Fyysisiä voimavarojani koettelevin kokemus oli 6v sitten 30km hiihto Luostolta Pyhätunturin Karasmajalle tammikuun lopulla.
Meitä oli 12 hiihtäjää, alkumatka sujui melko mukavasti mutta ylös vuorille kiipeäminen kulutti voimavaroja runsain mitoin.
Onneksi oli noin. 10km välein majoja joissa saattoi hetken levähtää.
Toinen levähdyspaikka oli kaminalla varustettu maja vuoren päällä, joka odotti jo siinä vaiheessa uupuneita hiihtäjiä huurteisen kylmänä. Mikäpä siinä tuli kaminaan ja hikisten vaatteiden kuivatukseen. Söimme eväitä yritimme oikoa väsyneitä jäseniämme, mietteissä vielä 15 km perille. Sinne jäi lämmin kamina kylmettymään pakkanen oli liki 30 astetta. Ihme kumma ilma ei tuntunut niin kylmältä siellä ylhäällä.
Loppumatka olikin enimmäkseen loivaa alamäkeä, viimeinen lepo etappi loisteli kristallikruunujen kirkkaana 4km ennen määränpäätä. Kyllä siinä voimavarani olivat miltei loppu ja kaikenlisäksi uuden uutukainen rakko kantapäässä. Illan hämyssä klo 15 - 16 välillä hoipuimme majapaikkaan ja sitten saunaan, joka oli todella toiveiden täyttymys.
Näläntunnetta ei ollut, jano sitäkin suurempi, ei siinä unta tarvinnut odotella kun olimme kaikki täydessä unessa, nukuimme kuin tukit uuteen aamuun. Sitä kuuluisaa onnentunnetta suorituksen jälkeen ei löytynyt keneltäkään.
Enpä lähtisi enää moiseen urakkaan joka oli elämäni voimia koettelevin hiihto. Senjälkeen tiesin mitä on urheilla "veren maku suussa."
Makuuvaunussa jyskyttelimme kohti etelää tunturi viikon kokemus rikkaampana.
Meitä oli 12 hiihtäjää, alkumatka sujui melko mukavasti mutta ylös vuorille kiipeäminen kulutti voimavaroja runsain mitoin.
Onneksi oli noin. 10km välein majoja joissa saattoi hetken levähtää.
Toinen levähdyspaikka oli kaminalla varustettu maja vuoren päällä, joka odotti jo siinä vaiheessa uupuneita hiihtäjiä huurteisen kylmänä. Mikäpä siinä tuli kaminaan ja hikisten vaatteiden kuivatukseen. Söimme eväitä yritimme oikoa väsyneitä jäseniämme, mietteissä vielä 15 km perille. Sinne jäi lämmin kamina kylmettymään pakkanen oli liki 30 astetta. Ihme kumma ilma ei tuntunut niin kylmältä siellä ylhäällä.
Loppumatka olikin enimmäkseen loivaa alamäkeä, viimeinen lepo etappi loisteli kristallikruunujen kirkkaana 4km ennen määränpäätä. Kyllä siinä voimavarani olivat miltei loppu ja kaikenlisäksi uuden uutukainen rakko kantapäässä. Illan hämyssä klo 15 - 16 välillä hoipuimme majapaikkaan ja sitten saunaan, joka oli todella toiveiden täyttymys.
Näläntunnetta ei ollut, jano sitäkin suurempi, ei siinä unta tarvinnut odotella kun olimme kaikki täydessä unessa, nukuimme kuin tukit uuteen aamuun. Sitä kuuluisaa onnentunnetta suorituksen jälkeen ei löytynyt keneltäkään.
Enpä lähtisi enää moiseen urakkaan joka oli elämäni voimia koettelevin hiihto. Senjälkeen tiesin mitä on urheilla "veren maku suussa."
Makuuvaunussa jyskyttelimme kohti etelää tunturi viikon kokemus rikkaampana.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Se on kummallista, että nautin myös tuollaisesta itsensä äärimmilleen rasittamisesta. Kun muuten tämä elämä on helppoa näin eläkkeellä, niin oikein kaipaa kovaa ruumiillista rasitusta. Kun on siitä selvinnyt, niin on niin autuaallinen olo. Että vielä selvisin tuosta. Minä harrastan kesällä pitkiä päivän kestäviä pyöräretkiä. Eväät mukaan sekä sadevaatteet ja sitten 50 kilometrin lenkille. Minulla on ihan tavallinen Tunturi-pyörä ilman vaihteita. Siinä saa oikeesti polkea.
Tuntui varmaan taivaalliselta tuon tunturihiihdon jälkeen. Se on niin puhdistavaa.
niin pikälle lenkille lähdit.En ole sitten nuoruuden pitkille lenkille lähtenyt.
Sompio hiihdon hiihdoin,suksen pohjat paksussa takkalassa.
Nyt kotivaaroilla hiihan käyn pienen lenkin melkein joka päivä.Pitää nousta jyrkkiä mäkiä ja alas tullessa pitää jarruttaa.
Riittää kun saa hetken katsella sitä avaruutta mikä vaaran päältä näkyy.
Tuollainen päivän retki olisi mukava vaan riittäisi 10 km.
Menemme loppuviikosta Pyhä-Luosto maisemiin vain päivän retkelle ilman suksia.
Sodankylästä käsin käydään.
Nyt kävimme kävelyllä marketeissa,se riittää raittiin ilman haukkauksksi.Kohta tähän koneelle tulee vielä suurempi "kili pukki".Minulla on vapaata,ties kuinka paljon.
Juuri ne vaarat vai vuoriksiko niitä sanotaan ovat haasteellisia hiihtäjälle. Muutama vuosi sitten olin Sallassa viikon hiihtoretkellä ja taisipa jäädä viimeiseksi.
Maisemat vaarojen päältä houkuttelivat joka päivä sinne kiipeämään. Laavuilla ja majoissa söimme eväitä ja paistoimme nuotiolla makkaroita, lauloimme retki-,ja nuotiolauluja etteivät "sudet" tulisi ahdistelemaan. Kälkätys oli sitä luokkaa ettei edes kiirunat näyttäytyneet.
Erilaisuus viehätti ja ne vaaramaisemat. Vähän sitä silmiä hieraisi kun kävimme porotilaan tutustumassa.
Hauskoja hiihtoretkiä joita on nyt mukava muistella. Lapin matkailu tuli osaksi talvielämää yksinjäätyäni, sillä siippa ei halunnut Lappiin lähteä. Selityksenä on niin monta yötä teltassa nukkunut ettei vapaa ehtoisesti halua sitä kokea, siis tekosyy.
Hiihtomatkoilla on hyvä majoitus ja mahdollisuus
pitää hauskaa iltaisin "Riumuliiterissä!"