Kertokaahan miten ootte ratkaisseet tilanteen, kun olette ihastunut/rakastunut paljon itseänne nuorempaan/ vanhempaan mieheen/naiseen? miten paljon iso ikäero vaikuttaa suhteeseen ? ...kokemuksen rintaääniä kaipaisin...
Ikäeroista
-CeeCee-
152576
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Seurustelin kerran 12 vuotta vanhemman kanssa, mutta se kaatui siihen, etten ollut vielä valmis (henkisesti) hankkimaan lapsia. 3 vuotta nuorempaan olen myös ihastunut kerran ja 5 vuotta nuoremman kanssa tuli mentyä melkein liian pitkälle, kunnes rupesin laskemaan vuosia... olin silloin itsekkin nuori.
unohdin kertoa, että olen nainen.
Olen painiskellut yli neljä kuukautta tunteitani vastaan.. Olen siis korviani myöten ihastunut itseäni lähes 20 vuotta vanhempaan mieheen, jonka tapasin harrastukseni kautta. Näemme viikoittain ja tunnen, että hänkin on kiinnostunut minusta. Veret seisahtuvat, kun näen hänet!! Olen itse vähän alta 30v,mutta näytän parikymppiseltä, joten mietin koko ajan, kuinka omituisilta näyttäisimme yhdessä, koska hänhän voisi olla isäni..Silti ei mene päivästä hetkeäkään, ettenkö miettisi, millaisia yhteiset hetkemme voisivat olla. Jatkanko vain fantasiointia!?
Olen nyt tosi rohkea, ja kaikki tutut tunnistavat mut nyt heti, mutta onko sillä väliä, jos siitä on jollekulle apua?!
Mun vanhemmilla oli 30 vuotta ikäeroa.
Ja mä kun naputan täällä muutamista vuosista! :)
Ja huom! He olivat onnellisia.
Heips vaan..täällä myöskin nainen joka korviaan myöten ihastunut n. 20v. vanhempaan mieheen..Tuo lauseesi hän seisauttaa vereni, käy myös tähän minun tilanteeseeni!!!
Minäkin haaveilen päivittäin ja mietin niitä yhteisiä hetkiä, miten ihanaa voisi olla yhdessä..
Olisiko sinulla muuten sähköpostiosoitetta, haluaisitko vaihtaa ajatuksia tai kirjoitella ihan muuten vain vaikka nimettömänä?
Täälläkin painiskellaan tunteiden kanssa ja olisi niitä kiva jollekin purkaa..
hemmetin hidas ja ujo...ja niin onnettomasti rakastunut. Meillä on ikäeroa tasan 1937 päivää. se on viisi vuotta ja risat.
Hän on aivan ihana ja saanut minut kertakaikkisen sekaisin...vanhan akan! No, olen alle 40:nen, mutten uskalla tehdä aloitetta, koska pelkään,että hän pitää minua tätinä.
Hän on jka hetki ajatuksissani ja pahinta on, että kuitenkin tuntuu,että hänkin olisi kiinnostunut...ainakin katsoo usein niin ihanan pitkään ja hymyilee minut pyörryksiin.
Olisi kiva tietää, miten tämä tilanne nyt ratkaistaisiin....
mutta se riippuu tosi paljon elämäntilanteestanne ja -asenteestanne. Mielestäni 8 vuoden ikäero on maksimi, jotta suhde voisi olla onnellinen. Tiedän kyllä, että on pariskuntia, jotka ovat ja pysyvät yhdessä, vaikka ikäeroa olisi 30 vuotta, mutta onnellisuudesta en puhuisi kyllä mitään. Esim. jos minä 50-vuotias täti alan seukkailemaan tositarkoituksella itseäni 15 vuotta nuoremman lapsettoman miehen kanssa, niin hän todennäköisesti haluaa jossakin vaiheessa lapsia, miehellehän se on mahdollista vielä 60-vuotiaanakin..Hän jättää minut nuoremman naisen takia, sanotaanko vaikka vasta kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen ja minä olen silloin jo 60 ja hän vasta 45..Mitkä ovat minun mahdollisuuteni löytää uusi kumppani? Ja vaikka hän ei jättäisikään minua, niin miltä me näyttäisimme yhdessä kymmenen vuoden kuluttua? Minä ryppyinen akka ja hän mies parhaassa iässä.. Seksi ei ehkä enää luistaisi ja lonkkiakin kolottaisi, en haluaisi bailaamaan enkä haluaisi päästää miestäkään, hänhän voi löytää nuoremman.. Huh huh, minulla on aivan liian huono itsetunto tuollaiseen suhteeseen ja kysyisi se kyllä pokkaa mieheltäkin. Kaverit naljailevat tyyliin "vanhat on kulutettava ensin loppuun" ym. En myöskään halua alkaa seurustelemaan itseäni 15 vuotta vanhemman kanssa, koska useimmat 65-vuotiaat miehet näyttävät jo todella papoilta (ja ovatkin sellaisia). On totta, että ikä on vain numeroita, mutta silti vain tiettyyn ikään asti. Jos toinen on 35 ja toinen 45 tapaamishetkellä, niin ikäero ei silloin vielä tunnu suurelta, mutta valitettavasti sen huomaa viimeistään silloin, kun vanhempi jää eläkkeelle ja toisella on vielä kymmenen vuotta työikää jäljellä. Tai toinen sairastuu vakavasti, vanhemmilla on valitettavasti suurempi riski siihenkin. Haluatko alkaa hoitamaan sydänvikaista, syöpäsairasta tai pyörätuoliin sidottua vanhempaa rakastasi? Tähän kaikkeen saa väittää vastaan, toki tiedän että on ammatteja, joissa jäädään eläkkeelle nuorempana eli puolisot voivat silti olla yhtä aikaa eläkkeellä, ja on onnistuneitakin aitoon rakkauteen perustuvia suhteita, mut nää nyt on vain mun mielipiteitä omien ja tuttavapiirin kokemusten perusteella. Niin ja ainahan sitä voi kuollakin iästä riippumatta tai se nuorempi voi sairastua (pystyykö/haluaako se vanhempi puoliso hoitaa) tai mitä tahansa, jokainen tekee kuitenkin omat ratkaisunsa ja jos on aidosti kiinnostunut, niin kannattaa kokeilla, eihän sitä muuten tiedä, mitä saa tai menettää.
pessimisti! Realistina sanoisin että, oli ikäero, ammatti, ulkonäkö tai uskonnollinen vakaumus mikä hyvänsä, se on rakkaus joka yhdistää. Ihmiselämä on liian lyhyt jossitteluun ja varmisteluun. Jos löytää ihmisen jonka kanssa viihtyy niin sitä on vain yritettävä jos aikoo olla onnellinen. Tuolla metodilla jossa kartoitetaan seuraavat kaksikymmentä vuotta eteenpäin mahdolliset erot ja pettämiset ja nuorempaan vaihdot, jää todennäköisesti yksin. Jos perusasiat mitä elämältään haluaa (lapsia, uraa, löytökoiria, matkustelua tai ihan mitä vaan)kohtaa edes jollain tasolla täytyy yrittää! Rohkeutta onnen etsintään!
mieltä,et liika spekulointi on tosi tyhmää.Ei kyllä varmaan saa minkäänlaista ihmissuhdetta aikaiseksi ,jos koko ajan miettii,et mitäs jos ja kun ja sitte malliin.Ja esim. ikäero on kuitenkin aika pieni este,vaikka se olisi suurikin.Ikäero kun ei välttämättä tunnu missään,kun pitää jostain ihmisestä.Ne tunteet kahden ihmisen välillä on se pointti,joka merkitsee jotain.
ei edes usko rakkauteen, kun puolet avioliitoista kuulemma päättyy eroon (luin tuolta jostain toisesta keskustelusta)eikä siihen lukuun ole laskettu muita parisuhteita..Ajattelinkin, että kirjoitukseni varmaan saa aika monet takajaloilleen, onhan kyseessä jonkin verran arkakin aihe. Myönnän olevani pessimistinen näissä asioissa, koska voisin heti luetella kymmeniä eroon päättyneitä tapauksia lähipiiristäni ja saman verran niitä, jotka tälläkin hetkellä miettivät, miten erota mahdollisimman sovussa ja toista kovin pahasti loukkaamatta huomattavasti vanhemmasta kumppanista. Kysymyshän oli kuitenkin vain ikäerosta, ei ammatista ym. Useimmat suhteet varmaan päättyvät muista kuin ikäerosyistä, mutta se on taas oma juttunsa. On kuitenkin oltava rehellinen eli jos jo ennen suhteen aloittamista miettii näitä "hän voisi olla isäni"-juttuja niinkuin esim. Carolina, niin kovin pitkää elinikää suhteelle ei uskalla ennustaa... Täytyy olla valmis kestämään monenlaisia ympäristön aiheuttamia paineita. Meidän kaikkien on myös hyvä muistaa, että "jokainen on oman onnensa seppä" emmekä voi olla varmoja, onko onnelliselta näyttävä ja onnestaan kertoileva ystävämme todella onnellinen.
ensimmäinen virhe jonka ihminen tekee uuteen ihmiseen ihastuessaan on ajatella mitä muut ajattelevat.Jos haluaa olla onnellinen on uskallettava ottaa se riski ettei kaikki ihmiset tule keskenään toimeen. Kulttuurin paineet vaikuttavat osaltaan parivalintaan. Kulttuuri onneksi kuitenkin muuttuu ajan myötä ja erilaiset valinnat tulevat hyväksytymmiksi. Homous yksi hyvä esimerkki. Realisti tietää että mahdollisuudet onnistua suhteeessa kuin suhteessa ovat samat... fiftyfifty.
Ei se rakastuminen katso ikää.. Valitettavasti!
Minä olen (jossen rakastunut), niin ainakin todella ihastunut pikkasen yli 40v. mieheen. Tapailtu jo hyvän aikaa, enkä todellakaan "jättäisi" häntä ikäeromme takia. "Ihminen on juuri sen ikäinen, mitä mieleltään haluaa olla". Enkä ole ihastunut hänen ulkonäköönsä (vaikkakin söpö komistus onkin), että jos joskus sitten ryppyinen, niin olkoon vaan.. :) Luonne ym. muut piirteet ratkaisee.
En ajattele mitä se suhde on parinkymmenen vuoden päästä. Ihan mitä vaan voi sitä ennen sattua ja tapahtua.
Olen onnellinen, ikäerosta huolimatta.
Eletään päivä kerrallaan ja ollaan onnellisia.. :)
Voi olla että olen tilastollinen poikkeus mutta annan mennä täysillä.. ;) Mieheni on minua 11v. nuorempi ja hyvin menee. Ei tosiaan voisi mennä paremmin. Minulla on tunne että olemme tarkoitettu yhteen. Kaikki ns. natsaa, eikä kertaakaan suhteemme historian aikana ole tullu ikäero mieleen mitenkään. Ikä on numero. Olen niin vakuuttunut siitä. Jos kumpainenkin tietää toisen vain olevan se oikea, se riittää. Seurustelin aikanaan ikäiseni kanssa ja päin persettä meni. En usko ollenkaan iän asettamiin kriteereihin, tosin olen joskus ajatellut että rakkaani on jotenkin ikäistään kypsempi.. Rakastan niin häntä. Hän on sen ansainnut teoillaan ja sanoillaan. Ilman että olisi mitään edes tehnyt tai sanonut. :D
..on juuri näin, kun kerroit, iällä ei ole mitään tekemistä Rakkauden kanssa!
Iällä ei ole merkitystä ihmisen tunteissa.Olen kokenut saman ja tiedän et niin se on.