Sairastin lievää anoreksiaa jonkin aikaa, ja nyt olen tavallaan parantunut, ainakin syön. Mutta en jaksa enää tätä, ajatukset pyörii vain ruoka jutuissa ja kaloreissa. Opiskelut on mennyt päin helvettiä tämän takia, en vaan voi miettiä mitään muuta. Tää on henkisesti niin raskasta. Toipumiseen menee vuosia, pitää vaan yrittää ja yrittää... Vai toipuukohan tästä ikinä...
Vuodet kuluu
Chris
5894
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
keskität ajatuksesi johonkin muuhun, kuin syömiseen tai painoon. Kannattaisi hakeutua johonkin harrastukseen, opiskelun ohessa. Harrastukseen, missä tapaisit uusia ihmisiä. Mielestäni sinulle tekisi oikein hyvää, löytää jokin ihmis-suhde, esimerkiksi rakkaus, missä koet itsesi hyväksytyksi. Et voi elää elämääsi niin, että pohdit vain ruokaa ja kaloreita ja kiloja. Ruoka on meille kaikille vain polttoaine. Katso, että saat tärkeät vitamiinit ja hivenaineet siitä mitä syöt. Ihminen on sitä mitä syö. Syö monipuolisesti ja harrasta liikuntaa ja unohda kaloreitten laskeminen. Elämä on muutenkin niin lyhyt aika meillä kaikilla, ettei pidä itse tehdä ongelmia, ellei niitä ole. Tunnen muutaman alle 20-vuotiaan nuoren tytön, jotka kamppailevat hengestään sekä elämästään syövän takia. Minusta tuntuu vahvasti siltä, että sinulle tekisi hyvää aloittaa vaikkapa vapaaehtoistyö näiden kyseisten nuorten parissa, niin ymmärtäisit itsekin, että elämä ei ole leikkiä. Enivei, toivon sinulle parannusta ja kaikkea hyvää tulevaisuuteesi, ja muista, me olemme tässä elämässä oppiaksemme, emmekä tuhotaksemme.
Yritänhän minä miettiä kaikke muuta, mutkun ei onnistu niin ei onnistu. Yritän jokaisella mahdollisella tavalaa miettiä jotain muuta, mutta jostain ne kalorit aina tulee mieleen ja tekee vaan mieli alkaa laihduttaa taas ja olla siinä samassa noidankehässä. Totuin siihen ja tuntuu että ei ole muuta, pitäisi vaan änkee päähän väkisin että se on sairaus, ja kukapa haluaisi sairastaa.
tiedän tuon vaiheen: todella turhauttavaa. yritä kuitenkin pitää huolta, ettei mielialasi laske ainakaan alemmaksi ja keskity hoitamaan itseäsi - terveytesi menee opiskelujen edelle! paraneminen vaatii valtavasti aikaa ja energiaakin, mutta kunhan jaksaa olla kärsivällinen, muutosta alkaa tapahtua vähitellen, ja elämä palautuu takaisin oikeille raiteille, jolloin alat nauttia elämästä jälleen ja sinulla on energiaa ja kiinnostusta mainitsemaasi opiskeluunkin=)voin luvata, että parannuttuasi olet onnellisempi ja ehjempi kuin koskaan ja että kaikki epätoivon vuodet ja ahdistukset palkitaan! ei kannata kuitenkaan asettaa paranemiselle ajallisia tavoitteita; itselläni niiden asettaminen vei aina takaisin vanhoihin huonoihin tapoihin ja ahdisti minua. et voi siis tehdä muuta kuin asettaa itsesi kaiken edelle ja antaa itsellesi paljon aikaa ja rakkautta. hyvää kevään ja kesän odotusta=)
se voi hyvinkin kohottaa mielialaasi. Sitähän on tutkittukin hyvällä menestyksellä anroreksiassa ja muissakin mielenterveyden häiriöissä. Se näyttää vaikuttavan positiivisesti ihan terveidenkin mieliaalaan.
mulla on sama tilanne. oon sairastanu nyt vähä reilun vuoden anoreksiaa ja siihen vulimiaa vaihtelevasti. viime kesänä olin jo sen verran pahana et mun kaveri käski mut käymään juttelemassa jollekki. sit tuli syksy, muutin ja koulu alko ja sain muuta ajateltavaa. sit pystyin jo syömään vähä normaalimmin. no sit taas tässä kuukaus sitte tuli pettymyksiä ja pettymyksiä. siitä se sitte taas lähti. en syö ku appelsiinin päivässä tai jos joskus erehtyy jotai syömään siitä tulee niin paha olo ja huono omatunto et se oksennetaan kyllä.. ja liikun ihan hirveesti. on tässä tainnu kuukauessa joku 4 kiloo lähtee.
mää tiiän että pitäs aatella jotai muuta. ja siitä rakkaudesta, et pitäs rakastuu.. mitään muuta en haluakkaa. mut tuntuu ettei kukaan halua mua ja sitä rataaa. siitä tää kaikki oikeestaan oo lähteny. ei se itestä oo kiinni rakastuuko vai ei. en yhtään tiiä miten tästä vois selvitä ku en ees tiiä haluanko. ja oon ihan rikki henkisesti. ku pitää vielä esittää et kaikki on hyvin.. ehkä joku kaunis päivä sitä sitte on kunnossa ja on rakkautta.