Vaikeneminenko

Pari viikkoa sitten satuin tälle palstalle, ja olen tehnyt muutamia huomioita siitä, miten täällä usein keskustelut etenevät.

VAIHE 1: Joku esittää jonkin epäkohdan tai asian joka vanhoillislestadiolaisesa liikkeessä häiritsee tai siitä vaietaan yhteisön sisällä. Tällaisia asioita viimeaikaisissa keskusteluissa on ollut esimerkiksi äitien väsyminen, ehkäisyyn liittyvät asiat, tai se että liikkeen ulkopuolella oleva henkilö, esim.nimimerkki "kolmen lapsen äiti" tuo esille vanhoillislastadiolaisten naapurinlasten loukkaavan käytöksen.

VAIHEESSA 2: tapahtuu niin, että ilmeisesti liikken sisäpuolella olevat (ilmeisesti siksi koska sitähän ei kukaan voi tietää kuka täällä mihinkin vastailee)antavat vastauksensa tähän epäkohtaan. Väsyneistä äideistä huolestuneille tai sellaisille jotka itse ovat väsyneitä äitejä vastaataan että on olemassa alkoholisti- ja huumeäitejä. Siis ei aihetta valittaa, ajattelette vain näitä äitejä niin ilmeisesti se parantaa vl-äitienkin väsymyksen. Ehkäisyasiassa rukoillaan.Rukoillaan Jumalaa puuttumaan luomistyöhön. Vanhoillislestadiolaisten lasten huonoa käytöstä? No mutta on nämä kirosanat, joita te muut käytätte. Siis kolmen lapsen äidin loukkaantumisen parantaa se, että hän ajattelee kirosanoja joita hän ja hänen lapsensa väistämättä käyttävät kun on nämä korvakorutkin heillä.

VAIHE 3:Tämä voi olla myös vaihe 2. Jotkut kirjoittajat myöntävät ongelman,kirjoittavat omista kokemuksistaan ehdottavat asiaan parannusta ja eivät siten ajattele niin että ongelmista tai ristiriitaisuuksista tulisi vaieta. Jotkut kirjoittajat ajattelevat hyvin suvaitsevaisesti ja fiksusti olivatpa sitten vanhoillislestadiolaisesta liikkestä tai eivät. Jo tämän palstan suosio kertoo siitä että ihmisillä on tarve puhua vanhoillislestadiolaisen liikken toiminnasta ja ehkä ei niin paljon vaieta ihmisten elämässä vastaan tulevista kysymyksistä. Tulee vähän sellainen olo, että onko liikkeessä vallalla sellainen vaikenemiskulttuuri, kun tällä palstalla on niin paljon suosiota?

VAIHE 2:
7591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minä olen huomannut että jos joku oikeasti uskomassa oleva kirjoittaa tänne positiivisen, totuudenmukaisen kirjoituksen, se vaietaan kuoliaaksi. Esim alla oleva palataan tosiasioihin.

Äänestä
  • Mikä on mielestäsi oikea usko?

    Äänestä

  • No kehoituksestasi luin sitten tuon kirjoituksen "palataan tosiasioihin". Tää toteamus alkoi jotenkin hämätä:
    "Kuitenkin olemme ihmisiä, joten syntiä teemme jokainen. Syntejämme vain katsotaan tarkemmin kun oletusarvoisesti uskovaisen pitäisi muiden mielestä olla "hyvä". Näin ollen tämäkin palsta on täynnä kirjoituksia, joissa kerrotaan tuohtuneena "naapurien kauheista lapsista" jne.
    Tämä pilkka toki sattuu, mutta se on toisaalta raamatussa ennustettua. "
    nimimerkki "kolmen lapsen äiti" kertoi loukkaantuneensa naapurin lasten käytöksestä ei "naapurin kauheista lapsista". Tässähän on kauhea ero. Hänhän ei sanonut että lapset ovat kauheita vaan päinvastoin toivotti tervetulleeksi kaikintavoin uskovat kotiinsa. Hän oli nimenomaan loukkaantunut lasten KÄYTÖKSESTÄ.
    Mutta sitten seuraa jotakin äärettömän kummallista: Onkin käynyt niin että nimimerkki "palataan totuuteen" onkin tässä se joka on loukkaantunut. Siis häh?
    Loukkaantunut siitä, että joku loukkaantui vl-lasten käytöksestä? Ei haukkunut kolmen lapsen äiti lestadiolaisia, vaan moitti heidän edelleen korostamaani KÄYTÖSTÄ.Lestadiolaiset kai jotenkin kuvittelee että heitä jotenkin halveksutaan.Tämä on jotenkin vähän romanttinen käsitys.Että meitä nyt jotenkin uskon takisa halveksutaan. Ei halveksuta. On tietenkin joitakin jotka halveksuvat. Mutta on kai oikeus odottaa heiltäkin kunnioittavaa käytöstä muita kohtaan. Siitä ei totuudessa pysyvänkään tulisi loukkaantua.
    Mielestäni on myös luonnollista että uskovaiseksi tunnustautuvalta odotetaan jotenkin enemmän.On olemassa sellainen käsite kuin kristityn vastuu.

    Äänestä

  • on kultaa kirjoitti:

    No kehoituksestasi luin sitten tuon kirjoituksen "palataan tosiasioihin". Tää toteamus alkoi jotenkin hämätä:

    ..sinä oikein mahdat tarkoittaa? Etkö mitenkään saanut vaikeammin sitä sanottua?

    ja syntisiä yhtä kaikki. Kristityn vastuu on teeskentelyä. Usko, joko on ja näkyy tai sitten ei. Heikoimmankin uskovaisen..jne.

    TOinen asia.Vai EI halveksita?? Olisin mielelläni vaihtanut yläasteella kanssasi paikkoja. Onneksi olin kuulu temperamentista ja kukaan ei uskaltanut inahtaakaan, kun olin läsnä. Muut sai kuulla sitäkin enemmän.

    Olen tavannut lestadiolaisia, joita olen hävennyt ja monia, joita voin arvostaa, kuten perheeni.

    Äänestä

eli jos vl tuo julki juuri nämä mainitsemasi epäkohdat asia vähätellään - no kaikillahan sitä ja aika aikansa kutakin. Ajatuksena erikoinen.

Ja se mikä musta on se kaikkein vaikeimmin ymmärrettävä aisia näin liikeen sisältä katsoen on se että kuinka naiset vähättelevät esimerkiksi raskauksista johtuvia vaivoja. Tääläkin tätä synnyttämistä koitetaan pulustaa siinäkin tilanteessa kun äidin terveys ei enää tahdo kestää? Ja myös sitä vähätellään kun äiti joutuu lapsimäärän kasvaessa luopumaan kaikista omista jutuista (kun elämässä ei ole enää mahdollista tehdä muuta kun olla vaan äiti). Eikä tää ole vaan mun mielipide. Äidin töissä käynti ei ole aina edes taloudellisesti saati sitten aikataulullisessa mielessä mahdollista.

Seksualisuudesta luodaan kyllä kanssa aika erikoinen kuva jota on vaikea tunnistaa aidoksi sekualisuudeksi. Itse en usko aitoon naisen seksualisuuteen tilanteessa jossa lapset tulee vuoden puolen toista välillä. Vaikka nainen tekisi mitä niin fysiikka ei ehdi palautua. kuka oikeesti jaksaa kun on monta pientä ja takana vuosi kausien putki rikkinäisiä öitä. Enemmän tulee se tunne että seksi on vallan käyttöä puolin ja toisin.

Äänestä

äillä Minä taas oon huomannu, ettei näillä keskustelupalstoilla käy kuin harva "oikeasti" uskovainen. (mun mielipiteessä oikeasti uskovat). Näissä jutuissa "uskovat" äidit myöntävät käyttävänsä ehkäisyä, jota ei oikeasti uskova äiti tee. Oikeasti uskova saa Jumalalta voimia ja uskoa hoitaa lapsikatrasta. Sitäpaitsi "uskovainen äiti" nimimerkillä ehkäisystään puhuva henkilö saattaa olla oikeasti 50 vee juoppo jolla on tylsää :D. [oon ite sit vl]

Painotan: näillä keskustelupalstoilla ei käy kuin harva "oikeasti" uskovainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

on kultaa kirjoitti:

Pari viikkoa sitten satuin tälle palstalle, ja olen tehnyt muutamia huomioita siitä, miten täällä usein keskustelut etenevät.

VAIHE 1: Joku esittää jonkin epäkohdan tai asian joka vanhoillislestadiolaisesa liikkeessä häiritsee tai siitä vaietaan yhteisön sisällä. Tällaisia asioita viimeaikaisissa keskusteluissa on ollut esimerkiksi äitien väsyminen, ehkäisyyn liittyvät asiat, tai se että liikkeen ulkopuolella oleva henkilö, esim.nimimerkki "kolmen lapsen äiti" tuo esille vanhoillislastadiolaisten naapurinlasten loukkaavan käytöksen.

VAIHEESSA 2: tapahtuu niin, että ilmeisesti liikken sisäpuolella olevat (ilmeisesti siksi koska sitähän ei kukaan voi tietää kuka täällä mihinkin vastailee)antavat vastauksensa tähän epäkohtaan. Väsyneistä äideistä huolestuneille tai sellaisille jotka itse ovat väsyneitä äitejä vastaataan että on olemassa alkoholisti- ja huumeäitejä. Siis ei aihetta valittaa, ajattelette vain näitä äitejä niin ilmeisesti se parantaa vl-äitienkin väsymyksen. Ehkäisyasiassa rukoillaan.Rukoillaan Jumalaa puuttumaan luomistyöhön. Vanhoillislestadiolaisten lasten huonoa käytöstä? No mutta on nämä kirosanat, joita te muut käytätte. Siis kolmen lapsen äidin loukkaantumisen parantaa se, että hän ajattelee kirosanoja joita hän ja hänen lapsensa väistämättä käyttävät kun on nämä korvakorutkin heillä.

VAIHE 3:Tämä voi olla myös vaihe 2. Jotkut kirjoittajat myöntävät ongelman,kirjoittavat omista kokemuksistaan ehdottavat asiaan parannusta ja eivät siten ajattele niin että ongelmista tai ristiriitaisuuksista tulisi vaieta. Jotkut kirjoittajat ajattelevat hyvin suvaitsevaisesti ja fiksusti olivatpa sitten vanhoillislestadiolaisesta liikkestä tai eivät. Jo tämän palstan suosio kertoo siitä että ihmisillä on tarve puhua vanhoillislestadiolaisen liikken toiminnasta ja ehkä ei niin paljon vaieta ihmisten elämässä vastaan tulevista kysymyksistä. Tulee vähän sellainen olo, että onko liikkeessä vallalla sellainen vaikenemiskulttuuri, kun tällä palstalla on niin paljon suosiota?

VAIHE 2:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu