Tietoa

Olen huomannut tätä palstaa selailleena, että täällä on monia, jotka antavat toisilleen lääketieteellisiä vastauksia kysymyksiin lihavuudesta ja laihduttamisesta. Eikö ole vähän "vaarallista" astua saappaisiin, joihin ei koulutus riitä? Esim. täällä tehdään diagnooseja kilpirauhasen vajaatoiminnasta sillä perusteella, että itse sitä sairastaa. Se ei kuitenkaan anna pätevyyttä kirjoittaa toiselle, että "sulla on varmasti kilpirauhasen vajaatoiminta". Lääkärit yleensä seuraavat tilannetta, eivätkä tee päätöksiä ykden verikokeen tuloksen perusteella. Kilpirauhaskokeisiin kuuluu muutakin kuin verikokeet. En tarkoita tällä, että ette hyvästä sydämestä yritä auttaa toisia, mutta lihavuuden syyt ovat äärimmäisen harvoin johtuvia jostakin sairaudesta.

Uskon, että teillä kaikilla on äärettömästi tietoa ravitsemuksesta, mutta ette myöskään ole ravintoterapeutteja. Paras paikka saada neuvoja syömiseen, että varmasti laihtuu, on koulutettu ravintoterapeutti.

Ja vielä nämä syömishäiriöt, jotka ovat tänä päivänä lisääntyvä "luonnonvara", on yleensä parhaiten hoidettavissa psykiatrin ja terapian avulla. Sillä vaikka täällä moni luuleekin, että lihavuus johtuu liika syömisestä ja liikunnan puutteesta, tulee aina perään kysymys:"miksi näin on"? Ainoa, joka siinä pystyy auttamaan, on psykiatri ja mahdollisesti terapia, sillä syömishäiriöt ovat ns. "korvienväli juttuja". Syömishäiriöillä tarkoitan niin anoreksiaa kuin bulimiaa ja näiden sekamuotoja sekä BED:tä, joka on epätyypillinen syömishäiriö. Myös ortoreksia lasketaan syömishäiriöihin.

Tämä kirjoitus ei ole pilkkaa tai arvostelua, haluan vain tuoda esille tosiasiat, ettei mentäisi hakoteille.
8715
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

nämä ihmisetkin, joilla on jatkuva tarve päteä ja olla aina ensimmäisenä toitottamassa sitä YHTÄ ja OIKEAA mielipidettään muille. *huokaus*

Äänestä

keskustelujen sisällöksi, mikäli ei omakohtaisista kokemuksista tai mielipiteistä voi keskustella? Terveellä järjellä ja kriittisesti tulee näihin keskusteluihin luonnollisesti tulee suhtautua, mutta eikös se ole ihan itsestään selvä asia. Parhaimmillaan -ylilyönnit pois lukien - näiltäkin palstoilta saattaa saada vertaistukea.

Äänestä
  • Tarkoitan ainoastaan, että jokainen voi kertoa omia kokemuksia, mutta ei tehdä tai ehdottaa diagnooseja muille. Muuten tämä on ihan hyvä keskustelupalsta ja toivon, ettei minua laskettaisi näihin "ylilyöjiin". Se ei todellakaan ole tarkoitukseni. Mutta ainoa, joka pystyy diagnoosin tekemään on lääkäri, eikä pelkästään yhden verikokeen perusteella vielä tehdä diagnooseja.

    Tämä on ihan hyvä vertaistukipalsta, josta parhaimmassa tapauksessa voi saada tukea ja kannustusta. Pois lukien muutama "jääräpää" nimimerkki, jotka seisoo sanojensa takana, vaikka väittäisivät, että maapallo on litteä.

    Vielä lopuksi, kirjoitukseni ei ollut tarkoitettu pahoittamaan tai loukkaamaan kenenkään mieltä!

    Äänestä

Olen pahoillani, jos vastaukseni toiselle pahoitti mielesi!

Kilpirauhastestit ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan verikokeita. Toki ultraäänikokeet ja näytepalat voivat auttaa tilanteen kartoituksessa, mutta jo pelkästään kahdella-kolmella verikokeella päästään hyvin alkuun.

Vuosia ko. sairauksia sairastaneena tiedän, että monet lääkärit eivät ole kunnolla perehtyneet kilpirauhashäiriöihin eivätkä ole tietoineen ajan tasalla. Kuinkahan monta itkuista ja väsynyttä kilpirauhaspotilasta onkaan käännytetty oireineen kotiin, taputettu olalle ja sanottu "Kyllä se siitä, lepäile ja huomenna on kaikki paremmin", vaikka sairaus saadaan selville nopeasti ja lääkkeetkin on valmiina olemassa..?

Etenkin julkisen sairaanhoidon puolella ongelmat ovat selvästi havaittavissa. Jos oma paikkakunta pieni, lääkäreitä vain muutamia ja hekin puutteellisilla tiedoilla varustettuja, voi sairaudesta joutua kärsimään pahimmillaan jopa vuosia.

Sen takia uskallan aina kertoa kokemuksistani, vertailla tietoja muiden kanssa ja muistuttaa siitä, että ainakin isommissa kaupungeissa on sairauksiin erikoistuneita lääkäreitä. He määräävät testeihin ja kirjoittavat reseptit, mutta palstoilta voi saada kullanarvoista tietoa ja potkun takapuoleen, jotta saa kerättyä rohkeutta hoitamaan sairauttaan.

Äänestä
  • Näin juuri. Eihän täällä mitään diagnooseja tehdä, vaan annetaan neuvoja. Vaikka joku täälä sanoisikin, että "sinulla on varmasti kilpirauhasen vajaatoiminta", niin ei sillä vielä lääkkeitä apteekista saa.

    Jos oireet (muutkin kuin lihavuus) viittaavat johonkin sairauteen, niin totta kai se asia kannattaa selvittää huolella. Tarvittaessa yksityislääkärillä. Jos sairautta ei ole, niin sen parempi, eipä tarvitse sitä tuskailla ja tietää, että se ei ainakaan estä painon pudottamista.

    Suurin osa ylipainoisista on lihavia siksi, että he syövät liikaa ja liikkuvat liian vähän, mutta niiden, joilla oikeasti on joku sairaus, kannattaa ehdottomasti kääntyä lääkärin puoleen.

    Äänestä

  • Komea Mies kirjoitti:

    Näin juuri. Eihän täällä mitään diagnooseja tehdä, vaan annetaan neuvoja. Vaikka joku täälä sanoisikin, että "sinulla on varmasti kilpirauhasen vajaatoiminta", niin ei sillä vielä lääkkeitä apteekista saa.

    Jos oireet (muutkin kuin lihavuus) viittaavat johonkin sairauteen, niin totta kai se asia kannattaa selvittää huolella. Tarvittaessa yksityislääkärillä. Jos sairautta ei ole, niin sen parempi, eipä tarvitse sitä tuskailla ja tietää, että se ei ainakaan estä painon pudottamista.

    Suurin osa ylipainoisista on lihavia siksi, että he syövät liikaa ja liikkuvat liian vähän, mutta niiden, joilla oikeasti on joku sairaus, kannattaa ehdottomasti kääntyä lääkärin puoleen.

    Juuri tuota ajoinkin takaa, mitä ekassa kappaleessa sanoit.

    Äänestä

Terveellisen ruokavalion kasaamiseen perusterveelle ihmiselle ei tarvitse olla ravintoterapeutti. Kyllä ihmisten nyt herranjestas sentään pitää syödä osata ilman ammattilaisen apua!

Ei kyseessä ole mikään salatiede, eikä pizza-ranskis-ruokavalion muuttaminen terveellisempään suuntaan vaadi mitään kummoisia tietoja. Itseasiassa suurin osa ihmisistä tietää jo valmiiksi, miten kannattaisi syödä ja miten ei. He vain eivät viitsi muuttaa ruokailutottumuksiaan.

Jos ei mennä mihinkään ääridieettehin (atkins, kaalisoppa, veriryhmädieetti...), voi ruokavalioneuvoja antaa ihan hyvin maallikkoasiantuntemuksella. Ravintoterapeuttia tarvitaan lähinnä, jos käsitys syömisestä on aivan sairaalloinen tai jos on jotain pahoja allergioita tai sairauksia.

Äänestä
  • Olet oikeassa, että varmasti lähes kaikki osaavat valita terveellistä ruokaa, mutta asiantuntija, tässä tapauksessa ravintoterapeutti, voi kyllä auttaa, vaikka tietoa terveellisestä ravinnosta olisikin. Jo käynti ravintoterapeutilla voi auttaa, vaikka tietoa olisikin. Hän myös kannustaa terveelliseen syömiseen ja se tavallaan tsemppaa yrittämään, varsinkin alussa.

    Oikea tapa syödä ei ole salatiedettä, jonka totesitkin. Myös kirjastosta löytyy alan kirjallisuutta. Joillekin vain sopii paremmin henk.koht. keskustelu, sekä auttaa pääsemään alkuun koko elämän kestävässä "remontissa", jota uusien ruokailutottumusten oppiminen vaatii. Ei siis ole kyse "laihduttamisesta", vaan paremminkin uuden opiskelusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten hoitaa mm. lihavuutta kirjoitti:

Olen huomannut tätä palstaa selailleena, että täällä on monia, jotka antavat toisilleen lääketieteellisiä vastauksia kysymyksiin lihavuudesta ja laihduttamisesta. Eikö ole vähän "vaarallista" astua saappaisiin, joihin ei koulutus riitä? Esim. täällä tehdään diagnooseja kilpirauhasen vajaatoiminnasta sillä perusteella, että itse sitä sairastaa. Se ei kuitenkaan anna pätevyyttä kirjoittaa toiselle, että "sulla on varmasti kilpirauhasen vajaatoiminta". Lääkärit yleensä seuraavat tilannetta, eivätkä tee päätöksiä ykden verikokeen tuloksen perusteella. Kilpirauhaskokeisiin kuuluu muutakin kuin verikokeet. En tarkoita tällä, että ette hyvästä sydämestä yritä auttaa toisia, mutta lihavuuden syyt ovat äärimmäisen harvoin johtuvia jostakin sairaudesta.

Uskon, että teillä kaikilla on äärettömästi tietoa ravitsemuksesta, mutta ette myöskään ole ravintoterapeutteja. Paras paikka saada neuvoja syömiseen, että varmasti laihtuu, on koulutettu ravintoterapeutti.

Ja vielä nämä syömishäiriöt, jotka ovat tänä päivänä lisääntyvä "luonnonvara", on yleensä parhaiten hoidettavissa psykiatrin ja terapian avulla. Sillä vaikka täällä moni luuleekin, että lihavuus johtuu liika syömisestä ja liikunnan puutteesta, tulee aina perään kysymys:"miksi näin on"? Ainoa, joka siinä pystyy auttamaan, on psykiatri ja mahdollisesti terapia, sillä syömishäiriöt ovat ns. "korvienväli juttuja". Syömishäiriöillä tarkoitan niin anoreksiaa kuin bulimiaa ja näiden sekamuotoja sekä BED:tä, joka on epätyypillinen syömishäiriö. Myös ortoreksia lasketaan syömishäiriöihin.

Tämä kirjoitus ei ole pilkkaa tai arvostelua, haluan vain tuoda esille tosiasiat, ettei mentäisi hakoteille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu