Pohjois-Savo, Suomen persläpi

Ristiin rastiin käy matkamiehen tie,
Toivoen poispäin joutuin matka vie,
Kaukana kukkuu toteavasti käki;
Pohjois-Savo, Se on Suomen persläpi.

-Kyrpendahl-
264493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

se persläpi, vai se ruskea alue(muu suomi) siinä ympärillä?

Äänestä
  • Perseitten alaouolelle ilmestyvä höyryävä ruskea hajukas läjä. Ympärillä surraavat nälkäiset kärpäset (muu Suomi).

    Äänestä

  • Ruotsissa opetetaan koulukkaita vielä 1900 alun tiedoilla ja näin saadaan opetettua oppilaille väärää tietoa Suomesta. Joissakin oppikirjoissa on täysin perätöntä tietoa esim, Suomalaiset ovat täysin syrjäytyneitä muusta maailmasta ja paljon muutakin perätöntä asiaa.
    Taitaa olla Ruotsalaiset keenivirheellistä porukkaa kun seuraa Tukholman katukuvaa. Kadulla ei uskalla kumartua edes ottamaan käsineitä maasta, että ei joutuisi selän taakse katsomaan muuten siellä voi jo joku olla touhuamassa vaikka mitä.
    Miehistä suurin osa on sitä käsilaukku ja korkokenkä kansaa(avutonta porukkaa).

    Äänestä

Olithan aika runon veistänny.Aika moni meistäkkii etelän immeisistä pittää muun suomalaisista.Kaikki hesan seuvullekkii tulleet on muualta suurinosa.Siun nimes viittaa tuonne läns naapurriin.Mee vaan siks raahassa ahvenamaalle asuu ja jääkki sinne!!

Äänestä

Perustajajäsen ruotsinkansanpuolueelle RKP.Freudenthalin idea oli että suomalainen on ala-arvoinen rotu ruotsalaisiin verraten ja sama jatkuu:IRTIOTTO RUOTSISTA
Suomi oli kuutisensataa vuotta Ruotsin vallan alla. Jäljet ovat vieläkin näkyvissä. Meillä on yhä pakollinen ruotsin kielen opetus peruskoulusta yliopistotutkintoihin asti ja ruotsin kieli on edelleen toinen valtakunnallisesti virallinen kieli. Yhä edelleen Ruotsi-korttia käytetään suomalaisten alistamiseen. Ruotsi puolestaan on ryhtynyt uuteen operaatioon ruotsin kielen aseman pönkittämiseen Suomessa. Kyseessä ei ole mikään pikkujuttu, vaan peräti Ruotsin valtiopäivien lainsäädäntöön perustuva toiminta. Toki jokainen Ruotsin kruunu on tänne tervetullut kattamaan sitä velkaa, joka Ruotsilla on suomalaisten monisatavuotisen riiston seurauksena – kirkonkellotkin vietiin puhumattakaan nuorista miehistä Ruotsin loputtomiin sotiin.

Miksi ruotsalaisuudella ja ruotsin kielellä on edelleen suorastaan absurdi asema Suomessa. Tärkein syy taitaa olla edesmennyt yya-sopimus Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Sitähän korosti Rkp:n presidenttiehdokas, folktingin edellinen puheenjohtaja ja EU-parlamentin jäsen Henrik Lax. Hänelle Suomen uusi tilanne merkitsee ”euroforiaa”, jossa suomalaiset ovat heräämässä pakkoruotsin ja keinotekoisen virallisen kaksikielisyyden unesta. On kyllä jo todella korkea aika! Minne Suomen pitäisi nykytilanteessa suunnata? Muutoksia tapahtuu niin nopeassa tahdissa, että aika ajoin on suorastaan vaikea pysytellä mukana. Kauppapolitiikassa Venäjän osuus on kasvamassa ja siellä odottavat alati laajenevat markkinat edellyttäen, että poliittinen tilanne Venäjällä säilyy vakaana. Liikenteellisesti via Baltican merkitys nousee kohisten. Vaikka tunneli Helsingin ja Tallinnan välillä lienee vielä kaukana tulevaisuudessa, niin merimatka Helsingistä Tallinnaan on paljon lyhempi kuin Tukholmaan. Matka Euroopan sydänmaille lyhenee olennaisesti siinä vaiheessa, kun moottoritie Tallinnasta Berliiniin on valmis ja rajamuodollisuudet ovat Schengen-sopimuksen mukaiset. Viro on todellinen veljeskansa kieltä myöten, joten meille tämä suomalais-ugrilainen yhteys on jatkossa lähes kohtalonomainen kysymys; erityisesti EU:ssa Suomen ja Viron tulisi löytää toisensa. Baltian kautta myös matka kielisukulaistemme pariin Unkarin pustalle on lyhin. Tätäkin heimokansatyötä on taas kerran aika tuorestaa.

Kuvaavaa ruotsalaisten suhtautumiselle suomalaisiin on esimerkiksi Sundsvallin kaupungin matkailusivut; ne ovat ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi. Ei ainoatakaan suomen sanaa! Kyse on ruotsalaisten vakavasta asennevammasta, joka on syytä tuoda suomalaisten tietoisuuteen. Tove Skuttnab-Kangas kirjoittaa osuvasti kirjassaan Vähemmistö, kieli ja rasismi: ”Ja vaikka meille opetettiin että Suomi oli tasa-arvoinen osa Ruotsia, tällä suhteella on kaikki siirtomaavaltasuhteen tunnusmerkit: taloudellinen riisto, kielellinen, hallinnollinen, sotilaallinen, poliittinen.” Viiltävän osuva kuvaus, joka suurelta osin pitää paikkansa vielä tänä päivänä. Ruotsin suurlähettiläs ja kulttuuriattasea seuraavat haukan katsein Suomen kielipolitiikan muutoksia ja Ruotsi suunnittelee parhaillaan uusia siirtoja ruotsin kielen aseman vahvistamiseksi Suomessa.

Olisiko jo irtioton paikka ja ryhtyä rakentamaan uudelta pohjalta tasavertaista suhdetta kahden veljeskansan välillä?

Äänestä

Savolaisiin suivaantunut myyntimies joutui tulemaan kehäkolmosen sisäpuolelta aamulla lentämällä Rissalaan. Ajellessaan taksilla Kallantietä Kuopioon päin häntä ottipäähän hyväntuulisesti viheltelevä taksisuhari, ajatteli nolata: - sanos, kun olet noin kaikkitietävä ja viisas että paljonko pitää laittaa kauraryynejä jotta tuosta Kallavedestä tulee puuroa? Taksi suhari vilkaisi järvelle ja sanoi: - pane neljätesiä litraanvettä niin eiköhän siitä sillon ja jatkoi hyväntuulista viheltelyä.

Äänestä

1. On joskus vaikeaa saada savolaisilta selkeää ja suoraviivaista vastausta.
2. Kuopioon kun menee niin ylempään keskiluokkaan kuuluvat kuvittelevat olevansa eliittiä. Vrt. "vanhat Pulkkiset", Puijon kiinteistönhuollon omistajat ym. hyväpalkkaiset.

Kuopiossa ei oikeasti ole valtakunnallisesti merkittävää mitään muuta kuin Spede Pasanen, joka joutui syrjityksi siellä. Esim. saksan kielen kokeen arvo 3 - "neloseen pitää jo osatakin".

Äänestä
  • Esim. selvä vastaus tuli siltäkin savolaisukolta joka seisoskeli kilometritolpan kohdalla jossa oli merkintä 3km. Siihen autoili turisti joka kysyi ukolta että "minnekä tästä on kolme kilometriä" ukko vilkaisi hätäsesti ympärilleen ja vastasi, "ihan joka suuntaan"

    Noista Pulukkisista entiijä muuta kuin sen että Pieksänmäellä oli Pulukkinen niminen pastori. Kun pastori oli kerran menossa asioilleen lähellä viinakauppaa niin hänet pysäytti siinä kadulla vähän maistissa ollut mieshenkilö ja pyysi että "kävisitkö hakemassa tuosta kaupasta minulle koskenkorvaputelin". No pastori Pulkkinen kysymään "mistäspäin sitä sinä oot kotosin", niin siihen mies että "tuosta maalaiskunnanpuolelta", niin sitten pastori neuvoi ystävällisesti että, "se tuo rovasti Hotti hoitaa ne maalaiskunnan asiat".

