nousevan aortan aneurysma

v.94 sattumalta muun yhteydessä paljastui ts. löytyi nousevan aortan aneurysma jonka halkaisija oli 53-55 milliä. jostakin syytä pääsin tutkimusten ja varjoainekuvausten jälkeen pois ja ohjeeksi sain puolivuosimittauksen ultralla. Löydös kasvoi pikkuhiljaa ja kontrolli välit paikallis sairaalassa pidennettiin.
Vaimo ja tytär huolestuivat enemmän ja pakottivat menemään yksityiselle. Tämän jälkeen välittömästi alkoi tapahtua ja ihmettelivät, että ylipäätään olen hengissä selvinnyt tuon 8 vuoden ajan. Leikkaus v. 2002. istutettiin proteesi ja siinä läppä. Leikattaessa aortta oli turvoinnut eli pullistunut lähelle 60 milliä aika pitkältä matkalta. Leikkaus onnistui, menin perjantaina ja pääsin kotio seuraavana perjantaina. ei kuumeilua, ei crp:n nousua kaikki hienosti. palautuminen oli minulla hyvä. hoito oli hyvä samoin seuranta.Lääkäri joka homman teki oli tosi ammattimies, myös siinä' avustaneet samoin. Elikkä jos julkinen puoli ei vedä ja jos haluaa ja pystyy käyttämään osinkaan yksityistä puolta voi saada "jatkoaikaa" Leikannut kirurgi tuumi, että tämä oli vaan reilu korjausleikkaus ja helpompi tehdä kuin jos se olisi puhjennut itsestään.
42377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos jollakulla on vastaava tilanne, kannattaa ottaa asioista selvää ja huolehtia, ettei kontrollivälit veny liian pitkiksi. Muutenkin julkisessa terveydenhuollossa pitää yrittää pitää itsestä huolta, jos hoito ei ole sitä mitä sen pitäisi olla. Jokaisella on oikeus hyvään hoitoon.

Äänestä

Missä sairaalassa sinut leikattiin?

Äänestä

Minullakin todettiin vuosi sitten nousevan aortan dilataatio, 48-49 mm yksityislsairaalassa TT-tutkimus. Hän määräsi puolen vuoden välein kontrollin, eli viime keväänä oli ensimmäinen kontrolli jossa lääkäri teki ultraäänitutkimuksen. Laajentuma oli sama kuin edellisenä syksynä.
Tänä syksynä olisi uusi TT syyskuussa yksityissairaalassa, mutta eilen tuli kirje HYKSistä että minulle on varattu aika TT-angiografiatutkimukseen marraskuussa.
Olen ollut tietämättäni jonossa ja nyt sain ajan.
Kysyn lääkäriltä voiko syyyskuun tutkimuksen jättää pois, luulisin että kyllä.
Siis minun tapauksessani aloitin yksityisellä puolella ja minut siirrettiin julkiselle.

Äänestä

Mulla havaittiin maaliskuuss 2011 53mm pullistuma nousevassa aortassa viallisen aorttaläpän takia. Kesäkuussa 2011 vaihdettiin läppä ja nouseva aortta. 2,5kk piti olla jonossa kunnallisella puolella (HYKS).

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


laitettiin n.15cm proteesi kirjoitti:

v.94 sattumalta muun yhteydessä paljastui ts. löytyi nousevan aortan aneurysma jonka halkaisija oli 53-55 milliä. jostakin syytä pääsin tutkimusten ja varjoainekuvausten jälkeen pois ja ohjeeksi sain puolivuosimittauksen ultralla. Löydös kasvoi pikkuhiljaa ja kontrolli välit paikallis sairaalassa pidennettiin.
Vaimo ja tytär huolestuivat enemmän ja pakottivat menemään yksityiselle. Tämän jälkeen välittömästi alkoi tapahtua ja ihmettelivät, että ylipäätään olen hengissä selvinnyt tuon 8 vuoden ajan. Leikkaus v. 2002. istutettiin proteesi ja siinä läppä. Leikattaessa aortta oli turvoinnut eli pullistunut lähelle 60 milliä aika pitkältä matkalta. Leikkaus onnistui, menin perjantaina ja pääsin kotio seuraavana perjantaina. ei kuumeilua, ei crp:n nousua kaikki hienosti. palautuminen oli minulla hyvä. hoito oli hyvä samoin seuranta.Lääkäri joka homman teki oli tosi ammattimies, myös siinä' avustaneet samoin. Elikkä jos julkinen puoli ei vedä ja jos haluaa ja pystyy käyttämään osinkaan yksityistä puolta voi saada "jatkoaikaa" Leikannut kirurgi tuumi, että tämä oli vaan reilu korjausleikkaus ja helpompi tehdä kuin jos se olisi puhjennut itsestään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu