Näköeste

Olisiko kenelläkään hyviä vinkkejä mitä kanattaa istuttaa tontin laitaan näköesteeksi?

Haluaisimme naapurin ruman lautakasan piiloon. Se näkyy terassiltamme suoraan ja on todella epämääräinen pressuineen päivineen. Myöhemmin taloyhtiöön on rakenteilla aita, mutta ensi kesään se ei ehtine. Mikä olisi siis 1) nopeakasvuinen 2) peittävä ja 3) korkea esim. pensas, joka viihtyisi iltapäiväauringon puolella?
Maa on tuolla paikalla aika köyhää, mutta tietenkin sitä voi parannella.
84487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Pensaat ovat sen verran hitaita mutta miten olisi jokin säleikkö tyyppinen jonka voisi siirtää tai purkaa joskus. Istuta sen eteen nopeakasvuista kesäköynöstä tai vaikkapa kärhö tai ruusu

Äänestä

on kaunis, rehevä ja näyttävä, kiipeilevä köynnös
sini-lila-kukkineen. Yksivuotinen kuitenkin.
Japaninhumala on myös hyvä nopea vaihtoehto, muistaakseni monivuotinen.
Miten olisi kärhöt ?
Ne ovat aivan ihania kukkineen, hitaampia, mutta jos istuttaa tänä kesänä ja laittaa jotain yksivuotista parinan ensimmäisenä kesänä lisäksi, kärhö kehittyy siellä seassa monivuotiseksi eikä tarvitse enää yksivuotisia.
Köynnnös tai kärhöotsakkeen alla oli hienot sivut kärhöistä, lumoavin erivärisin kukin, valinnanvaraa/lajeja on.
Ruusupapu on myös varma nopea köynnöskukka.
sisällä papuja itämään pariksi-kolmeksi viikoksi ja sitten ulos säitten salliessa. On nopea.
Jutustasi ei käy ilmi haluatko köynnöstävää vai korkeaa/peittävää muuta.

Äänestä
  • Tosiaankin, itsellä oli mielessä kuva jostain pensastyyppisestä kasvustosta, en huomannut sitä sanoa. Anteeksi.
    Jos köynnöstä ajattelee paikalle pitäisi tehdä vähintäänkin kevyt rakennelma sitä varten ja en ole varma miten esim. tuulet ottavat tuolle paikalle. Mökillä olen käyttänyt ruusupapua mistä saa kyllä nopeasti suojaa, mutta tälle tontille se ei tuon rakennelmaongelman takia taida käydä.

    Äänestä

  • Sikuriina kirjoitti:

    Tosiaankin, itsellä oli mielessä kuva jostain pensastyyppisestä kasvustosta, en huomannut sitä sanoa. Anteeksi.
    Jos köynnöstä ajattelee paikalle pitäisi tehdä vähintäänkin kevyt rakennelma sitä varten ja en ole varma miten esim. tuulet ottavat tuolle paikalle. Mökillä olen käyttänyt ruusupapua mistä saa kyllä nopeasti suojaa, mutta tälle tontille se ei tuon rakennelmaongelman takia taida käydä.

    - ihan siistejä maahan pystyyn pistettäviä erilaisia kehikkoja (5-10 euroa) voi ostaa mm. "Hongkongista" ja "Biltemasta".
    Köynnökset peittävät ne nopeasti pehkomaisena.
    Itse päädyin tällaiseen ratkaisuun, koska haluan kukkivaa sekaan, mutta kehittelen kuitenkin jotain kestävämpääkin ja ympäristöön kenties paremmin sopivaa...
    Pensaita ja pikku puita on korkeudeltaan monenlaisia, sadoittain. Sekä-että olisi yksi ratkaisu.
    "Runsaudenpula" on oikeastaan !
    Ja puutarha-alan nettipalstoja niin paljon, että aika ei tahdo millään riittää !
    Ja päätöksenteko sen kun vaikeutuu, kun aina löytää uutta ja uutta.

    Äänestä

  • kehikkoja - kirjoitti:

    Tuo terijoensalava menestyy kyllä melkein missä vaan ja kasvaa aika nopeaan,siitä tulee iso ja peittävä.
    Hopeapaju on aika nopeakasvuinen.

    Myös koripaju kasvaa nopeaan ja korkeaksi 2-6 metriin,menestyy vielä V-vyöhykkeelläkin.Voi leikata tarpeen tullen.
    Noita kaikkia saa ostaa isoina taimina,joten kasvun odottamisesta ei tule niin pitkää ;)

    Isotuomipihlaja on myös varteenotettava, 2-4 metriä korkea,kukkii valkoisin kukin,menestyy missä vain.Marjatkin ovat syötäviä.
    Yksi vaihtoehto vielä,marja-aronia.

    Äänestä

  • elli kirjoitti:

    Olen joskus ihaillut terijoensalavaa ja jos se kerran on vaatimaton kasvuoloshuteidensa puolesta saattaisi siis viihtyä hyvinkin ko.paikalla. Voiko sitä leikata - siis ettei kasva turhan korkeaksi sitten joskus?

    Köynnöksiin varmaan turvaudumme myös. Onko kenelläkään kokemusta millaisen tuen säleikkö tarvitsee? Tarvitaanko aitatolppa vai mitä tukemaan se pystyyn?

    Äänestä

Perenna, joka kasvaa melkein parimetriseksi ja reheväksi. Toinen nopea on jättitatar,joka on vielä korkeampi, jopa kolmemetrinen. Mikään pensas tuskin ehtii kasvaa niin isoksi ja peittäväksi heti ensimmäisenä kesänä, jos se aitakin on pian tulossa.
Entäs maa-artisokka? Loppukesästä näillä eväillä ei ole tietoakaan häiritsevästä lautakasasta - ainoa haittapuoli voi olla em.kasvien aggressivisuus, niistä ei sitten niin helpolla ennää eroon pääse.. =)

Äänestä
  • Siinä voi naapuri olla ihmeissään kun jättitataren alkuja löytyy omalta puolelta,siinä voi naapurisopu olla kovilla.
    Se on kamala leviään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sikuriina kirjoitti:

Olisiko kenelläkään hyviä vinkkejä mitä kanattaa istuttaa tontin laitaan näköesteeksi?

Haluaisimme naapurin ruman lautakasan piiloon. Se näkyy terassiltamme suoraan ja on todella epämääräinen pressuineen päivineen. Myöhemmin taloyhtiöön on rakenteilla aita, mutta ensi kesään se ei ehtine. Mikä olisi siis 1) nopeakasvuinen 2) peittävä ja 3) korkea esim. pensas, joka viihtyisi iltapäiväauringon puolella?
Maa on tuolla paikalla aika köyhää, mutta tietenkin sitä voi parannella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu