Aihe

kaverit mökillä

Juulia

Olimme lähteneet mökille porukalla, johon kuuluivat ystäväni Laura ja Kristiina miehineen ja tietysti minä mieheni kanssa. Tulimme mökille jo perjantaina alkuillasta, kukin omia aikojaan, heti kun olimme töistä päässeet. Puoli kahdeksalta olimme kaikki jo paikalla, saunan lämmetessä ja iltapalan valmistuessa.

Söimme mukavat iltapalat ja nautimme toistemme ihanasta seurasta. Nauroimme ja nautimme viinilasien ääressä, kun odottolimme saunan valmistumista. Lauran mies ilmoitti, että sauna on nyt kuumana, päätimme, että miehet käyvät ensin saunassa ja me naiset heidän jälkeensä. Miesten ollessa saunassa juttumme kääntyi yllättäen miehiin eikä pelkästään omiin miehiimme. Olimme kaikki joskus pettäneet omia miehiämme, joten puhuimme aina avoimesti seikkailuistammme. Viini lämmitti mukavasti ja ajatukset juoksivat mukavasti seksipuolella.

Kristiina kertoi, kuinka hänen miehensä kävi aina iholle heidän saunoessaan. Sillä kuulemma alkoi seistä heti päästyään lauteille. Laura puolestaan kertoi suihkun kiihottavan hänen miestään ja minä kerroin oman mieheni olevan kokoajan valmiina. Pieni vihjaus ja sillä seisoo, sanoin. Juttelimme myös kuinka omat miehemme luulevat, että nähdessämme kikkelin, haluamme heti naida. "EI se nyt niin kummonen ole, vaikka onkin pitkä ja paksu. En mä sen näkemisestä kiihotu ollenkaan!" Laura sanoi. Kristiina oli samaa mieltä, mutta minä sanoin kiihottuvani alastomista ihmisistä liki aina. Tytöt hihittelivät, että uskaltaako mun kanssa mennä edes saunaan.

Viimein pääsimme saunaan, miesten tullessa sieltä pois. Miehet tulivat pyyhkeet lanteilla ja heillä oli selvästi ollut puhetta naisista. Jokainen tuli oman vaimonsa luokse suutelemaan. Selvästi näin kuinka Lauran miehellä oli pyyhe hiukan koholla jalkovälin kohdalla. Oma mieheni puolestaan sanoi haluavansa yösaunaan kanssani. Puristin sitä pyyhkeen läpi kullista ja kerroin hänen olevan hyvin tuhma poika. Nousin ylös ja sanoin tytöille: "Nyt mennään tytöt saunaan pesemään toistemme selät!" Nauraen lähdimme saunaan.

Istuimme lauteilla ja puhuimme entistä avoimemmin miehistä ja seksistä. Keskustelu siirtyi jossakin vaiheessa itseemme. Kerroimme omista mieltymyksistämme seksin suhteen. Aloimme kehua tositemme ulkomuotoja ja Laura kysyi karvojen ajelusta. Hän ei ollut ajanut häpykarvojaan koskaan, joskus hieman lyhentänyt saksilla. Kristiina oli ajanut häpykarvansa kokonaan pois jo usean vuoden ajan ja minulla oli hyvin lyhyt sänki häpyhuulteni yläpuolella. Kannustimme Lauraa ajamaan tai ainakin siistimään karvoitustaan ja hän päättikin tehdä sen samantien. Hän kyseli neuvoja ja lainasi minun "höylääni". Kristiina halusi neuvoa ja meni Lauran viereen istumaan ja otti höylän käteensä. Kristiina kysyi saisiko hän ajaa ne karvat pois ja laura antoi luvan. "Tätä ei kyllä äijä usko! Mä tuun saunasta pillu ajeltuna ja sen on ajellut vielä nainen!" Laura sanoi ja nauroimme kovaan ääneen.

Kristiina ajeli hellästi ja tarkasti. Loppuvaiheessa Kristiina kehui Lauran pimppiä todella kauniiksi ja ihanaksi. "Se johtuu vaan siitä, että sä ajelit karvat niin ihanasti. Täytyykin antaa äijän joskus ajella, tää on niin ihanan tuntuista." Näin kuinka laura todellakin nautti ajelusta ja tunsin kuinka oma pimppini alkoi kostua. Kysyin Kristiinalta, josko hän haluaisi ajella minunkin häpyni siistiksi, se tarttisi hiukan siistimistä. Totesimme, että tämä olisi hieno esileikki ja voisimme sitten mennä meistemme kimppuun.

Kristiina alkoi minun karvotuksen siistimisen. Pyysin häntä ajamaan kaiken pois tällä kertaa ja Kristiina lupasi sen tehdä. Pimppini oli jo valmiiksi kosteana, kun Kristiina aloitti ajelun. Hän kehui minunkin pimppiäni kauniiksi samalla kun ajeli ja Laura katseli vierestä toimintaa. Levitin jalkojani oikein leveälle ja nautin Kristiinan pehmeästä kosketuskesta. Silmäni olivat kiinni ja huomasin yhtäkkiä liikuttavan lantiotani tahattomasti ja havahduin kun inahdin mielihyvästä ääneen. "Tää on liian ihana esileikki! Mä oisin ihan valmis jo mieheni päälle!" sanoin ja toisetkin sanoivat olevansa märkinä. Vielä oli kuitenkin Kristiinan kummun siistiminen.

Kristiina istui penkille ja minä otin höylän käteeni. Kevyesti aloitin häpykummulta ja ajoin jokaisen karvan millin tarkasti pois. Kristiina kehui otteitani ja sanoi olevansa aivan märkänä. Hän levitti jalkojaan ja huomasin hänen häpynsä olevan todella märkänä ja hänen häpyhuulensa törröttivät ihanan isoina. Mieleni teki koskettaan hänen häpyhuuliaan, mutta keskityin ajamaan sängen pois. Tarkasti höylä liukui häpyhuulten vierestä ja siirsin niitä toisella kädellä sivulle ja kiihotuin valtavsti. Pehmeät ja suorastaan kuumat huulet tuntuivat ihanilta. Kristiina huokaisi ja hänen hengityksesnä oli kiihtynyt. Saatuani karvat ajeltua läimäytin kevyesti leikkisästi hänen pimpilleen koko kämmenellä ja sanoin: "Nyt olet valmis seuraavaan käsittelyyn!" Kristiina kiljahti nautinnosta ja snaoi läimäyksen olleen todella kiihottavan tuntuinen.

Kävimme kuistilla juomassa hiukan valkoviiniä ja nauroimme toisilleme ja touhuillemme. Emme voineet olla kehumatta toistemme paljaaksi ajeltuja pimppejämme, varsinkaan Lauran, joka oli ensi kertaa ajeltuna. Naureskelimme ajatukselle, että olisimme saunassa harrastamassa seksiä kolmistaan ja miehet tulisivat katsomaan missä me olemme ja kuinka he yllättyisivät tilanteesta.

Menimme takaisin saunaan ja otimme kunnon löylyt ja aloimme peseytyä. Päätimme auttaa toisiamme ja saippuoida toistemme selät. Teimme sen yhtaikaisesti. Minä saippuoin Kristiinan, Kristiina Lauran ja Laura minun selkää. Tunsin Kristiinan nauttivan käsistäni ja kuin vahingossa pesiessäni hänen kylkiä käteni kosketti sivusta hänen ihania kauniita rintoja. Käteni jatkoivat takaisin alaspäin aina lantiolle saakka ja kiertyivät pakaroille, nousten selkää pitkin ylös. Olimme kaikki jo aivan saippuassa, mutta ilman puheita me vain jatkoimme toistemme hyväilyjä. Näin kuinka Kristiinan kädet alkoivat saippuoimaan Lauran vatsaa ja Laura hieman kiemurteli ihanasta tunteesta. Laurakin alkoi pestä minun vatsaani ja minä vein omat käteni Kristiinan vatsalle. Vedin kristiinaa hieman itseäni vasten ja hän painoi pakaroitaan kevyessti minua vasten. Kristiinan hengitys oli kiihtynyt ja syventynyt. Käteni nousivat tietoisesti ja omasta kiihottumisestani johtuen kohti Kristiinan rintoja. Saippuoin hyvin kevyellä kosketuksella hänen jumalaiset rintansa ja tunsin hänen suurien nännniensä kovettuneen ihanasti. Kukaan meistä ei puhunut mitään, me vain hyväilimme ja saippuoimme toisiamme. Lopulta hyväilimme toisiamme estoitta joka puolelta. Minulta meinasi jalat mennä alta kun Luran käsi painui hellästi häpyäni vasten ja alkoi hieromaan klitoristani. Luulin räjähtäväni siihen paikkaan.

Viimein maltoimme pestä saippuat pois ja siirryimme kuistille nauttimaan vielä hiukan valkoviiniä. Nauroimme ja kehuimme toisiamme. Lisäksi totesimme olevamme kaikki kolme hirmuisen kiihottuneita. Kristiina totesi, että nyt on pakko lähteä takaisin tupaan. Kiedoimme pyyhkeet vain ympärillemme ja lähdimme juosten kohti mökkiä. Menimme kaikki omien ukkojemme luokse ja painauduimme heitä vasten. Minä en jäänyt seuraamaan toisten touhuja, vaan otin ukkoani kädestä kiinni ja vedin hänet makuuhuoneeseemme. Tiputin pyyhkeeni ja revin häneltä vaatteet pois. Paiskasin hänet sänkyyn selälteen enkä odotellut kullin lopullista kovettumista, vaan nousin hänen päälleen ja aloin tunkea kullia puolikovana sisääni. Samalla kuulin kuinka toisen seinän takana Laura käski miestään tulemaan sisäänsä ja toisella puolella Kristiinan voihkinta kuului selkeänä. Mieheni sanoi, että ei tiedä mitä saunassa oli tapahtunut, mutta hänen puolestaan saisimme saunoa tyttöjen kanssa joka päivä, jos lopputulos on tällainen. Tunsin kuinka mieheni oli kovettunut täysin sisälläni ja huippuni alkoi saapua.

2

9092

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • late

      moiskis!
      olipas upea kertomus todella kiihottava tälläisiä lisää saispa joskus kokea saman jees

    • MUTTA,

      olisiko mahdollista sellainen juttu,että SÄ viettelet heteron siis todella viettelet tai et edes ole koskaan ollut naisen kanssa mutta nyt jotenkin.. Ajatustako,ei vaan esim.autat työ kaveria,naapuria,ystävää,kotiin hän huppelissa,sinäkin..hänellä pääkipeä, jalat puutuneet,tai jotain..Sä esim.hierot..Hierot..näet..jotain..Sinua alkaa jotenkin..MUTTA,ethän kerro et Sä kuulet miten Hierottavan hengitys,kiihtyy,että hän kiihoittuu,EI,KERRO MITEN SÄ SEN ;VIETTELYN TEET;JOOKOSTA?PS.tää to toive,to to stoorille o ON!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muusikko Pave Maijanen, 70, on kuollut

      "Talvella 2018 hän sai ALS-diagnoosin. Ensioireet hän huomasi syksyllä 2018. Tuolloin Maijanen alkoi tuntea kummallisia lihaskramppeja ja huomasi, ett
      Maailman menoa
      113
      5399
    2. Maisa Torpan raskausuutisesta...

      Maisa Torppa ilmoitti olevansa raskaana. Yksi asia ihmetyttää ja on ihmetyttänyt aikaisemminkin: Maisa Torpan Instagramissa tykkääjissä/kommentoijiss
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      1952
    3. Sofia muutti hotelliin ilmaiseksi

      "Seiskan saamien tietojen mukaan kohukaunotar Sofia Belorf, 30, olisi muuttanut helsinkiläiseen luksushotelliin äskettäin. Seiskan saamien tietojen mu
      Kotimaiset julkkisjuorut
      370
      1934