Heh, loppui viestit

Yhtäkkiä tuli Lada-palstalle aivan hiljaista, kiitos siitä Volvo-manille, joka tuli kertomaan asiaa. Huomaattekos, melkein kaikilla muilla automerkki-palstoilla on paljon puhetta kyseisien automerkkien vioista ja kysytään miten niitä voisi korjailla ja muuta sellaista. Mutta ei ole Lada-palstalla sellaista. Mitä se kertoo? Se kertoo, että Ladoissa ei ole vikaa ja jos on niin ei tarvitse rueta toisilta kyselemään kuinka ne korjataan, kuten sanottu: Lada on järkipeli. Itse ajelen '91 Lada 2105:lla ja oikein makoisa auto se on. Ei siitä kuitenkaan moottoriteille ole, sitä varten on tallissa BMW 320i.

Hyvää päivänjatkoa parhaimman automerkin eli Ladan omistajille !
7719
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ajelen mielikseni Ladalla moottoriteillä ja kun joku uusi ns. länsiauto porhaltaa ohitseni, tulee useimmiten mieleeni ajatus, että siinä ajetaan yliopeutta ja vaarannetaan liikennettä, kun joku holtiton on liikkeellä.

Äänestä

Tulkinta se on tuokin. On totta, että palstaa ei oikein voi luonnehtia sanalla asiallinen. Se, että loiskiehunta hetkeksi aikaa rauhoittuu on hyvä, mutta ei se näytä kuitenkaan merkitsevän asialinjalle siirtymistä. Ei se myöskään merkitse sitä, että Ladassa ei ilmenisi vikoja.

Olen yrittänyt vastailla asiallisiksi kokemiini kysymyksiin, mutta eipä nuo ole tuntunut kelpaavaan edes kysyjälle. Toisaalta, lienee myös niin, että lukuisat epäasialliset vastaukset eivät houkuttele kysymäänkään.

Oma lukunsa on sitten ne, joilla ajavat Ladalla, mutta tallissa odottaa Mersu tai Bemari. Uskokoon ken haluaa.

Ettei jäisi epäselväksi. Ladassa on vikoja. Se on teknisesti ajastaan jäljessä n. 15 vuotta. Se ei ole niin huono kuin parjaajat moittivat. Se ei myöskään ole niin hyvä kuin "uskovaiset" väittävät. Se on kuitenkin yksi vaihtoehto muiden joukossa.

Äänestä
  • Noinhan se juuri on, ettei ole vielä autoa jossa ei jotain vikoja olisi. Ladassa ne viat vielä pystyy suurimmaksi osaksi korjaamaan itse, johtuen siitä "ajastaan jäljessä" olemisesta.
    Ei sitä varmaan kukaan väitäkkään ajettavuudeltaan yhtä hyväksi kuin 3-10 kertaa kalliimmassa autossa, mutta se täyttää ajotarpeen kuten työmatka ajot. Itsellä tuo samara on ollut ajotarpeeseen nähden hyvä auto. Niitä täällä paljon mainostettuja vikoja on ollut varsin vähän, ja ne on niitä tyyppivikoja kuten kosketushäiriöitä. Jos ei ole ihan "hierojan työvälineissä" niin itsekin pystyy tekemään suurimman osan pienistä korjauksista.

    Äänestä

Yhtä huono lada on kuin ennenkin. Ei laatu ole mihinkään muuttunut. Totuutta vaan ei enää julkasta.

Äänestä

Vaikka palstalla on valvoja, se ei muuta sitä tosi-asiaa, että Lada on ala-arvoinen kapistus, verrattuna muihin autoihin.

Äänestä
  • eli hinta ja laatu ihan kohdallaan

    Äänestä

  • aki kirjoitti:

    eli hinta ja laatu ihan kohdallaan

    Kun samalla hinnalla saa parempaakin, niin ei hinta-laatu -suhde ole kohdallaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Lada on järkipeli kirjoitti:

Yhtäkkiä tuli Lada-palstalle aivan hiljaista, kiitos siitä Volvo-manille, joka tuli kertomaan asiaa. Huomaattekos, melkein kaikilla muilla automerkki-palstoilla on paljon puhetta kyseisien automerkkien vioista ja kysytään miten niitä voisi korjailla ja muuta sellaista. Mutta ei ole Lada-palstalla sellaista. Mitä se kertoo? Se kertoo, että Ladoissa ei ole vikaa ja jos on niin ei tarvitse rueta toisilta kyselemään kuinka ne korjataan, kuten sanottu: Lada on järkipeli. Itse ajelen '91 Lada 2105:lla ja oikein makoisa auto se on. Ei siitä kuitenkaan moottoriteille ole, sitä varten on tallissa BMW 320i.

Hyvää päivänjatkoa parhaimman automerkin eli Ladan omistajille !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu