Kääk! Tultiin juuri äitiyspolilta kontrollista, vauvan kasvu oli hidastunut(painoarvio nyt 3300g), oma verenpaine oli edelleen korkea(137/99), mennään perjantaina uudelleen, sitten käynnistetään! Laskettu aika on huomenna, olisin saanut jäädä sinne jo nyt ja oltaisiin käynnistetty, mutta paniikki iski, josko vielä vähän armonaikaa. Tottakai tärkeintä on lapsen hyvinvointi enkä kovin paljon yliaikaiseksi haluaisi menevän, silti maanittelen häntä tulemaan luonnollisesti. Noh, sitten on ainakin viikonloppuna viimeistään jo nyytti kainalossa:)
MAALIS-MAMIT
rv 39+6
13962
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Heippa! Mulla oli la eilen eikä vaaveli vaan halua vielä tulla maailmaan. Antaa kaikkien odottaa ja jännittää!? Supistuksia ollut kipeitä ja ei kipeitä, yöllä nukuin huonosti kun alaselkää "jomotti" ja limaa tulee pikkuhousuihin enemmän kuin tavallisesti... Näinköhän täälläkin päästäisiin pian synnyttämään? Kyllä odottavan aika on sitten pitkä. ;)
Tsemppiä teille oikein paljon ja toivotaan että vaaveli alkaisi tulemaan ittellään ennen perjantaita. Kattosko ne kohdunsuun tilanteen? Näyttikö mitään merkkejä?
Mulla äitiyspoli vasta ensi viikolla eli viikko ainakin tässä vielä odotellaan. Mäkin toivon että lähtisi ittellään niinku kax edellistäkin.
Ties vaikka viikonloppuna täälläkin nyytti sylissä? ;)
Sullakin jännät paikat:)! Katsoivat kyllä kohdunsuun, oli tosi pehmeä, mutta kanavaa jäljellä veilä noin sentti...lapsen pää kuulemma tosi alhaalla ja sen kyl huomaa liikkuessa, painaa ikävästi tonne alas kun vähänkin pidempään kävelee (kuten esim tänään sairaalaan, 3km suunta). Näillä näkymin pääsen kävellen synnyttämään mikäli perjantaille menee ja käynnistävät, meillä kun ei autoa ole ja kaikki reissut menee apostolin kyydillä;)
Onpas jännät paikat sulla=) Eilen kirjottelinki tonne aiemman otsakkeen alle, mulla siis nyt rv 38 1, eikä supisteluista tai muista vastaavista synnytystä enteilevistä merkeistä tietoakaan.. Viime yö oli yhtä tuskaa, ihan hillitön kipu tuol kylkikaarien alla=( Eilen neuvolas kaikki muuten ok mut valkuaista pissassa, pitänee heti ilmottautua uudelleen jos tulee huono olo/päänsärky.. Muuten kai tätä jaksais viel odotellakin mut näitä kipuja en enää jaksais.
Toisaalta ihania nää loppumetrit,jännää mennä nukkumaan illalla ajatus mielessä jos...! Itse rvko 39 2 ja luullut jo viikon että synnytys käynnistymässä kun limaa tai vuotoa tiputtelee ja jatkuvasti epäsäännölisen säännöllisesti supistelee, ja mahakin löysällä. Toisaalta pelottaa vauvan puolesta kun nämä vimeiset päivät niin tärkeät hapensannin ym. kannalta. Jospa jo ensi yönä!
Eikös olekkin jännää,odotetaan synnytystä kaikkikmovasti mutta sitten kun sanotaan että jääppäs sairaalaan synnyttämään niin rupeaa puntit tutisemaan ja haluaa lisää aikaa...voisin kuvitella minulle käyvän juuri noin.
Vaan ei ole vielä pikkuinen ilmoitellut että haluaisi tulla,ei merkin merkkiä.Noh ei tässä vielä laskettuaika olekkaan,vielä reilu vko.
Olisi kiva että olisi jotain ennustusjuttuja mikä ennakoisi sunnytystä...muutakin siis kun kivuliaat supistukset tai lapsiveden meno.
Täällä juuri olen toivonut suorastaan että olisi vatsa löysä kun se kuulema enteilee synnytystä,mutta ilm ei välttämättä ainakaan heti synny,tai tulisi limatulppa niin että huomaisinkin.
Huh näitä jänniä aikoja.
TSEMPPIÄ MAMMAT JOTKA OLETTE JO HIEMAN PITEMMÄLLÄ KUIN MINÄ,odotan kovasti että ensimmäinen maalismamma ilmoittaa pienokaisen syntyneeksi.
mulla kauhee jännitys synnytyksestä, ehkä sen takia että eka synnytys ei mennyt hyvin ja että 3v. tyttö pitäis kiikuttaa jonnekkin naapuriin jos lähtö tulee.. sukulaiset 1h ajomatkan päässä. pe olis neuvola ja ens viikolla äitipolilla käynti. painoarvio oli rv37 6 3300g ja mulla oli liiankorkeet sokeriarvot (tökin ihteeni sormenpäähän)..sitten peloteltiin sillä insuliinilla jos ei ala arvot laskemaan.. muuteskiin on kynnys pistää ihteeni sormeen! että kidutusta on joka suuntaa. muutenkin on olo tukala ja turvottaa, pitää pistää sormeen ja vielä insuliinia, sitten alan tosi toimiin että vauva syntyis!
Hitsi että taas osaa vauva pötkötellä niin että äitiä hirvittää....koitan juoda mehua ja herätellä,mutta ei kamalasti tunnu liikkeitä.
Iltaisin myöhemmin sitä yleensä kyllä liikutaankin,mutta tuntuu ilk4eältä jos ei tunne vähään aikaan kunnolla liikkeitä,ikävä kyun pitää tuollaisia neuvoja antaa että vahdi liikeitä.
Mitehn teillä liikkuu näin loppuvaiheessa.
minulla rv37 6
Tuonne aiemmin kirjoitinkin et syntyy varmaan 7.3 tai 17.3 heh...(lukekaa alempaa jos jotain kiinnostaa on piiiitkä juttu siel) :)
Nii kiitokset zempeistä nim. rv39 2 (ja sande, sama?) sulla la sama ku mulla (11.3) ja 3. odotat sinäkin.
Enään puuttuu varmaan vain se, että olet meidän naapuritalosta :)
Eiks ookin kiva ajella autolla tässä tilassa? :)))
Hitsi mä joudun päivittäin ajeleen ja on ankeeta!
Istuinta en saa säädettyy kunnolla eteen jos se on mieheni jäljiltä, kun en kertakaikkiaan taivu eteenpäin, vaan pitää koittaa tuolta sivun kautta haroo ja ÄkkiÄ sitä vipua =D
Istuma-asentokin on kaiken huippu puhumattakaan millä tyylillä sieltä pitää nousta ulos!
Kohta en suostu ratin taa ollenkaan, istutaan vaikka koko porukka liikkumattomassa autossa sitten...Jos ei mies satu oleen kotona :)
Mitenköhän käy jos airbag pamahtaa?
En uskalla edes ajatella...
Oli se neuvola mulla tänään ja pettymyksekseni ei ollu ees laskeutunut vauva! Mrrrrrrr... ;)
Nyt siel oli joku tutustumassa neuvolan käytäntöön, joku harjoittelija ja ne kaksistaan tutkivat vauvan asentoo kyllä niin maan perusteellisesti.
Liekkö sen takia, kun viimeks laitto mut polille, kun oli tuntevinaan vauvan perätilassa.
Maha on ihan hellänä nyt sitten niitten "murjomisen" jälkeen :(
Taas tuli piiiitkästä aikaa sellanen suppari aamulla, et tuntu niskassa asti ilkeeltä...
Mulle sanottiin, että kun vauva ei ole laskeutunut/kiinnittynyt ja jos sattuu meneen vedet ni pitää soittaa ambulanssi ja mennä pitkälleen.
Kiva kiva jos silleen vielä kävis.
Nuorimmainen varmaan luulis äidin leikkivän ja tulee hyppiin päälle... =D
Sain tänään silitettyä ison kasan vaatetta ja olin polttaa kuumalla raudalla mahani! :o
Oiskohan aika jättää se homma miehelleni...
Toi valtava massu on eessä joka paikassa.
Uusin paikka missä oon alkanu teloon mahani (ton silitysraudan lisäksi) on roskiskaappi keittiössä!
Laitan sen kii ni osuu AINA mahaan.
Saas nähdä joutuuko tässä odottamaan käynnistykseen asti itsekin...
Nyt koitan jos sais unen päästä kiinni...
Sama tyyppi. Heh se air bag juttu, mieki taas lähen kuskamaan vanhempaa poikaa tai oikestaan sen kaveria kotinsa ,23km. Kun oli meilä kylässä. Jospa se automatka aktivois supparit käynistämään tän revohkan. Mulla taasen sama juttu ettei vauva ole lähelläkään lähtökuoppaa, ja pää keikkuu korkealla. Miettivät mahtuuko edes lantiosta ja neuvolan täti kehoitti myös ampparin tilaamaan jos vedet menee.Sotasunnitelma on valmiina jos autossa tapahtuisi, pysäytän ja vedän penkin alas sit soitan kännyllä apua...Tosin kaksi pojan vesseliä voisi olla jo tuolloin karkuteillä:JEE, äiti ei saa kiinni! Toivottavasti ei nyt autossa mene.Mulla on nyt huolen aiheena kun vauveli on tähän asti ollut melkoinen vilpertti ja nyt pariin päivään ei ole liikkeet tuntuneet yhtä voimakkaina, ei ole kyllä laskeutunutkaan. Menen siis huomenna pkks käynnille tarkastukseen onko jo niin iso et pitäs vauhdittaa- vai hapenpuute-toiv.ei. Ei kai sulla sattunut sama synnärikin? Minä aina vahingossa yöllä tykkään nukkua seläleen jolloin vauva painaa isoja verisuonia, kun lonkat puutuu kylelleen.Pitäisi varmaan teipata pingispallo selkään;) sit olis takana pingispallo ja edessä rantapallo! PS: MUNKIN MUTSI KANTOI TÄNNE JO VAALENPUNAISEN VILLAPUVUN TYTÖN TOIVOSSA- arvaa ärsyttikö, ihan kuin pakko olisi olla tyttö. Pelkää varmaan että teen vielä neljännen jos poika tulee!
Oys:ssa minä synnytän, entäs sä?
Kerro huomenna mitä sanoivat, jännittää varmasti?
Selällään nukkumisesta, niin mulla meinaa loppua happi jo kun vaihdan kylkeä toiselle selän kautta :)(
Ei tartte ees pingispalloa :)
Ois sellanen moottorisänky, että sais nostettua pääpuolta ylemmäs nii vois siinä sit torkkua...
Luit vissiin sen kirjoituksen jossa sanoin, et mitä teen sille anopin ostamille asuille? :)
Miten sen muuten palauttaa kohteliaasti...
Mä uskon vakaasti pojan tulevan.
Mutta en tietysti nyt sitä antaisi takaisin vaan vauvan synnyttyä.
Kaikki kyselee meiltäkin, että jokos sieltä tytö tulee?
Ja kun on sanottu, että tiedetään kumpi, mutta eipäs kerrota, niin kaikki on sata varmoja tytöstä.
Mä en ees osaa enään kuvitella meille tyttöä, vaikka kuka nyt ei ois haltioissaan pikku prinsessasta! :)
Mutta en erityisesti edes toivo tyttöä, pääasia että on terve vauva syntyessä ja jatkossakin.
Nooh mulle madame ennusti että tämä syntyy huomenna ja on poika, 2011 saan taas pojan ja 2013 jälleen poika! 5POIKAA!
Sehän lähenee jo mun vitsailuja, että 7 veljestä ja 8. tyttö (äiti sit onkin jo räähkän näköinen)...
Kyllä meidän lapsiluku taitaa nyt tulla täyteen...
Tänään meidän tää ekaluokkalainen silitti mun mahaa, kun vauva oli taas jotenki takamus ylhäällä, et terävähkö kumpu nousi selkeesti ulospäin ja sanoi:
"Äiti se meinaa nyt tulla per.. edellä tosta noin vaan!".
Uskokaa, ei meillä aikuiset puhu pers... vaan takamuksesta lasten kuullen :)))
Joensuun keskus-sairaalassa. Enkä mie usko nuihin 3cm auki, tulee ennen aikojaan- kun tutulla oli kaks kuukautta sen verran auki ja silti meni yli... sorry vaan.Minusta se on anopin hölmöyttä jos ilkeää mennä vihjailemaan sukupuolesta mitä toivoo, ihan kuin ei muu kelpaisi! Anna vaan myssyt takas ja sano et säästää tutun vauvalle. Mulla edelliset on 6wee ja 4wee pojat, nättiä poikia- mutta silti en laittais vaaleenpunasta ylle. Kumma kyllä, ei edes jännitä se huominen,otan yleensä asiat hetki kerrallaan ja toisaalta kyrsittäis jos vauva ei itse saa päättää ulostulohetkeään. Lupaan ilmoitella kuulumiset jos en nyt jo jää sinne...sithän meil ois samana päivänä syntyneet vauvatkin!!!?Ehkäpä se ennustajaeukko tarkoitti neljäntenä poikana sun miestä ja onko poikakissaa vielä.heh heh ;) Tähänhän jää koukkuun ihan, nettiin nimittäin..
siis koukkuun jää :)
Pitää ravata vähän väliä tilaisuuden tullen et mitä uuttta tullu :D
Jos koneet nyt tilttais ni tulisin taatusti hulluksi, noh sittenpähän saataisiin ehkä vauhtia synnytykseenkin, heh :)
En minäkään usko mihinkään cm juttuihin.
Mun kaveri joutui jossain vauheessa sairaalaan petipotilaaksi, ku kesken meinas tulla oli paikat auki ja pehmeet yms.
Siis toki uskon, että VOI tulla kesken en sillä... :)
Mut siltä käynnistettiin rv40 jotain ku epäilivät vauvaa isoksi (ei sekään sit niin iso ollu...3200g).
Mulla oli polilla käydessäni viimeviikolla sormelle auki ja "kaulaa jäljellä" eipä sanonu sen tarkemmin kuinka pitkästi.
Eikä oo ees laskeutunut, ainakaan eilen neuvolassa.
Lisäksi siinä viimeisessä lääkärin tarkastuksessa (koska se nyt taas olikaan uudelleen synnyttäjillä puolen välin jälkeen?) lekuri sanoi, että kaulaa 3cm ja suulta sellanen lerpsa/löysä ja näytti sormillaan silleen et liikkuu niinku herkästi.
Tuolloin aattelin, että varmaan ennen tulee ku tuolloin tuli jo supistuksia toisinaan ihan istuissa.
Mä oon sellanen, että eka saattaa iskee paniikki vallanki jos sattuu jotain tuntematonta, niinku mulla toi perätila epäily oli, mutta ku käyn asiat läpi pariin kertaan niinku valmistaudun tilanteeseen etukäteen, niin sit kaikki menee hyvin :)
Eka säikähin, et no niin, nyt sit sektioon.
No samana iltana olin valmis sektioonkin, ei mitään hätää. :)
Seuraavana päivänä varmistettiin asento ja olikin pääalas ja olin niin ku, et ei hitto sekö pitää synnyttää, aivan kuin ois ollut pettymys :)
Sit taas ajatuksia kasaan ja nyt taas valmiina koitokseen :)
Tai ei paniikki oo oikea sana kuvaamaan, ehkä säikähdys paremminkin sellaisessa tilanteessa jossa tietää ettei itse voi vaikuttaa millään lailla.
Muuten oon sellanen, että kaikki mulle ja heti tyyppi. :D
Kakkosta ponnistaessa sillä hävis sydänäänet ni tuli että a-pu-va mut ei siinä hötäkässä tajunnut mitään muuta ku ponnisti menemään sen minkä jaksoi.
Tai sit Madamella meni jo maalis-mamit sekasin ja laittoi mulle väärin :D
Emmä kato enään jaksa tän jälkeen 2 lasta vielä tehä :)))
Tai sitten ne on tosiaan elikoita :)
Paitsi että mä ja vanhin poika ollaan allergisia...
Mut onhan meillä akvaario, siispä joku noista fisuista saa pari poikaa =D
Kävin eilen ultrassa ja samalla tutkittiin alapään tilanne, ja yllätyksekseni lääkäri kertoi kohdunkaulaa olevan jäljellä vaivaiset puoli senttiä ja sohdunsuu oli auki sormelle, eli noin sentin!! Sanoi vielä, että ennustajaksi hänestä ei ole, mutta hänen kokemuksellaan ei mene laskettuun aikaan asti:) Vauva on kyllä jo kauan ollut laskeutuneena ja supparitkin on välillä kovia. Nyt vaan toivotaan, että pian pääsisi synnyttämään!
Menenpäs tästä katsomaan salkkarit, ja sitten saunaan jos se auttaisi;)