rohkeaa, joka vastaisi?
473767
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

olen kuullut, että puolisot asuvat erillään eli onko se sitten asumusero.

Äänestä

Itse en piireissä enää ole, mutta vl-tuttavissa ja sukulaisissakin on viime vuosina eronneita.

Etelä-Suomalaisen suuren Ry:n eräässä pienessä porukassa pidetään puolison jättämistä sopivana, jos puoliso on "riittävän huono". Lienee vl-yhteisön feministisiipi asiaa voimakkaimmin ajamassa.

Äänestä
  • Sydämmeni suree näiden lahkoissa olevien puolesta. Eikö heillä ole minkäänlaista kunnioitusta Jumalaa kohtaan.
    Ero oli ainakin vl:lle aikanaan kauhistus. Eivät siis, sitäkään opastusta, joka Jumalan sanasta tulee, pitäneet, vaan senkin vesittivät.

    Sanahan ei anna kuin yhden mahdollisuuden erolle. Se on se, että puoliso pettää. Pettäminen ja jättäminen ovat Jumalalle kauhistuksia ja paholainen tekee kaikensa, että Jumala tulisi loukatuksi.

    Onneksi Jumala ei kuitenkaan ole kenenkään loukattavissa, eikä Itse loukkaa ketään.

    Mutta paholaisen opastamaksi joutuneen ihmispolot loukkaantuvat vakavasti.

    Jos muusta kuin tuosta edellämainitusta syystä eroaa, ei ole koskaan enää kelvollinen avioon, koska Jumala ei hyväksy muuta kuin sen ensimmäisen liiton. Jos ihminen kuitenkin uudelleen menee naimisiin, hän elää huoruudessa.
    Erota voi, jos tilanne on niin kauhistuttava, että puolison kanssa ei voi elää, mutta oikeutta uudelleen naimiseen ei ole.

    Äänestä

  • kasvaa kirjoitti:

    Sydämmeni suree näiden lahkoissa olevien puolesta. Eikö heillä ole minkäänlaista kunnioitusta Jumalaa kohtaan.
    Ero oli ainakin vl:lle aikanaan kauhistus. Eivät siis, sitäkään opastusta, joka Jumalan sanasta tulee, pitäneet, vaan senkin vesittivät.

    Sanahan ei anna kuin yhden mahdollisuuden erolle. Se on se, että puoliso pettää. Pettäminen ja jättäminen ovat Jumalalle kauhistuksia ja paholainen tekee kaikensa, että Jumala tulisi loukatuksi.

    Onneksi Jumala ei kuitenkaan ole kenenkään loukattavissa, eikä Itse loukkaa ketään.

    Mutta paholaisen opastamaksi joutuneen ihmispolot loukkaantuvat vakavasti.

    Jos muusta kuin tuosta edellämainitusta syystä eroaa, ei ole koskaan enää kelvollinen avioon, koska Jumala ei hyväksy muuta kuin sen ensimmäisen liiton. Jos ihminen kuitenkin uudelleen menee naimisiin, hän elää huoruudessa.
    Erota voi, jos tilanne on niin kauhistuttava, että puolison kanssa ei voi elää, mutta oikeutta uudelleen naimiseen ei ole.

    on raskaat murheet, voi,voi poloista. Kuinkahan saa yöunet enää nukutuksi. Mutta omavanhurskaus kukoistaa.

    Äänestä

  • Kyllä sulla kirjoitti:

    on raskaat murheet, voi,voi poloista. Kuinkahan saa yöunet enää nukutuksi. Mutta omavanhurskaus kukoistaa.

    Ole ystävällinen ja kerro, millä tavalla viestini osoitti omavanhurskautta.
    Jeesus antoi minulle n. viisitoista vuotta sitten kehotuksen rukoilla suomalaisten avioliittojen puolesta. Hän näki tämän kaaoksen tulevan.
    Minä todella suren sitä, että ihmiset eksyvät ja heidän elämänsä joutuu vaaraan ja suren sitä, että yhä useampi suomalaislapsi kärsii vanhempiensa teosta. Oletko kuullut, mitkä jonot on lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon. Yksi tärkeimmistä tekijöistä lasten ja nuorten hätään on se, että heidän perusturvansa järkkyy. Yksikään eronneen perheen lapsi ei pääse noin vain vanhempiensa erosta, vaan jokainen heistä kärsii. Itsekkyys on huipussaan ja sen voi nähdä sairastumistilastoista. Tiedätkö moniko petetyksi tullut ja jätetty puoliso on nytkin mielisairaalassa tai makaa masentuneena kotona. Ja tätä kaikke joutuu rakkauden Luoja sietämään, mutta onneksi vain määräaikaan asti.

    Äänestä

  • peiliin kirjoitti:

    Tuskin sinun heistä tarvitsee olla ensimmäiseksi huolissaan.

    Äänestä

  • vl-t kirjoitti:

    Tuskin sinun heistä tarvitsee olla ensimmäiseksi huolissaan.

    Ei tarvitsekaan, vaan jokaisesta joka hylkää puolisonsa.
    Heistä ensimmäisenä, jotka sanaa tuntevat. Heistä olen huolissani paljon enemmän, kuin heistä jotka eivät sanasta mitään tiedä, sillä heiltä Jumala odottaa sanan täyttämistä. Heidän tuomionsa on vakavampi, kun he sanantuomiolle käyvät, parempi olisi heille ollut, että eivät olisi sanaa tunteneet, koska silloin he tietoisesti rikkoivat Jumalan tahdon.

    Äänestä

kuulemma

Äänestä

Kuten tuolla ylemmässä viestissäni kerroin, erääseen etelä-suomen Ry:hyn on syntynyt tällainen avioerosiipi. Useat vl-naiset, jotka ovat jättäneet puolisonsa, jatkavat piireissä pyörimistään toistensa ja joidenkin ulkopuolisten tukemina ihan kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut. Tiedän jopa yhden paikallisen Ry:n johtokuntaan kuuluvan tukevan heitä.

Siis eronneina vanhoillislestadiolaisina yksinhuoltajina! Näyttää kirjoitettunakin ihan mahdottomalta yhtälöltä.

Koska edellinenkin hoitokokousaalto on vielä selvittämättä, nuhtelemisen arastelu ja hoitomieheksi leimautumisen pelko aiheuttaa sen, että avioero-eriseura tullee kasvamaan entisestäänkin.

Äänestä
  • Ja niin täyttyy Raamatun ilmoitus, luopumus tapahtuu, Jumalan sana hyljätään.
    Lopun aika kiivaine melskeineen on alkanut.
    Sanoit, jossa naisten aloittaneen tämän avioeroprosessin, niinhän se Eevakin lähti synnin tielle ja vei miehensä mukanaan. Ja niinhän ne kahdeksankymmenluvun tasa-arvo naisetkin, saivat aloitettua avioeroprosessin, joka yhä jatkuu.

    Naiset herätkää.

    Äänestä

  • miehet kulkevat mukana kirjoitti:

    Ja niin täyttyy Raamatun ilmoitus, luopumus tapahtuu, Jumalan sana hyljätään.
    Lopun aika kiivaine melskeineen on alkanut.
    Sanoit, jossa naisten aloittaneen tämän avioeroprosessin, niinhän se Eevakin lähti synnin tielle ja vei miehensä mukanaan. Ja niinhän ne kahdeksankymmenluvun tasa-arvo naisetkin, saivat aloitettua avioeroprosessin, joka yhä jatkuu.

    Naiset herätkää.

    ne miehet jotka harrastavat väkivaltaa suhteessa
    ja eivät ota mitään vastuuta liitosta? Jos vl-nainen joutuu lopulta väkisin asumaan asumuserossa,
    koska miehen kanssa ei voi elää kertakaikkiaan yhdessä? jos mies tekee sen aivan mahdottomaksi?
    Tuomitsetteko tällaisen naisen?

    Äänestä

  • miten on kirjoitti:

    Asumusero ok. Avioero ei.

    Äänestä

keksi parempaa kysyttävää ens kerralla, jookosta?

Äänestä

Eihän se ole ihme jos ero tulee Ei jaksa yksinkertaisesti 14 lapsen äiti jätti perheen,
!2 lapsen isä juo äiti jätti ,Työkavei lesta äiti jätti isällä mielenterv, ong Monta muuta tavallisia ihmisiä, Ja uudet on löytynyt tilalle heti kohta .

Äänestä

Vastauksena kysymykseesi: Avioeroja tapahtuu myös uskovaisten keskuudessa. Yleensä asiat menevät niin, että eron ottaja kieltää uskonsa ja katkaisee siteet koko yhteisöön samalla, mutta näin ei välttämättä aina ole. Eikä tarvitsekaan olla, koska Jeesus toteaa avioeron olevan laiton ratkaisu ja siten syntiä kaikissa muissa tapauksissa, paitsi huoruuden synnin tähden.

Jeesus sanoo:

"Mutta minä sanon teille: joka hylkää vaimonsa ***muun kuin huoruuden tähden ja nai toisen***, se tekee huorin; ja joka nai hyljätyn, se tekee huorin." (Matt.19:9)

Samanlainen kohta löytyy myös Matt.5:32. Kyse ei ole nyt siitä, että heti, kun toinen tekee syrjähypyn, tästä pitäisi ottaa ero. Ei todellakaan. Evankeliumin armo pesee puhtaaksi kaikki synnit, mutta se ei kuitenkaan toimi synnin peitteenä. Muutenhan olisi mahdollista se, että toinen aviopuolisoista harrastaa jatkuvasti irtosuhteita ja kuittaa kaiken evankeliumilla, minkä jälkeen rippisalaisuus peittää synnit alleen.

Uskovaisella on siis lupa ottaa huoruuden tähden ero, mutta en usko kenenkään lähtevän eroamaan puolisostaan kuin aivan viimeisenä keinona. Perinteisesti vl-liikkeessä ei olla sallittu uutta avioliittoa niin kauan kuin toinen puoliso on elossa, mutta kyllä Matt.19:9 voi lukea helposti siten, että uusi liitto on sallittu. Jos tarkemmin ajatellaan, niin siinä ei olisi oikeastaan mitään järkeä, että Jeesus sallii avioeron poikkeustapauksessa, mutta tällä erolla ei kuitenkaan olisi mitään merkitystä.

Luther opettaa samasta asiasta:

"Mutta kaikkein eniten ihmettelen sitä, että he pakottavat eronneen naimattomuuteen eivätkä salli hänen mennä avioliittoon toisen kanssa. Sillä koska Kristus salli avioeron huoruuden tähden eikä pakota ketään olemaan naimattomana ja koska Paavalin mielestä on parempi naida kuin palaa (1 Kor 7:9), niin näkyy siis olevan täysin luvallista ottaa toinen aviokumppani erotetun sijaan."

Lutherin näkemys on myös kirjattu kirkkomme tunnustuskirjaan vahvoin sanoin:

"Epävanhurskas on sekin säädös, joka avioeron jälkeen estää syytöntä osapuolta menemästä uuteen avioliittoon." (Paavin valta ja johtoasema)

Mielestäni puheet feminismistä voidaan jättää omaan arvoonsa, koska itse tiedän (valitettavasti) tapauksia, joissa mies on elänyt huoruudessa kymmeniä vuosia ja aina VAATINUT ehdotonta anteeksiantamista. Jos näitä kärsineitä vaimoja pidetään feministeinä, niin se kertoo kyllä sanojasta erittäin paljon, eikä lainkaan hyvää.

Äänestä
  • Meidän ry llä käy eronneita. Ne eronneet naiset keskustelee täällä miehistään että voivat perustella eronsa muillekin. Käykää lukemassa, ehkä tunnistatte heistä jonkun:

    www.narsistienuhrientuki.info/keskustelu

    onko narsismi joku yhtä paha kuin huoruus?

    Äänestä

  • kuin huorinteko kirjoitti:

    Meidän ry llä käy eronneita. Ne eronneet naiset keskustelee täällä miehistään että voivat perustella eronsa muillekin. Käykää lukemassa, ehkä tunnistatte heistä jonkun:

    Narsismi on persoonallisuushäiriö, joka aiheuttaa narsistin läheisille, tämän puolisolle ja lapsille, kamalia tuskia. En ole kuullut kenenkään uskovaisen ottaneen eroa narsismin takia, mutta hyvin usein narsistit pettävät aviopuolisoitaan, ja se puolestaan on Jeesuksen mukaan ainoa hyväksyttävä syy ottaa avioero. Kaiken kaikkiaan asia on hyvin vakava, ja siitä on syytäkin keskustella niin uskovaisten keskuudessa kuin muuallakin.

    Äänestä

  • noin? kirjoitti:

    Tarkoitatko sinä että sellaisesta narsistista pitää ottaa ero ja odottaa että se sairas käy eron jälkeen harrastamassa seksiä muualla tai menee uudestaan naimisiin, niin eronnut saa riitävän syyn ja voi mennä taas naimisiin?

    Vaikka et usko, niin ne eronneet uskovaiset naiset siellä keskustelee eroistaan ja haukkuu uskovaisia puolisoitaan. Ne tunnetaan meillä kyllä kun ne on kertoneet juttunsa.

    Äänestä

  • pitää erota? kirjoitti:

    Sinun kannattaisi ehkä oikeasti ottaa selvää, mistä narsismissa on kyse. Se ei nimittäin ole sairaus, vaan persoonallisuushäiriö. Ennen vanhaan narsistista olisi vain todettu, että hän on äärimmäisen laskelmoiva, kaksinaamainen, tunneköyhä ja häikäilemätön ihminen. Tätä nykyä puhutaan kuitenkin persoonallisuushäiriöstä. Narsismia ei voi hoitaa lääkkeillä tai terapialla, ja siten se eroaa oikeista mielisairauksista. Voisi sanoa, että narsisti on kehittynyt vikaan tunnepuolensa ja empatiakykynsä osalta.

    "Tarkoitatko sinä että sellaisesta narsistista pitää ottaa ero ja odottaa että se sairas käy eron jälkeen harrastamassa seksiä muualla tai menee uudestaan naimisiin, niin eronnut saa riitävän syyn ja voi mennä taas naimisiin?"

    En tarkoittanut, enkä kirjoittanut mitään tuon suuntaistakaan. Kirjoitin, että narsistit pettävät usein puolisoitaan. Jos uskovaisessa perheessä toinen puolisoista on narsisti, on hän voinut tehdä avioliiton aikana huorin, minkä johdosta syyttömällä osapuolella on oikeus ottaa avioero. Yritän sanoa tämän vielä selvemmin: Puolison narsismi ei ole tietenkään oikeutus avioeroon, mutta narsistiseen käyttäytymismalliin kuuluu usein osana uskottomuus, mikä puolestaan antaa oikeuden avioeroon ja luterilaisen tunnustuksen mukaan myös syyttömän osapuolen osalta uuteen avioliittoon.

    Tämä ei ole mielipidekysymys, ymmärräthän, vaan Jeesus itse on tämän luvan antanut (Matt.19:9).

    "Vaikka et usko, niin ne eronneet uskovaiset naiset siellä keskustelee eroistaan ja haukkuu uskovaisia puolisoitaan."

    Narsismin kanssa eläneet ovat usein kokeneet niin kamalia asioita, että "normaalin elämän" eläneen ihmisen on hyvin vaikea edes aavistaa, millaisesta kärsimyksestä on ollut kyse. Näillä uhreilla on oikeus antaa kokemuksilleen nimi ja toipua pahimmillaan vuosikymmeniä kestäneestä perhehelvetistä. Uskovaisena olisin itse huolissani enemmän siitä, kuinka paljon liekaa yhteisömme antaa narsisteille: Annammeko evankeliumin olla pelkkä "anteeksiantoautomaatti" esimerkiksi silloin, jos narsisti pettää jatkuvasti puolisoaan tai pahoinpitelee tätä? Sallimmeko rippisalaisuuden muuttua synnin peitteeksi?

    "Ne tunnetaan meillä kyllä kun ne on kertoneet juttunsa."

    Ehkä olisi parempi, ettet kovin suureen ääneen kehottaisi ihmisiä lähtemään "tunnistamaan" uskovaisia yhtään mistään, varsinkaan jos et itse ole asianosainen. Sanon tämän ihan ilman sarvia ja hampaita. Tärkeää olisi muistaa - niin sinun kuin minunkin - että olemme Jumalan edessä vastuussa omista sanoistamme ja käytöksestämme ja että pahansuovat vihjailut eivät sovi uskovaisen käytökseen. Niin kauan kuin keskustelu pysyy täälläkin yleisellä tasolla ilman, että aletaan puhua tunnistettavista ihmisistä, jotka eivät ole julkisuuden henkilöitä, kaikki on hyvin.

    Äänestä

  • sinulle. kirjoitti:

    Kun ihmiset eroavat, he sanovat että kasvettiin eri suuntiin, homma ei toiminut tai jopa että puoliso oli hankala ihminen tai juoppo.Onneksi on keksitty patenttiratkaisu. ei tarvii miettiä todellisia eron syitä kunhan vaan sanoo että se on narsisti.

    siellä narsistiuhrisivuilla diagnoosin entisistä miehistään ovat tehneet eronneet naiset (jopa uskovaiset!) ja kyllä he siellä kertovat väitteestäsi huolimatta eronneensa narsismin takia. Et siis joko tiedä tai valehtelet.

    Vähän näyttää uhkaukselta kun sanot että minun olisi parempi jne.. Oletko sinä itse narsisti vai sellainen eronnut nainen kun nyt noin yrität toisen suuta tukkia?

    Äänestä

  • tunnistetaan sieltä? kirjoitti:

    "kyllä he siellä kertovat väitteestäsi huolimatta eronneensa narsismin takia. Et siis joko tiedä tai valehtelet"

    Aivan hyvin voivat sanoa näin, jos narsisti on juossut vieraissa. Totta kai se narsismi on johtanut silloin syntiin, joka oikeuttaa eron. Onko sinun niin kamalan vaikea hyväksyä sitä, että Jeesus on antanut luvan erota huoruuden tähden? Miksi ylipäätään otat noin raskaasti sen, että elämässään kauheita traumoja kokeneet ihmiset puhuvat kokemuksistaan? Miten tunnut tietävän niin hyvin ilmeisesti lukuisten uskovaisten NAISTEN erojen syyt? Näinkö he ovat uskoutuneet sinulle omaan elämäänsä liittyvissä asioissa ja tällä tavoin sitten kiität heitä luottamuksesta? Kirjoituksestasi saa sellaisen kuvan, että sinulla on jotain todella pahasti hampaankolossa joitakuita ihmisiä vastaan. Tämä ei ole kuitenkaan oikea paikka lähteä asiaa selvittämään, ymmärräthän?

    "Vähän näyttää uhkaukselta kun sanot että minun olisi parempi jne.."

    Ei se ole uhkailua, vaan kerroin sinulle, minkälaiset säännöt esimerkiksi tällä keskustelupalstalla ovat. Tämä ei ole mikään juorupesäke, jonka tarkoituksena on puhua ihmisten asioista näiden selkien takana. Tarkoitus on puhua vl-liikkeestä ja uskomisen asioista. Siihen ei kuulu kehoitus "mennä tunnistamaan" yhtään ketään. Tuskin itsekään haluat omalla nimelläsi esittää "kyllä heidät täällä tunnetaan" -tyylisiä kommenttejasi?

    "Oletko sinä itse narsisti vai sellainen eronnut nainen kun nyt noin yrität toisen suuta tukkia?"

    Olen naimaton. En siis eronnut, en edes kihloissa ollut. Tunnen vain narsismin ilmiönä suhteellisen hyvin, ja kirjoitustesi perusteella olen erittäin varma siitä, että itse et tiedä ko. ilmiöstä juuri mitään. Ja mitä tulee aiheessa pysymiseen, niin tämä ketju on käsitellyt avioeroa ja sitä, onko uskovaisella oikeus siihen. Jeesus myöntää luvan purkaa avioliitto ainoastaan huoruuden tähden, muissa tapauksissa avioliitto on purkamaton. Jos sinulla on tähän jotain lisättävää, niin hienoa. Jos ei, niin ehkä on syytä siirtyä muiden keskusteluiden pariin. Paheksuntasi vuosikymmeniäkin narsistien uhreina olleita naisia kohtaan on kyllä jo huomattu.

    Äänestä

  • nyt. kirjoitti:

    Olen ollut hyvin rauhallinen koko ajan, mutta sinulla tuntuu olevan kovin kiihkeä suhde tähän narskuasiaan. Kokemattomuutesi parisuhteesta (ja ehkä näinollen "narsisteistakin") on tietysti miesvihamielisyytesi takana. Ymmärrän sinua.

    On suuri rikkaus, että kaikki kaltaisesi eivät ole menneet naimisiin vaan osa on jäänyt neuvomaan meitä muita.

    Äänestä

  • kuin huorinteko kirjoitti:

    Meidän ry llä käy eronneita. Ne eronneet naiset keskustelee täällä miehistään että voivat perustella eronsa muillekin. Käykää lukemassa, ehkä tunnistatte heistä jonkun:

    www.narsistienuhrientuki.info/keskustelu

    onko narsismi joku yhtä paha kuin huoruus?

    Kävin lukemassa ja hämmästyin. Onko jollekin entisten puolisoiden haukkumiskerholle annettu noin ruma nimi?

    Olisiko ainakin uskovaisten(?!?) syytä jättää hylkäämänsä miehen haukkuminen vähän vähemmälle?

    T: Ihmettelijä

    Äänestä

  • toisten asioista kirjoitti:

    Olen ollut hyvin rauhallinen koko ajan, mutta sinulla tuntuu olevan kovin kiihkeä suhde tähän narskuasiaan. Kokemattomuutesi parisuhteesta (ja ehkä näinollen "narsisteistakin") on tietysti miesvihamielisyytesi takana. Ymmärrän sinua.

    On suuri rikkaus, että kaikki kaltaisesi eivät ole menneet naimisiin vaan osa on jäänyt neuvomaan meitä muita.

    "Olen ollut hyvin rauhallinen koko ajan, mutta sinulla tuntuu olevan kovin kiihkeä suhde tähän narskuasiaan."

    Me ilmeisesti määrittelemme sanan "rauhallinen" aika eri tavalla. Minulla ei ole itselläni mitään "kiihkeää suhdetta" narsismiin, mutta olen nähnyt narsismin taakseen jättämiä tuhoja sen verran, että ihmettelen omaa "pro narsismi" -asennettasi.

    "Kokemattomuutesi parisuhteesta (ja ehkä näinollen "narsisteistakin") on tietysti miesvihamielisyytesi takana. Ymmärrän sinua."

    Olen seurustellut pitkään, mutten ole ollut kihloissa tai naimisissa. Lisäksi ihmettelen arviotasi miesvihamielisyydestäni. Ehkä sinua pitäisi sitten ylistää miesrakkaudestasi? Kuitenkin, jos et ymmärrä niitä naisia, jotka ovat 30-40 vuottakin katsoneet miehensä jatkuvaa pettämistä, pahoinpitelyä ja alistamista ja ottavat eron JEESUKSEN ANTAMAN LUVAN MUKAISESTI, niin herää kysymys, oletko uskovainen ensinkään?

    Lisäksi narsismi on oikea ilmiö, eikä sitä ole mitään syytä laittaa lainausmerkkeihin. Olet ilmeisesti ottanut asiaksesi mitätöidä olemassa olevan persoonallisuuhäiriön? En kovin hyvin ymmärrä motiiveitasi siihen, mutta veikkaisin jonkinlaista henkilökohtaista katkeruutta.

    "On suuri rikkaus, että kaikki kaltaisesi eivät ole menneet naimisiin vaan osa on jäänyt neuvomaan meitä muita."

    Sarkasmi on hieno, joskin erittäin vaikea laji. Lohdullista, että sinullakin on tilaisuus harjoitella - eivät ne parhaatkaan erehtymättä opi!

    Äänestä

  • nenä! kirjoitti:

    En malta olla ottamatta osaa keskusteluun kun näin mihin suuntaan se kääntyi. Hieman ihmettelen myös toisen keskustelijan innokkuutta mitätöidä niiden ihmisten vaikeudet, jotka elävät avioliitossa narsistin kanssa. Ennen puhuttiin myös psykopaateista, se ehkä kertoo millä tasossa asioissa liikutaan. Ainakin ne minun kaksi ystävääni jotka ovat muuttaneet erilleen narsistimiehistään, ovat koko avioliittonsa ajan saaneet kestään sellaista henkistä väkivaltaa ja alistamista jota ei toivoisi kenenkään joutuvan kokemaan. Kodin ulkopuolellahan narsistit esittävät todella rakastettavia ihmisiä, mutta kun kotioven aukaisee, muuttuu ääni kellossa. Tämä ei ikävä kyllä voi olla jättämättä jälkiä myös lapsiin. Molemmilla tuntemillani miehillä on myös hyvin voimakas tarve tehdä valloituksia vastakkaisen sukupuolen edustajiin, usein kohtalokkain seurauksin. Koska narsistilla on ikäänkuin kaksi persoonallisuutta, on ulkopuolisten vaikea uskoa miten mätä tälläinen ihminen on sisältä. He ovat erityisen taitavia puhumaan. Nykyisin soivatkin hälytyskellot päässäni, jos kohtaan ikäänkuin yliystävällisen, voisi sanoa lipevän tyypin. Ajattelen heti, onko hän tuota oikeasti vai onko se vain kuori.

    Ehkä eroja on tullut sentähden nykysin aika paljon, koska ennen ajateltiin että tämä on minun ristini ja se täytyy kestää. Nykyisin monet naiset ajattelevat, tietysti omaa, mutta varsinkin lasten
    parasta. Kaikilla on oikeus ihmisarvoiseen elämään. Eläminen kieroutuneessa, henkisesti ahdistavassa ilmapiirissä jättää jälkiä joita on vaikea korjata.

    Äänestä

  • nenä! kirjoitti:

    "Olen ollut hyvin rauhallinen koko ajan, mutta sinulla tuntuu olevan kovin kiihkeä suhde tähän narskuasiaan."

    Me ilmeisesti määrittelemme sanan "rauhallinen" aika eri tavalla. Minulla ei ole itselläni mitään "kiihkeää suhdetta" narsismiin, mutta olen nähnyt narsismin taakseen jättämiä tuhoja sen verran, että ihmettelen omaa "pro narsismi" -asennettasi.

    "Kokemattomuutesi parisuhteesta (ja ehkä näinollen "narsisteistakin") on tietysti miesvihamielisyytesi takana. Ymmärrän sinua."

    Olen seurustellut pitkään, mutten ole ollut kihloissa tai naimisissa. Lisäksi ihmettelen arviotasi miesvihamielisyydestäni. Ehkä sinua pitäisi sitten ylistää miesrakkaudestasi? Kuitenkin, jos et ymmärrä niitä naisia, jotka ovat 30-40 vuottakin katsoneet miehensä jatkuvaa pettämistä, pahoinpitelyä ja alistamista ja ottavat eron JEESUKSEN ANTAMAN LUVAN MUKAISESTI, niin herää kysymys, oletko uskovainen ensinkään?

    Lisäksi narsismi on oikea ilmiö, eikä sitä ole mitään syytä laittaa lainausmerkkeihin. Olet ilmeisesti ottanut asiaksesi mitätöidä olemassa olevan persoonallisuuhäiriön? En kovin hyvin ymmärrä motiiveitasi siihen, mutta veikkaisin jonkinlaista henkilökohtaista katkeruutta.

    "On suuri rikkaus, että kaikki kaltaisesi eivät ole menneet naimisiin vaan osa on jäänyt neuvomaan meitä muita."

    Sarkasmi on hieno, joskin erittäin vaikea laji. Lohdullista, että sinullakin on tilaisuus harjoitella - eivät ne parhaatkaan erehtymättä opi!

    Kun luet viestini tarkemmin, huomaat, etten ole kertaakaan puolustanut pettämistä, pahoinpitelyä tai alistamista. Itse olen sitä mieltä, että jatkuvasti pettävä puoliso on syytäkin jättää.

    Tuntemani tapaukset (siis jotka ovat omatoimisesti diagnosoineet ex-miehensä narsisteiksi) ovat juuri mainitsemasi 30-40 vuoden ikäisiä, joten heidät on siis naitettu vauvana. Ei ihme jos on traumoja avioliitosta tullut;)

    Tämä narsistikeskustelu vyöryy nyt tietyissä (feministi-?) piireissä sen verran vuolaana, että mielestäni sitä olisi syytä ohjata hieman rauhallisempiin uomiin.

    Keskustellessa saattaa syntyä tilanne, jossa keskustelijoiden näkemykset poikkeavat toisistaan, mutta sen perusteella toisen väittäminen katkeraksi on mielestäni ala-arvoista. (Taas tuli yksi erimielisyys, tällä kertaa käytöstavoista.)

    Mutta heittoni siitä neuvomisasiasta oli kyllä tarpeeton ja asiaton. Olen siitä pahoillani. Mutta ihan hyvin vastasit sinäkin;)

    Äänestä

  • sian leuka! kirjoitti:

    Olet oikeassa varmasti siinä, että tämä aika on sellainen että monista asioista tulee nopeasti "muoti-ilmiöitä". Niinpä varmasti käy niinkin, että aivan normaaliavioliitot hajoavat naisten lukiessa narsismista ja tehdessä omia kotikutoisia psykologian testejä miehistään. Harmi sinänsä, sillä silloin nämä todellisessa kurimuksessa elävät eivät ehkä saa sitä ymmärrystä jonka tarvitsisivat. Kaikki luonteen miinusmerkkiset puolet eivät todellakaan ole narsismia. Narsismi aiheuttaa sen uhreille mittaamonta, tauonta tuskaa, kun kotielämää pitää salailla ja pitää yllä tiettyjä rooleja, jotka narsisti on rakentanut. Jos omituista käyttäytymistä ei ole heti tuonut julki, vaikea sitä on tehdä monen avioliittovuoden ja ehkä monen yhteisen lapsen jälkeenkään. Kun on lopulta aivan piipussa ja solmussa on vaikea riuhtaista itseään irti. En usko että näitä asioita voi ymmärtää kuin sellainen joka ne itse on kokenut, tai seuratessaan läheisen ihmisen elämää, niinkuin minä olen tehnyt.

    Toinen ystäväni kertoi kerran, että hän ei yritä enää edes kertoa kellekään mikä heidän elämässään on vialla. Hän sanoi että toiset vaihtavat puheenaihetta, eivät pysty ottamaan vastaan sellaisia asioita. Toiset suuttuvat, kun kokevat että tämä haluaa morkata niin mukavaa miestä. Kulkeehan tämä aina hymyhuulilla kuin hajukuusi taskussa puhumassa mukavia.

    Äänestä

  • Ihmismieli on rakentunut siten, ettei parisuhde voi kestää loppuun asti. He, jotka ovat yhdessä, kunnes kuolema heidät erottaa, tekevät niin vain, koska "laki" edellyttää. Jos rakastan jotakuta tänään, ei tarkoita, että rakastaisin huomenna.

    Äänestä

  • all kirjoitti:

    Ihmismieli on rakentunut siten, ettei parisuhde voi kestää loppuun asti. He, jotka ovat yhdessä, kunnes kuolema heidät erottaa, tekevät niin vain, koska "laki" edellyttää. Jos rakastan jotakuta tänään, ei tarkoita, että rakastaisin huomenna.

    Kylläpäs vähän ymmärrät!

    Taidat siirtää omaa pettymystäsi nyt koskemaan kaikkia. Jos sinun mielesi on sellainen, ettei parisuhde kestä, niin ei se sitä tarkoita että ihmismieli olisi siten rakentunut. Ja että asia meidän kaikkien kohdalla olisi niin.

    Älä tee johtopäätöksiä toisten puolesta. Itsekin olen ollut yli kolmekymmentä vuotta avioliitossa, jossa rakkautta, kunnioitusta ja intohimoa on riittänyt. Eikä ole edes hiipumaan päin...

    Jos rakastan jotakuta tänään, niin kyllä se melkoisella todennäköisyydellä tarkoittaa sitä, että rakastan häntä huomennakin. Melkoinen tuuliviiri sitä olisi jos yhdessä yössä rakkaus muuttuisi välinpitämättömyydeksi!

    Äänestä

  • yli 30 vuotta aviossa ollut kirjoitti:

    "Tänään" = nykyisin. "huomenna" = tulevaisuus. Jos olet vl, niin ei mikään ihme tuo kirjaimellinen tulkinta.

    Äänestä

  • Clarissa kirjoitti:

    Olet oikeassa varmasti siinä, että tämä aika on sellainen että monista asioista tulee nopeasti "muoti-ilmiöitä". Niinpä varmasti käy niinkin, että aivan normaaliavioliitot hajoavat naisten lukiessa narsismista ja tehdessä omia kotikutoisia psykologian testejä miehistään. Harmi sinänsä, sillä silloin nämä todellisessa kurimuksessa elävät eivät ehkä saa sitä ymmärrystä jonka tarvitsisivat. Kaikki luonteen miinusmerkkiset puolet eivät todellakaan ole narsismia. Narsismi aiheuttaa sen uhreille mittaamonta, tauonta tuskaa, kun kotielämää pitää salailla ja pitää yllä tiettyjä rooleja, jotka narsisti on rakentanut. Jos omituista käyttäytymistä ei ole heti tuonut julki, vaikea sitä on tehdä monen avioliittovuoden ja ehkä monen yhteisen lapsen jälkeenkään. Kun on lopulta aivan piipussa ja solmussa on vaikea riuhtaista itseään irti. En usko että näitä asioita voi ymmärtää kuin sellainen joka ne itse on kokenut, tai seuratessaan läheisen ihmisen elämää, niinkuin minä olen tehnyt.

    Toinen ystäväni kertoi kerran, että hän ei yritä enää edes kertoa kellekään mikä heidän elämässään on vialla. Hän sanoi että toiset vaihtavat puheenaihetta, eivät pysty ottamaan vastaan sellaisia asioita. Toiset suuttuvat, kun kokevat että tämä haluaa morkata niin mukavaa miestä. Kulkeehan tämä aina hymyhuulilla kuin hajukuusi taskussa puhumassa mukavia.

    Olen samaa mieltä kanssasi. Tuo aiempi keskustelija oli niin kuumaverinen, että syyllistyin vähän provosoimaan häntä;) Mielestäni kiihkoilu (asiassa kuin asiassa) ei rakenna mitään, vaan särkee.

    Tunnen tapauksia, joissa puoliso on ollut todellinen psykopaatti, ja arkielämä oikeaa perhehelvettiä. Eihän sellaiseen kenenkään kannata alistua, se nyt on päivänselvää. Mitään tällaista en todellakaan puolusta.

    Minua todella huolestuttaa, että asiasta innostuneet löytävät narsistisia piirteitä kaikista ihmisistä. (Kai niitä kaikissa onkin..) Ilmiö on kohta kuin verkostomarkkinointi aikanaan, ihmisiä lähtee mukaan ja höyry nousee korvista kun ilosanomaa saarnataan laput silmillä kaikelle kansalle.

    Se ero verkostomarkkinoinnissa tähän on, että verkostomarkkinointi saattoi tuhota kulman jonkun rahapussista, mutta tällä voidaan tuhota perheitä ja jonkun elämäkin.. On todella vaarallista, että narsistikerholaiset tekevät luonnehäiriödiagnooseja toistensa puolisoista esimerkiksi anonyymin nettikeskustelun perusteella. Ja ihan järkevinä pitämäni ihmiset.

    Äänestä

  • sian leuka! kirjoitti:

    Kun luet viestini tarkemmin, huomaat, etten ole kertaakaan puolustanut pettämistä, pahoinpitelyä tai alistamista. Itse olen sitä mieltä, että jatkuvasti pettävä puoliso on syytäkin jättää.

    Tuntemani tapaukset (siis jotka ovat omatoimisesti diagnosoineet ex-miehensä narsisteiksi) ovat juuri mainitsemasi 30-40 vuoden ikäisiä, joten heidät on siis naitettu vauvana. Ei ihme jos on traumoja avioliitosta tullut;)

    Tämä narsistikeskustelu vyöryy nyt tietyissä (feministi-?) piireissä sen verran vuolaana, että mielestäni sitä olisi syytä ohjata hieman rauhallisempiin uomiin.

    Keskustellessa saattaa syntyä tilanne, jossa keskustelijoiden näkemykset poikkeavat toisistaan, mutta sen perusteella toisen väittäminen katkeraksi on mielestäni ala-arvoista. (Taas tuli yksi erimielisyys, tällä kertaa käytöstavoista.)

    Mutta heittoni siitä neuvomisasiasta oli kyllä tarpeeton ja asiaton. Olen siitä pahoillani. Mutta ihan hyvin vastasit sinäkin;)

    "Itse olen sitä mieltä, että jatkuvasti pettävä puoliso on syytäkin jättää."

    Minun tuntemissani narsistitapauksissa narsisti on ollut krooninen pettäjä kaiken muun henkisen väkivallan ja alistamisen lisäksi. Jos tutustuisit ilmiöön paremmin, huomaisit, että näin on varsin usein. Siksi ihmetyttää tuo varsin väkevä narsistien puolustamisesi (sekä se, että ensi viestissäsi loit heistä ressukkamaisen "sairaan" kuvan, ja myöhemmin olet yrittänyt kieltää koko ilmiön).

    "Tuntemani tapaukset (siis jotka ovat omatoimisesti diagnosoineet ex-miehensä narsisteiksi) ovat juuri mainitsemasi 30-40 vuoden ikäisiä, joten heidät on siis naitettu vauvana. Ei ihme jos on traumoja avioliitosta tullut;)"

    Narsistit toimivat hämmästyttävän samalla tavalla siten, että heidän maneerinsakin voivat olla samanlaisia. Yleensä narsistien uhrit ovat aivan ällikällä lyötyjä kuullessaan toisen uhrin kertomuksia: "Meillä oli juuri samalla tavalla!". Jos takerrut "diagnoosiin", niin pääset varmastikin asiasta yli, kun ajattelet, että näiden arvostelemiesi naisten puolisot ovat käyttäytyneet aivan samalla lailla vuosikymmenten ajan kuin lähdekirjallisuudessa ja vertaisryhmissä kuvatut narsistit. Jos ko. naiset käyttävät mielestäsi "narsisti"-termiä liian varomattomasti, luulisi sinun kuitenkin voivan tuntea myötätuntoa heidän kokemiensa kamaluuksien johdosta. Ne ovat nimittäin todellisuutta terminologiasta riippumatta. Narsismia ilmiönä sinun on sen sijaan turha lähteä kiistämään, sillä se ei ole mikään kansan keksimä termi, vaan mielenterveysalan ammattilaisten perinpohjaisten tutkimusten jälkeen lanseeraama käsite.

    "Tämä narsistikeskustelu vyöryy nyt tietyissä (feministi-?) piireissä sen verran vuolaana, että mielestäni sitä olisi syytä ohjata hieman rauhallisempiin uomiin."

    Rauhallinen keskustelu on tietenkin aina toivottavaa, mutta ihmettelen tapaasi syyttää päälauseessa toista feministiksi ja vihjata tätä riitaisaksi keskustelijaksi, ja sen jälkeen sivulauseessa ottaa rauhantekijän viitta omille harteillesi. Taitavaa, mutta läpinäkyvää.

    "Keskustellessa saattaa syntyä tilanne, jossa keskustelijoiden näkemykset poikkeavat toisistaan, mutta sen perusteella toisen väittäminen katkeraksi on mielestäni ala-arvoista. (Taas tuli yksi erimielisyys, tällä kertaa käytöstavoista.)"

    Ottaen huomioon, että olet tässä ketjussa syyttänyt mm. minua suoraan feministiksi ja miesvihaajaksi, sekä epäsuoraan valehtelijaksi, ja lisäksi kiittänyt minua siitä, etten ole avioitunut, niin moralisointisi toisten käytöstavoista on vähintäänkin käsittämätöntä.

    "Mutta heittoni siitä neuvomisasiasta oli kyllä tarpeeton ja asiaton. Olen siitä pahoillani. Mutta ihan hyvin vastasit sinäkin;)"

    Hermostuin taitavaan provosointiisi, olen siitä pahoillani, eikä sitä tapahdu toiste. Kysyisin sinulta nyt kuitenkin, että mistä sinulla loppujen lopuksi kiikastaa? Jos oletetaan, että joku on ollut naimisissa narsistin kanssa vaikkapa 15 vuotta, jona aikana hän on kokenut henkistä ja fyysistä alistumista päivittäin, mutta antanut kaiken anteeksi ja jaksanut yrittää eteenpäin. Narsisti on jatkuvasti juossut vieraissa, mutta siitäkin huolimatta avioliitto on kestänyt niin pitkään. Aikaisemmin sanoit, että jatkuvasti pettävä puoliso on syytäkin jättää. Miten tämä narsismi-termi saa sinulla niin veren kiehumaan, jos omastakin mielestäsi tästä tulisi ottaa ero?

    Toiseksi, sinua ärsyttää valtavasti tuo tietty vertaistukeen perustuva keskustelupalsta. Syytät sinne kirjoittelevia naisia (suurin osa on varmasti naisia) feministeiksi, jotka vain haukkuvat ex-puolisoitaan. Suhtautuisitko yhtä lämpimästi esim. perheväkivallan tai insestin uhreihin, jos heillä sattuisi keskustelupalsta olemaan? Onko sinusta väärin, että jopa kymmenien vuosien vaikenemisen jälkeen omalle kohtalolle voi antaa nimen turvallisessa seurassa, joka on kokenut täsmälleen saman? Se vähä, mitä itse olen ko. keskustelupalstaa katsonut, on osoittanut, että sinne kirjoittavat ihmiset ovat hyvinkin erilaisissa tilanteissa. Suurin osa toteaa hyvinkin rauhallisesti elämänsä varrella tapahtuneita asioita, eikä sitä voida pitää mielestäni "haukkumisena". Se, että puheena olevat asiat ovat äärimmäisen ikäviä, ei tee kenestäkään vielä "haukkujaa". Tietänet, että narsistien uhrien keskustelupalstallakin vaaditaan ehdotonta anonymiteettiä, jotta kukaan (myöskään puheena olevat ex-puolisot tai nykyiset puolisot) eivät paljastuisi. Vielä yksi asia: Kukaan ei huvikseen hauku exäänsä, vaan kaikki keskustelu tapahtuu omien traumojen läpikäymiseksi.

    Äänestä

  • Bostonissa kirjoitti:

    Olen samaa mieltä kanssasi. Tuo aiempi keskustelija oli niin kuumaverinen, että syyllistyin vähän provosoimaan häntä;) Mielestäni kiihkoilu (asiassa kuin asiassa) ei rakenna mitään, vaan särkee.

    Tunnen tapauksia, joissa puoliso on ollut todellinen psykopaatti, ja arkielämä oikeaa perhehelvettiä. Eihän sellaiseen kenenkään kannata alistua, se nyt on päivänselvää. Mitään tällaista en todellakaan puolusta.

    Minua todella huolestuttaa, että asiasta innostuneet löytävät narsistisia piirteitä kaikista ihmisistä. (Kai niitä kaikissa onkin..) Ilmiö on kohta kuin verkostomarkkinointi aikanaan, ihmisiä lähtee mukaan ja höyry nousee korvista kun ilosanomaa saarnataan laput silmillä kaikelle kansalle.

    Se ero verkostomarkkinoinnissa tähän on, että verkostomarkkinointi saattoi tuhota kulman jonkun rahapussista, mutta tällä voidaan tuhota perheitä ja jonkun elämäkin.. On todella vaarallista, että narsistikerholaiset tekevät luonnehäiriödiagnooseja toistensa puolisoista esimerkiksi anonyymin nettikeskustelun perusteella. Ja ihan järkevinä pitämäni ihmiset.

    sinä kai se kuumaverinen olit! Minusta keskustelukumppanisi säilytti hyvin malttinsa kun ottaa huomioon kuinka ala-arvoisiin ja huonoa käytöstä osoittaviin heittoihin itse turvauduit.

    Minusta vaikutit tuossa keskustelussa niin omituiselta kaiken syyn toisen niskaan kaatajalta ja hymyilevältä purevien ilkeyksien latelijalta ja lopuksi vielä kummalliselta takinkääntäjältä, etten ihmettelisi vaikka niskakarvasi tuon termin johdosta olisi nostanut pystyyn se, että itseäsi olisi samaisella termillä luonnehdittu.

    Kaikella ystävyydellä, mutta kirjoitukset ovat hyvin paljastavia. Luepa itse keskustelusi toisen keskustelijan kanssa uudelleen läpi ja yritä miettiä, mitä ajattelisit jos joku toinen olisi osuutesi kirjoittanut.

    Äänestä

  • niin... kirjoitti:

    "Itse olen sitä mieltä, että jatkuvasti pettävä puoliso on syytäkin jättää."

    Minun tuntemissani narsistitapauksissa narsisti on ollut krooninen pettäjä kaiken muun henkisen väkivallan ja alistamisen lisäksi. Jos tutustuisit ilmiöön paremmin, huomaisit, että näin on varsin usein. Siksi ihmetyttää tuo varsin väkevä narsistien puolustamisesi (sekä se, että ensi viestissäsi loit heistä ressukkamaisen "sairaan" kuvan, ja myöhemmin olet yrittänyt kieltää koko ilmiön).

    "Tuntemani tapaukset (siis jotka ovat omatoimisesti diagnosoineet ex-miehensä narsisteiksi) ovat juuri mainitsemasi 30-40 vuoden ikäisiä, joten heidät on siis naitettu vauvana. Ei ihme jos on traumoja avioliitosta tullut;)"

    Narsistit toimivat hämmästyttävän samalla tavalla siten, että heidän maneerinsakin voivat olla samanlaisia. Yleensä narsistien uhrit ovat aivan ällikällä lyötyjä kuullessaan toisen uhrin kertomuksia: "Meillä oli juuri samalla tavalla!". Jos takerrut "diagnoosiin", niin pääset varmastikin asiasta yli, kun ajattelet, että näiden arvostelemiesi naisten puolisot ovat käyttäytyneet aivan samalla lailla vuosikymmenten ajan kuin lähdekirjallisuudessa ja vertaisryhmissä kuvatut narsistit. Jos ko. naiset käyttävät mielestäsi "narsisti"-termiä liian varomattomasti, luulisi sinun kuitenkin voivan tuntea myötätuntoa heidän kokemiensa kamaluuksien johdosta. Ne ovat nimittäin todellisuutta terminologiasta riippumatta. Narsismia ilmiönä sinun on sen sijaan turha lähteä kiistämään, sillä se ei ole mikään kansan keksimä termi, vaan mielenterveysalan ammattilaisten perinpohjaisten tutkimusten jälkeen lanseeraama käsite.

    "Tämä narsistikeskustelu vyöryy nyt tietyissä (feministi-?) piireissä sen verran vuolaana, että mielestäni sitä olisi syytä ohjata hieman rauhallisempiin uomiin."

    Rauhallinen keskustelu on tietenkin aina toivottavaa, mutta ihmettelen tapaasi syyttää päälauseessa toista feministiksi ja vihjata tätä riitaisaksi keskustelijaksi, ja sen jälkeen sivulauseessa ottaa rauhantekijän viitta omille harteillesi. Taitavaa, mutta läpinäkyvää.

    "Keskustellessa saattaa syntyä tilanne, jossa keskustelijoiden näkemykset poikkeavat toisistaan, mutta sen perusteella toisen väittäminen katkeraksi on mielestäni ala-arvoista. (Taas tuli yksi erimielisyys, tällä kertaa käytöstavoista.)"

    Ottaen huomioon, että olet tässä ketjussa syyttänyt mm. minua suoraan feministiksi ja miesvihaajaksi, sekä epäsuoraan valehtelijaksi, ja lisäksi kiittänyt minua siitä, etten ole avioitunut, niin moralisointisi toisten käytöstavoista on vähintäänkin käsittämätöntä.

    "Mutta heittoni siitä neuvomisasiasta oli kyllä tarpeeton ja asiaton. Olen siitä pahoillani. Mutta ihan hyvin vastasit sinäkin;)"

    Hermostuin taitavaan provosointiisi, olen siitä pahoillani, eikä sitä tapahdu toiste. Kysyisin sinulta nyt kuitenkin, että mistä sinulla loppujen lopuksi kiikastaa? Jos oletetaan, että joku on ollut naimisissa narsistin kanssa vaikkapa 15 vuotta, jona aikana hän on kokenut henkistä ja fyysistä alistumista päivittäin, mutta antanut kaiken anteeksi ja jaksanut yrittää eteenpäin. Narsisti on jatkuvasti juossut vieraissa, mutta siitäkin huolimatta avioliitto on kestänyt niin pitkään. Aikaisemmin sanoit, että jatkuvasti pettävä puoliso on syytäkin jättää. Miten tämä narsismi-termi saa sinulla niin veren kiehumaan, jos omastakin mielestäsi tästä tulisi ottaa ero?

    Toiseksi, sinua ärsyttää valtavasti tuo tietty vertaistukeen perustuva keskustelupalsta. Syytät sinne kirjoittelevia naisia (suurin osa on varmasti naisia) feministeiksi, jotka vain haukkuvat ex-puolisoitaan. Suhtautuisitko yhtä lämpimästi esim. perheväkivallan tai insestin uhreihin, jos heillä sattuisi keskustelupalsta olemaan? Onko sinusta väärin, että jopa kymmenien vuosien vaikenemisen jälkeen omalle kohtalolle voi antaa nimen turvallisessa seurassa, joka on kokenut täsmälleen saman? Se vähä, mitä itse olen ko. keskustelupalstaa katsonut, on osoittanut, että sinne kirjoittavat ihmiset ovat hyvinkin erilaisissa tilanteissa. Suurin osa toteaa hyvinkin rauhallisesti elämänsä varrella tapahtuneita asioita, eikä sitä voida pitää mielestäni "haukkumisena". Se, että puheena olevat asiat ovat äärimmäisen ikäviä, ei tee kenestäkään vielä "haukkujaa". Tietänet, että narsistien uhrien keskustelupalstallakin vaaditaan ehdotonta anonymiteettiä, jotta kukaan (myöskään puheena olevat ex-puolisot tai nykyiset puolisot) eivät paljastuisi. Vielä yksi asia: Kukaan ei huvikseen hauku exäänsä, vaan kaikki keskustelu tapahtuu omien traumojen läpikäymiseksi.

    Itse olen kiivas luonne, ja nyt taisin tavata siinä suhteessa vertaiseni. On varmasti ihan hyvä, että meitä helposti syttyviäkin on tähän maailmaan luotu...

    Itse asia tuskin tässä kinaamalla muuttuu, joten ei jatketa turhaan. Sopiiko?

    Äänestä

  • all kirjoitti:

    "Tänään" = nykyisin. "huomenna" = tulevaisuus. Jos olet vl, niin ei mikään ihme tuo kirjaimellinen tulkinta.

    Jos sinä taas et ole vl, niin ei mikään ihme että olet joutunut hyväksikäytetyksi ihmissuhteissasi jopa siinä määrin, että olet noin katkeraksi muuttunut.

    Huomaatko, kuinka myrkytät ympäristöäsi kaunaisuudellasi?

    Olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että ei kannata yleistää omia katkeruuksiaan. Vaikken olekaan parisuhteessa vielä yli kolmeakymmentä vuotta elänyt, niin voin yhtyä hänen näkemykseensä; rakkaus voi kestää ja kukoistaa. Hyvää miestä minäkin rakastan ja kunnioitan niin, etten päivääkään vaihtaisi pois yhteiselämästä. Sydämestäni toivon, että saan elää pitkän elämän hänen rinnallaan.

    Äänestä

  • ylempikin kirjoitti:

    Itse olen kiivas luonne, ja nyt taisin tavata siinä suhteessa vertaiseni. On varmasti ihan hyvä, että meitä helposti syttyviäkin on tähän maailmaan luotu...

    Itse asia tuskin tässä kinaamalla muuttuu, joten ei jatketa turhaan. Sopiiko?

    vaan itseäsi paljon rauhallisemman. Et hämää muita kuin itseäsi vetämällä toisenkin keskustelijan mukaan kummallisiin ajatuksenjuoksuihisi muka itsesi kanssa samankaltaisena. Kyllä hän selvästi sinua rauhallisemmin ja selkeämmin argumentoi, on ihan eri ihmistyyppi.

    Äänestä

  • sivusta kirjoitti:

    ..ennen kuin tässä turhanpäiten ajaudutaan tämän pidemmälle. Näin anonyymien kesken. Tästä saat jatkaa riitelyäsi ihan keskenäsi.

    Äänestä

  • pelin poikki... kirjoitti:

    ..ennen kuin tässä turhanpäiten ajaudutaan tämän pidemmälle. Näin anonyymien kesken. Tästä saat jatkaa riitelyäsi ihan keskenäsi.

    No joo, eivätpä kommunikaatiotaitosi juuri päätä huimaa. Kaikki muut riitelevät paitsi sinä itse.

    Terveisiä vaan edelliselle kirjoittajalle kohtalotoverilta! Riitapukareita ollaan kaikki tyynni :)

    Äänestä

  • sivusta kirjoitti:

    No joo, eivätpä kommunikaatiotaitosi juuri päätä huimaa. Kaikki muut riitelevät paitsi sinä itse.

    Terveisiä vaan edelliselle kirjoittajalle kohtalotoverilta! Riitapukareita ollaan kaikki tyynni :)

    millä "persoonistasi" kirjoittelet ja mihin ketjuun vastailet.

    Vai etkö muista millä nimimerkillä mihinkin ketjuun vastasit?

    Äänestä

  • ihminen muistaa kirjoitti:

    millä "persoonistasi" kirjoittelet ja mihin ketjuun vastailet.

    Vai etkö muista millä nimimerkillä mihinkin ketjuun vastasit?

    Nyt en enää ymmärrä yhtään mitään. Oletkohan lievästi vainoharhainen?

    Äänestä

  • sivusta kirjoitti:

    Nyt en enää ymmärrä yhtään mitään. Oletkohan lievästi vainoharhainen?

    Tarkoitin vaan, että olit eri ketjussa. Siis vastasin toiselle. Katsohan uudelleen,

    Äänestä

  • sivusta kirjoitti:

    Nyt en enää ymmärrä yhtään mitään. Oletkohan lievästi vainoharhainen?

    Viestisi hierarkia on liian syvä, joten vastaan sinulle tähän omani perään.

    En minä vastustuksesta suivaannu lainkaan, mutta minusta olit epäreilu äskeiselle keskustelukumppanillesi syyttämällä häntä siitä, mihin nimenomaan itse syyllistyit. Ja nyt olet epäreilu leimaamalla minutkin heti riitelijäksi kun annan sinulle siitä palautetta.

    Enkä ymmärrä miten niin muka vastasit toiselle keskustelijalle? Viestisi jatkuvat suoraan omistani, seuraapa ketjuja. Olen ollut tässä ketjussa, sen kahdessa eri haarassa mukana nimimerkillä "sivusta", tulin keskusteluunne sivusta.

    Niin, en ymmärrä mitä tarkoitat. Ja huomioi, että jos sinulla on jokin oletuskuvio päässäsi, minä en voi sitä tietää vaan olen aidosti kummissani.

    Äänestä

  • ylempikin kirjoitti:

    Itse olen kiivas luonne, ja nyt taisin tavata siinä suhteessa vertaiseni. On varmasti ihan hyvä, että meitä helposti syttyviäkin on tähän maailmaan luotu...

    Itse asia tuskin tässä kinaamalla muuttuu, joten ei jatketa turhaan. Sopiiko?

    "Itse olen kiivas luonne, ja nyt taisin tavata siinä suhteessa vertaiseni. On varmasti ihan hyvä, että meitä helposti syttyviäkin on tähän maailmaan luotu..."

    En nyt taaskaan ihan ymmärrä, mitä ajat takaa. Mielestäni en ole kiivas luonne, en ainakaan siinä määrin kuin mitä olet yrittänyt minusta tässä leimata ja sillä tavalla saada sanomiseni näyttämään jo valmiiksi typerältä.

    "Itse asia tuskin tässä kinaamalla muuttuu, joten ei jatketa turhaan. Sopiiko?"

    Kyllä se minulle sopii. Jäin vain ihmettelemään sitä, että loppujen lopuksi sinulla ei ollut juurikaan muuta sanottavaa kuin se, että paheksut väkevästi tiettyjä ihmisiä. Mitä tulee viime tunteina rönsyilleeseen keskusteluun, niin en ole varma, ymmärsinkö oikein, että sinä ajattelit minun ottaneen osaa keskusteluun "toisena persoonana". Voin vakuuttaa, etten sellaiseen alentuisi missään tapauksessa, mutta kaikista vähiten tällaisessa täysin asian vierestä menneessä jauhamisessa. Joka tapauksessa keskustelu on nyt osaltani käyty loppuun.

    Äänestä

  • yhä... kirjoitti:

    ...

    Äänestä

  • 14 vuotta aviossa ollut kirjoitti:

    Jos sinä taas et ole vl, niin ei mikään ihme että olet joutunut hyväksikäytetyksi ihmissuhteissasi jopa siinä määrin, että olet noin katkeraksi muuttunut.

    Huomaatko, kuinka myrkytät ympäristöäsi kaunaisuudellasi?

    Olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että ei kannata yleistää omia katkeruuksiaan. Vaikken olekaan parisuhteessa vielä yli kolmeakymmentä vuotta elänyt, niin voin yhtyä hänen näkemykseensä; rakkaus voi kestää ja kukoistaa. Hyvää miestä minäkin rakastan ja kunnioitan niin, etten päivääkään vaihtaisi pois yhteiselämästä. Sydämestäni toivon, että saan elää pitkän elämän hänen rinnallaan.

    Älkää vetäkö johtopäätöksiä liian heppoisin perustein. En ole katkeroitunut enkä pettynyt suhteeseeni, jossa ainoastaan seurustelin. Olen alle kolmekymppinen, joten aikaa on pettyä ja katkeroituakin.

    Äänestä

  • all kirjoitti:

    Älkää vetäkö johtopäätöksiä liian heppoisin perustein. En ole katkeroitunut enkä pettynyt suhteeseeni, jossa ainoastaan seurustelin. Olen alle kolmekymppinen, joten aikaa on pettyä ja katkeroituakin.

    et vain ole vielä löytänyt Sitä Oikeaa.

    Kun hänet löydät, huomaat, että ihminen on rakennettu siten, että hän rakastuu suunnattomasti ja jos luottamus ja kunnioitus ja arjen pienet herkut tulevat ylläpidetyiksi, kiintyy toiseen syvällisesti ja lopullisesti, niin ettei haluaisi tästä enää koskaan luopua.

    Sen tilanteen kykenee luomaan ja ylläpitämään ihan tavallinen ihminen.

    Loukkaukset ja havoitettu mieli aikaasaavat pettymyksiä, joista on vaikea päästä yli. Kannattaa kaikin tavoin välttää aiheuttamasta niitä toiselle.

    Toivon, että löydät vielä rinnallesi ihmisen, joka näyttäytyy vuosi vuodelta aina vain kultaisempana silmissäsi! Onnea!

    Äänestä

Ei oo uskovainen sellane joka puolisonsa hylkää! Tietysti voi olla niin, että on tullu epäuskoseks ja sitte eronnu... Mut luulen et aika 90% harvinaista... Tääl on ainaki muutamia perheitä, joista toinen vanhempi on tullu epäuskoseks mut ei oo kuitenkaa eronnu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

vastatkaa! kirjoitti:

Onko totta, että lestadiolaiset ovat alkaneet hyljätä puolisojansa, jos on totta milloin se on alkanut tapahtumaan?
Onko yhtään tietävää ja rohkeaa, joka vastaisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu