Kansakunnan perilliset

Etsijä

Hei kaikille !

Katsoiko kukaan eilen kansakunnan perilliset sarjaa. Siellä Pentti Saarikosken tytär kertoi isästään. Ohjelm aoli upea !!! Välillä itseäni otti sydämestä kun Saarikosken saavutuksia ja hänen jättämääänsä kultttutiperintöään muisteltiin. Itselleni Saarikoski on eräs tärkeimpiä kirjailijoita ja minusta erittän lahjakas taiteilija.

4

671

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ohjelman alku pääsi ohi. Saarikosken omat esiintymiset olivat mielenkiintoisia ja harvinaisiakin. Tytär erehtyi mielestäni siinä, kun hän kertoi, että Kulosaaren asunto olisi ollut viimeinen, jossa Saarikoskella olisi ollut "porvarillinen" koti ja että Keravan asunnon boheemisuus (tai sekasotku) olisi ollut jonkinlainen tietoinen valinta. Tjörnillä ja Göteborgissahan Saarikoskella oli kodit hyvin ja tanakasti järjestyksessä.

      Keskustelijat kiinnittivät, tavan mukaan, liian vähän huomiota siihen, mitä Saarikoski sanoi teksteissään. He keskittyivät epäolennaiseen, eli liikaa hänen ulkoiseen elämäänsä; vaikka siitähän hän valitettavasti on tunnetumpi. Saarikosken runot ja proosatekstit antavat miehestä kokolailla toisenlaisen kuvan kuin hänen holtittomat tempauksensa juovusten kourissa.

      Saarikoski on kyllä kiehtova hahmo. Olen käynyt hänen haudallaan Uudessa Valamossa ja sattumoisin myös hänen viimeisessä asuinpaikassaan Tjörnillä. Ei hän siellä mikään elämää suurempi ilmiö ollut; kun kyselimme paikkakuntalaisilta hänen kotitaloaan, he kyllä tiesivät sen mutta kysyivät, olemmeko "Pentin" sukulaisia... Siitä Tjörnistä saa kyllä Saarikosken proosasta vähän turhan agraarisen kuvan. Itse asiassa se on aika elitististä aluetta vain puolen tunnin bussimatkan päässä Göteborgin keskustasta ja aika lähellä moottoritietä.

      • Karl

        ole saada kuulla lähisukulaiselta millainen aiheena oleva henkilö oli nimen omaan ihmisenä ja lähimmäisenä arkisessa elämässä? Epäolennaista tai ei, mutta tietty kiinnostavuusarvo tuollaisellakin tiedolla on.


    • isaline

      monet tunnetut tarinat hanen elamastaan. Jain myoskin kaipaamaan viela enemman sisaltoa hanen kirjoittamisistaan. Mika lahjakkuus ja mika elama hanella on ollut!

      • hombre

        muuta kun ...kerro


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      64
      1740
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1189
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      963
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      15
      841
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      632
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      618
    7. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      79
      610
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      92
      585
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      518
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      505
    Aihe