    Äänestä

  • erkki toivanen..nilsiä..Elina karjalainen..kirjailija...Artistit:Isto H syntynyt..Erkki R.. Ja paavo Lipponen jne..
    paljon muitakin........Savolaasta synty-perää..

    Äänestä

  • Nämä... kirjoitti:

    erkki toivanen..nilsiä..Elina karjalainen..kirjailija...Artistit:Isto H syntynyt..Erkki R.. Ja paavo Lipponen jne..
    paljon muitakin........Savolaasta synty-perää..

    Erkki Toivanen on minunmielestä Säyneisestä eli nykyisestä Juankosken kunnasta. Samasta paikasta mistä Juice, Eija Ahvo, Jori Sivonen, Kai Cydenius ja muutama muukin. Nilsiäläiset kyllä perinteisesti oovat nuapurilta "varastelleet" mutta hevosia piäasiassa aikasemmin. Jotkut sannoo että vievät autosta pyörät jos ajaa elle neljänkympin Nilsiän liikenneympyrässä, minä en oo moista huomannu.

    Äänestä

  • Nämä... kirjoitti:

    erkki toivanen..nilsiä..Elina karjalainen..kirjailija...Artistit:Isto H syntynyt..Erkki R.. Ja paavo Lipponen jne..
    paljon muitakin........Savolaasta synty-perää..

    On toki kymmeniä savolaisjulkkiksia, Eija Ahvo nyt tähän lisättäköön, mutta miksi kukaan heistä ei asu Savossa?

    Äänestä

  • Savosta... kirjoitti:

    On toki kymmeniä savolaisjulkkiksia, Eija Ahvo nyt tähän lisättäköön, mutta miksi kukaan heistä ei asu Savossa?

    olihan niitä vielä Hitler, Stalin, Mussoliini, Napoleon, Pekka Puupää ja paljon muuta.
    Kyllä Savosta suurmiehiä löytyy.

    Äänestä

  • Ryti kirjoitti:

    olihan niitä vielä Hitler, Stalin, Mussoliini, Napoleon, Pekka Puupää ja paljon muuta.
    Kyllä Savosta suurmiehiä löytyy.

    ...Minna Canth, Ahon Jussi...

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    ...Minna Canth, Ahon Jussi...

    tänäänki yks mallineito lehden kannes o savosta..eikä unohdeta muuten karitaa joka on suomen top mallien ykkönen...

    Äänestä

  • peejam kirjoitti:

    Erkki Toivanen on minunmielestä Säyneisestä eli nykyisestä Juankosken kunnasta. Samasta paikasta mistä Juice, Eija Ahvo, Jori Sivonen, Kai Cydenius ja muutama muukin. Nilsiäläiset kyllä perinteisesti oovat nuapurilta "varastelleet" mutta hevosia piäasiassa aikasemmin. Jotkut sannoo että vievät autosta pyörät jos ajaa elle neljänkympin Nilsiän liikenneympyrässä, minä en oo moista huomannu.

    säyneinenkii on savvoo ja sieltä toinen erkki *malli* hakkarainen johanna raunion exä........

    Äänestä

  • Ryti kirjoitti:

    olihan niitä vielä Hitler, Stalin, Mussoliini, Napoleon, Pekka Puupää ja paljon muuta.
    Kyllä Savosta suurmiehiä löytyy.

    Ryti syntyi Huittisten hulluksi, eli Satakunnassa. Kekkonen syntyi Pielavedellä. Tuntuu, että Pielaveden opit pitivät Kekkosella järjen paremmin kuin kenelläkään muulla presidentillämme. Näin ollen Pohjois-Savossa on Suomen viisain ja järkevin presidenttiaines!

    Äänestä

  • Ryti kirjoitti:

    olihan niitä vielä Hitler, Stalin, Mussoliini, Napoleon, Pekka Puupää ja paljon muuta.
    Kyllä Savosta suurmiehiä löytyy.

    Empä usko tuota vaikka kun Pielaveteläinen mummo Kolehmainen nimeltään mäni lääkäriin niin lääkäri tervehtiessään esittäytyi myös Kolehmaiseksi. No mummo ilahtui ja kysäsi että "ollaankohan myö sukulaisia?" niin lääkäri sanoi siihen että varmaankin Aatamin kautta. Nyt mummo ällistyi että "empä tiennykkää että se aatamikkii oli Kolehmaisia."

    Äänestä

  • peejam kirjoitti:

    Empä usko tuota vaikka kun Pielaveteläinen mummo Kolehmainen nimeltään mäni lääkäriin niin lääkäri tervehtiessään esittäytyi myös Kolehmaiseksi. No mummo ilahtui ja kysäsi että "ollaankohan myö sukulaisia?" niin lääkäri sanoi siihen että varmaankin Aatamin kautta. Nyt mummo ällistyi että "empä tiennykkää että se aatamikkii oli Kolehmaisia."

    seppo "OLVI"kääriäinen,pirskuti!Savon Suurin Mulkku ,Iisalmen SADDAMI, herra ylipormestari HURJA M. Harju.

    Äänestä

  • mie vaaa kirjoitti:

    tänäänki yks mallineito lehden kannes o savosta..eikä unohdeta muuten karitaa joka on suomen top mallien ykkönen...

    Tukii Ulla se on Savosta, Juankosken Viitaniemestä. Savosta riittää julukkiksia muillekkii.

    Äänestä

  • vielä muitakin kirjoitti:

    seppo "OLVI"kääriäinen,pirskuti!Savon Suurin Mulkku ,Iisalmen SADDAMI, herra ylipormestari HURJA M. Harju.

    piste. Paljon oli sittenkin ja lissää tullee..

    Äänestä

Pershole on tärkee! Jos sitä ei olis, niin paska tulis suusta ulos. Näin ollen Pohjoissavollakin on tärkee merkitys Suomen tasapainottamiseks eri ilimansuuntien välillä.

Äänestä

Muualta tänne Pohjois-Savoon muuttaneena olen kokenut että ainaki täällä on sisäänlämpiävä kansa, ei meitä "muukalaisia" arvosteta, ja me ollaan jostakin jänkhän kusemalta, hei haloo kainuun rajalle ei ole pitkälti, olen kokenut että muualta tulleiden elämää ruoditaan ihan joka suhteessa...

Äänestä
  • Tiällä on valtaosa sininkaltaisia muualta tulleita. On sota-aikana karjalasta lähteneitä ja heidän lapsiaan ja lastenlapsia. Sittä on tosi paljon muuten muualta tulleita, työhön useimmiten, virkamiehiä ja kaikkia muita. Meitä varsinaisia syntyperäisiä savolaisia on jo varmasti selvä vähemmistö. Jos tuntuu että et viihy niin se johtuu varmaanii teistä muualta tulleista. Olisko teillä on väärät odotukset toisistanne. Pitäiskö ehkä heivata suvaitsevaisuutta muihin immeisiin nähen, sallia erilaisuus ja "vähentöö mualiman parannusintoo. Vuan jos ei oo niin olokee vuan sitämieltä mitä ootta, ei se meitä haittoo."

    Äänestä

... suomen perse ole kuitenkin turussa.

Äänestä

"persläpi" sieltä tuloo kaekki tosiaan kaekki hyvä ja kallis pihalle jalostettuna ja kunnolla käsiteltynä.
Siinä on sitten se hyvä puoel että, se märkännöö luontoo sen jäläkeen niin ei tarvii ostoo sitä "kioton kiintiötä" jos haluvaa piästellä...

vuan se toenen "tuotantoketjun piä" siitä en oekeen oo varma mittee sinne kuuluu?? aienakkiin se tulloo helevetin kalliiks sumputa sinne kaekenlaesta investoentia....

Äänestä
  • tosi hyvin sanottu

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kyrpendahl kirjoitti:

Ristiin rastiin käy matkamiehen tie,
Toivoen poispäin joutuin matka vie,
Kaukana kukkuu toteavasti käki;
Pohjois-Savo, Se on Suomen persläpi.

-Kyrpendahl-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu