Aika lähellä venäjää ollaan ja usein näkyy ilmassa hyvin korkealla yksi hyvin kookas lintu. En tiedä olisiko sama lintu joka naapurin pihalla olevasta aitauksesta vei kanit. No meidän pihalla kuitenkin oli koira ja puhuin kännykkään ja samalla katselin ikkunasta ulos, kun ylhäältä syöksyi tummalta näyttävä lintu, joka kävi ihan pihan tuntumassa ja kaarsi takaisin ylös ja meinasi törmätä sähköjohtoihin. Kykenisikö jokin lintu saalistamaan collien kokoisen koiran. tai saalistaako jokin lintu sen kokoisia eläimiä? Viimekeväältä, kun lumet jo olivat sulaneet.
Mikä lintu??
Itärajalta
101036
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
kyllä tappaa collien, tappahan se juuri samankokoisia poron vasojakin. Vaan yhtä harvinaista tuo olisi kuin se, että collie jäisi avaruudesta putoavan kivenmötikän alle.
Ennemminkin tuo kuullostaa jonkinlaiselta reviirin puolustamiselta. Otus on huomannut petoeläimen (koiran) ja hätistää sitä pois.
Jos maakotka siis tappaisi poron vasan, niin veisikö se saaliinsa jonnekkin, tai pystyisikö se viemään sen kokoista saalista minnekkään, vai mitä se tekisi.?
minkä jaksaa ja loput jää korpeille ja ketuille.
aivan selvästi.
Tuttavalle meinas käyä nii et merikotka koitti viedä sen suomenpystykorvan kun oli ollu kai kalas ja koira mukana
metsästä koiria! Se kuitenkin tunnistaa petoeläimen ja hätistelee sitä omaksi huvikseen. Vertaa mm. varisten ja harakoiden räkätyskokouksia niiden havaitessa pöllön.
ainakin Savukoskella, yhen tutun poromiehen koiran nappasi kotka, tappohan se kotka sen koiran. Tosi juttu on. Ehkä teki sen vahingossa, mutta teki kuitenkin.Ja koska kotka on "omaksi huvikseen" hätistellyt petoeläimiä? Ei ne kyllä mitään hupia pidä.Ihmiset pitää hupia.
Maakotka voi tappaa koiran, aiheuttaahan se poromiehille harmia tappamalla poroja.
Merikotka ei sen sijaan koske noin isoihin eläimiin.
Pitää muistaa että nämä ovat täysin eri lajeja ja käyttäytyvät eri tavalla.
Kyllä linnut, myös petolinnut, pitävät hupia! Härnäävät paikalle osuneita "petoja" (joihin ne koirankin lukevat).
Minulla on kertoa luotettava havainto tällaisesta, isäni oli nähnyt kuinka lehtopöllö on oli härnännyt pihalla kävellyttä mummoani iltapimeällä. Oli hiljaa lennellyt kohti ja väistänyt viime hetkellä. Ja se oli talvella eikä pesintäaikana poikasten puolustusta. Ihan leikkiä vain. Kaikista hauskinta tässä oli, ettei mummoni huomannut pöllöä lainkaan! Senhän siivet eivät pidä minkäänlaista suhinaa.
Ja olen kuullut, että pöllöt härnäävät ulkona liikkuvia kissoja. Eivät ne niitä saaliiksi halua, eivätkä pesäänsä puolusta. Kunhan kiusaavat!
Linnutkin ovat siis hyvin leikkisiä ja kekseliäitä, mutta sitä on vaikea huomata.
Lehtopöllö aloittaa pesinnän jo lopputalvesta. Tälläkin hetkellä on jo monessa lehtopöllön pesässä munat, joten kyllä se on varmaankin liian lähelle pesää tullutta mummoa ajanut pois.
Ihmettelen vaan, että kun menen toukokuun puolivälissä rengastamaan poikaset, naarasta ei näy missään, koiraasta puhumattakaan. Ellei naaras sitten satu olemaan pöntössä poikasten päällä. Silloinkin se kontrolloinin ja mittausten jälkeen katoaa metsään eikä jää puolustamaan pesää.
Tiedän että yksilöissä on eroja, jotkut puolustavat ja jotkut eivät.
Olen edelleen sitä mieltä että kunhan härnäsi vaan. Tosin mistäs sitä ihminen voi varmuudella tietää linnun ajatuksista.