Murhaaja vapaalla
Olin leirintäalueella tovereideni kanssa. Valvoin yksin yötä katoksessa, pidin tulta yllä että pysyisin lämpimänä. Minun tulee "hätä", lähden käymään naistenhuoneessa. Sisällä oli pimeää, laitoin valot päälle. Ilma oli kylmän viileä, valaistus hämärä, ja silmäni väsyneet. Istahdan kylmälle pytylle. Jostain, ehkä vastapuolen vessoista kuuluu jokin ääni. Vaikenen täysin, nieleskelen.. Kuuntelen, mutta en kuule mitään. Tullessani sisälle kaikki vessat olivat kyllä täysin vapaita ja en ollut kuullut, että joku olisi tullut vessaan. Ehkä vain kuvittelin - toivoin hiljaa mielessäni..
Tullessani pois vessasta, vilkaisin muita vessoja kuin varmistaakseni ettei kukaan ollut tullut.
Yhdestä vapaasta vessan oven alhaalta törrötti jalat ulos. Nielaisin…Minua pelotti mutta
uteliaisuuteni käski avata oven.. Avasin sen.. Jäin n. yhdeksi minuutiksi tuijottamaan kuollutta
kalpeaa, alastonta, veristä naisen ruumista. Suljin äkkiä oven kuin säikähdyksestä.
Katsoin peiliä, lattioita ja seiniä; näin veritahroja.. Kävelin äkkiä ulos naistenhuoneesta.
Päästyäni kauemmaksi rakennuksesta juoksin telttaan ystävieni luo. Telttaan tultuani,
ystäväni heräsivät ja kyselivät "oliko mulla jokin hätänä?" Nähdessään kalpeat järkyttyneet
kasvoni ja kuullessaan hengästymiseni. Vastasin kieltävästi kaikkiin kysymyksiin. Vaikka tiesin
valehtelevani, heille sekä itselleni.. Saatuani itseni rauhalliseksi päätin vielä palata paikalle, "eihän sitä ruumista sinnekään voinut jättää!" - soi päässäni. Lopulta astuin ulos ulkoilmaan, nähdessäni rakennuksen, näin myös poliisi- ja ruumisauton. Ihmisiä juoksi edestakaisin. Hölkkäsin, päästyäni lähemmäksi, kävelin rauhallisesti, mutta silti epävarmana yhden poliisin luokse ja kysyin "Mitä on tapahtunut?" Mutta mies ei vastannut vaan käski minun palata majapaikalleni ja että tämä asia ei ole minun huollettavanani.Menin synkkänä rannalle. Istuin hiekalle, kuuntelin laineiden liplatusta ja syvennyin näkemääni. Siihen kuinka toimin ja miten olisi pitänyt toimia?Äkkiä tunsin kuinka joku seisoisi selkäni takana, käännyin katsomaan.
Takanani tosiaan oli jokseenkin vanha mies. Miehellä oli siniharmaat silmät,
harmaa tukka ja parran sänki. Miehen yllä oli hyvin huolliteltu vaate yhdistelmä.
Kuluneet farkut sopivat hyvin yhteen viininpunaisen kauluspaidan kanssa ja jaloissa lenkkarit,
kädessä hopeinen kello ja kultainen riipus. Mies oli tullut rauhoittelemaan minua kun oli nähnyt
järkyttyneen ilmeeni. Juttelimme mukavia, vaikkemme edes tunteneet aiemmin toisiamme mutta hän sai silti oloni turvalliseksi ja rauhalliseksi. Menimme hänen asuntovaunulleen juomaan kaakaota. Se lämmitti.. Minua alkoi nukuttaa… Nukahdin, mies nosti minut sängylleen ja peitteli minut. Kun heräsin oli päivä. Katselin ympärilleni ja yritin muistaa missä olin. Menin ulos, ulkona paistoi aurinko, kävelin grillikatokselle. Siellä olivat ystäväni paistamassa makkaraa.
Ruumis muistoissani on vaientanut minut tyystin. En puhellut enään yhtä paljoa mitä joskus
aikaisemmin. Ystäväni alkoivat olla huolissaan kun en en ollut puhunut sanaakaan
kohta 2-3 kuukauteen. En ollut vielä toipunut siitä mitä koin. Mutta ihmettelin kovin kun vatsani oli alkanut turvota, vaikka en ollut syönyt mitään mikä lihottaisi niin paljon. Olin jo alkanut pelätä että olin raskaana. Mutta miten se olisi mahdollista? Kun en ole ollut kenenkään kanssa ''sillein''. Kävin lääkärissä ja sain kuulla että olin raskaana. Pelästyin hieman mutta enemmän mietin "kuinka tämä voi olla mahdollista?" Lopulta mieleeni palasi kuitenkin, se vanha mies leirintä alueelta ja kuinka olin nukahtanut kesken kaakaon juonnin. Kaakaossa oli siis täytynyt olla unilääkettä. Ja minun nukahdettuani hän oli tietysti käyttänyt tilaisuutta hyväkseen… Ei! Ei! Miksi? Miksi? Miksi juuri minä?!! Raivostuin, raivo antoi minulle vapauden järkytyksestä. Marssin samantien poliisi asemalle, sillä olin kuullut että poliisi oli vastikään pidättänyt leirintä alueella riehuneen murhaajan. Hetkinen hetkinen…jarruttelin itseäni. "Miten tää nyt menee?" "Onko murhaaja ja raiskaajani eri henkilöitä?" "Ei, ei voi olla.." Kaikkien täytyi olla nukkumassa silloin kun murhaaja tappoi naisen..mutta hmm.. kun ruumis sittemmin käytiin poistamassa ja minä menin paikalle hän varmaan muisti minut, siis sen ettei ollut silloin yksin ja unilääke… Se on varmaan jotenkin vaikuttanut siihen että että.. hmm…ompas mutkikasta.. Murhaajan täytyi tehdä minut vaarattomaksi… Luuli tietysti että vaikenen asiasta loppu elämäkseni.. "Mutta ei!" Ja hetkinen, nyt muistan, kun kävelin asuntovaunusta pois.. Oli sisällä ollut vessassa verisiä teräaseita kuten leipäveitsiä sun muita.. Muistini hälveni taas.. Poliisiasemalla minut vietiin erään miehen luokse jota epäiltiin sen naisen murhasta.. Sanoin että mies oli syytön.. kun perusteluita kyseltiin, jouduin kuulusteluihin. Kuulusteluissa kerroin kaiken mitään lisäämättä ja mitään jättämättä pois.
Viikon kuluttua minun kuvailemani henkilö otettiin kiinni Vaasasta. Ja seuraavan viikon maanantaina, kävin katsomassa oliko mies se oikea ja niin kävi. Mies osoittautui oikeaksi. Oikeus määräsi miehelle vankeutta 2 vuotta ja monen kymmenen miljoonan euron korvaukset. Viikot kuluivat ja olen vieläkin tyytyväinen tekooni. Vauva syntyisi ihan lähi kuukausina. En ollut vieläkään puhunut ystävilleni mitään..mistään..kunnes..Minusta alkoi tuntua siltä että minua seurattiin. Tunnetta oli jatkunut jo kaksi viikkoa, ainakin. Menin alkuillasta yhden ystäväni luo ja olin pyytänyt Siljaa soittamaan Saran ja Teresankin paikalle. Kaikkien ollessa paikalla aloitin "Kerron teille nyt miksi olen ollut niin vaitelias.." Kerroin heille: ruumiista, raiskaajastani, vauvasta, kuulustelusta ja siitä kuinka tunsin sen miten minua seuraisi jokin tai joku. Ystäväni olivat sanattomia. Tuli hiljaisuus, jonka Teresa katkaisi "Mä en sit taho sotkeentua tähän!" "En mä sitä pyydäkkään, tahtoisin vaan että annatte mulle muutamia neuvoja mitä tehdä?" Ymmärsin kyllä ettei Teresa tahtonut sotkeentua tähän mutta kukapa olisi? No joukon kovanaamaisin Silja lupasi olla tukenani ja arvostin sitä todella paljon. Teresa ja Sara lähtivät kotiinsa varmuuden vuoksi jo heti mutta se ei auttanut. He eivät olleet tulleet seuraavana päivänä kouluun. Koulussa saimme Siljan kanssa kuulla että Sara ja Teresa
oltiin murhattu, me pelkäsimme.. Välkällä jäädessämme luokkaan katsoimme televisiosta uutiset. Uutisissa kerrottiin: Naisen murhannut ja teinitytön raiskannut mies karkasi vankilastaan
sunnuntain ja maanantain välisenä yönä viikolla 23.Koulun jälkeen menimme yhtä matkaa kirjastoon miettimään sitä kuinka toimia jatkossa. Ja yhteistuumin päätimme soittaa poliisille. Kerroin kuinka minusta tuntui siltä että minua seurattiin ja pyysin samalla että poliisi tekisi tiheämmin kierroksia koti kulmillani. Ja poliisi mies lupasi. Mutta kumma kyllä, yhtään poliisi autoa ei näkynyt kertaakaan koko viikon aikana.Silloin totesimme että murhaaja oli katkaissut linjat ja ennen sitä vastannut puheluuni ja esiintynyt poliisina.Seuraavaksi päätimme varmuudenvuoksi kumpikin kuljettaa linkkuuveistä ja mustaa tussia mukana. Miksikö mustaa tussia? Mustalla tussilla voisi kirjoittaa käteensä jotain havaintoja tai jotain tärkeää ennen kuolemaansa. Mikäli jompikumpi joutuisi miestä vastatusten. Olin alkanut pelätä kaverini puolesta enemmän kuin oman henkeni. Molemmat aloimme väsyä seuraamisen tunteeseen. Joten olimme jälleen kokoontunet hänen luokseen juttelemaan seuraavista toimista. Ilmoitin ystävälleni että aion kohdata murhaajan tänä iltana tai ainakin niin pian kuin mahdollista. "Mutta mistä sä tiedät missä se on?" Sanoin etten tiennytkään, mutta minuthan se hullu halus tappaa… Silja ei antanut mulle lupaa lähteä yksin, joten se ehdotti että jos menisin niille yöksi perjantaina eli huomenna kun Siljan porukat lähtivät käymään risteilyllä. Näin sovittiin. Päätimme tehdä hieman ansoja. Kaivoimme puutarhan täyteen kuoppia jotka peitimme ohkaisella ruoho matolla. Tuli ilta eikä mitään ollut tapahtunut. Vain se että Silja oli onnistunut pilaamaan viimeisenkin ansamme. No ei hän kaikkia niitä yksin, kyllä minäkin muutaman. Sillä hetkellä kun Silja sai sangollisen kylmää vettä päälleen, huomasimme että oli jo keskiyö. Eteisestä kuului ääni. Jähmetyimme molemmat katsomaan eteistä. Kuului rapinaa ja raapimisen ääntä, ovi avautui, säikähdimme molemmat. Sisään oli astellut märkä ja verinen naapurin mastiffi, se kaatui lattialle, kuolainen veri valui sen suusta. Ikkuna napsahtaa alas, käännähdän ympäri.. Se sama vanha mies seisoi edessäni, oikeassa kädessään sirppi ja vasemman puoleisessa Silja. Mies oli vetänyt Siljan kurkun auki.. Pamautin äkkiä keittiön oven kiinni ja ryntäsin yläkertaan sulkien kaikki ovet mennessäni. Murhaaja tuli vihaisen tömähtävin askelin nopeasti perässä. Menin ullakolle ja lukitsin oven. Murhaaja rämisteli ovea raivoisasti mutta huomatessaan ettei se hyödyttänyt hän lopetti. Pienen hetken oli hiljaista, kunnes… Sirppi iskeytyi oven läpi, aivan lukon vierestä, minä säikähdin. Yritin äkkiä avata ikkunan, mutta se tuntui olevan jotenkin jumissa. Murhaaja oli jo ehtinyt tehdä oveen kädelle sopivan reiän. Käsi työntyi aukosta ja yritti avata lukkoa. Minä otin muutaman askeleen kauemmas ikkunasta. Ovi rämähti auki. Murhaajan otettua ensimmäisen askeleen edemmäs, minua kohti. Otin vauhtia ja paiskauduin ikkunasta läpi, sirpaleet lentelivät. Iskeydyin omaan ansaani, piilokuoppaan. En jäänyt paikoilleni nousin ylös ja pakenin. Olin kadulla, en nähnyt miestä perässäni.. Päätin mennä kirkkopuiston läpi, poliisi asemalle.. sade oli lakannut mutta oli yhä pimeää, palelin, katsoin maahan, kävelin reippaasti ja törmäsin. Nostin katseeni.. Näin kuluneet farkut ja mustan takin. "Murhaaja!" kirkaisin. Hän tarttui minua vasemmalla kädellään olkapäästäni. Riuhtaisin itseni irti ja lähdin juoksemaan takaisin keskustaan, mies juoksi perääni. Päästyäni keskustaan en enään nähnyt murhaajaa perässäni. Kävelin hermostuneesti, yhtäkkiä
joku vetäisee minut nurkan taakse. Murhaaja! En ehtinyt kirkaista kun mies oli jo paiskannut pääni seinään niin voimakkaalla iskulla, että menin tajuttomaksi ja veri tulvi ulos ohimoistani..
Kun heräsin, olin sairaalassa. Poliisi seisoi vieressäni ja toivotteli hyvät huomenet sekä kyseli
vointiani. Mumisin jotain.. päätäni särki.. "Sinulla oli onnea kun selvisit hengissä" "Mmm"
"Murhaaja on nyt saatu taas kiinni" "Anteeksi, mutta saisinko olla hetken yksin" pyysin.
Poliisi nyökkäsi ja meni. Oloni oli hirveä.. Olin menettänyt rakkaimmat ystäväni,
olin tullut paksuksi raiskauksen seurauksena.
En päässyt sairaalasta vielä ainakaan pariin päivään pois.
Viimeistä iltaa ollessani sairaalassa katsoin uutisia. "Murhaaja taas vapaalla jalalla.."
Pelko valtasi minut.. En jaksanut enään… Nappasin vierus pedin kaverin morfiini pilleri purkin
itselleni.. Tyhjensin koko purkin suuhuni ja nielin. En halunnut jäädä odottamaan..
Hoitajien tullessa paikalle oli jo liian myöhäistä.
Olin leirintäalueella tovereideni kanssa. Valvoin yksin yötä katoksessa, pidin tulta yllä että pysyisin lämpimänä. Minun tulee "hätä", lähden käymään naistenhuoneessa. Sisällä oli pimeää, laitoin valot päälle. Ilma oli kylmän viileä, valaistus hämärä, ja silmäni väsyneet. Istahdan kylmälle pytylle. Jostain, ehkä vastapuolen vessoista kuuluu jokin ääni. Vaikenen täysin, nieleskelen.. Kuuntelen, mutta en kuule mitään. Tullessani sisälle kaikki vessat olivat kyllä täysin vapaita ja en ollut kuullut, että joku olisi tullut vessaan. Ehkä vain kuvittelin - toivoin hiljaa mielessäni..
Tullessani pois vessasta, vilkaisin muita vessoja kuin varmistaakseni ettei kukaan ollut tullut.
Yhdestä vapaasta vessan oven alhaalta törrötti jalat ulos. Nielaisin…Minua pelotti mutta
uteliaisuuteni käski avata oven.. Avasin sen.. Jäin n. yhdeksi minuutiksi tuijottamaan kuollutta
kalpeaa, alastonta, veristä naisen ruumista. Suljin äkkiä oven kuin säikähdyksestä.
Katsoin peiliä, lattioita ja seiniä; näin veritahroja.. Kävelin äkkiä ulos naistenhuoneesta.
Päästyäni kauemmaksi rakennuksesta juoksin telttaan ystävieni luo. Telttaan tultuani,
ystäväni heräsivät ja kyselivät "oliko mulla jokin hätänä?" Nähdessään kalpeat järkyttyneet
kasvoni ja kuullessaan hengästymiseni. Vastasin kieltävästi kaikkiin kysymyksiin. Vaikka tiesin
valehtelevani, heille sekä itselleni.. Saatuani itseni rauhalliseksi päätin vielä palata paikalle, "eihän sitä ruumista sinnekään voinut jättää!" - soi päässäni. Lopulta astuin ulos ulkoilmaan, nähdessäni rakennuksen, näin myös poliisi- ja ruumisauton. Ihmisiä juoksi edestakaisin. Hölkkäsin, päästyäni lähemmäksi, kävelin rauhallisesti, mutta silti epävarmana yhden poliisin luokse ja kysyin "Mitä on tapahtunut?" Mutta mies ei vastannut vaan käski minun palata majapaikalleni ja että tämä asia ei ole minun huollettavanani.Menin synkkänä rannalle. Istuin hiekalle, kuuntelin laineiden liplatusta ja syvennyin näkemääni. Siihen kuinka toimin ja miten olisi pitänyt toimia?Äkkiä tunsin kuinka joku seisoisi selkäni takana, käännyin katsomaan.
Takanani tosiaan oli jokseenkin vanha mies. Miehellä oli siniharmaat silmät,
harmaa tukka ja parran sänki. Miehen yllä oli hyvin huolliteltu vaate yhdistelmä.
Kuluneet farkut sopivat hyvin yhteen viininpunaisen kauluspaidan kanssa ja jaloissa lenkkarit,
kädessä hopeinen kello ja kultainen riipus. Mies oli tullut rauhoittelemaan minua kun oli nähnyt
järkyttyneen ilmeeni. Juttelimme mukavia, vaikkemme edes tunteneet aiemmin toisiamme mutta hän sai silti oloni turvalliseksi ja rauhalliseksi. Menimme hänen asuntovaunulleen juomaan kaakaota. Se lämmitti.. Minua alkoi nukuttaa… Nukahdin, mies nosti minut sängylleen ja peitteli minut. Kun heräsin oli päivä. Katselin ympärilleni ja yritin muistaa missä olin. Menin ulos, ulkona paistoi aurinko, kävelin grillikatokselle. Siellä olivat ystäväni paistamassa makkaraa.
Ruumis muistoissani on vaientanut minut tyystin. En puhellut enään yhtä paljoa mitä joskus
aikaisemmin. Ystäväni alkoivat olla huolissaan kun en en ollut puhunut sanaakaan
kohta 2-3 kuukauteen. En ollut vielä toipunut siitä mitä koin. Mutta ihmettelin kovin kun vatsani oli alkanut turvota, vaikka en ollut syönyt mitään mikä lihottaisi niin paljon. Olin jo alkanut pelätä että olin raskaana. Mutta miten se olisi mahdollista? Kun en ole ollut kenenkään kanssa ''sillein''. Kävin lääkärissä ja sain kuulla että olin raskaana. Pelästyin hieman mutta enemmän mietin "kuinka tämä voi olla mahdollista?" Lopulta mieleeni palasi kuitenkin, se vanha mies leirintä alueelta ja kuinka olin nukahtanut kesken kaakaon juonnin. Kaakaossa oli siis täytynyt olla unilääkettä. Ja minun nukahdettuani hän oli tietysti käyttänyt tilaisuutta hyväkseen… Ei! Ei! Miksi? Miksi? Miksi juuri minä?!! Raivostuin, raivo antoi minulle vapauden järkytyksestä. Marssin samantien poliisi asemalle, sillä olin kuullut että poliisi oli vastikään pidättänyt leirintä alueella riehuneen murhaajan. Hetkinen hetkinen…jarruttelin itseäni. "Miten tää nyt menee?" "Onko murhaaja ja raiskaajani eri henkilöitä?" "Ei, ei voi olla.." Kaikkien täytyi olla nukkumassa silloin kun murhaaja tappoi naisen..mutta hmm.. kun ruumis sittemmin käytiin poistamassa ja minä menin paikalle hän varmaan muisti minut, siis sen ettei ollut silloin yksin ja unilääke… Se on varmaan jotenkin vaikuttanut siihen että että.. hmm…ompas mutkikasta.. Murhaajan täytyi tehdä minut vaarattomaksi… Luuli tietysti että vaikenen asiasta loppu elämäkseni.. "Mutta ei!" Ja hetkinen, nyt muistan, kun kävelin asuntovaunusta pois.. Oli sisällä ollut vessassa verisiä teräaseita kuten leipäveitsiä sun muita.. Muistini hälveni taas.. Poliisiasemalla minut vietiin erään miehen luokse jota epäiltiin sen naisen murhasta.. Sanoin että mies oli syytön.. kun perusteluita kyseltiin, jouduin kuulusteluihin. Kuulusteluissa kerroin kaiken mitään lisäämättä ja mitään jättämättä pois.
Viikon kuluttua minun kuvailemani henkilö otettiin kiinni Vaasasta. Ja seuraavan viikon maanantaina, kävin katsomassa oliko mies se oikea ja niin kävi. Mies osoittautui oikeaksi. Oikeus määräsi miehelle vankeutta 2 vuotta ja monen kymmenen miljoonan euron korvaukset. Viikot kuluivat ja olen vieläkin tyytyväinen tekooni. Vauva syntyisi ihan lähi kuukausina. En ollut vieläkään puhunut ystävilleni mitään..mistään..kunnes..Minusta alkoi tuntua siltä että minua seurattiin. Tunnetta oli jatkunut jo kaksi viikkoa, ainakin. Menin alkuillasta yhden ystäväni luo ja olin pyytänyt Siljaa soittamaan Saran ja Teresankin paikalle. Kaikkien ollessa paikalla aloitin "Kerron teille nyt miksi olen ollut niin vaitelias.." Kerroin heille: ruumiista, raiskaajastani, vauvasta, kuulustelusta ja siitä kuinka tunsin sen miten minua seuraisi jokin tai joku. Ystäväni olivat sanattomia. Tuli hiljaisuus, jonka Teresa katkaisi "Mä en sit taho sotkeentua tähän!" "En mä sitä pyydäkkään, tahtoisin vaan että annatte mulle muutamia neuvoja mitä tehdä?" Ymmärsin kyllä ettei Teresa tahtonut sotkeentua tähän mutta kukapa olisi? No joukon kovanaamaisin Silja lupasi olla tukenani ja arvostin sitä todella paljon. Teresa ja Sara lähtivät kotiinsa varmuuden vuoksi jo heti mutta se ei auttanut. He eivät olleet tulleet seuraavana päivänä kouluun. Koulussa saimme Siljan kanssa kuulla että Sara ja Teresa
oltiin murhattu, me pelkäsimme.. Välkällä jäädessämme luokkaan katsoimme televisiosta uutiset. Uutisissa kerrottiin: Naisen murhannut ja teinitytön raiskannut mies karkasi vankilastaan
sunnuntain ja maanantain välisenä yönä viikolla 23.Koulun jälkeen menimme yhtä matkaa kirjastoon miettimään sitä kuinka toimia jatkossa. Ja yhteistuumin päätimme soittaa poliisille. Kerroin kuinka minusta tuntui siltä että minua seurattiin ja pyysin samalla että poliisi tekisi tiheämmin kierroksia koti kulmillani. Ja poliisi mies lupasi. Mutta kumma kyllä, yhtään poliisi autoa ei näkynyt kertaakaan koko viikon aikana.Silloin totesimme että murhaaja oli katkaissut linjat ja ennen sitä vastannut puheluuni ja esiintynyt poliisina.Seuraavaksi päätimme varmuudenvuoksi kumpikin kuljettaa linkkuuveistä ja mustaa tussia mukana. Miksikö mustaa tussia? Mustalla tussilla voisi kirjoittaa käteensä jotain havaintoja tai jotain tärkeää ennen kuolemaansa. Mikäli jompikumpi joutuisi miestä vastatusten. Olin alkanut pelätä kaverini puolesta enemmän kuin oman henkeni. Molemmat aloimme väsyä seuraamisen tunteeseen. Joten olimme jälleen kokoontunet hänen luokseen juttelemaan seuraavista toimista. Ilmoitin ystävälleni että aion kohdata murhaajan tänä iltana tai ainakin niin pian kuin mahdollista. "Mutta mistä sä tiedät missä se on?" Sanoin etten tiennytkään, mutta minuthan se hullu halus tappaa… Silja ei antanut mulle lupaa lähteä yksin, joten se ehdotti että jos menisin niille yöksi perjantaina eli huomenna kun Siljan porukat lähtivät käymään risteilyllä. Näin sovittiin. Päätimme tehdä hieman ansoja. Kaivoimme puutarhan täyteen kuoppia jotka peitimme ohkaisella ruoho matolla. Tuli ilta eikä mitään ollut tapahtunut. Vain se että Silja oli onnistunut pilaamaan viimeisenkin ansamme. No ei hän kaikkia niitä yksin, kyllä minäkin muutaman. Sillä hetkellä kun Silja sai sangollisen kylmää vettä päälleen, huomasimme että oli jo keskiyö. Eteisestä kuului ääni. Jähmetyimme molemmat katsomaan eteistä. Kuului rapinaa ja raapimisen ääntä, ovi avautui, säikähdimme molemmat. Sisään oli astellut märkä ja verinen naapurin mastiffi, se kaatui lattialle, kuolainen veri valui sen suusta. Ikkuna napsahtaa alas, käännähdän ympäri.. Se sama vanha mies seisoi edessäni, oikeassa kädessään sirppi ja vasemman puoleisessa Silja. Mies oli vetänyt Siljan kurkun auki.. Pamautin äkkiä keittiön oven kiinni ja ryntäsin yläkertaan sulkien kaikki ovet mennessäni. Murhaaja tuli vihaisen tömähtävin askelin nopeasti perässä. Menin ullakolle ja lukitsin oven. Murhaaja rämisteli ovea raivoisasti mutta huomatessaan ettei se hyödyttänyt hän lopetti. Pienen hetken oli hiljaista, kunnes… Sirppi iskeytyi oven läpi, aivan lukon vierestä, minä säikähdin. Yritin äkkiä avata ikkunan, mutta se tuntui olevan jotenkin jumissa. Murhaaja oli jo ehtinyt tehdä oveen kädelle sopivan reiän. Käsi työntyi aukosta ja yritti avata lukkoa. Minä otin muutaman askeleen kauemmas ikkunasta. Ovi rämähti auki. Murhaajan otettua ensimmäisen askeleen edemmäs, minua kohti. Otin vauhtia ja paiskauduin ikkunasta läpi, sirpaleet lentelivät. Iskeydyin omaan ansaani, piilokuoppaan. En jäänyt paikoilleni nousin ylös ja pakenin. Olin kadulla, en nähnyt miestä perässäni.. Päätin mennä kirkkopuiston läpi, poliisi asemalle.. sade oli lakannut mutta oli yhä pimeää, palelin, katsoin maahan, kävelin reippaasti ja törmäsin. Nostin katseeni.. Näin kuluneet farkut ja mustan takin. "Murhaaja!" kirkaisin. Hän tarttui minua vasemmalla kädellään olkapäästäni. Riuhtaisin itseni irti ja lähdin juoksemaan takaisin keskustaan, mies juoksi perääni. Päästyäni keskustaan en enään nähnyt murhaajaa perässäni. Kävelin hermostuneesti, yhtäkkiä
joku vetäisee minut nurkan taakse. Murhaaja! En ehtinyt kirkaista kun mies oli jo paiskannut pääni seinään niin voimakkaalla iskulla, että menin tajuttomaksi ja veri tulvi ulos ohimoistani..
Kun heräsin, olin sairaalassa. Poliisi seisoi vieressäni ja toivotteli hyvät huomenet sekä kyseli
vointiani. Mumisin jotain.. päätäni särki.. "Sinulla oli onnea kun selvisit hengissä" "Mmm"
"Murhaaja on nyt saatu taas kiinni" "Anteeksi, mutta saisinko olla hetken yksin" pyysin.
Poliisi nyökkäsi ja meni. Oloni oli hirveä.. Olin menettänyt rakkaimmat ystäväni,
olin tullut paksuksi raiskauksen seurauksena.
En päässyt sairaalasta vielä ainakaan pariin päivään pois.
Viimeistä iltaa ollessani sairaalassa katsoin uutisia. "Murhaaja taas vapaalla jalalla.."
Pelko valtasi minut.. En jaksanut enään… Nappasin vierus pedin kaverin morfiini pilleri purkin
itselleni.. Tyhjensin koko purkin suuhuni ja nielin. En halunnut jäädä odottamaan..
Hoitajien tullessa paikalle oli jo liian myöhäistä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tämä oli sellaista teinikauhua joka sopisi hyvin elokuvaksikin. Tuli tästä pari leffaa mieleen. Mielestäni ihan hyvin kirjoitettua ja juonikin toimii. Joissain kohdissa ehkä vähän sekavaa, mutta se ei haittaa. Oli pakko lukea loppuun asti ja lopetus olikin hyvä sillä se ei ollut liian tavanomainen.
Kiitos..:) Olen ottettu :)