On jotenkin taas alkanut itseään häpeämään. Koulussa (käyn aikuislukiota)piti keskustella pienissä ryhmissä erilaisista kuvista ja tunsin itseni jälleen idiootiksi. Ryhmässäni oli kaksi tyttöä ja siinä he sitten kahdestaan tulkitsivat kuvia kun minä en uskalla suutani avata. Hävettää. En vain uskaltanut sanoa mitään, ja jos totta puhutaan ei minulla oikeastaan mitään sanottavaa ollutkaan. Katselin vain kuvia ja olin hiljaa.
Tunnen itseni jotenkin todella tyhmäksi. Minulle eivät avaudu äidinkielen tunnilla jonkin kirjoituksen tai runon syvimmät merkitykset. Oikein harmittaa jos opettaja kysyy minulta jotain, tunnen olevani niin tyhmä ja ajattelen, että muutkin huomaavat yksinkertaisuuteni. Keskustelemme usein erilaisten tekstien syvällisistä merkityksistä ja sanomista, sellaisista mitkä eivät suoraan (eivätkä edes ihan epäsuoraankaan) lue tekstissä. Jos minä haluan saada sen selville täytyy minun lukea teksti ainakin viisi kertaa. Ajatukset eivät lennä. Voi miten hävettää aina vastat "no, en oikein osaa sanoa."
Olen alkanut vihaamaan niitä tunteja. Aina saa pelätä josko joutuu tekemään ryhmässä jotain syvällisiä pohtimistehtäviä. Miksi minun pitää olla näin hidasälyinen ja niin ujo, etten saa mitään suustani ulos näissä tilanteissa? Hermostun, ja silloin aivoni lukkiutuvat vielä enemmän. Esim. jos katson parin kanssa samaa kirjaa ja joudun istumaan kovin lähellä häntä, tunnen olon vaivautuneeksi enkä pysty keskittymään.
Ehkä minun pitäisi vain muuttaa metsän keskellä eläimien seuraan, niiden älykkyysosamäärä ei ainakaan (luultavasti) ylitä omaani ja ne ovat useimmiten myös yhtä hiljaa kuin minä.
Tunnen itseni jotenkin todella tyhmäksi. Minulle eivät avaudu äidinkielen tunnilla jonkin kirjoituksen tai runon syvimmät merkitykset. Oikein harmittaa jos opettaja kysyy minulta jotain, tunnen olevani niin tyhmä ja ajattelen, että muutkin huomaavat yksinkertaisuuteni. Keskustelemme usein erilaisten tekstien syvällisistä merkityksistä ja sanomista, sellaisista mitkä eivät suoraan (eivätkä edes ihan epäsuoraankaan) lue tekstissä. Jos minä haluan saada sen selville täytyy minun lukea teksti ainakin viisi kertaa. Ajatukset eivät lennä. Voi miten hävettää aina vastat "no, en oikein osaa sanoa."
Olen alkanut vihaamaan niitä tunteja. Aina saa pelätä josko joutuu tekemään ryhmässä jotain syvällisiä pohtimistehtäviä. Miksi minun pitää olla näin hidasälyinen ja niin ujo, etten saa mitään suustani ulos näissä tilanteissa? Hermostun, ja silloin aivoni lukkiutuvat vielä enemmän. Esim. jos katson parin kanssa samaa kirjaa ja joudun istumaan kovin lähellä häntä, tunnen olon vaivautuneeksi enkä pysty keskittymään.
Ehkä minun pitäisi vain muuttaa metsän keskellä eläimien seuraan, niiden älykkyysosamäärä ei ainakaan (luultavasti) ylitä omaani ja ne ovat useimmiten myös yhtä hiljaa kuin minä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
voi olla hyviä puhumaan jonninjoutavia. Sun vahvuutes on jossain muualla. Erilaisuus on positiivinen asia. Tsemiä!
Mun mielestä asiasta ei kannata huolestua ihan hirveästi, koska se vain antaa oravanpyörään lisävauhtia. Monet varmasti kokevat samaa vähintääkin silloin tällöin. Oman tulkintani mukaan kyse on vaan siitä, että jännittä ja ajattelee lakkaamatta mitä muut ajattelevat asioista, jumiutuu siihen käsitykseen ettei itse osaa tulkita yhtään mitään ja menee ihan solmuun. Jos on liian tietoinen itsestään, lakkaa olemasta luova, spontaani ja valpas. Silloin yksinkertainenkin asia jumittaa aivot takalukkoon.
Voisitko esimerkiksi tehdä niin, että luet analysoitavia tekstejä jo aiemmin, ennen kuin menet tunnille? Silloin olisi aikaa mietti rauhassa ja vaikka keskustella kaverin kanssa tekstin herättämistä ajatuksista ja pohtia mitä ne voisivat viestiä. Samalla voit kirjata ylös huomioita jotka voi sitten esittää tunnilla.
Ehdottomasti kannattaa muistaa, että analyyseissä ei ole oikeaa tai väärää vastausta, on vain erilaisia tulkintoja. :)
Minusta tuntuu, että luovuuteni olisi lennellyt tuulen mukana muualle eikä se tule takaisin enää koskaan. Tunnilla normaalisti en aina ole edes jännittynyt, mielestäni siellä on aika rento meininki yleisesti, mutta heti jos opettaja kysyy minulta jotain "syvällistä" en osaa vastata. Eli taidan ihan yleisesti olla pelkkä pökkelö.
Yleensä nuo analysoitavat tekstit annetaan tunnilla ja niitä ruvetaan ruotimaan heti kun ne on luettu. En sitten tiedä mikä minua vaivaa, joskus kun luemme vaikkapa ihan jonkun novellin niin kun olen lukenut sen en välttämättä edes muista mistä siinä oli kyse. En pysty keskitymään. Harmittaa, jos luullaan (tai heh, tiedetään) minun olevan jotenkin yksinkertainen.
Kaikilla muilla on kuitenkin aina jotain todella älykästä, luovaa ja upeaa sanottavaa tunnilla, tunnen itseni todella vajaälyiseksi.
"Yleensä nuo analysoitavat tekstit annetaan tunnilla ja niitä ruvetaan ruotimaan heti kun ne on luettu."
Minä käyttäydyn ulkoisesti rohkeasti, mutta olen myös piiloujo. Tuollaiset tilanteet ovat kauhistuttavia. Mieleni tekee rynnätä ulos luentosalista ja vajota maan alle. Et siis ole yksin.
"Kaikilla muilla on kuitenkin aina jotain todella älykästä, luovaa ja upeaa sanottavaa tunnilla, tunnen itseni todella vajaälyiseksi."
Tuolta minustakin tuntuu. Kaikki muut osaavat ja ovat fiksuja ja älykkäitä ja nopeita ja nokkelia, mutta minä olen tyhmä, hidas ja sovinnainen. Mutta: Opiskelen kirjallisuutta ja saan analyyseistä ja tulkinnoista selvästi keskimääräistä parempia arvosanoja, usein parhaimpia, vaikka tunnenkin tunneilla itseni tyhmäksi. Ei siis kannata tehdä omien tunteiden perusteella pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Tunteet ovat yksi asia ja kyvykkyys toinen.
Rohkeutta vain. Tiedän ettei itseensä uskominen ole helppoa, mutta vähitellen se siitä lähtee sujumaan.
>Joo sama ongelma. Jos on ollu jotain ryhmäjuttuja jne. oon aina ollut hiljaa vaan. Olisin ehkä uskaltanut puhua...mutta ei vaan ole mitää sanottavaa. Ehkä olen vain tyhmä. Mumissut vain.."ei nyt tule oikein mitää mieleen" jne. jätinpä avoimen yo:n opinnot kesken kun alkoi tulla ryhmäjuttuja jne. kun ei mulla olisi ollut mitään annettavaa ryhmälle.
Olen ujouden lisäksi ruma. Siinäpä soppa.
Kannattaa ottaa rauhallisesti vaan ja ei turhia hätiköidä. Ehkä olet huonompi kirjallisissa tehtävissä, mutta parempi jossakin muissa aineissa ja sama pätee muihinkin ihmisiin.
On hyvä asia tiedostaa omat heikkoutensa. Silloin pystyy suuntautumaan semmoiselle alalle, jossa on vähemmän niitä aineita, joissa ei ole kovin hyvä.
Se ettet opi jotakin asiaa yhtä nopeasti kuin muut ei tarkoita sitä että olisit tyhmempi kuin muut. Joskus asioiden oppiminen saattaa vain viedä kauemmin aikaa kuin muilla. Jossakin toisessa asiassa saattaa taas olla päinvastoin eli jollakin toisella menee enemmän aikaa ja itse suoriudut tehtävästä nopeammin.
Aina pystyt vahvistamaan omaa ajatteluasi ja pystyt oppimaan uutta. Tärkeintähän ei ole se, mitä sinusta ajatellaan, vaan mitä itse ajattelet itsestäsi. Voidaan ajatella, ettei ole huonompia tai tyhmempiä ihmisiä. On vain erilaisia polkuja, joita kuljetaan ja joista pyritään valitsemaan itselleen parhaimmat polut.
lukossa...eli jännität jo tilannetta niin paljon että ajatukset lukkiutuu. Mikä saisi sinut vapautumaan?
Tee kotona mielikuvitusharjoituksia ja yritä etsiä luovuutta sisältäsi myös ajatusten muodossa...jos on joku juttu tunnilla kääntelee asiaa niin että näet sen eri näkökulmilta..kokeile ensin kotona tuttujesi kanssa ja sitten yleisesti..
Yritä olla joskus hulvaton ja anna mennä vaan ..jokainen töpeksii joskus..naura itsellesi ei se niin vakavaa vai meinaatko antaa periksi? En todellakaan usko että olet tyhmä.. vaan vain lukossa..ja yleensä kun avaa suun jännittävässä tilanteessa tulee sammakoita tai ei oikein mitään mutta avaa niin usein suusi että sieltä alkaa tulla jotain muutakin. Naura sille ja sano vaikka vain ääneen että oho tulipas sammakko tai höh ajatus lensi pois..ja jatka sitten muina miehinä naisina ja huomaat ettei muutkaan siihen sen kummemmin reagoi..anna palaa :)
Kirjoituksesi on kyllä aivan kuin ote minun elämästäni. Myös minun ajatukseni menevät solmuun, jos minulta kysytään koulussa jotakin nasevaa mielipidettä käsiteltävästä aiheesta. Kaikista pahinta on seurata opetusta, jos tietää, että sitä pitää seurata sillä tavalla, että osaa sitten kertoa oman mielipiteensä tuosta asiasta.
Joskus ajatukseni ovat solmussa myös silloin, kun keskustelen tiettyjen henkilöiden kanssa, koulun ulkopuolella. Vaikka tiedän mistä puhutaan ja mitä mieltä olen asiasta, siitä huolimatta en kuitenkaan saa ajatusta kokoon sillä tavalla, että voisin ilmaista sen sanoilla. Joskus jos tätä yritän, sekoilen sanoissani ja unohdan, mitä mieltä oikeasti olenkaan siitä asiasta. Välillä minustakin tuntuu, että olen pelkästään täysi typerys. Sen olen huomannut, että joidenkin seurassa ajatukseni takkuavat enemmän ja toisten seurassa eivät koskaan. Joten ehkä en olekaan täysi typerys..? Vaan pelkästään ujo? Tunnustan olevani jännittäjä, mutta että typeräkin vielä? Niin, mitä tämä on?! Ei tässä ainakaan itsetunto kovin korkealla ole.
Kaikkein pahinta on, että opiskelen tällä hetkellä alalle, missä täytyisi olla sosiaalisesti taitava, verbaalisesti lahjakas ja nopea käsittelemään monimutkaisiakin ajatusrakennelmia. Tiedän kyllä "sisäisesti", että voisin olla noita kaikkia (ja olenkin ajoittain, tiettyjen ihmisten seurassa), mutta kun se hetki koettaa, että se täytyisi konkreettisesti todistaa jossakin tärkeässä tilanteessa, menen täysin "puihin".
Olen miettinyt koulun keskeyttämistäkin tästä syystä. Ihan turhaahan sitä on opiskella alalle, jossa vaaditaan jotakin sellaista, jossa olet surkea?
Haluaisin silti päästä tästä typeryydestä eroon. Olisiko siihen jokin keino? Mitä ovat mielikuvaharjoitukset ja miten ne toimivat? Vai pitäisikö mennä johonkin terapiaan? Vai onko tämä hyväksyttävä vain osaksi omaa temperamenttia?
Kiroan usein, miksen ryhtynyt vaikka siivoojaksi. Se olisi helpompaa elämää; Villakoirat tuskin välittäisivät olenko tyhmä vai en.
Jos ryhmätöissä on tosi ujoja mukana, kysyn heiltä mielipidettä: "Mitäs mieltä olet, tykkäätkö tästä?"
Monesti ujot sivuutetaan koska he eivät sano mitään. Se tapahtuu tahtomatta, usein tiedostamatta. Ei heistä sen enempää pahaa ajatella. Älä ole niin kriittinen itsellesi.
Vaikkei kukaan mitään pahaa ajattelisi ryhmätöissä, niin kuin eivät varmaan teekään, niin silti se vain jotenkin hävettää. Tunnen itseni lapselliseksi, jotenkin laiskaksi kun en ole muiden mukana tekemässä tehtävää, vaikka kuuntelenkin mitä he sanovat. Ryhmäsessioiden jälkeen ajattelen, että jospa he miettivät hiljaa mielessään: "Tuo ei nyt osallistunut ollenkaan, tuo ei nyt tehnyt yhtään mitään ja me teimme kaiken."
Olenkin usein poissa äidinkielen tunneilta. On tosi rasittavaa mennä tunnille ja pelätä koko ajan meinaako opettaja kysyä minulta jotain, koko ajan täytyy olla yliskarppina ja kuunnella tarkasti mistä puhutaan.
kuule ujo etkä mitään sen ihmeempää :D
Itselläni oli lukiossa ihan sama juttu. Kun tunnilla piti jakaa ryhmän kesken omia ideoitaan, minulle ei silloin tullut yhtikäs mitään mieleen. Olin hyvin tuskastunut ja ajattelin juuri samanlailla kuin sinäkin. Eli samanlaisia ollaan! Ja arvaapas mitä? Opintoni ovat menneet hyvin ja olen päässyt lukion jälkeen vielä korkeakouluunkin =)
Ei ujostelu/ panikoiminen mitään ihmisen älykkyysosamäärästä kerro!!!