lapsille perintöä?

Aamu tv-ssä oli että nyt ihmiset alkaa miettiä omaa hyvinvointia enempi kun lapsiaan näin vanhempana.Mitä mieltä olette,pitääkö kituuttaa että jäis lapsille perintöä?Vai elää täysillä jos sattuu varoja olemaan ja nauttia joka päivästä vain itseään ajatellen.Minusta on kauheeta puhua perinnöstä yleenssäkkin!
171801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Aiheesta on tosiaan puhuttu jonkin verran vime aikoina. Kukin toimii tavallaan mutta nyt ollaan jo hyväksymässä sitä että ihminen voi nauttia ja "tuhlata", elää itselleen. Siis anna palaa vaan, nauti elämästäsi, matkustele, tee kaikkea sitä mistä olet aina haaveillut.

Äänestä

Olemme ratkaisseet asian siten, että olemme pyrkineet auttamaan lapsia ja lastenlapsia heidän opinnoissaan silloin, kun he ovat apua tarvinneet. Tavallaan tulee maksettua perintöä etukäteen. Jälkeemme jää sitten mitä jää. Eihän se ole omasta elämästä pois, jos jälkipolvi pärjäilee.

Äänestä
  • jotka ei osaa muuta iäkkäänä kun säästää ja säästää myös itse puhuvat että pitää ajatella lapsia.En itse ainakaan halua että vanhempani kituuttaa minun takia sillä minulla on omat rahat.Eihän vanhempanikaan ole saanu mitään perintöä mutta olisko siinä jostain syyllisyydentunteesta kysymys?Eli olenko hyvä isä tai äiti?Lapsillekkin voi tulla syyllinen olo jos näkee vanhempansa kituuttavan kun ei ole pakko.

    Äänestä

  • olen auttanut poikaani kiperissä tilanteissa. Joskus tuntuu että olen ollut sellainen curling-äiti, auttanut vaikka ei olisi ollut niin tarvekaan.
    Hän elää täysillä ja käyttää hankkeensa elämästä nauttimiseen. Niin teen minäkin niin kauan kuin terveyttä riittää ja se mitä jää jäljelle, jää sitten hänelle.

    Äänestä

  • mdk.mdk kirjoitti:

    olen auttanut poikaani kiperissä tilanteissa. Joskus tuntuu että olen ollut sellainen curling-äiti, auttanut vaikka ei olisi ollut niin tarvekaan.
    Hän elää täysillä ja käyttää hankkeensa elämästä nauttimiseen. Niin teen minäkin niin kauan kuin terveyttä riittää ja se mitä jää jäljelle, jää sitten hänelle.

    auttaa voi mutta kannattaa katsoa että lapset oppii rahankäytön,sillä se on aika tärkeä taito.Aina ei voi turvautua äitiin tai isään.Muuten kannatan ajatusta että alämässä pitää nauttia eikä odottaa että sitten joskus!

    Äänestä

  • teen samoin kirjoitti:

    Lapsia autan tässä elämässä sen mitä he haluavat tai tarvitsevat.Onneksi ovat isekin itseään auttaneet ja hankkineet kunnolliset leipäpuut.
    Jos jotain säästän niin säästän sitä varten,jos joskus joutuisin toisten hoidettavaksi,niin mulla olisi rahaa kustantaa itselle yksityinen hoivakoti.

    Äänestä

  • teen samoin kirjoitti:

    auttaa voi mutta kannattaa katsoa että lapset oppii rahankäytön,sillä se on aika tärkeä taito.Aina ei voi turvautua äitiin tai isään.Muuten kannatan ajatusta että alämässä pitää nauttia eikä odottaa että sitten joskus!

    Alkaa harmittaa kun kaikki vanhukset vaan omistaa noita mökkitontteja. Siis nelikymppinen(minä) saan elää vielä ainakin 20 vuotta, että saan oman mökin.
    Young man has nothing at all, The Who

    50-luvulla ja vielä 70-luvullakin kaikille nuorille oli tarjolla kaikkee, työtä, tontteja ja taloja!
    Nyt sun pitää olla MILJONÄÄRI, jos sä haluat omakotitalon!

    Äänestä

  • vähissä kirjoitti:

    Vuokralla asuttiin vielä noin 30v sitten ja nyt on omakotitalo MAKSETTUNA. KESÄMÖKKIÄ EIKÄ ULKOMAANMATKOJA TEHÄ! Suurin osa vaatteista toisten vanhoja tai alennusmyynnistä ! Tavallinen tehtaan työläinen ei PRÖYSTÄILE !

    Äänestä

  • vähissä kirjoitti:

    Alkaa harmittaa kun kaikki vanhukset vaan omistaa noita mökkitontteja. Siis nelikymppinen(minä) saan elää vielä ainakin 20 vuotta, että saan oman mökin.
    Young man has nothing at all, The Who

    50-luvulla ja vielä 70-luvullakin kaikille nuorille oli tarjolla kaikkee, työtä, tontteja ja taloja!
    Nyt sun pitää olla MILJONÄÄRI, jos sä haluat omakotitalon!

    Olen jo eläkkeellä enkä ole koskaan saanut euronkaan perintöä tai avustusta vanhemmiltani. Ajokortti ym. piti hankkia sitten kun siihen oli varaa. Yhtä alivuokralaishuonetta on tullut suurennettua sen mukaan mitä on ollut itsellä varaa pihisti eläen. Jos 40-vuotiaana odotat jonkun kuolevan, että perisit jotain niin kyllä saat odottaa. Vanhemmat elävät ehkä 100-vuotiaiksi. Kyllä he ehtivät käyttää kaiken omaisuutensa omaan selviytymiseensä mahdollista omaisuuttaan myymällä.

    Elä hyvä ihminen omaa elämääsi ja nauti mahdollisuuksiesi mukaan! Minun lapseni tulee omillaan toimeen eläen täysillä omaa elämäänsä eikä istu ja odota vanhemmilta avustusta tai perintöjä, hän ei ole vielä keski-ikäinen 40 v.

    Äänestä

  • vähissä kirjoitti:

    Alkaa harmittaa kun kaikki vanhukset vaan omistaa noita mökkitontteja. Siis nelikymppinen(minä) saan elää vielä ainakin 20 vuotta, että saan oman mökin.
    Young man has nothing at all, The Who

    50-luvulla ja vielä 70-luvullakin kaikille nuorille oli tarjolla kaikkee, työtä, tontteja ja taloja!
    Nyt sun pitää olla MILJONÄÄRI, jos sä haluat omakotitalon!

    ...että vanhemmat kuolevat mahdollisimman pian.

    Juuri tuonhenkisten perillisten takia on hyvä käyttää omaisuutensa omaksi hyödykseen.

    Voi esimekiksi myydä talonsa ja tonttinsa ja panna ranttaliksi ja rahat sileäksi. Tai asettua kalliiseen yksityiseen vanhainkotiin, jossa on kaikki palvelut ja hyvä, iso asunto. Talon ja tontin myynnistä rahat riittävät pitkälle. Siinä voi sitten käyttää omaisuutensa omaksi hyödyksen ja iloita siitä, että kärkkyjät jäävät nuolemaan näppejään. Lisäksi voi vielä testamentata omaisuutensa kulkukissojen hoitolaitokselle, jolloin kärkkyjille jää vain laillinen perintöosa siitä, mitä nyt sitten mahdollisesti jää jäljelle.

    Äänestä

Opiskelemaan lähtiessään penskat saivat mukaansa pienehkön pesämunan jonka olivat opastuksellamme pörssissä kasanneet, osittain omista säästöistään.

Opiskelunsa hoitivat itse ilman lainoitusta, sivutöillään.

Nyt, viime vuosina, olemme siirtäneet heille "virallisesti" rahaa verottajan salliman määrän.
Kustantaneet viihde-elektroniikkaa, tietokoneita, matkoja ym.

Perintöveroa olemme ennakoineet siirtämällä heidän nimiinsä "ajoissa" yhden asunnon. Vuokrat otamme itse.
Säästövakuutukset kahdessa pankissa ovat myös valikoimassamme veron vähentämiseksi. Ensimmäinen laukeaa noin 1,5 vuoden kuluttua.

Ajatus oli, että heidän pitää ottaa vastuu omasta elämästään joka suhteessa. Nyt voi rauhallisin mielin sponssata heitä.

Työttömyyseläkkeellä olevan metallimiehen ja marketin osa-aikakassan ei ole, ilman omia perintöjä tai lottovoittoja, tarvinnut tinkiä mistään omista mieliteoistaan. Ovat kai kohtuullisia.

Nykyinen perintö- ja lahjaverojärjestelmä panee ajattelemaan vaihtoehtoja.
Eihän vaihtoehtoina ole oma pihistäminen >< perintö!

Äänestä

Olen sitä mieltä,että köyhyydessä eläneinä meillä on nyt lupa nauttia eläkkeistä ja säästöistä jos niitä on ITSE ei tarvi jättää lapsille riijeltäväksi kuoleman jälkeen. Kunkahan moni ikäisistämme on saanu perintöä? Sain muutaman huonekalun ja jotain äitini koruja. Ei ne arvokkaita ole mutta muisto-arvo sitä kalliimpi. Hommatkoon lapset mammonaa niin paljon kuin ehtivät me olemme heidät kouluttaneet ja kaikki tavarat aikoinaan ostaneet heidän lapsina ollessaan. SE on loppu nyt!

Äänestä

jos perinnöstä puhuu.Meillä on sanottu ,kun ovat aikuisia jo,että mitä meiltä jää,niin sovussa jakakaa.Ovat sanoneet ei tarvi säästää eikä kituuttaa eläkää ja kuluttakaa.Jospa osaisivat olla tappelematta,kun asiasta puhutaan etukäteen.

Äänestä
  • milloin lähdön aika tulee se ei ole iästä kiinni,siksi en halua itse edes puhua perinnöstä.Esm.itsellä sisko joka käy äitiämme katsomassa päivittäin ja soittaa mulle että kylläs itä ollaan perinnöstä kiinnostuneita mutta ei muuten välitetä!Huh,HUh!,vaikka onkin siskon suusta.

    Äänestä

Oppivat itsensä hoitamaan omillaan.

Äänestä
  • miten voi elää mukavan vanhuuden, jonka talouden tilinpäätös on plus-miinus-nolla.

    Äänestä

  • Nm. muisto:n kysymys on paikallaan. Minäkin odotan uteliaana vastausta!

    Ehkäpä lasten omillaan elämisen "valmentamiseen" on muitakin vaihtohtoja.
    En pidä ohjettasi edes kovin rakentavana. Voi tepsiä tai olla päinvastainen vaikutus. Ajoissa kun oppii sossun luukulle niin siinähän on loppuelämä viitoitettu!

    Kuka heittää vaikkapa parivuotiaan, veteen tottumattoman penskan järveen ajatuksella: Huku perkele tai opi uimaan, minä en auta!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ajat on muuttunu kirjoitti:

Aamu tv-ssä oli että nyt ihmiset alkaa miettiä omaa hyvinvointia enempi kun lapsiaan näin vanhempana.Mitä mieltä olette,pitääkö kituuttaa että jäis lapsille perintöä?Vai elää täysillä jos sattuu varoja olemaan ja nauttia joka päivästä vain itseään ajatellen.Minusta on kauheeta puhua perinnöstä yleenssäkkin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu