mietityttää...

Hyppy tuntemattomaan, jossa kuitenkin paljon enemmän positiivisia puolia, kuin negatiivisia. Synnytys oli hieno kokemus ja sen näkeminen, kuinka oma lapsi kasvaa ja oivaltaa. Koliikkki (jos tulee), tai muut sairaudet taas valvottavat ja väsyttävät vanhempia. Vauvat tuppaavat kasvamaan ja jo vuoden ikäinen vaatii selvästi vähemmän huomiota, kuin vastasyntynyt.

Kun olette oppineet, milloin lapsella on vaippa märkä, nälkä, väsymys tai lapsella on vain tylsää/haluaa huomiota ja reagoitte siihen, on lapsenhoito loppujenlopuksi aika helppoa. Alussa kannattaakin tarkistaa/tarkkailla kolmea ensimmäistä.

Omaa aikaa jää, jos sitä järjestää - eikä laiskistu kuin minä/me. Omasta ajasta kannattaa pitää huoli - ja puolison omasta ajasta myös. Edes kerran viikossa tuulettumaan. Tämä on se, josta ensimmäisenä luovutaan ja siten ihmetellään, kun ollaan väsyneitä. SOPIKAA, mitkä menot ovat sallittuja menoja lapsen syntymnän jälkeen (autotalli, matsi, urheiluharrastus, lukeminen tms. / kuinka kauan). Äiti on aikalailla kiinni lapsessa ensimmäiset kuukaudet, joten hänellä on rajallisempi mahdollisuus omaan aikaan ja muutoinkin elämä menee silloin vauvan ehdoilla. Sinä voit esim. lähtä lapsen kanssa rataskävelylle ja vaimosi tekee jotain omaa. (Edes nukkua, sanon näin kokemuksesta)

Muistakaa myös yhteinen aika (harrastus/vkl-lounas/kylpylä/tuttujen, sukulaisten tapaaminen/uinti/kävely/tms.), kunhan äiti on toipunut synnytyksestä.

OTA ISYYSLOMAA/lomaa synnystyksen aikoihin/jälkeen, jos mahdollista. Itse otin lomaa, kiitos joustavan työnatajan. Isyysloma kun olisi romauttanut perheemme tulot.

Tukekaa toisianne, niin hyvin menee.

Ihmeellistä. Normaalia elämäähän se on. Ehkä "luonnosta vieraantuneelle" se voi olla jollain tavalla luonnotonta... Lapset kuuluvat osana parisuhteeseen ja se on täysin luonnollista. Kaikki menee kyllä omalla painollaan, turhaan siitä murehtii "kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa".
Nykyään vaan tahtoo olla että ylikorostetaan isyyttä/äitiyttä, ihan kuin se olisi jokin ihme juttu. Ei kannata uskoa esimerkiksi sitä paskaa jota media suoltaa.

Isäksi tuleminen on hienoa, ei siinä mitään. Mut jos jäät "sivusta seuraajaksi" niin se onkin toinen juttu. Tämä äiti/lapsi suhde on sellanen mitä isä ei tule koskaan ymmärtämään. En olis koskaan siittänyt lasta jos olisin tiennyt, että isän asema on ulkopuolinen. Haluaisin olla isä mut ei siihen ole annettu juuri mahdollisuutta. Näinhän ei ole kaikilla, mut mul sattu käymään tällanen "tuuri".
Itseäni saan syyttää. Kortsu päälle ja jne. Paljo harkintaa ennenkuin,,,Hyvää jatkoa.

valmis isäksi...oletko varma tunteistasi vaimoasi kohtaan? Jos epäilet nyt, niin suhteeseenne tulee aivan varmasti ulkopuolisia suhteita. Isyys on varmasti hieno juttu (naisen näkökulma)... ;)) Pidä tosiaan huoli siitä, että pääset vauvan kanssa sinuiksi jo ihan ensi metreillä, etkä jää vain sivustakatsojaksi.

Alussa olo ei paljon muutu paitsi unet yms asiat vähenee/poistuu.mut sitte ku muxu tullee sun eteen ja sanoo ISI,ni itku tulee..isyys on tapaus kohtanen asia!pärjäile.

kaikille vastauksista.. Kiva kuulla muitten mielipiteitä ja mietteitä asiasta. Ja eipä muuten enää oikeestaan "pelota" yhtään se lapsen saaminen...

kuin yö ja päivä. Alkuun on kyllä raskasta mutta myös palkitsevaa. Oma aika tahtoo jäädä minimiin. Tietysti riippuu kuinka sitoudut hoitoon ja vaimo tietysti odottaa täyttä sitoutumista. Onneksi vauvat nukkuu paljon joten siinä ehtii jotain aina puuhailla. Mutta kyllä siinä joutuu heittämään hyvästit huolettomalle poikamies tyyppiselle "huolehdin vain itsestäni" elämäntavalle. Mutta kyllähän ne lapset kasvaa ja sitten sitä omaa aikaakin taas on enempi.

Ensimmäinen lapsi muuttaa toki paljon, mutta yhden lapsen kanssa toiselle vanhemmista pystyy järjestämään vapaata aika kivuttomasti.

Kaksi pientä lasta on yhden hoidettavaksi sen verran raskasta, että siinä vaiheessa voi sanoa omalle ajalle molemmat "heihei, nähdään muutaman vuoden päästä..".