Syksyllä 2002 menin lukioon, joka alkoi kohtalaisen hyvin. Numerot eivät tietenkään olleet kovinkaan hyviä, mutta olo oli mukava. Syksyllä 2003 aloitin lukion toisen luokan, mutta olo ei ollutkaan enää optimistinen tulevaisuuden suhteen, olin valmis lopettamaan lukion ja se näkyi arvosanoissa. Opiskelua helpottaakseni muutin 3-vuotissuunnitelman 4-vuotiseksi. Samaan aikaan minulla oli ongelmia kotona. Muutin pois kotoa elokuussa 2004.
Masennukseni "diagnosoitiin" alkuvuodesta 2004. Olo oli aivan hirveä, itkin joka päivä ja illalla itseni uneen. Kun pääsin Porin vastaanottoryhmään, asiat oli vähän aikaan hyvin. Kävin siellä poikkeuksellisen pitkään, melkein vuoden, kunnes siirryin Porin Nuoriso Psykiatriselle poliklinikalle helmikuussa 2005. Aloin käydä juttelemassa kerran viikossa. Minulla aloitettiin Seronil lääkitys, joka ei kuitenkaan tepsinyt joten aloin ottamaan 75mg Efexoria. Söin sitä kuitenkin vain kaksi kuukautta, koska tunsin oloni "hulluksi", joka popsii pillereitä. Lisäksi kaikki sukulaiseni alkoivat selittää ettei minun kannata syödä pillereitä näin nuorena. Lokakuussa 2005 harkitsin lääkinnän uudelleen aloittamista, mutta en kuitenkaan koskaan hakenut lääkkeitä apteekista, koska nyt annos oli 150mg ja tuplasti kalliimpi. Sen jälkeen oloni on vain pahentunut.
Kolmannen vuoden 3. jaksossa alkoi poissaolot tunneilta, poissaolot eivät koskaan olleet minulle ongelma aikaisemmin. Loppujen lopuksi 5. jakso keskeytettiin poissa olojen vuoksi. Kyseessä ei ollut niinkään lintsaus, vaan tuntui todella pahalta mennä kouluun, koska kavereita ei ollut ja tunsin itseni tyhmäksi koska en kyennyt valmistumaan lukiosta kolmessa vuodessa mutta kaikki kaverini pystyivät. Valvoin öitä ja itkin, nukuin päivät. Kesällä aloin viillellä itseäni vasempaan käteen. Se helpotti vähäksi aikaa, mutta kohta sekään ei enää riittänyt. Tajusin sentään lopettaa siihen.
Menin takaisin kouluun kesäloman jälkeen, mutta saman tien alkoi poissaolot, joten siirryin aikuislukioon. Suurin syy oli nukkumisrytmin sekaisuus. Näin sain nukkua hieman pidempään ja mennä vasta illalla kouluun. Tilanne ei helpottunut.
Lokakuussa 2005 harkitsin lääkinnän uudelleen aloittamista, mutta en kuitenkaan koskaan hakenut lääkkeitä apteekista, koska nyt annos oli 150mg ja tuplasti kalliimpi. Sen jälkeen oloni on vain pahentunut.
Nyt tilanne on tämä. Valvon edelleen öitä, joten lääkäri antoi nukahtamispillereitä unirytmin tasaamiseksi. Oloni on kamalampi kuin koskaan aikaisemmin. Valmistuminen lukiosta on äidinkielen kokeen ja uskonnon kokeen päässä. Lisäksi pitäisi käydä ruotsin kurssi hyväksytysti. Oli 2 kurssia, josta minulla oli nelonen molemmista. Toisesta on pakko saada hyväksytty kurssi tai en valmistu, joten valitsin 5 kurssin, koska se kuulemma on helpompi. Kurssille mennessäni opettaja sanoi että 4 ja 5 kurssin sisältö on vaihtanut paikkaa. Olen siis nyt kurssilla joka onkin vaikeampi kuin se minkä mielestäni olin valinnut. Äidinkielen kirjoitukset ovat viikon ja kahden viikon päästä. Uskonnon koe on hieman yli kahden viikon päästä.
Tuntuu etten selviä tästä kaikesta. Miksi koulu on niin helppoa joillekin ja toisille paljon vaikeampaa. Asioitani pahentaa itsetuntoni, sillä olen noin 20 kiloa ylipainoinen, joka on häirinnyt minua pienestä asti. Lisäksi olen alkanut ahmimaan ruokaa ja sen jälkeen oksentamaan. En suostu kertomaan tästä terapeutilleni. Se ei edes tiedä viilloista kädessäni. Joka kerta kun terapeuttini kysyy, että miten menee sanon että hyvin vaikka sisälläni joku huutaa apua. Sanon myös sukulaisilleni että kaikki on hyvin ja että rahaa on vaikkei olisikaan. Yritän esittää asiat niin että he olisivat mahdollisimman vähän huolissaan minusta. En tiedä mitä tehdä.
Eilen äitini soitti ja sai minut kiinni kun nukuin päivällä. Alkoi selittämään että haluanko todella luopua koko elämästäni, tuleeko minusta sossun luukulla keikkuva pummi. Mikään ei enää kiinnosta, mitä ihmettelen suuresti sillä on vaikka kuinka paljon asioita, joita haluaisin tehdä, mutta en jaksa. Olen henkisesti ja fyysisesti aivan lopussa.
HALUAN VAIN NUKKUA. Koulukin on vain korttelin päässä, mutta matka tuntuu Marathonilta kun mietin että kouluun täytyisi mennä. NuPokin on vain muutaman korttelin päässä ja kauppa on ihan vieressä. Kaikki tuntuu kuin ne olisivat maailman toisella puolella. En jaksa ajatella edes ottavani muutamaa askelta oven ulkopuolelta. Kaikki tuntuu ylivoimaiselta. Viime aikoina olen ajatellut olisiko parempi perheelleni, jos kuolisin. Olisin pienempi taakka.
Anteeksi että tekstistäni tuli näin pitkä, mutta kiitos jos jaksoit lukea.
Masennukseni "diagnosoitiin" alkuvuodesta 2004. Olo oli aivan hirveä, itkin joka päivä ja illalla itseni uneen. Kun pääsin Porin vastaanottoryhmään, asiat oli vähän aikaan hyvin. Kävin siellä poikkeuksellisen pitkään, melkein vuoden, kunnes siirryin Porin Nuoriso Psykiatriselle poliklinikalle helmikuussa 2005. Aloin käydä juttelemassa kerran viikossa. Minulla aloitettiin Seronil lääkitys, joka ei kuitenkaan tepsinyt joten aloin ottamaan 75mg Efexoria. Söin sitä kuitenkin vain kaksi kuukautta, koska tunsin oloni "hulluksi", joka popsii pillereitä. Lisäksi kaikki sukulaiseni alkoivat selittää ettei minun kannata syödä pillereitä näin nuorena. Lokakuussa 2005 harkitsin lääkinnän uudelleen aloittamista, mutta en kuitenkaan koskaan hakenut lääkkeitä apteekista, koska nyt annos oli 150mg ja tuplasti kalliimpi. Sen jälkeen oloni on vain pahentunut.
Kolmannen vuoden 3. jaksossa alkoi poissaolot tunneilta, poissaolot eivät koskaan olleet minulle ongelma aikaisemmin. Loppujen lopuksi 5. jakso keskeytettiin poissa olojen vuoksi. Kyseessä ei ollut niinkään lintsaus, vaan tuntui todella pahalta mennä kouluun, koska kavereita ei ollut ja tunsin itseni tyhmäksi koska en kyennyt valmistumaan lukiosta kolmessa vuodessa mutta kaikki kaverini pystyivät. Valvoin öitä ja itkin, nukuin päivät. Kesällä aloin viillellä itseäni vasempaan käteen. Se helpotti vähäksi aikaa, mutta kohta sekään ei enää riittänyt. Tajusin sentään lopettaa siihen.
Menin takaisin kouluun kesäloman jälkeen, mutta saman tien alkoi poissaolot, joten siirryin aikuislukioon. Suurin syy oli nukkumisrytmin sekaisuus. Näin sain nukkua hieman pidempään ja mennä vasta illalla kouluun. Tilanne ei helpottunut.
Lokakuussa 2005 harkitsin lääkinnän uudelleen aloittamista, mutta en kuitenkaan koskaan hakenut lääkkeitä apteekista, koska nyt annos oli 150mg ja tuplasti kalliimpi. Sen jälkeen oloni on vain pahentunut.
Nyt tilanne on tämä. Valvon edelleen öitä, joten lääkäri antoi nukahtamispillereitä unirytmin tasaamiseksi. Oloni on kamalampi kuin koskaan aikaisemmin. Valmistuminen lukiosta on äidinkielen kokeen ja uskonnon kokeen päässä. Lisäksi pitäisi käydä ruotsin kurssi hyväksytysti. Oli 2 kurssia, josta minulla oli nelonen molemmista. Toisesta on pakko saada hyväksytty kurssi tai en valmistu, joten valitsin 5 kurssin, koska se kuulemma on helpompi. Kurssille mennessäni opettaja sanoi että 4 ja 5 kurssin sisältö on vaihtanut paikkaa. Olen siis nyt kurssilla joka onkin vaikeampi kuin se minkä mielestäni olin valinnut. Äidinkielen kirjoitukset ovat viikon ja kahden viikon päästä. Uskonnon koe on hieman yli kahden viikon päästä.
Tuntuu etten selviä tästä kaikesta. Miksi koulu on niin helppoa joillekin ja toisille paljon vaikeampaa. Asioitani pahentaa itsetuntoni, sillä olen noin 20 kiloa ylipainoinen, joka on häirinnyt minua pienestä asti. Lisäksi olen alkanut ahmimaan ruokaa ja sen jälkeen oksentamaan. En suostu kertomaan tästä terapeutilleni. Se ei edes tiedä viilloista kädessäni. Joka kerta kun terapeuttini kysyy, että miten menee sanon että hyvin vaikka sisälläni joku huutaa apua. Sanon myös sukulaisilleni että kaikki on hyvin ja että rahaa on vaikkei olisikaan. Yritän esittää asiat niin että he olisivat mahdollisimman vähän huolissaan minusta. En tiedä mitä tehdä.
Eilen äitini soitti ja sai minut kiinni kun nukuin päivällä. Alkoi selittämään että haluanko todella luopua koko elämästäni, tuleeko minusta sossun luukulla keikkuva pummi. Mikään ei enää kiinnosta, mitä ihmettelen suuresti sillä on vaikka kuinka paljon asioita, joita haluaisin tehdä, mutta en jaksa. Olen henkisesti ja fyysisesti aivan lopussa.
HALUAN VAIN NUKKUA. Koulukin on vain korttelin päässä, mutta matka tuntuu Marathonilta kun mietin että kouluun täytyisi mennä. NuPokin on vain muutaman korttelin päässä ja kauppa on ihan vieressä. Kaikki tuntuu kuin ne olisivat maailman toisella puolella. En jaksa ajatella edes ottavani muutamaa askelta oven ulkopuolelta. Kaikki tuntuu ylivoimaiselta. Viime aikoina olen ajatellut olisiko parempi perheelleni, jos kuolisin. Olisin pienempi taakka.
Anteeksi että tekstistäni tuli näin pitkä, mutta kiitos jos jaksoit lukea.
Vastaukset 11
Vanhimmat
1. Sinä voit saada Kelalta lääkkeisiisi ehkä erityiskorvaavuuden. Tarvitset psykiatrin lausunnon. Tällöin reseptilääkkeiden omavatuu on 3 €. Varaa aika psykiatrian erikoislääkärin vastaanotolle ellei terapeuttisi sitten ole sellainen.
2. Jos valvotuttaa niin lue kokeisiin. Numerot paranevat. Yöaikana lukeminen on sitä paitsi tehokasta - ei ole häiriötekijöitä. Näin saat kokeet läpi. Oikeastaan melkein kaikki yliopisto-opiskelijat harrastavat tenttiin lukemista yöaikaan ainakin joskus.
3. On ikäkysymys jos lukioikäisenä joku paino-ongelma madaltaa itsetuntoa. Ei se aikuisilla ihmisillä sitä tee. Ihan normaalia tuossa iässä. Keskity yhteen tavoitteeseen kerralla. Nyt se on sinulla se koulu. Niin minäkin tein ennen lukion loppua. Minä tein muuten niin, että toisinaan menin kirjaston lukusaliin lukemaan - vaihtelua ja tapasi tuttavia.
4. Onpas sinulla poikkeuksellisen hyvää luokka. Minun kouluaikanani noin 20% jäi luokalleen. Ihan normaalia on se, ettei lukio mene kolmeen vuoteen.
Itselläni on erityis korvattavat lääkkeet 3€ 3kk satsi per lääke. Itsekin kun herään niin rupeaa masentaa kun ylipäätänsä herään. Tunnen olevani kotona kun olisin putkassa. Ei ystäviä ei mitään. Itsemurha aikeita.
Olisiko aivan mahdoton ajatus antaa opiskelujen hetken olla jäissä. Hoitaisit ensin itsesi kuntoon. Vaikutat tekstin perusteella väsyneeltä, masentuneelta ja panikoit liikaa koulujuttuja. Opiskelu on muutenkin rankkaa vaikka olisi täysin "terve". Tietysti on tärkeää valmistua, mutta mielenterveys on siitä aika kova hinta.
Kiitos näistä neuvoista, olen todellakin miettinyt opiskelujen lopettamista vähäksi aikaa, mutta miten mahtaa käydä kun kirjoitus maksut ja kaikki on jo maksettu. Omasta puolestani voin valmistua vasta joulukuussa, mutta miten pystyn kertomaan asian perheelleni. Joka kyllä ymmärtää tilanteeni ja äitini on kyllä sanonut samaa, että jospa kannattaisi pitää taukoa.
Kiitos kaikille näistä vastauksistanne, arvostan näitä todella paljon...
Eiköhän kirjoitusmaksut saa takaisin jos on lääkärintodistus. Se on vain maallista, tärkeintä on nyt sinun kuntoutuminen.
Olet todella yksin ja yksinäinen. Sinulla ei ole ketään, jolle uskaltaisit uskoutua ja olla sitä mitä olet. Se on raskasta! Ja siksikin jo voimasi vähenevät. Onhan se raskasta kantaa tuollaista taakkaa yksin.
Masentuneen sitä sulkeutuu omaan maailmaan eikä kykene näkemään muuta. Haluaisi sieltä ulos ja vaikka toinen on siinä vierellä, ei itse pysty siitä tilasta poistumaan.
En tiedä taustastasi enempää, mutta tuntuisi siltä ettet ole saanut hyväksyntää ympäristöstäsi. Et koe voivasi olla juuri sitä mitä olet?
Ehkä sinua kohtaan on odotuksia, joita et pysty täyttämään, ehkä sen takia ettei se ole sinun juttusi.
Kuinka hyvin tunnet itsesi?
Monesti odotukset joita tulee vanhemmilta tai muualta ympäristöstä ahdistavat, jos ne ovat ristiriidassa oman persoonasi kanssa.
Mistä haaveilet? Haluatko todella käydä lukiota vai olisiko sinulla taipumuksia ja taitoa johonkin muuhun kouluun? Tiedätkö mistä asioista pidät? Miéti näitä kysymyksiä ilman sitä mitä "muut ajattelevat"!
Mieti mitä todella itse haluat ja tarvitset! Joskus voi olla vaikeaa tietää tätä! Ehkä auttaa se, että kokeilet eriasioita (silloin kun olet vähän pirteämpi), voit löytää itsestäsi aivan uusia piirteitä. Kokeilun voi aloittaa vaikka ostamalla jokin hedelmä mitä et ole syönyt aiemmin. maista pidätkö siitä? muodosta oma mielipiteesi siitä!
ja tee asioita jotka ovat pieniä ja helpohkoja ja ole tyytyväinen kun olet saanut ne tehtyä.
Esim. pesit pyykkiä, hieno homma! Msentuneelta ihmiseltä pyykin pesu on jo saavutus! Älä odota itseltäsi liikoja!
sinun mielipiteesi itsestäsi on tärkein! Näyttää siltä, että pidät itseäsi tyhmänä ja läskinä. Ehkä et nyt pystykään löytämään itsestäsi mitään positiivista? Vai pystytkö? Tee lista siitä millainen olet mielestäsi! ja lista millainen haluat olla!
Kaikilla on paljon erilaisia piirteitä. En usko että sinusta löytyy vain "negatiivisia" puolia! Nyt vain pitäisi löytää jokin keino miten saada sinusta esille muitakin puolia.
Tämä kuullostaa tyhmältä, mutta voit kokeilla tätä. Ennen nukkumaanmenoa ja aamulla herätessä toista itsellesi. Olen tärkeä ja arvokas ihminen. tai mitä haluat vain, kunhan se on positiivista! Tämä voi todella tuntua älyttömältä, mutta ehkä alät usko siihen vähitellen, kun saat ujutettua alitajuntaasi uusia näkökulmia itsestäsi!
Se että sinulla on vaikeaa lukiossa.. voin kertoa todella, että jos ajattelet olevasi tyhmä niin se vaikuttaa suorituksiisi! Sinusta tulee tyhmä siis! Ja jos ympärsitöstäsikin tulee samantapaista palautetta niin.. vanhempani esim. pitävät minua vieläkin ahkerana, mutta ei kovin fiksuna. tai ehkä nykyään eivät enää pidä ahkeranakaan.. Se on sellainen leima, joka jättää jälkensä. Nykyään ihmiset, jotka minut tuntevat tietävät etten ole välttämättä ahkera enkä todellakaan tyhmä! Älykkyyttä on monenlaista! Tuntuu, että vain ne joilla sattuu olemaan lukupää luokitellaan älykkäiksi!
Itse kokosin oman identiteettini ja löysin itseni vuosien etsimisen jälkeen. Kun pääsin pois kasvuympäristöstäni perheestäni. (dominoiva isä, alistuva äiti, veli joka nälvi jokapäivä; haukkui läskiksi 10 vuotta). Hinta oli toki kova (sekä henkisesti että fyysisesti yksin). mutta kovempi olisi ollut jäädä kotiin.
Kävin itse lukion vain siksi etten tiennyt muuta. En ollut koululahjakas. Ei ole lukupäätä. kuitenkin vuosien kuluttua löysin itsestäni älykkään ihmisen. Olin pitänyt itseäni tyhmänä juuri siksi että oppiminen ei ollut minulle niin helppoa. Opin paremmin käytännössä ja teen havaintoja ja luenkin. Mutta vieläkin kammottaa kaikki kokeet sun muut.. mietin tässä nimittäin opiskelua ja se vähän kauhistuttaa mutta enpä taida siitä välittää.. koska olen vihdoin löytänyt sen alan johon minulla on taipumukset!
Mitähän haluaisit kuulla? Ehkä kun olet lukenut kokemuksistani (kuten myös muidenkin) niin tiedät ettet ole yksin. On muitakin samantapaisia ihmisiä joilla on samantapaisia ongelmia ollut/on.
Ehkä et usko tähän mutta kirjoitan kuitenkin. Olet arvokas ihminen. sinun arvosi ei perustu suorituksiisi tai ulkonäköösi tms. Arvosi perustuu siihen kuka olet! Ehket vaan vielä tiedä kuka olet? Sinä olet ainutlaatuinen ihminen! Toista samanlaista ei ole olemassakaan! Tätä on vaikea sisäistää kun yhteiskunnassa vaaditaan tehokkuutta ja menestystä ym. Kun etsii omaa arvoaan ulkopuolisista asioista niin kokee olevansa aina riittämätön. Aina on joku jolla on enemmän kaikkea!
Vertaat itseäsi muihin. Miksi? Sinä olet sinä ainutlaatuinen kuten totesin.. miten voit itseäsi edes verrata muihin? Miten voisit verrata sitä kumpi on parempi sininen vai punainen? Sinulla on oma paikkasi tässä maailmassa. Et vain ole vielä sitä löytänyt. Olemassa olollasikin jo vaikutat moneen ihmiseen.
Kerron salaisuuden ;). Kun tutustut itseesi niin tiedät millaisia me muutkin olemme! Olemme pohjimmiltamma hyvinkin samankaltaisia olentoja kaikki! Kaikilla meillä on samat perustarpeet, ne vain ilmenevät yksilöllisesti kullakin (ja siksi olemme päältä päin niin erilaisia kaikki). Tällä haluan huomauttaa sen, että olet siis yhtä arvokas kuin kuka tahansa muukin tässä maailmassa! Pärjäsit lukiossa tai et, olit ylipainoinen tai et tms.
Kun alat tuntea itseäsi ja vähitellen myös hyväksyä sen mitä olet elämäsi helpottuu. Tosin itsensä tunteminen ja hyväksyminen on työlästä, mutta hyvin palkitsevaa. kun tiedät missä seisot niin on helpompi pysyä pystyssä! kun hyväksyt itsesi niin hyväksyt erilaisuutta ympärilläsi.
Otit esiin kuoleman ja siitä pitänee puhua myös. Se voi tuntua helpottavalta ajatella kuolemaa. en usko, että haluat kuitenkaan kuolla vaan, että haluat tämän kaiken ahdistuksen ja pahanolon poistuvan!
Eikö sitten voisi elääkin kun ei ole paha olla?! Se nyt on vain niin, että tunteet (kaikki) kertovat meille jotain itsestämme. Yritä kuunnella itseäsi. Ja vaikket haluaisi, että on paha olla niin yritä hyväksyä se, että nyt sinulla on paha olla ja nyt olet masentunut. entä sitten? olet sitten masentunut. Kehosi kertoo sinulle jotain! Vain sinä itse tiedät mitä! Vastaus löytyy sisältäsi! Ei ehk äheti mutta löytyy se sieltä! ja tässä palaan taas samaan ajatukseen, että et tee sitä mitä todella haluat tehdä elämässäsi. ja siksi ehkä leikittelet ajatuksella kuolla. Et ehkä tunne eläväsi edes, kun et saa tehdä sitä mitä haluat? sama se on sitten kuolla.
Vastauksestakin tuli pitkä.. toivottavasti saat tolkkua siitä. Tässä on vain minun mielipiteeni. Päätä sinä onko siinä mitään sellaista, jota haluat käyttää!
Tuntuu kuin olisit lukenut ajatukseni. Olet varmaankin oikeassa kun puhuit itseni löytämisestä. Ehkä minun todella pitää tehdä sitä mitä itse haluan eikä aina miellyttää muita.
Mutta minusta tuntuu etten pysty keskittymään moneen asiaan kerralla. Tarkoitan, jos minun nyt täytyy keskittyä kouluun niin unohdan itseni ja oman hyvinvointini. Silloin kaikki tuntuu pakkolukemiselta ja kuten sanoit jos luulen olevani tyhmä niin minusta tulee tyhmä. En jaksaisi juuri nyt keskittyä lukemaan ollenkaan, oikeastaan ei ole kyse pelkästä keskittymisestä vaan oikeasti väsyttää koko ajatus lukemistesta.
Ja mitä siihen kuolema ajatukseen tulee, niin en todellaakaan halua kuolla. Päinvastoin, haluan tehdä kaikenlaista ennen kuolemaani, mutta nyt tuntuu ettei mihinkään ole mahdollisuutta. Tuntuu kuitenkin että perheelleni olisi helpompaa jos olisin kuollut. En itse siihen pystyisi, ihan vain sen takia koska en tiedä minne kuoleman jälkeen päätyisin. Helvettiin, taivaaseen vai siirtyykö sieluni toiseen elämään. En edes tiedä mihin uskon. Mutta se ei nyt liity tähän asiaan.
Kiitos kuitenkin neuvoistasi, arvostan niitä ja toivottavasti niistä on minulle jotain hyötyä. Ainakin toivon niin.
Tuttua tekstiä. Lukion viimeisillä luokilla läheiselläni oli sama tilanne. Näkyvä masennus alkoi ehkä 16-vuotiaana. Ylioppilastodistus tuli, mutta osa numeroista rimaa hipoen. Ei haitannut. Tein kaikkeni asian hyväksi, koska viimeisenä vuotena oli todella vaikeita tilanteita, joten ihme, että läheiseni pääsi viettämään ylioppilasjuhlia. Hän kävi psykologilla ja käytti mielenterveyslääkkeitä. Jatkopaikka suunnitelmia ei ollut. Sain kuitenkin hänet hakemaan mieleiseen toisen asteen koulutukseen, joka oli kodin lähellä. Se vuosi meni paremmin. Nyt hän jatkaa muualla koulutukstaan. On myöskin jatkosuunnitelmia. Kädet kyynerpäitä myöten ristissä ajattelen häntä satojen kilometrien päässä miten menee. Ymmärtääkseni paremmin kuin täällä kotiseudulta. Netin kautta hän on ystävänsä saanut. Sinulla on syvä masennus, joka on tuttua myöskin minulle itselleni. Tämä on talvi on ollut ehkä elämäni raskaimpia. Lopuksi jo jokainen pienikin kotityö vaati ponnistuksia. Ulos meno on ollut toivotonta. Loppujen lopuksi vihdoin aloin käyttämään mielialalääkkeitä ja tein matkan jona aikana monet kotona kaatuvat asiat eivät tuntuneet enää niin läheisiltä ja raskailta. Välit ystäviin olen jättänyt. Ainoa henkireikäni on ollut kirjoittaminen, joka on jotenkin pitänyt minut järissäni. Keskittymiskyky joka asiaan on ollut nolla. Rukoilen sinulle voimia.
Muista edelleen kun kirjoitan, tämä on minun mielipiteeni omien kokemusteni perusteella. Ota tästä se mikä sinusta tuntuu sopivalta juuri sinulle!
"Tuntuu kuin olisit lukenut ajatukseni. Olet varmaankin oikeassa kun puhuit itseni löytämisestä. Ehkä minun todella pitää tehdä sitä mitä itse haluan eikä aina miellyttää muita.
"
Se on mm. se älykkyyteni ;) lukea toisen tunnetiloja.
Kuitenkin..
Käytät sanaa "ehkä" pitää tehdä mitä haluat eikä miellyttää muita.
A.Meille opetetaan, että meidän tulee ajatella muita. Se on ihan hyvä opetus sinänsä.
1.
Jos toisen ajattelu (miellyttäminen) tapahtuu omalla kustannuksella, ei se tee kuitenkaan hyvää kummallekaan osapuolelle! Molemmat (suhteenne toisiinne)kärsivät pitkällä aikavälillä.
Eli mieti tarkkaan haluatko tehdä tietylle ihmiselle jotain vai haluatko tehdä palveluksen vain siksi, että hän pitäisi sinusta ja hyväksyisi sinut!
Tätä miettimistä on rasittavaa tehdä jatkuvasti, joten voit aloittaa ihan vain, vaikka kun siltä tuntuu. kun huomaat taas alkavasi jotain miellyttämään, jos jaksat, mieti motiivejasi!
Ehkä vähitellen sitten useiden miettimisten jälkeen alat nähdä ja tajuta eron "haluta aidosti tehdä" ja "miellyttää omalla kustannuksella" välillä!
2.
Ole itsekäs! itsellesi tärkeissä asioissa tällä hetkellä! Etsiydy sellaisten ihmisten pariin, jos vain mahdollista, jotka antavat sinulle hyväksyntää, joiden seurassa voit yleensä olla oma itsesi. Tai jos tämä on liian vaikeaa tällä hetkellä..
Niin pysy ainakin poissa sellaisten ihmisten vaikutuspiiristä, joiden seurassa koet olevasi aina jotenkin huono! tämä on ehkä enemmän itsesuojeluvaistoa kuin itsekyyttä! Toivottavasti tämä ei rajaa sinulta pois kaikkia kontakteja ihmisiin..;)
Harjoittele tätä itsekkyyttä myös muuten joissain pienissä asioissa mitä tulee eteesi.
Esim. jos ajattelet tässä on tämä viimeinen salaattiannos. Haluaisin sen, mutta tiedän, että takana tuleva haluaa sen. Sinä otat sen ja syöt ilman syyllisyyttä (tai jos tunnet niin sitten tunnet vähitellen pääset siitä syyllisyydestä eroon)! Olit jonossa ensin tällä kertaa. Toisella kertaa se voit olla sinä joka jäät ilman!
Älä pelkää, että sinusta tulisi täysin itsekeskeinen! Ei sinusta tule! Nyt vain sinun tulee löytää itsestäsi tervettä itsekyyttä, ihan mielenterveydellisistä syistä! Itsekyys ei ole paha asia!
Ensin ihmisen tulee hoitaa itsensä, että hän jaksa hoitaa muita! Muidenkin takia jo kannattaa olla itsekäs!
"Mutta minusta tuntuu etten pysty keskittymään moneen asiaan kerralla. Tarkoitan, jos minun nyt täytyy keskittyä kouluun niin unohdan itseni ja oman hyvinvointini. "
Käytät sanaa "täytyy" keskittyä kouluun.. sanavalintasi jo kertoo sen mitä alla toteat jo pelkän ajatuksen väsyttävän sinua. Se on sinulle pakko ja se pakko ahdistaa.
Sinusta tuntuu ettet voi molempiin keskittyä, se on varmasti totta kun niin tunnet! sekä kirjoitukset että oma hyvinvoitisi ovat isoja asioita! Ehkä tässä itse olet vastannut siihen mitä sinun tulisi tehdä? Ehkä sinun tulisi kuunnella tunteitasi, itseäsi, ja päättää kumpaa haluat nyt tehdä!?
Kysyt itseltäsi:
1.Haluanko nyt keskittyä itseeni ja terveyteeni? Onko tilani niin "sekava", etten voi mitään muuta tehdä oikeastaan?
2.Vai haluanko jättää vähäksi aikaa itseeni liittyvät pohdiskelut taka-alalle ja keskittyä vain lukemiseen? Pystynkö tietoisesti keskeyttämään nämä ajatukset ja pahan olon ja päättää vain lukea ja tehdä niin?
Ja näihin kysymyksiin voit vain sinä vastata!
Joku on voinut sanoa, että olisi järkevää nyt kirjoitukset hoitaa kun kerta on aloittanut jo.. jne.
Tai jonkun mielipide on että kyllä itsensä tulisi hoitaa kuntoon ennemmin kuin käydä koulua...
Heti, jos alat miettiä mitä muut ajattelevat, keskeytä ja mieti mitä sinä haluat! Kyse ei ole muiden elämästä tai muiden hyvinvoinnista vaan sinun! Mikä sinulle sopii tee se!
Tiedän että sinun on vaikea keskittyä moneen asiaan, mutta jospa saat nyt tuon yhden ison asian ensin selvitettyä itsellesi niin loppu tulee sitten helpommin selväksi.
Miten saa kaikkein nopeiten rakennettua talon? Yksi tiili kerrallaan! Kun ajattelee aina laitan tämän yhden tiilen. Laitan tämän yhden tiilen. Jos keskittyy aina vaa siihen yhteen tulee tehtyä asia kunnolla, eikä työ tunnu nii raskaalta. Jos taas ajattelee voi ei miljoona tiiltä pitäisi tähän nakata! Siinähän jo väsyy ajatuksesta!
Niin että ja mitä tulee yllä oleviin ehdotuksiin harjoittelusta..ja jos olet saanut muualtakin paljon neuvoja.. valitse mitkä ensiksi olisivat helpoimmat toteuttaa. Tärkeintä on kuitenkin tehdä jotain. Ei ole niinkään väliä mistä aloitat, kunhan jostain niin siitä tulee hyvää. ja yksi tiili kerrallaan!
"Ja mitä siihen kuolema ajatukseen tulee, niin en todellaakaan halua kuolla. Päinvastoin, haluan tehdä kaikenlaista ennen kuolemaani, mutta nyt tuntuu ettei mihinkään ole mahdollisuutta. Tuntuu kuitenkin että perheelleni olisi helpompaa jos olisin kuollut."
Itse muuten ajattelin joskus "kunpa meteoriitti putoisi päähäni tuolla ulkona kävellessäni". ja nauroin itselleni kuivahkosti sen ajatuksen päälle! Miten todennäköistä onkaan, että tämä tapahtuisi!
Tunnet ehkä syyllisyyttä siitä, että olet niin "vaikea". Koet olevasi vain rasite perheellesi.
Et pysty mihinkään ulkoisiin saavutuksiin, joten et tunne olevasi minkään arvoinen. Mittaat arvoasi ulkoisilla asioilla!(Menestyksellä koulussa, ulkonäöllä...)Et pysty olemaan perheellesi ylpeydenaihe, vaikka haluaisitkin.
Sinulla on putkinäkö, et näe sivuillesi! Näet vain tämän yhden tietyn tavan miten voisit tuottaa ylpeyttä perheellesi, mutta et pysty kuitenkaan sitä toteuttamaan.
Ja tässä on kova ristiriita, joka aiheuttaa ahdistusta ja ehkä tämän parempi kuolla ajattelun-kenties?
Sinä tunnet näin. Perheesi taas katsoo asiaa erikantilta. Heillä on ehkä suuri huoli sinusta mutta eivät kestäisi edes ajatusta siitä, että kuolisit. Ehkä heille riittäisi, jos sinä olisit terve ja tasapainoinen? ehkä ei? En tiedä?
Tärkeämpää on kuitenkin se, mikä sinulle riittää? asetatko itsellesi epärealistiset ja luonteeseesi sopimattomat tavoitteet? Jos ei tiedä mitä haluaa, niin ei ole motivaatiota mihinkään!
"Kiitos kuitenkin neuvoistasi, arvostan niitä ja toivottavasti niistä on minulle jotain hyötyä. Ainakin toivon niin.
Huomasin tuossa äskettäin, että olo aina parempi kun olen käynyt tällä netissä lukemassa toisten juttuja ja varsinkin näitä tekstejä joita olette minulle kirjoittaneet.
En tiedä mistä johtuu, mutta kun valvon, vietän aikaa netissä. Kyse ei ole mistään riippuvuudesta koska en saa minkäänlaisia vieroitusoireita kun en päse koneelle. Huomaan kaipaavani nettiä ja tiettyjä sivuja vasta kun olen jo koneella.
On se hyvä että tälläiset sivut on luotu, koska täältä saa paljon tukea, kun sitä eniten tarvitsee. Itselläkin on se ongelma että en pysty kasvotusten puhumaan edes aioista jotka minua eniten painavat. Täällä se on jotenkin helpompaa ja kritiikkiäkin pystyy ottamaan helpommin vastaan.
Tosin on harmi että jotkut käyttävät sivuja hieman väärin.
Kiitos kuitenkin jutuistanne joita olette tänne kirjoittaneet. Tuntuu että olo on hieman helpottunut kirjoituksistanne vaikka ne eivät liityisikään minuun mitenkään. = )
On iso asia, että vanhempasi ymmärtää sinua. Sairauden hoito ja siitä selviäminen on ehdottomasti tärkein. Koulu tulee vasta senjälkeen, kun mieliala virkistyy ja keskittymiskyky palaa.
Läheiseni sai ns. vertaistukea netin kautta, josta hän on löytänyt ystävänsä. Hän on tietääkseni auttanut myös muita siellä saman sairauden kanssa kamppailevia. Kuten tiedät nettikavereidenkin kanssa on oltava ensin varullaan, kun sieltäkin löytyy monenlaisia tapauksia. Tarkoitan, että luottamuksen suhteen.
oltava varullaan.
Läheiseni on hiljainen ja arka, joten hänen oli vaikea enää löytää ystäviä koululta. Aikaisemmat ystävät olivat menneet kehityksessä aikaa sitten ohi. Heillä oli täysin muut harrastukset.
Löytyykö lähiseudulta esim. vertaistukiryhmää, mielenterveyskerhoa? Olen iloinen, että nettikeskustelut ovat auttaneet sinua. Huomasit, ettet ole yksin huolinesi.
Muista: Koulu ei ole tärkein tässä tilanteessa, vaan paranemisesi. Rukoilen sinulle paranemista ja voimia.