Soitin ja lapsi - 2 unta

Uni 1
Olin englannin opettajani kanssa bändissä, joka soitti ihmeellistä soitinta. Olin vasta-alkaja ja minua opetettiin. Englannin opettaja oli miesystäväni unessa. Olen ollut häneen aiemmin rakastunut, mutten enää pitkiin aikoihin. Soitin oli nauha, joka sidottiin molemmista päistään kiinni pylväisiin. Nauhaan oli sidottu lyhyempiä nauhoja sinne tänne ja päänauhaa soitettiin jonkinlaisilla puikoilla. Kun oikein soitettiin, tuotti soitin kellon kilinää ja kuminaa. Ensi yritykseni epäonnistui ja joku bändin jäsen ei hoitanut hommiaan. Ope-miesystäväni veti nauhan pois ja laittoi uuden ohuemman nauhan pylväiden väliin ja antoi minulle jakkaran ja istui itse viereeni ja aloimme soittaa puikoilla. Koko soitin kilisi ja kumisi ja minäkin sain puikolla jonkinlaista kellon kilinää aikaiseksi. Joku sanoi minulle, että olen laiska, muuten menisi paremmin.

Uni 2
Olin entisellä työpaikalla ja ex-pomoni pikkutyttö oli siellä myös. Hänellä oli punaiset vaatteet. Tunsin velvollisuudekseni vahtia häntä, kun ei kukaan muu näyttänyt tekevän sitä. Sitten mentiin nukkumaan ja pikkutyttö oli vieressäni. Hän oli raskas ja hänen siirtelynsä oli vaikeaa minulle. Levättiin vuoteella ja sitten pikkutyttö tahtoi vessaan. Kysyin haluaako hän tehdä pönttöön vai pottaan. Hän halusi välimuodon, potta nostettiin tuolille ja sitten hän pissi ensin lattialle ja kakka meni pottaan. Pesin tytön pyllyn lavuaarissa lämpimällä vedellä ja päästin hänet menemään takaisin nukkumaan. Huuhtelin vessan lattian suihkulla ja palasin makuuhuoneeseen. Tyttö oli saanut yöpuvun päälleen ja jutteli isänsä kanssa, joka makasi sängyssä.

Voisiko joku ystävällisesti selittää, mitä nämä menneisyyden ihmiset ja varsinkin tuo soitin ja pikkutyttö unessani tarkoittavat?
2139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

1.Tarvitse opetusta itsesi ilmaisemisessa. Et saa oikein ääntäsi kuuluviin jossain asiassa. Yrityksesi kuitenkin palkitaan sitkeän yrittämisen jälkeen. Epäonnistumisista ei voi syyttää muita, vaan sitä, että aina ei onnistu ensi yrittämältä. Itse voit kokea välillä, että olet laiska yrittämään.
2.Näet ehkä "punaista", kun muistelet ex-työpaikkaasi. Se oli ehkä raskasta aikaa, olit kovin velvollisuudentuntoinen ja otit kannettavksi myös muiden asioita ja taakkoja. Nyt olet vapaa omaan tahtoosi(lapsen ensimmäinen oman tahdon ja kontrolloinnin osoitus on ulostus) ja sen esittetuomiseen. Asiat ovat nyt helpottuneet, sotkutkin on huuhdeltu pois.

Äänestä
  • Nämä tulkintasi osuivat ihan nappiin, ei voisi paremmin tulkita. Kiitos taas kerran ja hyvää kevättalven jatkoa sinulle Nukkumaijatar.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Unisielu kirjoitti:

Uni 1
Olin englannin opettajani kanssa bändissä, joka soitti ihmeellistä soitinta. Olin vasta-alkaja ja minua opetettiin. Englannin opettaja oli miesystäväni unessa. Olen ollut häneen aiemmin rakastunut, mutten enää pitkiin aikoihin. Soitin oli nauha, joka sidottiin molemmista päistään kiinni pylväisiin. Nauhaan oli sidottu lyhyempiä nauhoja sinne tänne ja päänauhaa soitettiin jonkinlaisilla puikoilla. Kun oikein soitettiin, tuotti soitin kellon kilinää ja kuminaa. Ensi yritykseni epäonnistui ja joku bändin jäsen ei hoitanut hommiaan. Ope-miesystäväni veti nauhan pois ja laittoi uuden ohuemman nauhan pylväiden väliin ja antoi minulle jakkaran ja istui itse viereeni ja aloimme soittaa puikoilla. Koko soitin kilisi ja kumisi ja minäkin sain puikolla jonkinlaista kellon kilinää aikaiseksi. Joku sanoi minulle, että olen laiska, muuten menisi paremmin.

Uni 2
Olin entisellä työpaikalla ja ex-pomoni pikkutyttö oli siellä myös. Hänellä oli punaiset vaatteet. Tunsin velvollisuudekseni vahtia häntä, kun ei kukaan muu näyttänyt tekevän sitä. Sitten mentiin nukkumaan ja pikkutyttö oli vieressäni. Hän oli raskas ja hänen siirtelynsä oli vaikeaa minulle. Levättiin vuoteella ja sitten pikkutyttö tahtoi vessaan. Kysyin haluaako hän tehdä pönttöön vai pottaan. Hän halusi välimuodon, potta nostettiin tuolille ja sitten hän pissi ensin lattialle ja kakka meni pottaan. Pesin tytön pyllyn lavuaarissa lämpimällä vedellä ja päästin hänet menemään takaisin nukkumaan. Huuhtelin vessan lattian suihkulla ja palasin makuuhuoneeseen. Tyttö oli saanut yöpuvun päälleen ja jutteli isänsä kanssa, joka makasi sängyssä.

Voisiko joku ystävällisesti selittää, mitä nämä menneisyyden ihmiset ja varsinkin tuo soitin ja pikkutyttö unessani tarkoittavat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu