Nyt on sitten 60000 huolto tehty Sonataan eikä maksanut kuin vaivaiset 780 euroa!
Jakohihnan huoltovälihän muutettiin 120000km:stä 60000km:iin. Minulla alkoi 57000km:in kohdalla kuulua epämääräistä raksutusta moottorin jakopuolelta. Tilasin heti huollon enkä ajanut autolla viiteen päivään, koska pelkäsin sen laukeavan. Huollossa todettiin, että jakohihnasta oli irronnut hampaita, josta ääni johtui, eli se ei kestänyt edes alennettua huoltoväliä.
Liike antoi osista jonkin verran alennusta, mutta aika ryöstöhinta kuitenkin ottaen huomioon sen, että hihna oli vaihtokunnossa ennen huoltorajan täyttymistä.
Paikallista kuluttaja-asiamiestä asia ei vähempää voinut kiinnostaa, joten ollaan nyt tyytyväisiä, kun auto kehrää kuin kissa...
Kuluttajaneuvojille pitäisi varmaankin antaa provikat onnistuneista töistä, niin asioihin varmaankin puututtaisiin hiukan tarmokkaammin.
Terveisiä Raision kuluttaja-asiamiehelle ja pahoittelut jos keskeytin kahvitauon tai jotain vastaavaa kun ei asiani hirveästi tuntunut liikuttavan!
No niin, tulipahan avauduttua, mutta Sonatan omistajille tiedoksi, että ainakaan 2,0 litran kone ei pamahda jakohihnan katkettua tuusannuuskaksi, matka vain tyssää siihen eli hinausautoa tarvitaan...
Always look at the bright sides of life!
Jakohihnan huoltovälihän muutettiin 120000km:stä 60000km:iin. Minulla alkoi 57000km:in kohdalla kuulua epämääräistä raksutusta moottorin jakopuolelta. Tilasin heti huollon enkä ajanut autolla viiteen päivään, koska pelkäsin sen laukeavan. Huollossa todettiin, että jakohihnasta oli irronnut hampaita, josta ääni johtui, eli se ei kestänyt edes alennettua huoltoväliä.
Liike antoi osista jonkin verran alennusta, mutta aika ryöstöhinta kuitenkin ottaen huomioon sen, että hihna oli vaihtokunnossa ennen huoltorajan täyttymistä.
Paikallista kuluttaja-asiamiestä asia ei vähempää voinut kiinnostaa, joten ollaan nyt tyytyväisiä, kun auto kehrää kuin kissa...
Kuluttajaneuvojille pitäisi varmaankin antaa provikat onnistuneista töistä, niin asioihin varmaankin puututtaisiin hiukan tarmokkaammin.
Terveisiä Raision kuluttaja-asiamiehelle ja pahoittelut jos keskeytin kahvitauon tai jotain vastaavaa kun ei asiani hirveästi tuntunut liikuttavan!
No niin, tulipahan avauduttua, mutta Sonatan omistajille tiedoksi, että ainakaan 2,0 litran kone ei pamahda jakohihnan katkettua tuusannuuskaksi, matka vain tyssää siihen eli hinausautoa tarvitaan...
Always look at the bright sides of life!
Vastaukset 23
Vanhimmat
ja mitä olisi pitänyt tehdä? Autostasi takuuaika ummessa, tehdas/maahantuoja korjannut huolto-ohjelmaa huomattuaan ongelmia tms.. koneesi ei hajonnut kokonaan tästä johtuen. Olisiko maahantuojan pitänyt vaihtaa ilmaiseksi ko. hihna autoosi vai miten. Jakohihnan vaihto maksaa, tiedoksi vain. 90 000 km huolto Trajettiin 1200 €, alennusta mukana, sisälti jakohihnan vaihdon.
Totta on, että Hyundaiden huoltohinnat saattavat olla jonkun mielestä sieltä kalliimmasta päästä mutta tämä ei vielä ole kovinkaan pätevä syy lähteä kuluttaja-asiamiehen puheille, ainakin kannattaa varmistaa mitä ko. työ muilla merkeillä maksaa..ja jos takuuaika on ummessa niin ainahan homman voi teettää jossain nyrkkipajalla.
...voin olettaa, että maahantuoja osallistuisi vaihtokuluihin jos hihna hajoaa ennen alennettuakin vaihtorajaa! Olet varmaankin maahantuojalla töissä kun tuollaista kommentoit.(tai kyseinen Raision kuluttaja-asiamies).
Alennetaan vain vaihtorajaa sitä mukaa kun hihnoja katkeaa liian aikaisin ja vältetään vastuu. Autohan onkin niin halpa väline, että ei sen nyt neljää vuottakaan tarvitse kestää...
mutta ei liene mikään sääntö/laki, että takuuajan jälkeen maahantuojan tarvitsee välttämättä tulla vastaan tällaisissa asioissa. Tietysti, hyvien tapojen mukaistahan se olisi tulla osittain vastaan. Samahan se on ostit mitä tahansa, takuuajan jälkeen on hieman huono alkaa vaatimaan myyjältä mitään, etenkin jos jokin kuluva osa on hajonnut. Eikai se olen oikein myyjänkään etujen mukaista ostella varaosia omaan piikkiinsä ihmisten autoihin.
Kyllähän se on aika selvä asia, jos huoltoväliksi on sovittu 60000km tai 4 vuotta, että hihna kestää sen matkan/ajan.
Ei muita tuotteita voi verrata autoon, koska niillä ei ole vastaavia huoltovälejä.
Esim. pesukoneeseen ei ole määritetty, kuinka monta pesua sen pitää kestää, mutta autoon on määritetty, että hihna kestää 60000km.
Tämä on niin yksinkertainen asia ymmärtää, että siitä on turha kiistellä.
Eri asia on käytäntö, jossa kuluttajan tarvitsee tapella maahantuojan kanssa ilmiselvistä asioista.
Tässäkin tapauksessa huoltorajasta, jonka se itse on asettanut.
Poistetaan sitten samantien koko takuut ja huoltovälit. Automainoksiin teksti: Ei huoltovälejä, hajoo jos hajoo, vie minnes tykkäät! Älä vaivaa meitä, paitsi jos ostat uuden auton, jossa samat ehdot.
kun en vieläkään ymmärrä minkä pykälän perusteella auton maahantuojan pitäisi korvata takuuajan jälkeisiä rikkoontumisia vaikka auton kaikki osat lakkaisivat toimimasta heti takuuajan jälkeen vaikka ne eivät kestäisikään huoltovälejä? (Kärjistys)
Eipä ole tullut mieleenkään, että jos vaikka kone paukahtaa vanhassa autossa vaatisin uuden motin maahantuojan piikkiin, eri asia jos haluavat sellaisen minulle lahjoittaa mutta empä viitsisi alkaa asiasta tappelemaan. Tai jos käytäntö olisi, että maahantuoja ostaisi uuden motin vastaavissa tapauksissa omaan piikkinsä niin mitä merkitystä olisi autojen takuun pituudella ylipäätään.
Vielä tästä yksittäisestä tapauksesta, mitään suurempaa vahinkoahan ei vielä kerennyt siis tapahtua? Tietty osa autosta oli kulunut ja se vaihdettiin uuden ohjelman mukaisesti ja olisi vaihdettu vaikka siinä hihnassa ei olisi mitään vikaa ollutkaan.
Voin olla väärässäkin mutta eikai huoltosuunnitelman noudattaminen takuuajan jälkeen jatka auton takuuta vaan on ohjeellinen jotta auto pysyisi ylipäätään kunnossa. Jos ei pysy niin vaihda merkkiä ja toivo parasta! :)
oikeus olettaa että laite kestää asianmukaisella huollolla normaalin käyttöiän joka lienee tässä kohtaa 60000 km? Itsellä meni viime keväänä haikeulan hihna vaihtoon 64000km:n(vai oliko 58000 en nyt enää muista kun vaihdoin tuon pois) kohdalla ja siinä ainakin maahantuoja tuli vastaan kun eivät olleet kerinneet vaihtaa huoltoväliä tuosta 120tkm:stä alaspäin.Autossa siis 3:n vuoden takuu jatkui neljään vuoteen.Minusta kannattaisi asiasta keskustella maahantuojan huoltopäällikön kanssa?Minulla tuon rahinan lisäksi tyhjäkäyniti aaltoili 700 kierrosta
Onko se nyt oikeasti niin vaikea käsittää, että tässä on nyt kyse hihnan kestosta, joka pitää olla vähintään tuo 60000km?
Sen takia tällaiset asiat menevätkin läpi sormien niin helposti kun suurin osa ihmisistä ovat kuin lampaita eivätkä pidä kiinni oikeuksistaan. Ja mitä tulee auton vanhuuteen ja takuuseen, niin kyseessähän on kuitenkin vasta alle neljä vuotta vanha auto, jossa on ALKUPERÄINEN tehtaalla asennettu hihna, jonka PITÄÄ kestää VÄHINTÄÄN 60000km Suomen kaltaisissa olosuhteissa!!!!
Jos nyt et ymmärrä niin anteeksi vain. Rautalangasta on vaikea vääntää näin netin välityksellä.
Niin ja hyvä, että tänne sentään eksyi joku muukin kuin tod.näköisesti Hyundai-liikken edustaja...
mutta edelleenkään kukaan ei ole kertonut, että mihin tämä asia perustuu, kuluttajan oikeuksiin? Eri asia on mitä kuluttaja olettaa tai pitää kohtuullisena mutta mikä on lain mukaan tilanne? Jos minä myyn jotain laitetta tietyn mittaisella takuulla ja kerron, että tietyt osat pitää vaihtaa tietyin välein jotta takuu pysyy voimassa, niin mikä minun vastuuni olisi takuuajan jälkeen jos joku osa hajoaakin ennen huoltovälin täyttymistä? Se, että teidän mielestänne olisi kohtuullista ja suotavaa ei riitä perusteluksi. missä mene raja minkä ikäinen tai arvoinen laitteen pitää olla, että tämä kertomanne kuvio toteutuu.
Luonnollisesti kuluttajan etu on aina se, että myyjä korvaa kaiken mahdollisen ja ostaa asiakkaan niin halutessa vaikka uuden tuotteen vanhan tilalle.
Onko 2002 Sonatan 2litranen moottori tyypiltään Sirius-II vai Beta2.0D? Hihnanvaihto 03 Coupen beta2:ssa huollon mukaan vielä se sama 120000km.
Pistää miettimään kun oma takuuaika on loppumassa.
Hainkeula-Sonatassa on Beta-sarjan kone, josta tässä viestiketjun aloittajalla on kyse. Se on vapaasti pyörivä konstruktio, joka ei hihnan katketessa mitenkään vaurioidu, mutta meno tietysti pysähtyy siihen paikkaan.
Jagge-peräisessä on taas Sirius-sarjan kone, jonka rakenne on erilainen ja vaurio hihnan katketessa ajon aikana on todennäköistä.
Sonatan malli vaihtui hainkeulasta jaggeperään 2003 vuoden alkaessa, mutta rekisteröinneistä riippuen niitä kumpiakin näkee vuoden 2002 ja 2003 malleina.
Itselläni on kyllä Jagge-perä Sonata, jossa mersumaiset etuvalot, rekisteröintipäivä 24.4.2002.
(kuva) http://www.kencars.com/sonata.php
Huollossa sanottiin tosiaan, että kone ei mene rikki hihnan katkettua.
Kiitos tiedosta :) Näitä vapaasti pyöriviä koneita ei taida kovin montaa löytyä tänäpäivänä.
Onko muuten tietoa miten tuo cvvt systeemi käyttäytyy jos hihna katkeaa? Meneekö imuventtiilien ajoitukset sekaisin vai rullaako cvvt synkassa muun koneiston mukana?
Sorry, jos oon väärässä!
Minulla oli ensin hainkeulainen, josta ajossa risteykseen rullatessa vapaalla katkes hihna. Auto tietty pysähtyi, ei lähtenyt käyntiin vaikka kuinka sahasin, mutta mitään vikaa ei tullut. Huollossa sitten uusi hihna takuuna ja menoksi.
Seuraavana minulla oli jaggeperäinen (rek. 24.01.2003) ja nyt tuli oikein maahantuojalta kirje asiasta kesällä 2005, että hihna pitää vaihtaa 60.000km välein, sillä Sirius-sarjan moottoriin hihnan katkeaminen aiheuttaa vaurion. Tämä tieto meni tietysti myös Hyundai-huoltoihin ja niin sitten vaihdettiin hihnat heti kun ehdittiin. Eivät toki maksaneet kuin 210e töineen, että "halpojahan" ne oli.
...että eivät tiedä Hyundai-liikkeissä porukka itsekään millaisia moottoreita autoissansa on.
Näiden kommenttien valossahan minulla olisi Jagge-peräinen Sonata, jossa on vanhemman mallin kone. Ja jos olisi näin, niin hihnanvaihtovälihän pitäisi olla silloin tuo 120000km...
Ota näistä nyt sitten selvää.
2001 mallinen haikeula ja vähän sen jälkeen kun siinä vaihdettiin hihnaa 60tkm:n kohdalla takuuseen niin maahantuojalta tuli kirje jossa pudotettiin hihnan vaihtoväli 60tkm:iin ja käskettiin liimaamaan asiaa koskeva tarra huoltovihkoon.Papruissa kyllä puhuttiin sirius moottorista mutta ainakin omien kokemusten valossa vaihto oli tarpeen sillä kulku oli aika epämukavaa.
Siis hihna vaihdettiin 57tkm:ssa 60 tkm sijasta?
Ja vaihdossa huomattiin että hihnassa oli hampaita pois? Ja mitään vahinkoa tästä ei aiheutunut autolle?
Siis mitä maahantuojan nyt sitten pitäisi sinulle mielestäsi korvata? Jos hihna olisi katkennut ja auto särkynyt ennen 60tkm huoltoa, silloin olisi varmaan edes joitakin perusteita puhua korvauksesta.
Mutta eikös tässä sinun tapauksessa ylipäätään se hinha vaihdeta siksi että sen oletetaankin olevan kulunut, tuskin sitä uutta vastaavaa nyt vaihtaa kannttaisikaan.
Voi että täällä voi olla yksinkertaisia tyyppejä inttämässä!
Vein auton huoltoon, koska ITSE kuulin nakutusta, joka todettiin johtuvan hihnan rikkoutumisesta liian aikaisin. Hihna siis hajosi ennen rajaa ja olin ajamatta oma-aloitteisesti sen takia viisi päivää, ettei hajoaisi mitään pahempaa odottaessani huollosta varaamaani aikaa.
Mielestäsi on siis parempi antaa hihnan rikkoutua, niin sitten voi laskuttaa Hyundailta hinaukset sun muut kulut. Siitähän tulisi paljon kalliimpaa.
Sinä voit tietenkin olettaa tykönäsi, että
hihna, jonka pitää kestää 60000km, hajoaakin 3000km ennen huoltoväliä. Hei, vaihdetaanpas samantien kymppitonnin jälkeen taas hihna, ettei
vain tule maahantuojille turhia valituksia.
Kuluttajan kukkarosta tietenkin lisäkulut pois.
Olettekos Hyundai-edustajat ajatelleet vaihtaa omat hihnanne päistänne, sillä alkaa teillä tuo sytytys katkoa siihen malliin...
ei maahantuojan.
joten olisitkin omaan pesään paskantanut jos et olisi omaisuudestasi huolehtinut.
annatko talosi katon vuotaa?
Olipas taas mielikuvitukseton vastaus.
En jaksa enää jankata samaa asiaa kun se ei kerran mene jakeluun joten katso kuluttaja-asiamiehen Opel-viesti ja itke...
Onpas kiva olla oikeassa ja olla ainakin moraalinen voittaja.
Ja ei tuo nimimerkin vaihtaminen auta, yksin sinä siellä kuitenkin jahkaat...
I rest my case.
on hyvin vaikea keskustella kovinkaan objektiivisesti kuten olemme huomanneet. Tottakai jokainen kuluttajan ajaa aina omaa etuaan ja myyjä taas omaansa, mikä se sitten lieneekään. Joskus kuitenkin kannattaisi pysähtyä miettimään asioita hieman yleisemmin ja yrittää miettiä toisenkin osapuolen näkökantaa, eikä aina vaan valittaa kuinka väärinkohdelluksi omasta mielestään on tullut.
Alla tekstiä kuluttajansuojasta, viimeinen lause ainakin on rautaa:
Hammashihnan nopea kuluminen voi olla virhe
Opel Oy lyhensi keväällä autojen hammashihnan vaihtovälin joka kahdeksannesta vuodesta tai 120 000 kilometristä neljään vuoteen tai 60 000 kilometriin. Asiasta tuli Opelin omistajilta paljon ilmoituksia kuluttaja-asiamiehelle. Opel katsoi, että hammashihna on kuluva osa ja siksi auton omistajan pitäisi maksaa käytöstä johtuvan kulumisen aiheuttamat kustannukset.
Kuluttajansuojalain virhevastuusäännökset koskevat niin käytössä kestäviä kuin kuluviakin osia. Myös kuluvalla on tietty, osoitettavissa oleva kestoikä ja osa voi olla virheellinen. Jos se hajoaa sinä aikana kuin mitä sen pitäisi kestää, kyse voi olla korvattava virhe, kuluttaja-asiamies huomautti Opelille. Uusilla huolto-ohjeilla yritys ei voi poistaa vastuuta virheestä ja siirtää siitä aiheutuvia kustannuksia täysmääräisesti kuluttajalle
Täällä on näköjään monella aika erikoinen käsitys takuusta yms. Vaikka lakisääteinen pakko loppuukin takuun loputtua niin monet merkit ovat tulleet vastaavissa tilanteissa vastaan esim. varaosien hinnoissa tms. Ja miksi näin? No tietenkin siksi, että merkin mainetta halutaan varjella ja pitää asiakkaat tyytyväisinä.
Tässä olisi vielä Hyundailla petraamisen varaa.
Onko 780e sitten paljon? Monilla eurooppalaisillakin merkeillä näyttää olevan tyypillinen hinta tuon työmäärän sisältäville huolloille tuhannen euron luokkaa. Entä laitettiinko samalla jotain muuta?
Ja toinen vaikuttava asia on huoltoliike, eroja tuntuu olevan niissäkin hinnoittelun suhteen.
Esim. Metro-Autoon ei meikäläinen enää poikkea lainkaan.