kokemus domuksesta

naapuri

olinpa innoissani kun päädyttiin domuksen keittiöön! varmasti kaikki menee hyvin ja keittiöstä tulee ihana! just....

no tulihan se ajallaan. alettiin asentaa niin eipä osu palat kohdalleen. tuloksena yksi pöytälevy liian pitkä. myyjä tulee paikalle ja ehdottelee että itse sirklaamme toisesta, kulmikkain olevasta pöytälevystä koko matkalta pois tarvittavat sentit. varmaan joo... kun muuten tulee kuulemma lisäkustannuksia! me siinä että eihän meille mitään kustannuksia tule kun itse olette mittanne ottaneet!!!
muutaman päivän mietiskelyn jälkeen suostuvat ottamaan pöytälevyn mukaansa ja palauttavat sopivana, ja ilman kustannuksia (!!)
no puuseppä tulee ja mittailee ja hakkaa jo kiinnitettyjä alakaappeja mukamas oikeille paikoilleen. muutenkin käyttäytyy kuin että "ettehän te mitään näistä asioista ymmärrä". väittää että tämäkin reklamaatio johtuu siitä että nurkka on vino. siis haloo!! nurkan vinouden takia pöytälevy on yli 2 senttiä liian pitkä??????
no vie levyn mennessään lopulta.
eikä siinä vielä kaikki. seuraavana päivänä tulee jääkaappi, joka ei mahdu sille varattuun koloonsa. soitto myyjälle, joka väittää että hänellä ei ole mitään merkintöjä meidän jääkaapin mitoista. siis minäkö olen ihan vaan huvikseni merkinnyt ylös (soittanut ensin varta vasten mustaan pörssiin) mitat millilleen?!! no tämä korjataan sitten jollain täytelevyillä...
tässä vaan jännityksellä odotetaan että onko pöytälevy sopiva, ja miten täytelevyt kiinnitetään....
muutaman kerran kävi jo mielessä, että miksen tyytynyt siihen edullisempaan tarjoukseen toisesta keittiöfirmasta....

34

5386

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ex-naapuri ;-))

      Sanokos se myyjä mitään,että mistä se sitte oli jääkaapin mitat keksiny? Ihan omasta päästään vai?Vai onko ne sen malliset muka kaikki standardikokoisia?!

      • naapuri

        jostain, en tiedä. luuli tietävänsä näköjään.

    • selfmade

      Itselläni taas aivan loistavia kokemuksia kyseisestä yrityksestä.
      Tarkoitatko muuten tuolla pöytälevyllä työtasoa?
      "...nurkan vinouden takia pöytälevy on yli 2 senttiä liian pitkä??????"? Eikös tuo ole ihan loogista. Kulma on suuruudeltaan tuolloin ollut pienempi kuin 90 astetta ja mitta otettu aivan kulmasta jolloin taso luonnollisesti on liian pitkä ulkoreunastaan. Eli väärin mitattu kuka sitten on mitannutkaan.

      • naapuri

        joo nurkka tosiaan on hiemam vino, mutta niin vähän että esim piippuhylly hellan taakse on täysin sopiva vaikka on ihan normaali 90 astetta. timpuri vaan selitti että kyllä se vinous kertautuu. joo mutta kun se liian pitkä taso lähtee siitä nurkkapalasta, eikä se selitä pituutta mitenkään. ärsyttää siis kun eivät myöntäneet että joku tehnyt mittavirheen!

        niin ja tosiaan työtasoja tarkoitan.

      • keittiöasentaja
        naapuri kirjoitti:

        Ilmeisesti teillä on U-keittiö, ja tuo taso jää muiden tasojen väliin. Menevätkö muut tasot seinään kiinni koko matkaltaan? Jos eivät nimittäin mene saattaa seinien vinous kertautua todella paljon, ja siitä ei kyllä voi pelkästään myyjää syyttää. Jäisi nimittäin aika iso rako peitettäväksi siinä tapauksessa, joka taitaisi taas olla myyjän vika. Pääkaupunkiseudulla tuo ongelma on yleinen vanhoissa taloissa ja olempa törmännyt siihen uudisrakennuksillakin.

      • Kauppias HKI

        Niin kuin "asentajakin" totesi,on tuo hankala paikka.Jos kyseessä U-keittiö,ja kulmat on jotain muuta kuin suht`tarkka 90 astetta,niin ilman seinän oikaisua(niinkuin eräs kalustevalmistaja vaatii)on olemassa vain pari vaihtoehtoa istuttaa "välitaso"paikalleen.
        -tason tarkka mittaus kun viereiset alakaapit ja kannet paikallaan.
        -Shabloona vielä varmempi
        Olen leikellyt noita shabloonia kauan,ja liki poikkeuksetta "epämääräinen" kulma on enemmän kuin tuo 90 astetta...en ole tarkemmin miettinyt mistä se johtuu....todennäköisyys laskennalla pitäisi mennä fiftisiksti,mutta 95% (lonkalta)enemmän kuin 90 astetta....valaiskaa viisaammat.Kiitos.

      • naapuri
        keittiöasentaja kirjoitti:

        siis on u ja liian pitkä jää väliin niinkuin sanoit. mutta ei kyllä minun järjellä (eikä miehenkään) mitenkään ymmärretä että miten taso joka on vajaa 2 metriä pitkä, on yli 2 senttiä liian pitkä, vaikkakin toisesta päästä toinen levy on 2 milliä irti seinästä.
        ja siis jos tilataan keittiö mittojen mukaan, niin kyllä se on jonkun muun vika kuin tilaajan, jos osat ei sovi paikoilleen. vai??

        siis joo tottakai se timpuri on ollut ammattilainen, mutta se sen asenne ja toimintatapa....

      • naapuri
        Kauppias HKI kirjoitti:

        Niin kuin "asentajakin" totesi,on tuo hankala paikka.Jos kyseessä U-keittiö,ja kulmat on jotain muuta kuin suht`tarkka 90 astetta,niin ilman seinän oikaisua(niinkuin eräs kalustevalmistaja vaatii)on olemassa vain pari vaihtoehtoa istuttaa "välitaso"paikalleen.
        -tason tarkka mittaus kun viereiset alakaapit ja kannet paikallaan.
        -Shabloona vielä varmempi
        Olen leikellyt noita shabloonia kauan,ja liki poikkeuksetta "epämääräinen" kulma on enemmän kuin tuo 90 astetta...en ole tarkemmin miettinyt mistä se johtuu....todennäköisyys laskennalla pitäisi mennä fiftisiksti,mutta 95% (lonkalta)enemmän kuin 90 astetta....valaiskaa viisaammat.Kiitos.

        mainita, että kun mitat otettiin, niin huomasivat että seinät menee vähän vinoon. no miksi sitten kun taso onkin epäsopiva, niin ruvetaan ensimmäisenä puhumaan että tulee lisäkustannuksia??!! ei ymmärrä ei. mut sehän jo huomattiin sen timpurin katseista että mä mitään ymmärrä...

      • naapuri
        keittiöasentaja kirjoitti:

        Ilmeisesti teillä on U-keittiö, ja tuo taso jää muiden tasojen väliin. Menevätkö muut tasot seinään kiinni koko matkaltaan? Jos eivät nimittäin mene saattaa seinien vinous kertautua todella paljon, ja siitä ei kyllä voi pelkästään myyjää syyttää. Jäisi nimittäin aika iso rako peitettäväksi siinä tapauksessa, joka taitaisi taas olla myyjän vika. Pääkaupunkiseudulla tuo ongelma on yleinen vanhoissa taloissa ja olempa törmännyt siihen uudisrakennuksillakin.

        kysyin, että miksi taso pitäisi olla kiinni seinässä, niin sain vastaukseksi vaan että ne vaan laitetaan kiinni seinään. ja sillä selvä. mun maalaisjärjellä ajatellen millin ja parin raot seinän vieressä jää kyllä piiloon listoilla ja silikonilla (välitilaan tulee lasi), kun tällä vältetään se että tasot pitäisi muuten asentaa kieroon seinän mukaan ja sirklata vinoiksi jne. en tiedä ymmärtääkö kukaan mitä tarkotan. mut sen timpurin mielestä kaiken a ja o on se että tasot on kiinni seinissä! oli lopputulos sitten mikä tahansa...

      • Kauppias HKI
        naapuri kirjoitti:

        mainita, että kun mitat otettiin, niin huomasivat että seinät menee vähän vinoon. no miksi sitten kun taso onkin epäsopiva, niin ruvetaan ensimmäisenä puhumaan että tulee lisäkustannuksia??!! ei ymmärrä ei. mut sehän jo huomattiin sen timpurin katseista että mä mitään ymmärrä...

        Jos tarkistusmittauksen yhteydessä ilmenee,että tarvitaan "shabloona-taso",niin myyjän pitää kertoa lisäkuluista.Eli shabloonan teko(esim.kivifirmoilla on olemassa yksiselitteinen lisähinta ko.toimesta)ja luonnollisesti erillisrahti-kulu,kun ei kerran tule samassa kuormassa muiden tasojen ja/tai kalusteiden kanssa.Kertomassasi tapauksessa ei ilmeisesti mitään shabloonia tehty...???
        Tuollaisessa U-keittiössä "sivutasojen" ei tarvitse mennä millilleen seinää vasten niin kuin asentajasi väittää.Sinne voi jättää 2-3 mm pelivaraa kummallekkin puolelle,varsinkin jos laatoitus.Lasilla toleranssi n- 1-2 mm/puoli.
        Ps.En siis ole Metsäpuu(Domus tai Villa)Kauppias.

      • Keittiöguru
        naapuri kirjoitti:

        kysyin, että miksi taso pitäisi olla kiinni seinässä, niin sain vastaukseksi vaan että ne vaan laitetaan kiinni seinään. ja sillä selvä. mun maalaisjärjellä ajatellen millin ja parin raot seinän vieressä jää kyllä piiloon listoilla ja silikonilla (välitilaan tulee lasi), kun tällä vältetään se että tasot pitäisi muuten asentaa kieroon seinän mukaan ja sirklata vinoiksi jne. en tiedä ymmärtääkö kukaan mitä tarkotan. mut sen timpurin mielestä kaiken a ja o on se että tasot on kiinni seinissä! oli lopputulos sitten mikä tahansa...

        Olethan huomioinut seinien kierouden tämän välitilaan asennettavan lasin suhteen... ettet ylläty mahdollisesta pykällyksestä mikäli lasi tulee useammasta osasta... mikäli olen osannut tätä viestiketjua tulkita oikein niin seinäsi ei ole koko mitaltaan pois kulmasta vaan jokin kulma niin sanotusti "karkaa linjasta"

      • naapuri
        Kauppias HKI kirjoitti:

        Jos tarkistusmittauksen yhteydessä ilmenee,että tarvitaan "shabloona-taso",niin myyjän pitää kertoa lisäkuluista.Eli shabloonan teko(esim.kivifirmoilla on olemassa yksiselitteinen lisähinta ko.toimesta)ja luonnollisesti erillisrahti-kulu,kun ei kerran tule samassa kuormassa muiden tasojen ja/tai kalusteiden kanssa.Kertomassasi tapauksessa ei ilmeisesti mitään shabloonia tehty...???
        Tuollaisessa U-keittiössä "sivutasojen" ei tarvitse mennä millilleen seinää vasten niin kuin asentajasi väittää.Sinne voi jättää 2-3 mm pelivaraa kummallekkin puolelle,varsinkin jos laatoitus.Lasilla toleranssi n- 1-2 mm/puoli.
        Ps.En siis ole Metsäpuu(Domus tai Villa)Kauppias.

        yritin sille timpurille selittää, että ei laiteta seinään. "mutta kun ne pitää laittaa" (ja se katse) lopulta sitten en enää puhunut mitään, olinhan vaan typerä asiakas joka ei tajua mitään. ja nyt todella odotetaan että se taso on sopiva, ettei tarvi enää jatkaa...

        tästä jäi vaan se maku, että yrittävät väen väkisin väittää että vika on meidän, ja jos jotain pitää tehdä niin "sirklatkaa itse" ettei vaan tule kustannuksia niille. katsos kun tätä lyhennystä eivät edes pysty tekemään tuossa domuksen tehtaalla kiven heiton päässä, vaan joutuvat lähettämään jonnekin kauemmas. kyse ihan tavan laminaatista mutta se on kai se reuna mitä eivät tuossa tee.

        niin tosiaan, ei mistään sabluunoista ole ollut puhetta. mittoja ottaessaan myyjä vaan totesi että taitaa vähän seinä mennä vinoon.

      • naapuri
        Keittiöguru kirjoitti:

        Olethan huomioinut seinien kierouden tämän välitilaan asennettavan lasin suhteen... ettet ylläty mahdollisesta pykällyksestä mikäli lasi tulee useammasta osasta... mikäli olen osannut tätä viestiketjua tulkita oikein niin seinäsi ei ole koko mitaltaan pois kulmasta vaan jokin kulma niin sanotusti "karkaa linjasta"

        ihan suorat, eli vika on vaan kulmassa. ongelmia timpurille lisäsi ikkunanpuitteet, jotka eivät ole millilleen seinän tasolla.
        mut nämä ei ole sitten enää sen timpurin murheita, kunhan saadaan sopiva levy. asennusta kun ei tilattu alunperinkään.

    • ollut noin

      huonoja kokemuksia lainkaan. Koko talon kaapit tulivat Domuksesta. Keittiön saarekkeen levyt olivat vääränkokoisia, mutta ne vaihdettiin ilman mitään mutinoita. Kaikki muut osat toimituksessa sopivat hyvin. Homman sujuminen riippuu myös kaapistomyyjästä, teillä on varmaan joku törö tyyppi.

    • on U -keittö

      ikävä mitata ikävä asentaa.Jos pohja ei ole suorakulmainen ei siihen saa suorakaiteen mukaisia
      tplevyjä ilman rakoja asennettua.Siinä ei ole ns työvaraa yhtään.Varmin tapa tilata tpl kaappien aennuksen jälkeen ja kivitasot aina.

    • Roiskeen pyyhkijä

      Muutama tapahtumaa valaiseva asia kirjoituksestasi puuttuu. Onko kysessä uudisrakennus ja onko seinät levytetty vai muurattu? Onko myyjä suorittanut tarkistusmittauksen ennen kuin seinät ovat olleet lopullisessa mitassaan ts. levytetty tai tasoitettu. Ilmeisesti nurkat eivät ole olleet 90 asteen kulmassa ja myyjä on ottanut mitat pisimmän mitan mukaan ts. pelivaraa kalusteasentajalle. Puusepän,oletettavasti myyjän kalusteasentajan, komentit ja alakaappien siirrot oikeille paikoilleen, viittavaa siihen, että pöytäkaapit on asennettu ennen kuin työtasoja on sovitettu seinämitoitukseen. Nurkkien vinoudesta johtuvat työtasotyöstöt olisi kalusteasentaja suorittanut ennen kuin alakaapit olisi laitettu paikalleen.
      Kalustevalmistajat mitoittavat kodinkoneille varatut aukot, omien sopimustoimittajien mittojen mukaan. Mikäli asiakas kuitenkin hankkii kodinkoneet muualta kuin kalustetoimittajalta ja ilmoittaa hyvissä ajoin ( n. 1 kk ) ennen toimitusta kodinkoneiden mitat niin ainakin Domus huomioi kalustemitoituksessaan kodinkoneille sopivat aukkomitat.
      Aina roiskuu, kun rapataan. Vanha sanonta, mutta pitää niin kovin usein paikkansa. Parasta , vaikka naapuri ei sitä tunnu arvostavankaan, tässä tapauksessa on se, että myyjä on luvannut ilman kustannuksia toimittaa uuden tason ja täytelevyt, jotta lopputulos on asiakasta tyydyttävä. Virheitä sattuu niin myyjille , asentajille kuin asiakkaillekin, mutta miten ja millä asenteella ne korjataan erottaa vastuulliset myyjät vastuuttomista kalustealalle pesiytyneistä halpatuotetukkureista.
      Uskon, että Domuksella tunnetaan vastuu ja nimimerkki naapuri tulee olemaan tyytyväinen lopputulokseen.

      • mitä suuressa

        määrin.Halpatukkureita ei olisi jos nekin joutuis saman keittiön asentaan ja toimittamaan useaan kertaan.Vain yksi esim. jos 50 cm hellalle varataan 50 cm tila menee siihen kaikki kyseiset hellat oli toimittaja kuka tahansa.

      • Kauppias HKI
        mitä suuressa kirjoitti:

        määrin.Halpatukkureita ei olisi jos nekin joutuis saman keittiön asentaan ja toimittamaan useaan kertaan.Vain yksi esim. jos 50 cm hellalle varataan 50 cm tila menee siihen kaikki kyseiset hellat oli toimittaja kuka tahansa.

        ei ainakaan tietyt toimittajat EI käy mitoilla,tee shabloonia,EIKA OTA VASTUUTA MITOISTA....
        Helppoahan se noin olisi...
        PS.En ole valovuosiin myynyt "karvalakki"50 cm uunia suunnittelimiini keittiöihin.Onko jotain avara-tuotantoa...?(Provo)

      • jjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjj...
        Kauppias HKI kirjoitti:

        ei ainakaan tietyt toimittajat EI käy mitoilla,tee shabloonia,EIKA OTA VASTUUTA MITOISTA....
        Helppoahan se noin olisi...
        PS.En ole valovuosiin myynyt "karvalakki"50 cm uunia suunnittelimiini keittiöihin.Onko jotain avara-tuotantoa...?(Provo)

        vakio kalusteissa vakiokokoiset varaukset aina sopii ostaa mistä hyvänsä. Hakemalla tietysti löytyy aina poikkeuksia ( ei provo )

      • Kauppias HKI
        jjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjj... kirjoitti:

        vakio kalusteissa vakiokokoiset varaukset aina sopii ostaa mistä hyvänsä. Hakemalla tietysti löytyy aina poikkeuksia ( ei provo )

        -Yritä sijoittaa esim.Mikroaaltouuni kehyksellä halpis-toimittajien seinäkaappiin...
        -Yritä sijoittaa esim.Kahviautomaatti halpis-toimittajien seinäkaappiin...
        -teetä 900 leveälle "lohiuunille"laatikosto tai komerokaapisto sopimaan ilman täytteitä...
        -teetä esim.rulokaapisto välitilaan kahvinkeittimille,leivänpaahtimille jne.esim 450 mm syvänä...halpis toimittajilla...
        -teetä integroidut kylmäkonekomerot halpistoimittajilla,minkä konevalmistajan he valitseekaan....

        LISTA ON PITKÄ......

        Standardia myyvissä liikkeissä myydään VAIN standardia...

        Taidat olla tiedoton.

      • naapuri

        että lopputulokseen ollaan tyytyväisiä!
        myyjä kävi ottamassa mitat ennen seinien tasoituksia, mutta huomio muutaman millin heitot, niin ainakin sanoi. yksi seinä on levyä ja muut muurattu.
        pettymys kaiken kaikkiaan oli myös se, että sokkelit ja kaikki täytelevyt pitää itse sirklata sopiviksi. tätä ei selkeästi mainittu kaupan yhteydessä.
        jos se työtaso nyt sitten on sopiva kun saavat sen tuotua takaisin, niin ei tässä niin suurta vahinkoa ole sattunut. ihmetyttää vaan niiden (timpurin) asenne (teille tulee lisäkustannuksi -yritys) ja kalusteiden murjominen (muka)paikoilleen.. tuloksena toisessa työtasossa naarmuja (osui onneksi tiskialtaan kohdalle) ja juuri tasoitetuissa ja maalatuissa seinissä kolhuja...
        niin ja hyvä vielä jos lisälevyt jääkaapin ympärille saadaan kiinnitettyä niin että yläkaapeissa voi säilyttää muutakin kuin painottomia muovikippoja....
        no. odotellaan.

      • verrata
        Kauppias HKI kirjoitti:

        -Yritä sijoittaa esim.Mikroaaltouuni kehyksellä halpis-toimittajien seinäkaappiin...
        -Yritä sijoittaa esim.Kahviautomaatti halpis-toimittajien seinäkaappiin...
        -teetä 900 leveälle "lohiuunille"laatikosto tai komerokaapisto sopimaan ilman täytteitä...
        -teetä esim.rulokaapisto välitilaan kahvinkeittimille,leivänpaahtimille jne.esim 450 mm syvänä...halpis toimittajilla...
        -teetä integroidut kylmäkonekomerot halpistoimittajilla,minkä konevalmistajan he valitseekaan....

        LISTA ON PITKÄ......

        Standardia myyvissä liikkeissä myydään VAIN standardia...

        Taidat olla tiedoton.

        standardiin.Spesiaalia spesiaaliin.Olen jäävi kommentoimaan omaa tyhmyyttäni,enkä lähde näiden lausuntojen perusteella arvioimaan kenenkään älykkyys osamäärää vaikka siihen olisi kuin herkullinen tilaisuus.

      • määritellä onko
        Kauppias HKI kirjoitti:

        -Yritä sijoittaa esim.Mikroaaltouuni kehyksellä halpis-toimittajien seinäkaappiin...
        -Yritä sijoittaa esim.Kahviautomaatti halpis-toimittajien seinäkaappiin...
        -teetä 900 leveälle "lohiuunille"laatikosto tai komerokaapisto sopimaan ilman täytteitä...
        -teetä esim.rulokaapisto välitilaan kahvinkeittimille,leivänpaahtimille jne.esim 450 mm syvänä...halpis toimittajilla...
        -teetä integroidut kylmäkonekomerot halpistoimittajilla,minkä konevalmistajan he valitseekaan....

        LISTA ON PITKÄ......

        Standardia myyvissä liikkeissä myydään VAIN standardia...

        Taidat olla tiedoton.

        domus massa tuotantoa vai spesiiaali räätälöintiä asiakkaan toiveiden mukaan?Kuinka on kauppias hki

      • Kauppias HKI
        määritellä onko kirjoitti:

        domus massa tuotantoa vai spesiiaali räätälöintiä asiakkaan toiveiden mukaan?Kuinka on kauppias hki

        Saa varmaan jossain "raameissa"standardien ulkopuolelta.Itsellä ei ole kokemusta ko.tehtaasta,mutta suuremmasta kyllä..n.10 vuotta.

      • oikein että
        Kauppias HKI kirjoitti:

        Saa varmaan jossain "raameissa"standardien ulkopuolelta.Itsellä ei ole kokemusta ko.tehtaasta,mutta suuremmasta kyllä..n.10 vuotta.

        veraat massatuotantoa ja spesiaalituotantoa.Mielestäni on kaksi ostajaryhmää....eivät kilpaile keskenään.Eikö ole toivotonta yrittää myydä Fiat Punton potentaaliselle ostajalle esim.kalleinta mersun mallia.Kuinka on kauppias hki ??

      • Kauppias HKI
        oikein että kirjoitti:

        Kun päivittäin on tilanteita,missä asiakkaalla on "vertaileva" tarjous "massatuottajista".
        Tänään viimeksi asioitu kaupaksi tulleen asiakkaan kanssa,missä "markkinajohtaja"oli tarjonnut keittiön n. 24 th€,
        kaupan tein 31.6 th€.
        Kyse siis isosta saareke-keittiöstä.

      • verrata enää

        edullisuutta.Mersun ostaja ei puntoa osta vaikka ilmainen koeajo kirje on kotiin tullutkin,eli massatuotantoa ei voi verrata erikoistuotantoon.
        Siitä näköjään ollaan erimieltä,mieltäköön kukin mielessään kumpiko on lähempänä totuutta.

      • Kauppias HKI
        verrata enää kirjoitti:

        Tarkentaisitko kuitenkin vielä tuon "pienen-näkemys-eromme"Kiitos.

      • kauppias hki
        Kauppias HKI kirjoitti:

        Tarkentaisitko kuitenkin vielä tuon "pienen-näkemys-eromme"Kiitos.

        pysty vetämään johtopäätöstä omista kirjoituksistaan vaikka olen yrittänyt esimerkkien
        kanssa havainnollistaa asiaa.Minusta asia karkaa kyllä käsistä jos minun täytyy tulkita sinulle,sinun omia kannanottoja,niin että sinä itsekkin ymmärrät mitä sinä olet kirjoittanut.Olemme asiaa liipannutkin joskus aiemmin. Silloin kyllä puhuttiin volymi ja marginali tuotannosta.Ymmärtääkseni olimme samaa mieltä.Olet muuttanut mieltäsi,ei kyse voi kuitenkaan olla synonyymi sanoista.

      • Kauppias HKI
        kauppias hki kirjoitti:

        Mihin haluat vastauksen....
        Missä muka olisin muuttanut mielipidettäni...
        Kunnioituksella....Kauppias HKI

      • aikaa sitten
        kauppias hki kirjoitti:

        pysty vetämään johtopäätöstä omista kirjoituksistaan vaikka olen yrittänyt esimerkkien
        kanssa havainnollistaa asiaa.Minusta asia karkaa kyllä käsistä jos minun täytyy tulkita sinulle,sinun omia kannanottoja,niin että sinä itsekkin ymmärrät mitä sinä olet kirjoittanut.Olemme asiaa liipannutkin joskus aiemmin. Silloin kyllä puhuttiin volymi ja marginali tuotannosta.Ymmärtääkseni olimme samaa mieltä.Olet muuttanut mieltäsi,ei kyse voi kuitenkaan olla synonyymi sanoista.

        puhuimme Volyymi ja marginaali tuotannosta sinäkin hyväksyit asian vaikka siellä kultahammas-rannikolla oli sinulla tälle marginaali tuotannolle isompi kohde.
        Väite;laajasti katsoen volyymi sanan synonyymi on massa(tuotanto) samalla peusteella erikois=marginaali (tuotanto)
        Tässä keskustelussa vertaat yhdenvrtaisena massa ja erikois tuotantoa samalle viivalle hinnasta piittaamatta. Vaikka yritin kirvein ja hampain todistaa (auto esimerkki)että kohderyhmät on eri.
        Toiset taistelee joka sentistä toisten ei tartte.
        Jos tätä pitää vielä tarkentaa epäilen että se luskahtaa V....lun puolelle.
        Ps "silakka uunikaappi" ei vielä kuulu massatuotantoon.

      • lukijat
        aikaa sitten kirjoitti:

        Koska kauppias H:ki on poistunut forumilta,antamatta lopullista vastausta kääntikö takkiaan vai ei .Toivottavasti Teille selvisi massa ja marginaalituotannon ero.Itseäni jäi vaivaamaan olenko tiedoton vai tyhmä,eipä sillä väliä olihan kauppiaskin 10 v kokemuksella ristiriitatilassa suhteessa 2:1 tiedottoman voitoksi.Samoin jäi saamatta tieto mihin kohtaan kauppias itsensä olisi sijoittanut tässä tiedoton-tyhmä kartastossa.

        Kiitos sille runsaslukuiselle joukolle joka seurasi tätä sivua.

        T:(massa)kalusteasentaja.

      • Kauppias HKI
        lukijat kirjoitti:

        Hienoa,että tiedän(vasta nyt) millä lailla asiaan liittyvään henkilön kanssa täällä keskustelen.
        Piste sulle.
        Takkia en ole,enkä tule kääntämään.
        Pyysin selkokielellä vastauksia,niitä täsmällisesti saamatta.
        Edustamani tehdas tekee myös perus-kalusteita,silloin kuin hinta on tärkeä vaikutin.Oleellista kuitenkin on,että se valmistaa myös "vimpanpäälle" kalusteita kohteisiin,missä hinta ei ole ainoa ratkaiseva tekijä.
        Sitten vastauksia;
        Edelleekin luokittelisin sinut "tiedottomaksi"
        Kokemusta 10 vuoden sijaan löytyy 20 ja rapiat...
        ja se,että alalla on ollut jo noin kauan,kertoo aika selkokielisesti,mihin ryhmään itse kuulun.....
        Täyspäistä touhua tämä ei ole,
        mutta HULLU saa olla,muttei TYHMÄ..
        Kyllä kai itsenikin,jonkin sortin hulluksi,pitää luokitella.

        Vähän rönsyili nyt tämä juttu... ei kai tätä nyt oikein voi enää Domukseen yhdistää... Joskus on mukava lukea näitä juttuja lähtien lukemaan viimeisestä ja vasta lopuksi se alkuperäinen...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      23
      2592
    2. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      63
      2478
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      106
      2300
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      34
      1559
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      238
      1552
    6. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1537
    7. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      37
      1452
    8. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1250
    9. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1206
    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1171
    Aihe