Vähän arkaillen rupesin noita runontapaisia rustaamaan mutta ihmeekseni aihe otti tulta. Tilppu tuli ja lukijoita yli 10 000.
Kiitos mukavista runollisista mielipiteistä!
Hiukan harmittaa tuo käynnistämäni tilpunmetsästys mutta aina sitä kokeilunhalua riittää.
Moni koki ehkä olleensa ei noteerattu kun hyvin harvalle vastasin. Ajatuksenani oli ikäänkuin vastata itselleni ja antaa muiden keskustella. Lipsuin joidenkin kohdalla periaatteestani.
Toivottavasti runomuotoista retostelua riittää.
Talviaamu
Talviaamu meill on nyt edessämme
mutta takana sen kohta kesämme.
Maata koristaa lumi niin valkoinen,
katveessa kirpeän pakkasen.
Kiitos mukavista runollisista mielipiteistä!
Hiukan harmittaa tuo käynnistämäni tilpunmetsästys mutta aina sitä kokeilunhalua riittää.
Moni koki ehkä olleensa ei noteerattu kun hyvin harvalle vastasin. Ajatuksenani oli ikäänkuin vastata itselleni ja antaa muiden keskustella. Lipsuin joidenkin kohdalla periaatteestani.
Toivottavasti runomuotoista retostelua riittää.
Talviaamu
Talviaamu meill on nyt edessämme
mutta takana sen kohta kesämme.
Maata koristaa lumi niin valkoinen,
katveessa kirpeän pakkasen.
Vastaukset 202
Vanhimmat
Tie kukkiva paratiisiin
nyt kaikille avoinna on.
Johtaako tie tuo eedeniin
vai onko matkamme loputon.
Kuinkahan käydä lienee
kun riennetään eteenpäin.
Jospa matkalla tulee mieleen
miksei käännyttäis takaisin.
Vaan on edessä iloinen kaunis tie
ja se jokaista viehättää.
Niin kummasti vaan se eteenpäin vie
eikä osata seisahtaa.
Kun katselee sanojen loistoa tiellä
jotka kiehtoen leikittelee,
ne kertovat näin, on paikkamme siellä
minne tie meitä johdattaa.
Sitä mukaa kuin kuljemme Jumalaa kohti,
haihtuu se, mikä on katkeraa ja tuskallista,
ja se, mikä on kaunista, jää,
se erottuu kuten taivaankaari tummaa pilveä vasten.
Onnea paljon toivotan,
runokukkia ojennan.
Runoketjulle kiitokset,
avattu on uudet ovet.
Tätäkin ketjua tarvitaan,
iloista mieltä antamaan.
Täällä voi puhjeta runosuoni,
harrastus hyvä, kaikin puolin.
Edellinen ketju oli menestys,
siinä tilppu seisoo nyt.
Kaikille meille muistuttaa,
että runoilu aina kannattaa.
Lyyrillinen jutun juoni,
pulppuileva runosuoni,
sanataiteen tulva suuri,
riimittelyn alkujuuri
kutittelee kurkunpäätä,
sulattelee sydänjäätä.
Runot, rallit rallattelen,
laulumaille loilottelen,
ympärillä kuuhut öinen
olen niin kuin Väinämöinen.
Yhtykää siis laulun voimaan,
pannaan koko kööri soimaan!
kaikki mukaan runo-orkesteriin.
Cembalosta Pianoon -
soittopelit kehiin.
Riimittelyn hanurilla ilomieli
pintaan, kaihomielen kitaralla
lemmen kaipuu rintaan.
Kierretään me sepitellen
runotorit - turut,
joskus soivat sävelissä
myöskin surun urut.
Intervalli, siinä malli
akordiimme oivaan.
Variaatti mielemme saa
runolaulun soimaan.
Ruuneperi reippaasti
kun runoketjun rustasi,
Hannipali hartahasti
sitä katsoi. Sieppasi
kohta tuosta kynän käteen,
odotellen älyn säteen
valaistusta tekstillensä,
höpötellen itseksensä.
Sitten lanttu leikkas hällä
juureksellaan terävällä:
Hoksas, että aihe puuttuu!
Onnettomaksi nyt muuttuu
Hannipalin naamapuoli,
ilmeessänsä näkyy huoli.
Eipä ole syytä jatkaa
mielikuvituksen matkaa
enää tuosta pidemmälle.
Pegasoksen peremmälle
saattelen nyt autotalliin
viereen Ferrarini kalliin.
Älä sure Hannipali
et oo mikään pilipali.
Anna runoratsun juosta
väsynehän se ei tuosta.
Hallussasi kirjavyöry
myöskin siellä Shakespeary
niistä ammentelet, luonet
"runoputkeen" tänne tuonet.
Väsyttää jos kirjoittelu
ala silloi irroittelu
Valkolakki pianon päälltä
suojelemaan kevätsäältä.
Kellariin sä sitten astu
hienoon Ferrariisi astu
aja sillä seikkailemaan
asvaltilla kruisailemaan.
Jos jonkun pää kohoaa
korkeammalle kuin omasi,
jos huumorinsa helkähdyttää
nauruparvet ilmaan,
voit kiivetä hänen hartioilleen
mukana vasarasi,
ja hakkaat painaen siten
hänen päänsä alemmaksi.
Runon tuonkin kirjoittaja
muiden, toisten valistaja
lateleepi mielestään
totuuksia kielestään.
Piikit pahat mielessä
kai tehty peilin edessä.
En ymmärrä, en käsitä
mikä viestisi on aihe.
En Hannipalia moittinut
en pahaa sanonut mitään
Mä tässä olisin toivonut
älä laita pahaa itään.
Ei jokaisen pilailua
ja vitsejä ymmärretä
on oltava totisia
muuten suuttuu paha setä.
Jotkut hauskojansa kirjoitaa
ja niille nauretaan
mutta auta armias sellaisia
jotka suosiota ei saa.
Mikahän lienee vikana
joittenkin sanomissa
kun ei heitä ymmärretä ikinä
vaan ollaan herneitä nenään työntämässä.
Poikkeuksena kirjoitan ketjuun suorasanaisesti.
Oletan (en voi tietää), että Aapeli ja lapsi ovat sama henkilö.
Jos Aapelin kirjoitus olisi jossain ollut irrallisena, se olisi vitsistä mennyt. Kirjoitus vaikutti kuitenkin kohdistuneeksi Ruuneperiin ja oli täysin asiaton. Hänhän on koko ajan kannustanut kirjoittelemaan. Siksi reagoin.
Väyrysmäisen väsähtäneenä
yli yön nukuttuani
sain jo suuhuni sanoja,
virkkehiä viisuihini!
Liekö niin väliä tuolla
sanasyltyn sisällöllä,
kunhan kaiku ois komea,
lausekulku laadullinen,
riimilläni ryhtirytmi?
Siksi suollan nyt sanoja
latelen vain lausehia
ilman estoja posotan,
niinkuin noita luudallansa
Kyöpelihin kyörätessään
pääsiäisen paikkehilla
kisoihinsa kiimaisihin!
Ei ole eläkeläisen
elo vallan vauhdikasta.
Päivät päiksensä menevät
toinen toisensa perähän,
ilman että oisi noissa
vaihtelua vallan paljon.
Voisi tuosta mieliala
suruisaksi surkastua
haikeaksi haalistua,
käydä raskaaksi elämä.
Vaan en noita mietiskele!
Mielikuvituksen siivin
muistelen vain mennehiä.
Pengon aivoullakoita,
muistojeni komeroita.
Mennehiltä kymmeniltä
kaivan sieltä kauneimpia
muistoja mun matkoiltani.
Tahi annan aatosteni
verrytellä Ferrarilla
jonka haamu tallissani
oottaa kärsimättömänä
kuvitelmamatkoilleni
laajoille lakeuksille
kaasutellen kauemmaksi...
En ole noita huomannunna
vasaroita pääni päällä,
iltasella kun en juonut
ensinkään mä viinaksia ;-)
Aamulla ani varahin
virkistyin jo viien maissa.
Raottelin rullaverhot
säleet siirsin sivummalle,
että saatoin silmilläni
aamun hankia tähytä,
mielelleni virkistystä
saada aamun auringosta,
kilon hangilla havaita.
A mik' on muamon mukana ollessa
lukemassa palstallamme
joukossa rakkaitten ihmisten
runosielujen iänikuisten...
jokaiselle runomaamme
ihmiselle
Tasapäisyys runokielen
ilmaisumme oman mielen.
Tunne, tolkku yhteen pelaa
riimittelijä kun kelaa,
hakee, löytää sanoja, jotka
tunteen tulkkina
esiin tuovat aivoitukset,
ilon, surun tuntemukset.
Tule usein Aapelimme
runotupaan juttusille!
Runokansiosi näytä,
mutta älä lekaa käytä,
älä edes vasaraa, joka
saattaa kopsahtaa
kohti omaa otsaluuta -
sanoa ei voikaan muuta
kuin ois paras sulla
mulla ilman
toraa tänne tulla.
sama henkilö. en tiedä, mutta oletan näin seurattuani nyt muutamia vuosia näillä palstoilla. Ellumari siis otti kaksi uutta nimeä?
Mieleni minunkin tekisi,
aivoni ajatteleisi,
lähteäni laukkaamahan,
muiden kera sanelemahan.
Vaan on kiireitä mulla
taloyhtiön luotetulla,
siispä virkistyn vitseistä,
laskettelen taas laskuloita.
Mitä etsin löydän!
Nousen metsän kallioille
kivisille kumpareille,
etsiskellen, haeskellen
kaikki kolot tutkiskellen,
jospa löytyis risukoista
metsän puitten juurakoista
pienen onnen siemeniä
piiloissansa kasvavia.
Lisää etsin, vajavainen,
rintehiltä kallioiden
koloisista kivikoista
risuisista rintehistä
nousten aina ylemmäksi
kurkoittelen nähdäkseni
yli puitten oksikoiden
korkeittenkin latvustojen.
Kulkein etsin metsiköistä
rauhaisista männiköistä,
olotilaa levollista
lepoa myös toisenlaista,
etsin onnen murusia,
surumielen poistajia,
luonnon suomaa raikkautta
vilpitöntä puhtautta.
Mitä löytyi kallioilta
rintehiltä rosoisilta,
vainko onnen hahtuvia
niin utukuvain kaltaisia,
Saiko levon lapsukainen
onnentilan rauhallisen,
kuusten alla kulkiessa
kallioille kiivetessä.
Ei mitään löydy kallioilta
eikä metsän mättähiltä.
Ei timantteja kultaisia
kiiltäviä, hopeisia.
Vain löytyi männyn käppyröitä
kuusipuiden käpysiä,
ruohoisia sammaleita
katajainkin oksasia.
= = = = =
tyttäriä ollaan.
Eihän se vain sua ota pollaan?
Katleija on Katleija, minä taas minä.
Kukahan mahdatkaan olla nimetön sinä?
Älähän tyhmyyksiä suustasi päästä!
Aivokapasiteettias tärkeimpään säästä,
kuin funtismalla kuka, missä ja milloin.
Enemmän vain sekoat ihmispolo silloin.
Itse kyllä turhia puhumasta
lakkaan. Tässäkin nyt sioille helmiä
nakkaan.
"oletteko" - pöntölle.
Tyypille palstojen super höntölle.
Vieläkin vilkaisin tänne
kesken töiden ja kalkyylien,
FiiuliNän runoilevan kuulin,
metsässä kulkevan hänen luulin.
Metsään nyt mielisin minäkin
keskelle komeiden kuusten.
Sinnepä lähden nyt tästä
kiittäen kaikkia runoelämästä.
Tuota tekstissä tapailen
kalevaista painotusta,
trokeen rennon rytmitystä,
sanallista soitantoa.
Vaan en tahdo täydellistä
Lönruutia louskutella.
Laatua vain kansanlaulun
lausun näissä luoduissani,
kotikielen kiitävyyttä,
laulun lentoa lokoista.
Mitkä on mietteeesi Aapeli
leukailusi löyhänlaiset
katsantosi katteettomat
intäntäsi ilkehimmät
En ole koittanut kohota
nousta muiden hartehille
vasaralla lyöskennellä
lekakeinoin lyhennellä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000005&posting=22000000014670473
Melko mies tää Mikaeli
Scumacherin sukujuurta.
Kuski Ähfä ykkösissä.
Mestaruuden metsästäjä
herra ties', kuin monennen!
Vihjattiin jo viime vuonna
lannistuneen lahjakkuuden,
taitonsakin tahmaantuneen,
kun ei kulje kuulu rukki,
Ferrari ei vedättele.
Renkaat sen kun vain sutivat
Bridgestonen paistelemat
kaarteissa kun kaartelivat,
muljuulivat mutkissakin.
Mutta ootas', kun nyt näämme
uuden kauden koittaessa:
Taas on kaavittu kokohon
Ferrarille vauhtirauta!
Ykköspaikka karsinnassa
mieleinen on Mikaelin.
Eipä yltänyt Alonso
eturiviin ensinkänä!
Mutta laatu Laarenilla
hukattu on hunningolle.
Rämä on Räikkösen ajokki,
Kimin kärry kenkkumainen.
Nytkin siitä jo hajosi
takahaarat hankalasti
heti ensikierroksella.
Siitä suori Suomen poika,
siirtyi vallan suosiolla
takarivin taantujaksi,
viime paikalle, polonen!
monta miestä on mukavaa,
mutta Schumi ykkösenä
mielessämme on meillä.
Muistan, miten äitiänsä
Schumi kyynelsilmin suri.
Siitä sydän puolellensa
iäks' kaikeks' meidän tuli.
Ajot eivät sinällänsä
kovin paljon mulle merkkaa,
vonkuminen mutkissa vain
korviin ottaa herkkää.
Ja pallukansa arvoinen. Jutut luistivat kuin suksi.
Montakohan eri kävijää (lukijaa) tuon kymppitonnin joukon muodosti. Osaisiko joku arvioida?
Jatkapa Ruunekreeni vaan.
Pojat hurjat huimapäät,
mäkeä alas viilettää.
Ponnistus on kohdallaan,
hyppyyn pituuttakin saa.
Mitaleita ropisee,
koko Suomi iloitsee.
Kävin pikkuisen tanssimassa
tyttöjäkin katsomassa.
Hyvin sujui kaikki tanssi,
foxi, tango ja myös valssi.
Pullaa poikkesin ostamaan
"kahviapetta" hankkimaan.
Kassa sanoi nyt on pakko
kävellä kotiin kun on lakko.
Kyselin, etkö sä voisi juosta,
lämpimänkin saisit tuosta?
Tyttöä nauratti ehdotus kovin,
nauroi lähteissäin pitkän tovin
Oli hauska päivä sulla,
kun pyörit parketilla.
Naiset katso innoissaan,
saisko sua milloinkaan.
tanssilattialle tanssimaan,
kukin odotti vuoroaan.
Tangot sujui hennommin,
foxit vähän rennommin.
Tanssitaito verraton,
sulla varmaan on.
Tanssikahvit joit yksin muka,
sitä ei nyt usko kukaan.
Vienti sul' on mahdoton,
tanssitaito kun hyvä on?
Voi, mä muistan tanssit monet
viel kuuskymppisenä toteutuneet
Vaan ikä karttuu, nyt on nyt
laiskuuttakin syntynyt
Mut muisteluja sanas toi
tanssi - niin suuren nautinnon soi
Tanssi nyt kanssani palstojen jenkkaa
ssumffatiritiratiralllallei
Haittaa ei lain vaikka jalkaskin klenkkaa
sumffatiritiratirallallei.
Vasemmalla ensin ja oikealla sitten
sumffatiritiratirallallei
Näin sitä mennään likimitten
sumffatiritiratirallallei.
Meinaakos suulla jo hikikin tulla
sumffatiritiratirallallei
samahan se tässä on ongelma mulla
sumffatiritiratirallallei.
Kuumahan iskee kun jenkassa astuu
sumffatiritiratirallallei
Kohtahan tässä jo housutkin kastuu
sumffatiritiratirallallei.
Näyttääkö ettei sun kuntosi kestä
sumffatiritiratirallallei
Istumaan ei meitä kenkään nyt estä
sumffatiritiratirallallei
Tanssitaan vaan, mut ei palstojen jenkkaa
sitä mun kuntoni kestä ei
Rinnallas liitäisin valssien lentoa
se mut hurmioon saattaisikin.
Tanssitaan vaan mutta milloin ja missä
sitä et maininnut viestissä.
Tanssimaan kyllä voin kanssasi tulla
sellaiseen halu aina on mulla.
Mikkää ei polokan tahtia voita,
siitäpä paremmaksi panna vaan koita!
Lapikkaitten läpse se kauaksi kaikaa,
haitarin palakeet raikaa.
Polokasa vauhti on huimaa ja huriaa,
tunne ei köyhäkkää oluasa kuriaa.
Nuortuupi siinä ny mummu ja vaari,
pientyy elämän kaari.
Ootas, kun kevät koittavi
silloin mä tulnen luoksesi
Talvisel säällä, paljon päällä
valssi se vaatii hempeempää päällä
Askelin pitkin mua valssiin sit johdatat
pinnistän itsestäin kumppanin notkean.
Kai kanssas tanssia polkan saan
kun kerran sua niin tanssittaa
Ei hyppiä kaikki näin osaakaan
Palstareunan polkkaa.
Täällä on tanssit ihmisten
täällä on heilunta jalkojen
Täällä saa tanssia aina vaan
Palstareunan polkkaa.
Täällä jo lattia notkahtaa,
täällä jo kaikkia naurattaa
mennään kuin päätä ei oliskaan
Palstareunan polkkaa.
Nytkö sua alko niin väsyttää
ahtaalla onko sun varpaanpää
Ei sitten tanssita enempää
Palstareunan polkkaa.
Lapsuuteen vie muistoni mun,
kun kohtasin ystävän kadotetun.
Muistojen kätköistä kaivoimme jutun,
kohtasimme siellä monen, ystävän, tutun.
Oi muistatko kuinka mäessä mentiin,
pahvin palalla laskettiin toistemme selkiin.
Muistatko sinulla pienet letit,
rusetit niin somat, ikiomat.
Ja voi miten kaunis nukke sulla,
mulla vain sellainen molla-maija.
Muistatko kauppaa käytiin kovin,
liekkö se ollut laidalla torin?
Entäs sitten kun uimaan mentiin,
hiekkaa meni kassiin ja kenkiin.
Korkeelta polskis järveen vaan,
sitten taas takaisin kipuamaan.
Näin kului aamu,päivä, iltakin,
kun yhdessä muistoja vatvottiin.
On ihana palata lapsuuteen,
ja katsella aikaan onnelliseen.
Kohdata luvattiin uudelleen,
kesällä viimeistään tulet maisemiin.
Sitä odotan, muistoja keräilen,
niitä sitten jälleen kertoilen.
Mitä mietit sä pieni ihminen
joka yötä kohti nyt kuljet.
Onko maailman kohu jo vaiennut
kun silmäsi umpeen suljet.
Minne öiset tiesi sua johdattaa
sä pääsetkö unten maille.
Löytyykö rauhaisa unien maa
vai joudutko harhateille.
Laulatko riehakkaan säveleen
ja tanssitko aamuun asti.
Vai keinutko unessa hiljalleen
kuin meren laineilla... varovasti.
TALVI.
Edessä huurteinen metsä ja valkea hanki
taivaalla pakkasen jähmeä vyö.
Ylinnä tuikkivat tähtöset hiljaa.
kylmä on niiden katse ei lämpöä suo.
Autere harmaa viel viipyvi tuolla,
käkkyrämäntyjen seassa suolla.
Kuuhut katsovi jo reunalta vaaran
sinulta kysyen nousta jo saanhan.
Pakkanen paukkuvi nurkasa riihen
räystäältä kinoskin kurkistaa.
Savu suorana patsaana seisoo
pilveksi ei sitä luulla saa.
Pimeys peittävi kohta jo tienoon,
illaksi päivänut kallistuu.
Kuuletko sinä tuon sävelen vienon
mi iltahatkestä heijastuu.
Odotus yön nyt vaippaansa kietoo
suorana seisovan kiisikon tuon.
Kylmänä viimeinen henkäys tuulen
uupuvi reunahan huurteisen suon.
Aamu nyt uusi taas valkeni
lumisena pakkasineen.
Sinulle vaeltaja erämaan
tämän runoni aamussa teen.
Sinulle lämpöä tarjoan
eihän tähtiä enää näy.
Jos ne sinulle kylmää hohtavat
silloin luokseni lämpöön käy.
Jos hallainen suo sua odottaa
ja kuuhutkin pakkasta loistaa
silloin lämpöinen tunne ihmisen
talven huurteet luotasi poistaa.
Yhdessä soitamme säveleen
ei se jäisenä enää kalkkaa
vaan tiukujen lailla ne helisten
meile iloista tunnetta kilkkaa.
Jo vaikenee tuuletkin viimaiset
ne vain laulavat hehkua lauhaa
kylmyys ja talvi tuiskuineen
ei meille ne enää pauhaa.
Kevät jo meille enteitä näyttää,
kohta jo pakkanen hellittää.
Valoa lämpöä tulee lisää,
sydänkin siitä osansa saa.
Kohta jo huomaat kesä on tullut,
lienetkö lainkaan talvea surrut.
Ihanat meillä on vuodenajat,
pakkaset, kuutamot, aurinko, kukkaset.
Pääsky jo kohta luoksesi lentää,
kainaloon teetkin pesän sen.
Siellä se sirkuttaa, hyvänä pitää,
pois sitä koskaan päästä et.
kirj.8.1.-75.
Raikas pakkas aamu
päivän hiljaiset hetket,
lapset koulussa.
-kiitos näistä hetkistä,
rauha sielussa,
toivo mielessä.
Katselen tuntikausia lojuen
kirkasta taivasta ,
huurteisia puita,
sama kirkkaus ja rauha mielessä,
uusi lisääntyvä tunne.
Tämänkö annat palkaksi,
paljosta rakkaudesta
kärsityistä vuosista,
-synnyin uudestaan aina.
Lapsena elämä on ihanaa,
ei huolta murhetta milloinkaan.
Lapsuus kun vaihtuu nuoruuteen,
murrosikä vaiheeseen.
Silloin on elämässä vaikeat hetket,
mielessä myllertää nuo aikuisten retket.
Elämässä tapahtuu niin monenlaista,
se pyörittää nuorta aikuistuvaista.
Aikuisena elämä jatkuu vielä,
tuota valittua ammatti tietä.
Ystävyys suhteita solmitaan,
niitä myöskin puretaan.
Elämässä tässä, parhaassa iässä,
tapahtuu paljon vaikka missä.
Kaikilla elämä kulkee hetkissä,
onnen, ilon ,tai surun merkissä.
Sitten on vaihe viimeinen,
tää elon ilta vaivoineen.
Päättyy elämä tää,
mitään ei jäljelle jää.
kerran katoaa -
myöskin tämä Luojan luoma maa.
Tulelle se talletettu on -
mikän muu ei ole loputon,
Kuin Luojan äärettömys, ikuisuus,
Elo, olotila luotunsakin uus.
Vielä salaisuuden verhon taa
emme täällä saata kurkistaa.
Korkeina lyö maisen elon maineet,
kestettävä vaikeatkin vaiheet,
monet menetykset, kivut, surut,
mutta osana myös onnen murut.
Jollakin on enemmän ja jollain vähän.
Miettiessäin olen tullut tähän:
Käsi joka ottaa myöskin antaa,
tarkoituksenansa meitä kantaa.
Tuntuu miltä tuntuu näyttää
vaikka miltä,
päätelmältä en voi päästä siltä,
että johdossa oon korkeimman -
älyn, järjen kaikkein viisaimman.
LKatsoin pietä tuhisiaa,
mi kuvaa piirtää.
Huulten välistä kurkistaa,
kieli jota ees taas siirtää.
Paperi liian pieni kai,
käsi isosti kaartaa.
Pöytäkin kuvan sai,
paperia kynä saartaa.
Nostaa näytille kuvan,
silmät suurina loistaa.
Laitetaan seinälle tuvan,
pitää pöydältä poistaa.
Prinsessa kuvataan tässä,
punainen puku yllä.
On kruunu hällä päässä
ja tehty kullasta kyllä.
Väsyttää jo pikkuista,
paljon tehty on työtä.
Silmissä on tikkuista,
siispä hyvää yötä.
Suukko poskelle kulta
ja uni kaunis suloinen.
Oot niin herttainen,
hymyn sievän sain sulta.
Oi mahdoton mitä tein,
ja kaiken yllättäin.
Mieleeni juolahti niin,
lähdempä elokuviin.
Matista kovin kohuttu on,(Nykänen)
päädyin siis katsomoon.
En mitään ole nähnyt kauheampaa,
miten Matti elämänsä tuhota saa.
Sääli tulee heikkoa reppanaa,
kunhan joku ohjaisi oikeaan.
Kaidalle polulle kulkemaan,
elämästä vielä nautimaan.
Illalla tässä, mietin kaikkea vain,
mikä huoli ja murhe on vanhempain.
On yön hetki ja hiljaisuus
siitä kirjoitan runoa tätä
Se vanha mulle on tuttavuus
jokapäiväistä ain elämätä.
Te nouskaa muutkin kertomaan
mitä aivoissanne itää,
se kanssaihmistä innostaa
ja pitkää lisää ikää.
Juuri kahvikupin ryystelin
se mulle on päivän alku
näin minulla aina nykyisin
alkaa arkinen kulku.
Ei aivoissa aatoskaan idä,
ellei pipoa päässänsä pidä.
Täällä pakkanen yhä vain paukkuu,
kevään aikeita ilkkuu ja haukkuu.
Silti aurinko valoaan suopi
meille lämpöä hieman jo tuopi.
Pian hampaat ei pakkasen pure,
sitä hetkeä en kyllä sure.
”Tervetuloa!” keväälle sanon,
siltä lämpöä suloista anon.
Lapin kesä on tenhoa, taikaa,
kuinka odotankaan sitä aikaa!
Kylmät tuulen viimat
jotka metsiköissä pauhaa,
vievät usein kaikki voimat
mieleeni en saa mä rauhaa.
Tuulen tuiverruksen myötä
hiipuu hengityksenikin.
Kuuntelen vain syksyn yötä,
myllertää mun sielunikin.
Kuljen tuiman tuulen mukaan
saa itkunikin vaikertaa.
Kuulehan ei mua kukaan,
vain luonto kanssain valittaa.
Aivan kuten metsän puutkin
itkee yössä myrskyn myötä,
samoin minut itku valtaa
kulkiessain kohti yötä.
Jos en väsymystä tuntisi lainkaan,
yö olisi minulle pelkkää taikaa.
Silloin haluaisin hereillä olla,
kun muut ovat unten mailla.
Yöllä on mukava mietiskellä,
kun ympäristö on hiljaisuuden tiellä.
Yöllä kun joskus heräilen,
nukkumaan mennä malta en.
Kahvit keitän ilman muuta,
nautinto pullan kera on suurta.
Netin luokse myöskin menen,
luen ja joskus kirjoittelen.
Siinä sitä sitten valvon vaan,
kuinka hyvä on ollakkaan.
Mutta aamun koitaessa,
olotila tuntuu voipuneelta.
Jostain ihmeestä voimia saan,
päivät taas touhuan askaressain.
Mieleeni usein juolahtaa tämä,
miksen unta tarvitse vain vähän.
Ihanaa, kun tulee ilta
ja taivahilta
kuu valoansa heittää,
kulkijalle tietä näyttää.
Ihastelen pakkasiltaa,
kuun valaisemaa hangen pintaa.
Tähdet välkkyy tuikkien,
leikitellen, silmää iskien.
Lumi narskuu alla askelten,
ympärillä luonto hiljainen.
Lämmin koti nyt jo odottaa.
Näin ilta mielen rauhoittaa.
Amulla tässä,
istun ihmettelemässä,
mihin ne unet katos,
vaikka sänky niin
oli lepopaikka paras.
Peiton untuvaisen alla,
lämmin on
ja hyvä olla.
Tyyny tuhannen oli
sykkyrässä,
sepä varmaan herätti.
Onnitteluni
kaikille naisille
eihän meillä miehillä
olisi yhtään mitään
ellei teitä naisia
olisi meitä hellimässä
senhän tiesi Jumalaki
aatamille eevan loi
sehän aatamille
onnen toi
ilman eevaa
ei meitäkään
olisi täällä kukaan
Aatamille, Luoja Eevan loi,
heti kohta myös tuomion toi.
Aatami haukkasi omenasta murun,
toipa tuleville suuren surun.
Siitä on seurannut paljon tuskaa,
jos ei tietoni minun nyt vuskaa.
Selvitty ainakin tänne asti,
usein jopa mukavasti.
Mitäpä elämä ilman miestä,
jota voi halata, joskus piestä.
Rakkaita ootte te kullanmurut,
vaikka usein tuottekin surut.
Yhteinen olkoon elomme tää,
onnikin joskus pilkahtaa.
Rakkautta,rakkautta, sitä kun antaa,
silloin se meidät onneen kantaa.
Kiitos nyt sulle onnitteluista,
yksin ei meillä suksi luista.
Yhteistä latua kulkee tiemme,
elomme loppuun näin sen viemme.
Kiitos sinulle. Olet mahtava kirjoittamaan runoja, oletko julkaissutkin?
Mitähän käski tuo Eeva maistaa,
jota ei Aatami voinut laistaa.
Tuskin tuo ollut lienee keksi
keksintö sehän jäi myöhäisemmäksi.
Luontoko pojan puuhun veti,
tikan tapaan ja ihan heti.
Siksi me ny olemme tässä
menneitä noita miettimässssä.
Eeva teki tempun ruman,
Aatamin kun sai mukaan.
Käärmekin paikalla luikerteli,
mutta kuinkas sitten kävi?
Mikä sai Eevan toimimaan,
kun Aatamin sai omenan ottamaan.
Laskeutuipa esi-isä puusta maahan asti,
perässänsä esiäiti tuli rivakasti.
Banaaneita hedelmätkin puussa taisi olla,
niitä pariskunta lienee syönyt nautinnolla.
Syönnin jälkeen nautinnot lie olleet aivan toiset,
osaammehan mekin vielä temput samanmoiset!
Vaikka pitkä onkin tämä kehityksen kaari,
kiitos teille esimummo sekä esivaari!
Tietäähän tään soman
naisilla kontit omat
Ovat viekkaita kuin kettu
monet kerrat toditettu
käärme mukaan luikerteli
kun Eeva houkutteli
Eetami ei tiennyt lain
kuinha aikaan saatiin Kain
taidon kun hyvin oppi
tutuksi tuli joka soppi
Aatamikin kummasteli
kun tuli vielä Aapeli
niin kerronpa teille minkälaista on seksi
ylätuvan Isäntä loi meidät ihmi seksi
Aatamin ensimmäi seksi
Eevan toi seksi
ihanai seksi
nai seksi
ja heidän välilleen tuli seksi
se on huomattu ihan tarpeelli seksi
ja mekin on saatu se ihan ilmai seksi
joskus jopa suulli seksi
Joskus se on muuttunut maksulli seksi
joskus jopa luotolli seksi
sekä tavoitteelli seksi
mutta silloin se on tullut rikolli seksi
se on vähän liikaa aamiai seksi
eikä siitä ole kiireen keskellä päivälli seksi
vaan lämmitäppäs se illalli seksi
jos silloin ei mene ihan hosumi seksi
niin tunnetpa hetken olosi hunajai seksi
ja kohta jo ihan rauhalli seksi
useimmat se tekee iloi seksi
toiset luonnolli seksi
eräät väkivaltai seksi
myös rauhalli seksi
toiset toti seksi
kuutamoiltana haaveelli seksi
kesäisin joskus metsäi seksi
mutta silloin tulee helposti likai seksi
jopa pihkai seksi
jollekin käy ilta seksi
jonka jälkeen tulee uni seksi
ja tuntee itsensä tyytyväi seksi
joskus se saattaa jäädä aamu seksi
jolloin on vaara, että menee nyhjäämi seksi
tai siirttyy peräti huomi seksi
se voi jäädä jopa viimei seksi
Ylikypsä mukavista sanoistas,
joita eevat langenneet
saa sinun runohanoistas!
Lähde taaskin runosuonen,
onkin runokoskessa,
koska ompun puolikas on vielä
aatuin poskessa;)
Eeva antoi, Aatu otti.
Nyt on tasattu jo potti.
Aatamimme kantaa oksaa,
jonka Eeva taittaa.
Paratiisin hedelmä kyl'
Aatuillemme maittaa;)
melko mausteiseksi
noin kotikeitokseksi,
taikka paistokseksi
melkein ylikypsäiseksi.
*mitähän se miehen mielessä liikkui?* :)))
Tähän ei voi lisätä,
millään lailla väsätä.
Mielipide sulla on,
niin vankkumaton.
Mukava kun kirjoitit,
siitä sua kiitän nyt.
Kiitos onnitteluista,
tämän päivän johdosta.
vaatteilla ei koreilla
ei kuljeta myöskään toreilla
siellä omenan vapaasti ottaa saa
parhaat ylhäältä kurkottaa
siellä olla saa vapaasti
kulkea ihan alasti
romantiikka siinä herää
kun katsoo Eevan perään
Perään katson usein minäkin
teen samoin niinkuin sinäkin.
Ei kaunis aina niin ole perä
mutta mieltymyksiä herättelevä.
Nyt ihmettelet, mikähän "ukki"
Ruuneperiko vanhako pukki?
Ei,ei tää on vain sanaleikki
mä olen sanailun Helppo-Heikki.
Siinä onkin paljon perää,
kun miehet katsoo ja arvostelee.
Moni mies tekee virheen,
kun oma peppu onkin surkee.
Tähän täytyi vastata näin,
kun miesten katseet tunnen selässäin.
Se hiukan harmittaa moinen,
vaik' peppuni on hyvänlainen.
Mä alussa heti ilmoitan,
että runoa teille kirjoitan.
Tämä on säe ensimmäinen
siis kerroksissa päällimmäinen.
On talvinen ja kaunis ilma
sitä kauniimpi onko enää Hilma.
Noinhan ennen vanhaan sanottiin
mutta tuskin oikein tiedettiin.
On ilma kaunis ihanainen
ikäänkuin vainen kaunis nainen
Valkoinen hanki kimmeltää,
kummasti mieltä piristää.
Ottakaa siis järki käteen
ja menkää kaikki kelkkamäkeen.
Ei liikaa sentään vauhdin hurmaa
se aiheuttaa voipi turmaa.
Niin. Punaisenaan nousi aurinko
tervetullut pitkäst aikaan
Hanget loistaa, kutsuu joutuin jo
pakkasilmaa maistaan
Vaan nyt kutsuu mua myös helle auringon
siks matkalaukkuun kamat paiskaan
Kun palaan, lienee pakkaset jo ohi
räystäät tippuu, lintuin laulu soi jo somin
Mä tässä utelen, minne käy tiesi
kun rupeet olemaan "matkamiesi"?
Missä Sinulla ovat rannat rakkaat,
jonne kaipaat kun laukkua pakkaat?
Sä riisutko turkin ja menet Turkkiin
sitä rupean tässä nyt urkkiin,
vaiko mielessä kauemmat taivaanrannat
ja vieläkin paremmat aurinkorannat?
Muista meitä usein kuin rakkahiasi
vaikka emme olekaan mukanasi.
Älä kauniita polvias ruvelle saata
tai vuoteessä pitää Sun kivussa maata.
Varokaa sitten taas, ihmiset maan,
kun räystäät tippuvat alas solkenaan!
Siinä littanan muodon saa pyöreä pää,
jos tippuvan räystään alle se jää.
Mutta lääkäri & läkkiseppä kevättä kiittää,
heillähän töitä sekä tienestiä riittää.
Mi toisen on onni, on toiselle tappio,
ja räystäätön talo on kuin alkava rappio!
Melkoinen melske kohta kuuluu
kun juoksevat nuo katuojat.
Onneksi meteli ennen loppuu
kuin kuoriutuu linnunpojat.
Onpa omituiset olympialaiset,
katuojat kilpaa lirisevät,
kannustajat monenlaiset
...liekö niillä pyrstöt vaiko evät!
Kaunis ompi Hilma,
mutta kauniimpi on ilma.
talvi ilma houkuttaa,
ulkoilmaan kulkemaan.
Aivot saavat happea,
runosuoni appea.
Hyvän mielen tään,
suo raikas talvisää.
Tunnin lenkin kun teen,
joka päivä uudelleen.
Siinä virkistyy koko keho,
kun on mukava olo.
Mennään kaikki ulkoilemaan,
vaikka pulkkailemaan.
Sitten jaksamme aina vaan,
runoketjulla kirjoittaa.
Varoa täytyy kaikin tavoin,
siinä on oltava silmät avoin.
Kaatumariski onkin suuri,
siihen me vanhemmat sorrumme juuri.
syksyllä mennään Kuubaan,
salsan rytmiin ja rommia juodaan.
Suomen kesäkiireet on
ohitse silloin, kun
Havannan kaupungissa
juhlitaan illoin.
Itse elo kubaanojen siellä
on ankeaa
kun Fidelin mokat
kansalle lankeaa.
Turistille ruokaa
ja sikareita riittää,
mut oikein en jaksais
Castroa kiittää, sillä
tuttavat juuri Kuubasta
tulleet, kertoivat, ettei oo
lompakot pulleet, ihmisillä
siellä, jotka turisteja
passaa ja kupongeilla
romminsa ja bensansa
maksaa.
Liian pitkä juttu taitaa
taas tulla tästä,
kun puhumaan käyn
kuubalaisten kituelämästä..
No, aurinko sielläkin
kaikille paistaa ja
meille loman jälkeen
"omamansikka" maistaa.
Pakkasaamu kirpeä,
minä silti virkeä.
Siivoukset alan heti,
sopimus jo kiinni veti.
Nytpä mummolla hyvin pyyhkii,
heikommat ne siinä nyyhkii.
Siivousnuttu niskaan vaan,
sukat, kengät jalkaan saan.
Vaatteet kaikki ulos viskaan,
pölypunkit niitten niskaan.
Sisälle en jätä niitä yhtään,
suotta täällä suosin, nyhtään.
Oitis siivouskahvit keitän,
jonkun herkun mukaan heitän.
Sitten iltaa oottamaan,
saunaan menen hautumaan.
Jopas sänky kutsuu luo,
sepä oivan levon suo.
Raikkaana ja tuoksuvana,
itse sauna puhtoisena.
siivota myös minun pitää
villakoirat meillä vilistää
pölybubkit
niin kuin muutkin
tarvittais vaan naisen kättä
huomannut oon eittämättä
matot kyllä puistan
pölyhuiskun käyttö on jo toista
imurointikaan ei oo liikaa
oppisi vielä käyttää sinipiikaa
ja pölyhuisku huiskaa, mut
siivoussäännöt tulee
emännän muistaa:
"Älä koske tuohon, äläkä
tähän!
Missä on se ja tuo -
muistele vähän!"
Mihin olet "siivonnut"
piiput ja rassit,
sekä tupakkamassit?"
Torujakin joskus tulee
siivoushimosta
kun paperit ei löydy
tutusta pinosta.
Arvioiden ukko mua
katsoo ja pohtii,
Joskohan muijalle
ehdottaa tohtii:
Konsensus voi toimia
ja harmonia pelata
kun eukkokulta pikkuisen
voisit sinä relata.
Reviirissäs omassa
järjestä ja häärää,
mutta älä kulta
kamppeitteni paikkoja
sä määrää!
kyllä saisi siirtää ja vaihtaa
kunhan vain nätisti laittaa
meillä taas silloi
se olin minä joka imuroin
toki matotkin puistelin
mutta vaimo pölyhuiskaa heilutti
nyt ei ole häntä enää
ei kukaan katso minun perää
Pölykoira nurkassa
jos irvistellä alkaa,
minä sille karjaisen
ja poljen vielä jalkaa.
Häntä koipein välissä
se tiehensä jo luikkii,
jostain nurkan takaa ehkä
häpeissänsä kuikkii.
Tosin joskus ikäväkin
sitä saattaa tulla,
eihän muuta lemmikkiä
laisin ole mulla.
Sekin, että joku haukkuu,
kodikkaampaa varmaan,
korvaa edes karvan verran
oman vanhan armaan!
Ensimmäiset kosketukseni sain runomittaiseen keskusteluun tai viestintään Kotiliesi nimisestä lehdestä.
Lehdessä oli sarjakuva, jossa valkohelttainen Kieku ja mustahelttainen Kaiku seikkailivat.
Sarjakuva oli Asmo Alhon piirtämä ja teksti itse Mika Waltarin. Muistankohan oikein?
Mieleenpainunut kohta:
Kylmä kun jo on ja pakastaa
Kaiku onkimista rakastaa.
Tuollaisia saatte tai joudutte, itseni kirjoittamina, lukemaan nyt yli 60v myöhemmin.
Tämä aamu
Tämä aamu on ainutkertainen
samanlainen ei mikään aamu
Mikään hetki ei elossa ihmisen
samanlaisena saavu.
Kohta päälleni puen, ulos astelen
katsastelen talvisäätä,
viluissani hiukan kipristelen
puree pakkanen nenänpäätä
Koulussa luetun ja äitini opettaman innoittamana kokeilin ensi kerran runon tekoa joskus jatkosodan aikana, alle kymmenvuotiaana. Ajattelin, että eihän tuo ole vaikeata.
Mietin mielessäni runon aineksia. Halusin valita vakavan aiheen ja kokeilla käännettyä sanajärjestystäkin, mutta kaikkein tärkeintä olisi löytää loppusoinnillisia sanoja. Näillä eväin otin kosmoskynän ja palan paperia, kun oli rauhallinen hetki ja äitini sekä sisareni olivat ulkona. Sain paperille sanat:
"Halua en juoda sotan maljoja,
kun ne on niin katkeria kaljoja, ..."
Toinen rivi syntyi siksi, että ei tullut mieleeni muita loppusoinnillisia sanoja kuin kaljat ja maljat. Mutta sittenpä en keksinyt jatkoa millään. Ei ollut runon teko niin helppoa kuin olin kuvitellut.
Sitten kuulin äidin tulevan sisälle ja minulle tuli kiire piilottaa tekeleeni. Kiireessä pukkasin sen tyynyn alle ja unohdin sinne lopuksi päivää.
Kun äiti iltasella kohenteli vuoteita, huomasin runoni osuvan hänen käteensä. Hän vilkaisi tekstiäni ja häpesin kovasti, kun huomasin sen huvittavan äitiä. "Sinäkö tämän olet kirjoittanut, tämähän on hyvä runo", hän sanoi vakavasti. Sitten häntä alkoi huvittaa niin, ettei voinut pidättää iloista naurua. Minä sieppasin runon ja revin sen.
Kalliit ovat laulujen lunnaat ;-)
12-vuotiaana paimensimme Liisan kanssa kahden mökin lehmiä Eskolanniemen ja Kytökylän välisissä metsämaastoissa. Liisan mukana oli joskus hänen ystävänsä Sinikka, jonka kanssa tytöt lauloivat ahkerasti sota-aikaisia iskelmiä.
Lauloin mukana sitä mukaa kuin opin heiltä lauluja, mutta välillä esitin heille outoja äidiltä oppimiani hyvin vanhoja lauluja ja koululaulujakin, joita ei Nevalanmäen koulussa oltu laulettu. Esimerkiksi "Älä itke, äitini", "Velisurmaaja", "...ja ritari kannettiin taistelusta", "Tuhlaajapojan laulu" ja "On usvast' astunut aamu nyt Lützenin aukeillen, mutt' mustempi, murheen haamu...".
Olin siinä iässä, että minua ällöttivät rakkaudesta voihkivat iskelmät, joissa kaikki oli ah niin kaihoisaa ja murheellista. Minulla oli riimittelystä jo hieman kokemusta, joten päätin tehdä tunteikkaista iskelmistä irvokkaan ivaelman. Säveleksi valitsin meille kaikille tutun laulun "Lapsoset ketterät kotihaasta...". Eikä sitten muuta kuin ladoin vain sanoja peräkkäin:
"Pellonpa takkaa, maantien ravista
heilani kun minä löysin,
sillonpa minä poika heilani kohta
mäntyhyn kiinni köytin.
Sitten minä menin kirkolle
ja heila se pääsi pakoon,
karkasi irti männystä
ja kiipesi kiven rakoon..."
Tosi lapsellinen oli "protestilauluni". Turha muistella siihen jatkoa, koska samaa älytöntä soopaa oli koko riimiketju. Tytöt kyllä kehuivat lauluani, mutta eivät tuntuneet mitenkään innostuneilta...
Kevät mielen virkistää,
pois talven pyryt jää.
Aurinko hellii meitä
kulkiessamme kevään teitä.
Unelmia muistoja tuo,
hymyyn meidät suo.
Elämään paljon mahtuu,
Rakkautta,iloa surua.
Ne vain tapahtuu,
kantain onnen murua.
Palaa mieleen muistoja
niissä hetken viivähtää.
Ovat eletyn puistoja,
askel eteenpäin kiirehtää.
Luotu on sinut runoilemaan,
nuorena kun ryhdyit hapuilemaan.
Runoportteja availemaan,
ne saivat sinut kiinostumaan.
Runoiltu on kautta aikojen,
itse niistä vaan muista en.
Liekö runot paljon muuttuneet?
runoilijat kun ovat vaihtuneet.
Aiheet keksiä täytyy vaikka mistä,
yleensä toisten kirjoituksista.
Siinä sitä päätään pyörittää,
kun runoja koittaa kirjoittaa.
Monasti kirjoitus tekee tään,
ei pääse alkua pidempään.
Siitä vaan kirjoittamaan,
kyllä se runokin aukeaa.
Joskus runosuoni ompi loppu,
silloin tulee kova hoppu.
Onko runot runoiltu,
runoportit kaikki suljettu.
Meillä näyttää olevan hyvin samanlainen maalaistausta lehmien paimentamisineen y.m.
Kirjoittamastasi päätellen on ikämmekin, 71v, hyvin lähellä toisiaan.
Runoja lapsuusajalta ei ole sillä ensimmäiset yritykseni ovat 80-luvulta mutta nyt niitä onkin syntynyt paljon.
Kouluaika oli mieleistä. Erinomainen muistini takasi sen, että töitä ei tarvinnut tehdä. "Raamatunkappalet" piti kyllä osata ulkoa ja tietysti Katekismus. Olisi varmaan ollut hedelmällisempää yrittää ymmärtää Raamatun tekstiä ja omin sanoin se kertoa.
Muistan kun ihmettelin Jeesuksen sanoja hänen toruessaan Marttaa.
"Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, Marialle on annettu hyvä osa eikä sitä oteta häneltä pois".
Ihmettelin mitä naisia ne moninaiset ovat.
Olin vähän kuin pikkupoika, joka kirkosta tullessaan kysyi äidiltään: Mitä se pappi siitä Pyhästä Hengestä sipisi?
On paljon asioita, jotka vasta nyt vasta aikuisena tajuan. Lapsena junttasin asioita vain ulkoa päähäni. Uskallus ei koskaan riittäny kysymään opettajilta eikä näiden tiedotkaan ollet kaksisia, tuskin yksisiäkään.
Kotini siistin perjantaina,
olo on mukava lauantaina,
siinä minä mietin vaan,
mitä jos vieraan saan.
Mietin ja tuumailin,
miksi niin haikailin,
mieleeni juolahti vaan,
seura olis mukavaa.
Kahvit keittäisin,
pullatkin tarjoisin,
siinä sitä juteltaisi,
maailmaa parannettaisi.
Musiikkia kuunneltaisi,
se mielen iloiseksi saisi,
mutta kun ilta koittaa,
vapaus alkaa voittaa.
Silloin mietin uudestaan,
olisko olotila parempaa,
sittenkin yksin vaan,
nauttia kahvistaan.
Näin päättyy haaveet nää,
loppuvat toiveet itsestään,
sitten minä mietin taas,
onko etuoikeus olla yksin vaan.
Koin olleeni turhan avomielinen itseni suhteen. Valitetttavasti sinunkin viestisi poistui.
Hämyisä lauantai-ilta
pimeän syliin sulkee
tienoot kaikkialta.
Kaipaava silloin oottaa
jotakin... niin,
mitä hän oottaa
ajatusta hellivää,
vaiko suudelmaa lämmittävää
sitä tiedä ei... ei itsekään.
Oisiko jossain sielun sisar...
tai veli myös kaipaileva.
Saisipa tuntea sydämen lyövän
hällä samaa tahtia.
Mielessa lämmin syleilyn halu
kosketus aidon tunteen palo
joka lohduttais,
joka lämmittäis.
Tiedätkö sä ystäväin,
yksin myös mä jäin.
Ootin häntä ainoaa,
luulin mua rakastaa.
Puhelin mulle soi,
viestin vain toi.
Luokses ehdi en
anteeks pyytäen
Kiire rakas mulla,
huomenna voin tulla.
Miks ain odottaa.,
voisi parempaa.
Hänkö mua rakastaa
ei, vain kalastaa.
Parempaa uudenpaa
ain odottaa.
Hyvästin sulle annan
eväät uudet annan.
Joutipa se omakin tilitykseni mennä.
Ikävissäin odottelin
mielialaa kohentelin
annoin ajatuksen lentää
sitä kadu en sentää.
Että vielä kaipasin
jotakin sittenkin
vaikka vaan löytäisin
sielunkumppanin.
Kaipaillaan kukin vaan
ilman mitään kummempaa
tunne yksinäinen saa
mielen kaipailemaan.
Voiko olla kovempaa
kohtaloa pahempaa.
Ystävän kun menettää
siitä vain suru jää.
Sydämmeen saa haavan
vaikka onnen luulee saavan.
Turha on murehtia suotta
se ikävää vain tuottaa.
Paras on anteeksi antaa
sekä moinen unohtaa.
joten poistin tuonkin alapuolisen tunnustukseni!
haavat, kerran arpikudoksensa
saavat.
Ne jäljet timanttien lailla
loistaa ja säkenöiden
sielussasi toistaa: Oon
kerran saanut
paljon rakastaa -
onnen tuntea -sen
kadottaa.
Kaihon helminauhaa voin
mä kantaa -
se kaulallani kimaltaen
antaa
muiston tuskasta, mut
tietoisuuden,
on aika, mahdollisuus
onnen uuden.
Kun kerran osannut oon
rakastaa, voin kätein
ojentaa ja uskaltaa -
tietäen sen minkä
kerran jaksoin, sen
minkä surun kyynelillä
maksoin, se sielussani
vahvemmaksi muuttui,
ja puhtaan kullan kumallus
kun puuttui,
se ahjon jälkeen loistaa
kirkkaammin,
kuin hiili, josta kalliin
timantin, sai hioa mun
kohtaloni vaiheet,
myrskyn aikaan saamat
elon laineet.
Aina kosken jälkeen
rauhaisaan - saavun
paikkaan suvantoiseen,
suojaisaan.
Veikko Vennamo kertoi lausuneensa pikkupoikana koulussa Suonion 3-säkeistöisen Pää pystyyn:
Pää pystyyn vaan !
Sä olet mies, et halpa mato maan !
Mi kohtaakin, ei saa se sua sortaa,
ei saa se sortaa, saa ei maahan murtaa.
Pää pystyyn vaan !
Voitaisiinko hieman muuttaa
tämän ketjun kulku suuntaa.
Jos liitettyä mukaan saatais
edelliseen pieni vastaus.
Esim
Minä muistan lapsuuden
sieltä kerron tapauksen.
Kuperkeikkaa heitettiin
ämmänpyllyäkin takaperin.
Toinen vastais kertoen
oman pienen tarinan.
Suurta mäkeä kun laskin minä
suksi toinen poikki meni.
Kolmas suunsa aukaisten
sanoi mitään muista en.
Aikuiseksi kasvoin vain
lapset kauniit myöskin sain.
Käyköhän tää millään päinsä
ehdotukset antakaa.
Aiheet vaikka mitä oisi
kaikenlaista luoda voisi.
Kerro oma tapaus
vaikka elon vapaus
Millainen on sulla tunne
viha, taikka rakkaus.
Pikkuisena kolmivuotiaana,
angora kissanpennun sain.
Siispä hyvin touhukkaana
sakset kätösiin hain.
Pitkää oli kissan karva
kampauksen uudentein.
Toinen puoli kovin harva,
kun ,näytille kisun vein.
Ällistyneenä äiti tuijottaa,
kissan kampausta tuota.
Isä melkein murjottaa,
yksin ei enää lasta luota.
Kisu kiltisti paikallaan
lapsen käsittelyn ajan.
Ei saanut haavaakaan.,
vain karvoihin oudon rajan.
Aloin täs muistelemaan
aprillipäivää aikoinaan.
Välitunnilla koulussa,
kepposet ei pannassa.
Pojat mustanlangan laittoi,
ikkunaan sen taittoi.
Se rikkinäiseltä näytti
pilan elkeen täytti.
Kertoivat opettajalle
hän askelsi ikkunalle.
Oppilaat innoissaan
silloin huutamaan
Aprillia, aprillia vaan
kuravettä tarjotaan.
Opettajaa nauratti,
yhden luokseen toivotti.
Tuomaan siansarvi lusikan
toisest luokasta haluan.
Poika läksi hakemaan,
ei sellasta olekkaan.
Aprillia ,aprillia
yhdessä narrataan.
Mitä tehtiin angorasta
keritsemisen jälkeen.
Saiko ehkä emäntänsä
puseron uuden päälleen.
Kasvoiko ne kisun karvat
koskaan uudelleen.
Vai kantaako hän kampaustaan
aina edelleen????
Mukava sulla opettaja
joka leikkiin yhtyi.
Eräs ope luokallani
tositoimiin ryhtyi.
Ruokatunnin aikana
kun eväitämme syötiin
murusia pudotteli
yks poika lattiaan
ope siitä suuttuneena
pani hänet nuolemaan
leivänmurut lattialta
vain kieli apunaan.
Ohituskaistalle poikettiin
ja taas jatkettiin entistä tietä.
Tuskin suurista autoista huomattiin
wolsvagenia näin pientä.
Ois onnemme se kun osattais
matkaa jatkaa myös eriteitä.
Ja pienetkin liikkujat huomattais
eikä ohitettaisi heitä.
Vaan ohituskaista on parasta
mitä liikenne tarjoaa.
Silloin kulkuneuvotkin vähäiset
voivat turvassa matkustaa.
Mä aamuisin ihmettelen ain,
että mitähän pitäisi tehdä,
kuin seisonut vesi vain
on ketjumme aina tyhja.
Teitä pitää aina potkaista
tai antaa muunlainen alku
alapäähän, ahteriin ampua
ja sitten vast alkaa "parku".
Eihän meitä potkia kannata sentään...
mutta aina ei ala juttu lentään.
Nyt kun täällä oikein sheriffi suosiota laskee
se kyllä kiviä eteen tielle puskee
jos pitää jollekulle suosikin asemaa näyttää
se kyllä palstat ihan tyhjällä höpinällä täyttää
ja parempi on minunkin sivussa olla
kun en ole kenenkään suosikki, eikä säteile polla.
Minulle aurinko tänäänkin paistaa
ja antaa elämän onnea pikkuisen maistaa,
vaikka pakkanen poskia puree ja punertaa
se ei saa haaveitani murentaa.
Keväästä toivon aurinko antaa
ja minun haaveeni kesään kantaa...
sillä siellä kukkivat pensaat ja maa...
muuttolintujen parvi taas tänne saa
ja kilvan leikkivät lastenilapset ja pikkumies...
heidän joukossaan juoksen taas... kukaties
ja solmin kukista seppeleen heille...
terveiset lähetän ihan jokaiselle teille
ettei surren saa kuin punaiset silmät ja nenän!
Kevät riemua rintaan.... pian näemme kesän.
Vaan harvemmin, harvemmin tänne mieli tekee..
on kuin joku täyttäisi kivirekee
ja sen minun perääni valjastaisi...
kuka toivoa rintaani vielä saisi
kun en kilpailutilanteesta välitä muodossa missään
ja se tuntuu olevan pääsylippu sissään.....
Joten heippa taas ja minä menen töihin...
täällä päivä voittaa, ja pimeisiin öihin
tulee pian muutos, kun lämpö ja valo voittaa
kun hyville ja pahoille se odotettu kesä koittaa...
Huomenta Ruuneperi
Aikataulu meillä on
erilainen.
Kauemmin nukkuu
yks sun toinen.
Sitten kahvi ja
aamulehti.
Kohta tänne
jo joku ehti.
Mutta aamukankeus
vielä vaivaa,
ajatukset kun teitään
raivaa.
Intoa riittä vaikka mihin,
miten torumaan ryhdyt,
mihin oikein pyrit.
Runoa tulee,
kuin pyssyn suusta.
Eikös tuo riitä
muutako haluat siitä.
Miten kilpailuks koette,
sheriffin jutut,
kirjoittamaan pyytää,
ystävät, tutut.
Lukuinnostukseen tilastot
viittaa,
mitä muuta,
siitä en piittaa.
Vielä kun kirjoittamaan
saisi kaikki,
tulisi mukaan,
Jussi ja Maikki.
Leikkimielellä mukana
ollaan,
tämä kai mahtuu,
jokaisen pollaan.
Jos riimittely ei sovi
joka sanaan, tulee mukaan
ihan jotain ikiomaa.
Tuntuu kuin palstalla kilpailu oisi
kuka sen punaisen tiplun voittaa voisi.
Kuka saisi kiitoksen parhaimman
ja maineen parhaimman voittajan.
Vaan jospa käykin kuin viisuissa euron
kun kansa valitsi rokkaavan piisin.
Hylkäsi säveleen taiteellisen
ja pilasi voittomme mahdollisen.
Ettäkö jonkun päähän kruunun näin saamme,
kun säkeitä avoimesti palstalla jaamme?
Sellainen henki ei lyriikkaan passaa,
kilpailuun usuttaja sanojaan hassaa!
”Kruununjalokivet” päässä kuin päässä,
välillä toimii, välillä jäässä…
Runoja rustaamme suoni jos sykkii,
sointuja syvältä sielusta lykkii!
Jokainen riimi on toiselle jatko,
puuttuva lenkki on ketjulle katko.
Kilpailemaan en minäkään suostu
ikääkin on ja juoksut juostu.
Edetään hyvällä sovinnon tiellä.
ponnistella ei oksa hiellä.
Tärkeä ei ole punainen tilppu
vähempi kuin piste ja pilkku.
Edetään rauhassa runotiellä,
sovinnossa ja ilomiellä.
Eikö oo näin kun tie on kaita
leveileminen ei meille maita.
Jos tällaiseen on milenne avoin
niin tehkää tekin silloin samoin.
pilettiä myydä
eikä tulematta tänne ole mitään syytä
jätä kivireki unholaan
ja tervetuloa mukaan
Minä katselen sinua,
minä näen sinut.
Ympärilläsi huokuu hiljaisuus.
Illan lämmin henki
kietoutuu ympärillesi.
Pimeän illan äänet
kuiskivat sinulle.
Mitä kuiskaavat…...kuuletko?
Metsien hiljaiset varjot
havisevat pimeyttä huokuen,
kertovat satujaan….kuuletko sinä?
Minä katselen sinua, minä näen sinut
Illan hämärä hetki leikkii lähelläsi,
kisaillen, halaillen, huumaten!
Sehän hymyilee, nauraa.
Tunnetko tuon, aistitko kaiken?
Yön talvinen luonto elää,
elää ja hymyilee….hymyiletkö sinäkin?
Minä katselen sinua,
minä näen sinut.
Vanhahko keinusi heilahtaa
antaa leponsa, rauhoittaa.
Narahtaen kiittelee,
mistä kiittelee…seurastako?
Päivien kuohu on vaiennut, tyyntynyt.
Sinä myös olet tyyni…..oletko?
Mitä mietit, mitä tuumit?
Minä katselen sinua,
minä näen sinut…tiedätkö sen?
Kiitos, oliko tämä minulle? Jos on henkilökohtainen olen otettu, sanaton. Ihana runo ei voi olla totta. Se lämmitii ja meni sydämeen saakka. Olisipa se totta.
Talvi senkun jatkuu vaan
kesä ei vielä tulekkaan.
Linnutkin nyt odottaa
ilmoja vain parempaa.
Lintuin laulu ei kuulu vielä
moni onkin matkalla siellä.
Ihmeissään on talvi säästä
pesäntekoon pitäis päästä.
Voit omia sen henkilökohtaisesti sinulle tarkoitetuksi, mutta tosi on etten löytänyt ketjussa muutakaan sopivaa paikkaa.
Mieluusti sen sinullekin omistan vaikka runoni ovatkin kaikki vain mielikuvituksen tuotetta.
Heräsin myöhään, tänne "lensin"
mutta muut ehtivät silti ensin
Kiire on sanailla runomittaan,
muilla taas aamukahvia kittaan.
Mitä sanoisin teille, kertoisin,
jotain joka vetäisi vertoihin,
joka oisi kuin viesti onnen tuojan
tuulahdus kaukaa, läheltä Luojan.
Mutta mitäpä minä, maan matonen,
joka maan poveen koht katonen.
Voiko ihminen yksinäinen ja vanha
ilahduttaa sanoilla - tavallansa.
palstoja vähän - tullen lopulta
tulokseen tähäm:
Celestan "porukoissa" lukijoita
riittää -
ketään hänen tarvitse ei mitätöidä
kiittää.
Siinä sitä kirjoittamaan innostava
mimmi -
huomionsa terävä ja
järkensä 'trimmi.
Monenlaista kirjoittajaa monen
sortin sefua. Tämän palstan
"virkamiesta" myöskin voisi kehua.
Miettimise, etsimisen
jälkeen aiheen löysin:
Ainakin me hirressä oomme
löysin köysin:)
Hiljainen on ketju tää
päätin vähän piristää
muuten loppuu runot nää
jäljelle ei mitään jää.
Aamulla jos uni maittaa
siitä onkin pientä haittaa
ketju kun odottaa
se pitäis aloittaa.
Sanoa voi kaikenlaista
vaikka niin et:on monenlaista
luojan luomaa kulkiaa
sanoman kuulijaa.
Emme vielä kuitenkaan
menetä näin toivoa
vanhakin voi innostaa
toista vanhaa sanoillaan.
Tunnepuoli vanhoilla
on niinkuin nuorilla
mihinkään se muutu ei
vaikka elämä nuoruuden vei.
Onnellinen olla voisi
jospa jokainen toiselle soisi
hyvän mielen sanoillaan
kaikin tavoin teoillaan.
Eihän ketju vielä pääty tähän
mäkin osaltain autan vähän,
Sanoja syöllän, palstaa vaalin,
tekstiä syydän sisältä "kaalin".
Eilenkin oli hyvä päivä
vaikk Kimille meinas huonosti käydä
McLaren meni alussa rikki heti
ja pidemmän korren "Suutari" veti.
Ei riittänyt kuitenkaan sekään viellä
oli Espanjan Alonso voiton tiellä
Hyvin kesti ranskalainen Renaultti
ja Alonso taas voiton saavutti.
Hyvin Kimikin autoaan lennätti
sentään neljännen sijan saavutti.
Jos Kimin auto kisoissa kestää
ei voittoa hänen voi mikään estää.
On se kumma
tuo McLarenin humma
vaikka pelit ei kestä
ehtii kumppanit pestä.
Vaan mulle tulokset
ovat nyt kummaiset,
itse en ehtinyt
katsomaan kerinnyt.
Lapsenlapsi 'tiesi'
tuli toiseksi miesi
ja aamun lehti
kertoi kolmanneks ehti.
Nyt Sinä siinä
kerrot, ei sekään riitä
neljänneks jätettiin,
kisa noin päätettiin.
Silti suuri ei suru
eikä vatsankaan puru,
hyvät huomenet koin
samaa toivotella voin!
Kolmas oli Kimi eilen,
pallillekin pomppasi,
Kimi kuusi pinnaa vieden
kunnon kilvan kiidätti.
Turhaan haukuin Kimin kaaran
eilispäivän runossa!
Varmaan välttää talli vaaran,
muistaessaan muinaista...
...sählinkiä viime vuoden
auton kunnostuksessa,
saisi Kimi tilaisuuden
kauden kilvoituksessa.
Mikähän mahtöi tulla mulle
huonommin kävi kuin sulle.
Kolmashan oli Kimi - kyllä
vaikka millaisella ynnäilyllä.
Hyvä tästä on eteenpäin jatkaa
tämänvuotista formulamatkaa
Tiedä mikä meille viel koittaa
jos Laareni kestää niin Kimi voittaa.
Ei yhtään kiinnostusta
mulla ole urheilusta.
Mutta kirjoitan runoja vaikka mistä
sillä onhan tälläinen harjoitusta.
Ei tarvita henkilökohtaista muusaa
sillä aiheita täällä kylla piisaa
mistä runoja kokoon saapi
ja mikä tahansa innostaapi.
kesällä keinussa kerran
istuimme varjossa rantakoivun
iloisuus näkyi kasvoista ulospäin
savusauna lämmpiää sisäänpäin
räppänästä sauhu vapauteen pääseee
sen kimuraien kuvio katseen vangitsee
kun siintynyt on sauna
on nokiset seinät
mutta lauteet puhtoiset
sen tuoksu on huumaavaa
ja kiukaan löyly kuumottaa
Vaan nytpä on talvi ja pakkanen
ei kevät ei kesä suloinen
Sauna se kylläkin lämpiää
ja kiuas kuumana sähähtää
kun löylyä viskaamme niskaan sen
niin lämmön saamme myös kesäisen.
Kesä kun koittaa ja on lämmin sää,
voi huoleti keinuunkiin istahtaa.
En lähde mä silloin etelään
en rannoille vieraille lepäämään.
Mä nautin suloista kotomaan
täällä lämpöä on ja ei vaarojakaan
kun siipalleni tokasin:
Lenkkikuteet pian ylle,
mennään happihyppelylle!
Yllätys ei ollut lain, sen
mitä hältä kuulla sain:
Painuhan siitä jo eukko
nyt veke - kohta
saa puheenvuoron
Rosbergin Keke!
Kilpa-ajon asiantuntija
veikko,
jonka oman pojankaan
pää ei ole heikko.
Sanoin, että tuollaisesta
yhtään en tykkää,
kun lapsensa vaaraalliseen
kilpailuun lykkää.
Siinä vähän heilutettiin
parisuhdesäilää,
mutta sovittiin kuitenkin,
et jokainen häilää
Makunsa ja mieltymyksensä
mukaan. Älköön siihen
puuttuko sivullinen
kukaan.
Koiran kanssa lenkiltä
kun kotiin sitten
palasin, niin sohvaperunaani
vähän sovun merkiks halasin.
Vaikka Formuloista en
tipan tippaa piittaa,
niin mukava on kuitenkin kun
läheltäkin liippaa.
Jälkiselostusta ukkoni
kun illalla mä kuuntelin,
niin aattelin, et hyvä kun
on kaukana tuo paikka
Bahrainin! Formuloitten imu
olis äijän voinut lennättää
sinne mistä vielä saattais
arjeks työhön ennättää.
On tää tietsikka nyt ovela
oikein kovin kamala.
Tenän tekee noin vain
tiedä ei milloinkaan.
IP- yhteys poikki oli
enkä tiedä mikä tuli.
Monet kerrat yritin
sytytin ja sammutin.
Sitten vihdoin avasi
tietsikka näin sivunsa.
Jotain on kai vialla
että täytyis korjailla.
Mitä tehdä kun runot ei maista
sitä opi en ymmärtäämään.
Miksei aurinko ees paista
merkiksi kevätsään
Mitä tässä nyt kirjoittaisin
mistä kauniista kertoa.
Josko Luojalta apua saisin
josta ei oisi vertoa.
On yhteinen taivaamme katto
tähdet kuu seka aurinkokin
alla kesäisin vehreä matto
lumi valkoinen talvisin.
Hetki vielä ja aurinko lämmin
lumen maasta sulattaa
Odotuksin yhä kiihkeämmin
kevään tuloa vaartoaa.
Kuu on kiurusta kesään
peipposesta ei sitäkään
kukin munivat omiin pesiin
ei sano pääskynen päivääkään.
Päivää! sanoi pääsky kerran
tavattuaan hienon herran.
Herra sitä kummasteli:
”Mitä on nyt moinen peli?”
Taisi olla meidän Maija
- Maija nääs on papukaija.
Naamioituu milloin miksi,
muuntuu eri lintusiksi!
Äänensä jos jossain kuulet,
västäräkiksikin luulet…
Taikka kaikaa peipon laulu
- lähde Maijan naamataulu!
Päivää päivää vastas aatu
kun ensi tuttavuus oli saatu.
Miksi maija moinen oot
muunnut moneen muotohon
aatu kysyi ihmeissään
ajatellen itseään.
Eikö sulla ole pokkaa
edes pitkää nokkaa.
Jolla voisit karkoittaa
muut linnut kokonaan.
Olisit vain pääsky nätti
etkä mikään västäräkki.
Kuules maija, oot vain papukaija
miettiä sun täytyy vähän.
Aatu virkkoi tähän,
sovi ei olla monenlaista
ollaan vain papukaijamaista.
Siihen virkkoi papukaija
pahainen vain olen maija
Vaan kuuleppas sä hyvä aatu
perinnöksi on vain saatu
keikaileva luonnon laatu
hauska olla ompi pääsky
myöskin harmaa västäräkki
variksenkin nokan hankin
ryöväämällä suuren pankin.
Harakkana hienon herran
mukava on olla kerran
pyrstöäni keikutellen
räkättäen rä-rä-räkätellen
muutun vaikka muodoks käen
kunhan toisten pesät näen
munan munin sinne tänne
se on elämäni suurin käänne.
Mutta mennään kotiin , aatu kulta
saanko papukaija suukon sulta.
Maijoja onkin monta
valinta on mahdotonta.
Aatu onkin ihmeissään
Maijaa kun ei oo missään.
Aatu papukaija soma
etsii puolisoa omaa.
Papukaija Maija on
lähtenyt kai lentohon.
Aatu miettii hetken vaan
mistä uuden Maijan saa.
Puolisokin täytyis olla
kevät kohta alkaa tulla.
Siinä Aatulla on töitä
mistä ystävän löytää.
Aatu papukaija on
hieman levoton.
monenlaista - näkee urospuolista,
sekä tietenkin naista.
Aatuhan vasta on upea ukko -
sanoisin -- niinkuin riikinkukko.
Eräs tipu on värikäs
Maija, hauska pikkuinen papukaija.
Tärkeintä tässä meidän elämässä -
ollan runojyviä etsimässä.
Ravitun linnun runosiivet
suihkaa, höyhentakki
uusia tarinoita muistaa ja
runosuonen sykkiessä
runoilu se luistaa.
Kanakin lasketaan linnuksi
kyllä, vaikka nokkimis
mekko on usein sen yllä.
Sitten kun sille runojyvät
nakkaa niin kaakatus
edes hetkeksi lakkaa.
Kukkoa voisi kanasemme
käyttää ja runopesän
runoilun munilla täyttää.
Haudottuaan munia on
munimisen tulos -
niistähän kuoriutuvat
runotiput ulos.
Haukkakin lintumaassa
elää, sekä vahtaa
koska se värikkäimmän
pikkulinnun nappaa.
"Henkkarita" tänne kun emme
me vaadi, emmekä viisumipakkoa
laadi.
Koukkunokka, koukkukynsi,
saattaa viedä tipun -
silloin kyllä puolitankoon
vedän Suomen lipun.
Aatu kulta rauhoitu
enhän sua pakoile.
Olen melkein vieressäsi
kohta kätein kädessäsi.
Uutta muotoa taas kokeilen
olen joutsen valkoinen---
kuin morsian
Papukaijana en jaksa papattaa
maija nimenkin mä taidan unohtaa.
Mutta aatu, kosi mua
en silloin koskaan jätä sua.
Runotyyli sinulla
on erilaista
kuin minulla
En mä tuolla
lailla osaa
vaikka suoni
suoni meillä
molemmilla jyrää.
Opetella yritän
omiasi matkien.
Maija sekä aatukin
käypi molemmille
aiheeksi
Samoin lintu
sininen
kunhan joskus
löydän sen.
Fasaani ja
riikinkukko
vaikka vanha
heinätuppo
voivat olla aiheina
sanojemme
apuna.
Nauratko sä
runoain
Minähän nyt
tämän tein
harjoituksen kannalta
Ovat mukana
riimit sekä välilyönnit
:)))))))))))))))
lopeta jo naurusi.
linnuista nyt kuultu
linnusta jonka ollan luultu
nokassansa meitä kantava
on tietysti tuttu haikara
elokuva käenpesä onutopiaa
käellä kun ei oo pesää
munansa se munii toisten pesään
Laiska on tää kuulu lintu
hautomaan ei lainkaan innostu
haaska linnut, kotkat
kaikki unohtuneet on tässä
runoriimin vilinässä
huuhkajat ja pöllöt huhuu
lepakko jo yötään nukkuu
Maijaa häädät?
Omat sääntösikö säädät?
Maijahan on sieltä päästä,
joka sanojaan ei säästä.
Hällä aiheet monen puolen.
juhlan, sekä arkihuolen.
Tännehän on lupa tulla,
Maijalla kuin myöskin sulla.
Sinä hyvän runon aiheen
löysit pikkulinnuista.
Uuden jatkamisen aiheen
synnytit kuin tyhjästä.
Huumoria ja muuta hauskaa
tähän ketjuun kaivataan
emme silloin tarvii muusaa
vaan yhdessä näin jatketaan.
Tulkaa kaikki mukaan vain
runosuonet täällä aukee.
Pelkoa ei tukoksista lain
jännityksetkin pois ne laukee.
Ruuneperi ketjun luoja
runosuones koetahan avata.
Olet meidän turva, suoja
kun alat sanojamme tavata.
musta korppi, haaskoja ain vaanii.
Pohjoisessa poron raadot
nokkaansa se haalii.
Synninmusta luomutakki korppiakan
yllä.
Yhtä synkkä sisimpänsä, senhän
huomaa kyllä.
Tämä nyt on vaihtuvaa
Aatu uutta uskoa saa.
Joutsen hento valkoinen
kaunis pitkä kaulainen.
Löytänyt on tiensä tänne
Aatu katsoo hämillänsä.
Onko joutsen tosissaan
vai pilaileeko vaan.
Morsianta Aatu hakee
pesä ois jo melkein vakaa.
Sinne pitäis morsian saada
pesueen näin uuden luoda.
Mutta voi, voi,mahdotonta
Aatu huokaa, on toivotonta.
Joutsen on niin suuri
pesäni pieni perinjuurin.
mutta kun ei sovi.
Yksiavioinenhan on joutsenlinnun
povi.
Tämä joka joutseneksi itseänsä
luulee, ilolinnun titteliä
jatkossa vain kuulee.
Aatu hyvä siinähän
on miettimistä sulla
antaisitko ilolinnun
pesähäsi tulla.
Koita poika kiirehtiä
löytääksesi maijan
suvun jatkoksihan tartviitt
aidon papukaijan.
ainakaan voi siinä ketään auttaa.
Saaraikäis lapsenteol'
harakatkin nauraa.
Kaikki mukana on mukavasti
kerrottu on linnuista ihanasti.
Näin sitä pitää kirjoittaa
jokainen omalla tavallaan.
Harakat ja varikset
ja paskalinnut
ne ovat minun lintujani....
käyttämättä tässä
pikkulintuin vilinässä
likkö tarpeen oisi nytkään
julki tuoda tuota tipua
se aikaan saanut monta kipua
vaikka nimi hällä nätti
ilolintuu paljon tuskaa jätti
Aatu mietti asiaa
ei ilolintua tunnekkaan.
Joutsen pitkäkaulainen
on Aatun mielen mukainen.
Maija meni menojaan
papukaija Aatu jäi suremaan.
Kuka joutsenta nyt loukkaiskaan
niin puhtoista ja valkeaa.
itseänsä linnuksi.
kurjeksi tai peipposeksi,
tahi peltosirkuksi.
Minä olen laulurastas,
koska osaan laulaa.
Äänilajin muunnellakin,
lail' naurulokin nauraa.
Myrskylintu, tuulen tuttu,
joskus olen myöskin.
Viirupöllö, viisas lintu,
joka valvoo yötkin.
kottarainen, mustatukka,
viekas nainen, joka ottaa
ukkoparan, rohkean, tai
arkajalan.
Tahi luulen, että vainen oli
haarapääsky nainen.
Tässä tapaukses' kääntää
savoksi vois nimen vääntää.
Sille ei voi mitään
korppikotka kun liitää.
Pikkulintuja hamuaa
se paha on luonnoltaan.
Se syöksyy pieneen pesään
jälkeensä ei jätä ketään.
mustan pilven taivaalle luo
monelle pikkulinnulle surun tuo.
-
Kaunis joutsen pitkäkaula
kauas rannikolta ui.
Aatu, pieni papukaija
kovin suremaan taas jäi.
Odottaa ja odottaa
jospa joku eksyis luo
antais siipiensä suojaa
tullessansa ilon suo.
voidaan. Pannaan kuularuiskut
soimaan. Harjoitellut olen
paljon kanssa savikiekon.
Mulle tosin sanottiin,
et pudotan vain riekon.
Käpytikka, tyhmä likka,
Ylikypsän jätti.
Olikohan nalkuttaja
naamastaan ees nätti.
Petturi ja koijari
on varman aina sellainen,
joka hylkää Ylikypsän
puhtaan pojan pulmusen.
Johan suonet sykkimään sai Maija,
tuo pelkkä pieni papukaija!
Sille keikistely aina maittaa,
eikä imartelu lainkaan haittaa.
Ehkä mieli sillä Aatun perään:
"Kulta, ihanaa... jos vierestäsi herään."
Murehdi sä älä enää
ilolintuin laulantaa
lentonsa he liitäen
tuovat lohdun elämää
moneen särjettyhyn sydämeen.
Siispä ilolintuakin
täällä joku arvostaa
tuskiensa keskelläkin
iloansa jakelee
samoin kuten metsän lintu
hänkin lauluun kykenee.
kuuluu olla.
Muutenhan ois Maijalintu
pelkkä nolla.
Aatukotkan siivestähän
Maija luotiin.
niinkuin ihmiselle
kylkiluusta Eeva suotiin.
Aatun siiven alla Maijan
ei tuu vilu.
Sinne pääse ei ees korppipiru.
Vielä aatu sekä maija
yhteen sydämensä sitovat
kaunista on olla papukaija
yhteistuumin sitten miettivät
jospa rauhoittuisi jälleen
pieni papukaija maija
soisi rakkautta aatulleen
kuiskais korvaan...
rakastan sua aatukaija
Siinä saapui tuo Maija
ihanainen pieni papukaija.
Ilon se nyt mulle antaa
Aatu papukaija nyt huokaa.
Iloinen on mieli Aatun
Maijan kun on saapunut.
Riemulla ei oo rajoja
Maija ja Aatu ovat pareja.
Ei kai juoni pääty tähän
jatkua se voisi vähän
kai nyt häitä tanssitaan
maijan ja myös aatun
sitten vielä lapsilauma
vielä aikaan saadaan
papukaija häkkikin
yhdessä kai luodaan.
Maija sekä Aatu onnessaan
menivät nyt nukkumaan.
Pesä oli yhteinen
onni monin kertainen.
Ei heitä häkkiin suljettu
vaan saivat pesän oman.
kun yö on aamuun matkattu
saavat nähdä päivän soman.
Yhdessä nyt matka jatkuu
parin papukaijan
tiensä samaan suuntaan kulkee
aatun sekä maijan.
Aatu vaan on eliittiä lintumaan.
pitäisi ei Aatun pokka, jos
ei olis konkkanokka,
aatelia linnuston jolla komeet
siivet on millä lentää
luokse naisen papukaija
kaunokaisen
Maija ei oo mikään ankka,
jolla pyrstöpuoli
vankka, vaan on timmi
säihkysääri, joka keittiössä
hääri.
Herkut kantoi nokan alle
Aatukotka mussukalle.
Jälkiruokaa ihana...
liekitetty persikka..
Kannata ei linnun laulaa
savon murtehella
eikä lintusia passaa
murtein nimitellä.
Kaikki linnut laulavat
omaa säveltänsä
ja nimensäkin sointuvat
jo saivat aikoinansa.
Tääl on lintuja monia mainittu
Ilolintukin ilman syytä
Eihan lentää osaa se riivattu
eikä laulella titityytä.
Muuten, runoratsua raihnaista
te jaksatte eteenpäin kantaa
Siitä kaikille lausun kitokset
toivon, että se teenpäin jaksaa.
Tule mukaan kisaamaan
sä oothan runolintu
se lintu meille siivet antoi
ja pitkälle näin kantoi
Että raihnainenko muka minun koni?
Tää on, kuule, runoratsu eikä mikään poni!
Eipä kompastele Pegasoksein oma
se uljas orhi on, tää ratsukkoni soma.
Myöskään makkaraksi joutaneeko koskaan,
siksi mainetta sen, please, älä vedä loskaan!!!
Raihnainen lienee vain mun runoratsu
ehkä kevätsäässä sen kaviot kastu.
Ehkä influenssaa on silläkin tässä
runolaukkaa sujuvaa estämässä.
Mutta annas olla kun sitä troppaan
se lainkaan ei jouda makkarasoppaan
Kohta laukkaa ratsuni sujuvasti
ja runoravit kaikuvat sulle asti
minustakin hauska on.
tuli mieleen anlkkaloru,
sekä ankka paran poru :
Ankkalinnan lammikossa
kelluu ankkamuori,
Muorin linnunaivoissa
on aikamoinen huoli:
Kumpa osais keksiä,
mistä saisin seksiä!
Kuvun alla kaunamato,
pyrstöpäässä sulkasato;)
Kvaak, kvaak, kvaakkuu
muorirukka
räpylässään musta sukka.
"Vaikka olen kuiskutellut,
sulillani huiskutellut,
yksin silti saan vain olla
Ankkatarhan kartanolla.
Kaikki kypsät ankkapojat,
muiden varaamia ovat.
Kateus on paha tauti-
enpä elostani nauti."
Vaan kuinkas sattuikaan
nuori uljas villesorsa
sattui huomaamaan
kuinka muori sulkasadon
kiusaamana olikaan.
Villesorsa auttamaan
nyt kiisi ankka muoria
Sanoi - olen sorsa vaan
enkä ankalinnan nuoria
mä mistään kiinni saa.
Ankkamuori innostui
villesorsaan harmaaseen.
Mietti - suostuiskohan vaikka
sekstaamaan.
En mä taida, oonhan ankka
haluni ovaikka onkin vankka
mutta jään mä oottamaan
ei ville osaa kuitenkaan.
Auringossa lumi hohtaa,
polku metsään johtaa.
On kiemurassa polku,
mieles muiston kulku.
Kun keväinen päivä tää
yhä jälleen yllättää.
Silloin aurinko hymyili
tulevasta kertoili.
Lämpöä turvaa antaa,
pientä murhetta kantaa.
Kyynel timantiksi muuttuu,
jotain muuten puuttuu.
Äiti ruuan laittoi,
lihapullat muusi maittoi.
Mummo tukan letitti tiukkaan,
kääntää päätä ei yhtähiukkaa.
Se tukistuksen toi,
hiukset vain soi.
Syntyi taivaalle tähti
sinne mummokin lähti.
Letitetty ei enää tukkaa,
muistot ei joudu hukkaa.
Joku hetki elämässä,
muiston on näyttämässä.
Talven hanki hohti
muistoihin johti.
huomaatko sä ruuneperi
lukijoita juuri
on tasaisesti seksi, seksi.
seksissä mitään pahaa
päinvastoin sitä kaikki halaa
ilon hetken se myös antaa
kantaa kortensa tähän kekoon
ihanaa on toki seksi
Aatamihan sen jo keksi
Eeva tarjos omenaa
mutta Aatami kaipas parempaa
Lukijat jo ylitti koko seksin seksi
meillekin jo iän puolest,
kai joutais hangon keksi.
Omena on hyvää ylikypsänäkin
parempaa kuin ilman rakkautta
käytettynä seksi.
Eikös juu??
Aatu papukaija on
aivan verraton.
liitelee se onnessaan
Maijan kanssa luonnossa.
Maija on hiljaa vaan
Aatu alkaa puuhaamaan.
Pesää täytyy kunnostaa
että saa sen kantamaan.
Maija siinä miettii vähän
puuhaan alkaa tähän.
Pesä puita haetaan
kaikki reiät tukitaan.
Aatu lähti yksin vaan
asioita hoitamaan.
Maijan jätti vahtimaan
Maijaa, jos vaik' tarvitaan.
ilman Maijaa, eikä Aatuakaan
tulisi yhtään munaa
joiss elämä sisällä sykkii
ja untuvikot ulos hyppii
sama se on lintumaailmassa
kuin meidän ohjelmassa
alkuun ensi lempi
vaikka useampi
parempi on varmistaa
että varmaan onnistaa
Hukkaan ei mene harjoitus
se on elämänkin tarkoitus
Tipu, tipu, tiputanssi,
tanssii koko allianssi.
Meillä mukavaa on täällä,
riemu raikuva kun päällä.
Kukin pitää oman tahdin,
tuntee musisoinnin mahdin.
Rytmi jäseniimme tarttuu,
joukko tanssijoiden karttuu.
kuinka tiputanssia tanssittii
silloin ei ollut reumatismii
Lambadankin hyvin muistan
innostus näkyi hymysuista
naisilla lyhyt minihame olla pitää
eikä sen alle saa laittaa mitään
näin muistan sen olleen silloin
tuleeko uudestaan muotiin milloin
nyt kesä kohta koittaa
hyvin voisi lambadaa soittaa
Kyllä minäkin hyvin lambadan muistan
minä kun parketilla paljon luistan
Se ei ole tanssini mun ikioma
ei laisinkaan tyylikäs, ei soma
vatsa vatsaa vasten innokkaasti
hangaten kuin himokkaasti.
Kyllä tango ja valssi on ihan toista
ehkä foxikin vielä samanmoista
On niissä oikea rytmi ja tahti
ihan tuntee mikä on tanssin mahti.
Ehkäpä treffeissä joskus viellä
näitäkin tanssimme yhdessä siellä
Aatulle tiputanssi helppo on
Papukaija kun aatu on.
siipiä kun heiluttaa
sinne tänne vaan.
Lambadankin aatu muistaa
vaikka on jo aikaa.
Lambadassa kun onnistaa
pyrstöä näin heiluttaa.
Aatulla on hyvä tanssi koipi
Maijaakin se heiluttaa minkä voipi.
Tanssi innostus on Aatulla kova
kun vietellä täytyy Maija oma.
Ruuneperin kanssa siitä
ei aitoon tanssiin koskaan aiaka riitä
Tangoa kun daivuddaa
siitä ihanan tunteen saa
poskivalssi lämmittä
sydäntä myös poskea pehmeää
humppa hyvä tanssi on
polkka aivan verraton
Lempi on jo syttynyt
pesään katsovat he nyt.
Liekö siellä yhtään munaa
aivan ikiomaa?
Siinä sitten innoissaan
Aatukin käy lumoissaan.
Munia laskemaan
aina vaan uudestaan.
Voi hyvä tavatonta
munia onkin monta.
Aatu sanoo maijalle
omalle papukaijalle.
Maijalle ja Aatulle
tilanne on uusi
munia pesässä on kuusi.
Aatu pesää kun vartioi
Maija hautomaan alkoi.
Rakkaus ihana juttu,
meille mukava tuttu.
Paljon on rakkaudessa
siinä niin ikuisessa.
Siinä kevät, kesä kukoistaa
ja talvea syksyä onnistaa.
Se on myllerrys tunteen kai
ja valtaansa kaiken sai.
Se katse kaunis olla voi
tai tango mi taustalla soi.
Se lapsen naurussa heristää
aikuisen mielen herkistää.
Voi olla paisteessa auringon
kaipaus ikuinen siihen on.
Kuin puron liplatus raikas
rakkaus näytä taikas.
On ihmismieli niin kummallinen,
tänään iloinen, huomenna surullinen.
Mikä kumma saa aikaan tälläisen,
sinä tiedätkö, minä en.
Onko rakkaus syynä tunteen sen,
vai viha, kauna hirmuinen.
Saako sana paha mielen muuttumaan,
siitä ihmisen pienen suuttumaan.
Voisko mieltänsä saada talttumaan,
huonotkin asiat vastaan ottamaan,
hymyssä suin ja silmin kirkkain,
sanan hyvän toiselle virkkain.
Ei taida pystyä siihen polo,
tämän ihmiskunnan tuote nolo.
Aina vain päätä seinään hakkaa,
tuskin milloinkaan siitä lakkaa.
Hyväksy tämä ihmisrukka,
olet kumminkin, Luojasi kukka.
Tyydytkö tähän, vai yrität vielä,
kulkea elon sopuisalla tiellä.
kulkea päivästä toiseen
tartumme innolla uuteen toimeen
toivomme tänään saamamme uutta
onnistumisen ihanuutta
rakkaus on aina suloista
kun saa hyvänä pitää toista
jos toinen vastarakkautta antaa
silloin jaksaa päivän surut kantaa
Rakkauden tunteessa on ryppyinenkin muoto,
pieni hyppy syrjään vaan ja seurausna kuolo.
Roihu, jonka palaa piti ihan ikuisesti
jäikin ihan sattumalta yksivuotiseksi.
Laittaa toki aina voipi uutta tulta pesään
ehkä pysyy roihuumassa vaikka ensi kesään.
Silloin voipi löytyä jo lohduttaja uusi
pyöriihän niit ympärillä aina viisi kuusi.
Mutta aika monta
lienee onnetonta,
ettei yhtään uutta,
saati viittä kuutta
lohduttajaa löydy koko pallolta!
Toisilla on lykky,
vaikka hyry mykky
uuden onnen tuojaa,
rakkauden luojaa
ympärillään hyörii kaiken aikaa vaan!
Vaiko toiveunta,
menneen talven lunta?
Unelmia kannat,
ymmärtää vain annat,
jotta mäihä aina käy niin huikea!
Kun ihminen on nuori,
on häntä helppo rakastaa.
Kun ihminen on vanha,
on hänet helppo unohtaa.
Rakkaudesta kaikki pauhaa,
minä vain en saa rauhaa.
Löydy ei ystävää,
joka tarjois syliä lämpimää.
Yksin tässä istuksin
ikävääni tuskailin.
Missä on se mielitietty,
joka tulis,hellittelis.
Yhdes mentäis
eteenpäin.
Kuljettais käsikkäin.
en usko väitteeseen
kun ihminen vanhenee
vanhahojen muistelu paranee
uusimmat asiat unohtuu
hyvät asiat muistaa
huonot pois tahdon suistaa
paljon hyvää ollut on
ei kannata olla onneton
mitä elä vielä tuo tullessaan
voimme mielenkiinnolla odottaa
Löytyihän se runosuoni muorin,
rakkaudesta kertoo mielin nuorin.
Sitähän meidän kaikkien mieli,
löytyykö vielä rakkauden kieli.
Kateeksi totesi Hintriikka käyvän,
mutta jos näytämme hymyn häivän.
Voisikos miehet silloin kieltää,
uskon, et hyvinkin voisivat sietää.
Anu uskon jo meinaa menettää,
älä, sitä pitää vain enentää.
Kyllä vanhankin vielä joku huomaa,
ellei niin taputetaan kuomaa.
Ylikypsä rakkaudesta haastaa,
sydänjuuria taitaa naisten raastaa.
Tunnustan tässä minäkin nyt,
rakkautta olen etsinyt.
Ruuneperi uskoo kovin,
rakkauden liekki somin.
Uuteen roihuun päästä vois,
jos vain ystävän luokse tois.
Toivossa nyt kaikki ollaan,
paineta ei mieltä nollaan.
Rakkaus ei sammu koskaan,
heitetä ei sitä loskaan.
on se oma kulta, joka
syömmen leiskumaan
saa rakkauden tulta.
Vastakappale kun sitten
kohdallemme kulkee,kaikki
toiset heilakandit pois hän
heti sulkee.
Ilman varoitusta kohti
lentää Amor veikon nuoli,
sellaisenkin joka luulee,
hänt'ei kukaan huoli.
Soidinmenot hyvää aikaa,
sitten arki alkaa, arjessakin
lemmenpari kulkee
yhtäjalkaa.
Kypsän iän liitossa on
monta hyvää puolta,
eikä mustankipeyskään tuota
suurta huolta.
Vaikka rakkaus on kuin viiva
piirrettynä veteen, useimmat
se kyllä johtaa vihkipapin
eteen.
Lempiähän osaa ilman sormusta
ja pappia, mutta
suhdealus on kuin paatti
ilman tappia.
Riitavesi joskus jostain
lemmenpurteen kulkeutuu,
mutta pastorimme
sanat silloin mieleen
kulkeutuu:
Rakkaushan kaiken peittää
sekä uskoo toivoo, paljon
myöskin anteeks antaa,
toisen kuormiakin kantaa.
kahteen kertaan tokattu.
"kulkeutuu"
Tarkoituksein oli laittaa sihen kohtaan "sulkeutuu".
Perfektionisti tässä virheitään on etsimässä:)
En minä rehvastellut vaan tarvitsin loppusointuihin jotain sopivaa.
Eipä ne tytöt suuremmin vanhan, vaivaisen Ruuneperin perään ole.
Ai se rakkausko?
Kaikkihan se tahtois kärsiä
vaikka sydämiä järsiä
vastakappale jos sattuis oikea
tulee kulmikkaasta soikea.
Pikkuvirheet antais olla
toinen ei ois koskaan nolla.
Isoistakin yli hyppäis
murheen piikit irti nyppäis.
Voiko koskaan täydellistä
särötöntä täyttymystä
lopultakaan kukaan löytää
sinne tänne turhaan töytää?
Mistähän se johtunee
kun naiset, miehet kaipailee
toista puolikasta elämäänsä
siten sekoittaen selvän päänsä.
Yksi ottaa, toinen jättää
ei osaa kukaan oikein päättää
millä tavoin olis' hyvä
mistä löytyis' onnen jyvä.
Nuorna kukin haaveilimme
onnen tuojaa lähellemme.
Vielä vanhanakin toivo kytee.......
No niin , siihen se lopahti kun ei löytynyt minkäänlaista loppusointua.
...meni saveen taikka syteen. :))
Ihmettelen kuitenkin
aina vain edelleen
nikitön kun useimmin
viesteihini vastailee.
En paha ole mielestäin
enkä suulas kielestäin
vanha kuitenkin jo nainen
ehkä hieman luulevainen.
Ei mua kartaa kuitenkaan
täällä tartte kenenkään
en mä kimppuun käydä voi
mulle aran luonteen luoja soi.
Loppua haukkoo jo ketju tää,
kai uuden lupaat aloittaa.
Usutan minäkin runoratsua laukkaan,
liianko suuren palan haukkaan.
Kykyjään kai jokainen koittaa,
runotorvella kun koittaa soittaa.
Minäkin maan matonen,
yritän olla runosatonen.
Ei Luojakaan suurista toiveista kiellä,
olkoon siis runoni mukana siellä,
missä taitajat toiset,suurenmoiset,
runot rustaa, ikimuistoiset.
Kevät tunteet pintaan saa,
toisillekin voi ne paljastaa.
Riemua yhteistä runot suokoon,
meitä joukolla ilon pitoon tuokoon.
Sanoit joskus ennenaikaan
etten runoja mä lainkaan
kirjoitella tapaan toisten
kirjoittajain samanmoisten.
Nyt on ilmi tullut totuus
treenauksen suuri osuus
Runoilee nyt yks ja toinen
kirjoittaja samanmoinen.
Jatkoa toivon minäkin
olet ketjunavaaja sopivin.
Runoja kun rustataan
siitä hyvän mielen saan
Yritän mä parastain
mutta aina onnistu ei lain
jokaista mä kiitän tässä
kun olette te olemassa.
Kirjoittelen tähän
ihan vain vähän
unen yöllä näin
menin metsään päin.