Henry Morris esitti 1974 kirjoittamassa kirjassaan "Scientific Creationism";
"The biogenetic law that ontogeny recapitulates phylogeny (that is, that the embryological stages of a developing organism follow the organism's evolutionary history) is false, yet embryological stages are still claimed as evidence for evolution."
Haeckelin rekapitulaatio-opissa uskottiin,että sikiönkehitys toistaa evoluution vaiheet. Yksilön sikiövaiheen kehityksen siis väitettiin tarkasti toistavan koko kyseisen lajin kehityksen. Koska muutos voi tapahtua mihin tahansa alkionkehityksen vaiheeseen, ei *toistumisteoria* ollut pätevä. Ja tämän vuoksi evoluutioteoria ei ennusta rekapitulaatiota. Stephen Gould kirjoitti vuonna 1977 tutkimuksen "Ontogeny and Phylogeny.", jonka mukaan embryologisia yhteneväisyyksiä voidaan käyttää evolutiotodisteena rakennettaessa fylogeniapuita, aivan samoin perustein, kuin aikuisiakin yksilöitä voidaan; Evoluutio ennustaa, että sikiönkehityksessä löytyy osia/jäänteitä varhemmista kantamuodoista ja näitä yhteneväisyyksiä voidaan tutkia; Näin esimerkiksi Lennart Nilssonin sikiönkehityskuvia voidaan esittää evoluutioteorian todisteena nojaamatta samalla rekapitulaatioteoriaan -vaikka jotkut asiantuntemattomat kreationistit näin väittävätkin.
Rekapitulaatio on epätiedettä, mutta se ei tee alkionkehityksen tiettyjä samankaltaisuuksia (esim. blastula) ja näiden toimintaa tukevana todisteena(~aihetodisteena) evoluutiosta olemattomaksi tai pätemättömiksi.
Eli nykyisin sikiönkehitys katsotaan yhteneväisten piirteiden-ei toiston kautta. On aivan eri asia väittää että "joillain eliöillä on tiettyjä yhteisiä piirteitä ja että nämä piirteet ovat havaintoja joista voidaan päätellä jotain", kuin väittää että "jokin toistaa tarkasti kehityshistoriansa."
Rekapitulaatio
22
1607
Vastaukset
- Late
On suorastaan uskomatonta, kuinka taitavasti vannoutuneet evouskovat ohjaavat selittelyillään keskustelun ohi varsinaisen rötöstelyn/väärentelyn
ja lakaisevat kuin puolihuolimattomasti "paskatmatonalle" ja jatkavat rinta rottingilla patsatellen, kuin mitään vääryyttä ei koskaan olisi tapahtunutkaan. :) HEH!
Kaikista "paras selitys" mielestäni heillä on mitä olen kuullut on tuo kun he puolustautuivat esim. Piltdownin tapauksessa sillä, että heikäläiset itse paljastivat vääryyden JO yli neljänkymmenen vuoden jälkeen löydöksestä? :) Evopellet hallelujaa ja piskuiset talkoriginsit toistavat tätä mantraa ajattelematta YHtään mitään.;)
Kuitenkin jokainen tietää, että monet mm. kreationistiset tutkijatahot yrittivät heti välittömästi saada alkuperäistä löydöstä laajempiin tutkimuksiin, mutta vain kopioita oli tarjolla.(suljettu piiripienipyöri)
Yksi kysymys esim. Sinulle arvon squirrel.
Mikä pistää Sinutkin mielestäni kohtuullisen loogisen kaverin(joskin hieman vaikeatajuisen)aina
löytymään välillä uskomattomien selitysten pyörteistä, jota ohjaa vain ja ainoastaan evofundamentalistinen toiveajattelu?(joka on kaukana oikeasta tieteen tekemisestä.)- Y.B
Oliko sinulla jotain relevanttia sanottavaa nykyisestä embryologisesta tutkimuksesta?
Eikö? Enpä niin arvellutkaan. - Paavi
"Kuitenkin jokainen tietää, että monet mm. kreationistiset tutkijatahot yrittivät heti välittömästi saada alkuperäistä löydöstä laajempiin tutkimuksiin, mutta vain kopioita oli tarjolla."
Minä en tiennyt. Voisitko tarkentaa? Mitkä kreationistiset tutkijatahot? - Late
Y.B kirjoitti:
Oliko sinulla jotain relevanttia sanottavaa nykyisestä embryologisesta tutkimuksesta?
Eikö? Enpä niin arvellutkaan."-Oliko sinulla jotain relevanttia sanottavaa nykyisestä embryologisesta tutkimuksesta?
Eikö? Enpä niin arvellutkaan.-"
Ilmeisesti mielestäsi hieno homma ensin kysyä ja sitten vastata itse.:)
Toivotaan että kehittelet jotakin parempaa, kunhan
täytät 25-vuotta.;) - Late
Paavi kirjoitti:
"Kuitenkin jokainen tietää, että monet mm. kreationistiset tutkijatahot yrittivät heti välittömästi saada alkuperäistä löydöstä laajempiin tutkimuksiin, mutta vain kopioita oli tarjolla."
Minä en tiennyt. Voisitko tarkentaa? Mitkä kreationistiset tutkijatahot?Kreationistiset tutkijatahot = luomiseen uskovat tiedemiehet.
Tässä tapauksessa lehdistö alkoi vaatimaan samaa ja
se säikäytti evorötöstelijät ITSE paljastamaan väärennöksen (joka oli siihen mennessä ollut vuosisadan fossiililöydös) - mikropiru
Late kirjoitti:
Kreationistiset tutkijatahot = luomiseen uskovat tiedemiehet.
Tässä tapauksessa lehdistö alkoi vaatimaan samaa ja
se säikäytti evorötöstelijät ITSE paljastamaan väärennöksen (joka oli siihen mennessä ollut vuosisadan fossiililöydös)...mihin?
Siihen että sinä sanot?
Vai siihen, että jokin kretiinisivusto sanoo, ja jonka sinä toistat?
Kai sentään jonkin lähdeviitteen voit antaa.
- paha setä
miten se ensimmäinen solu on syntynyt. Vai miten se elämä nyt uusimman version mukaan määritellään? Oliko niin, että ihmisen ja apinan kantamuoto ei vielä ollut elävä, jolloin siirtymä elottomasta elävään onnistui periaatteessa helposti?
- Y.B
"Oliko niin, että ihmisen ja apinan kantamuoto ei vielä ollut elävä, jolloin siirtymä elottomasta elävään onnistui periaatteessa helposti?"
Kerro sinä, mitä järkeä tuossa lauseessa on olevinaan? - paha setä
Y.B kirjoitti:
"Oliko niin, että ihmisen ja apinan kantamuoto ei vielä ollut elävä, jolloin siirtymä elottomasta elävään onnistui periaatteessa helposti?"
Kerro sinä, mitä järkeä tuossa lauseessa on olevinaan?Evouskovaiset määrittelevät elämän milloin mitenkin oman uskonsa mukaan tarkoitushakuisesti. Yksi järjen kukkanen se, että virus ei kuulemma ole elävä, koska siltä puuttuu kyky itsenäiseen lisääntymiseen. Samaa ajatusta kun soveltaa, niin isoisäni ei ollut elävä, koska se ei tuntentenut internettiä. Niinpä siirtymä elottomasta elävään oli suhteellisen helppoa.
- Y.B
paha setä kirjoitti:
Evouskovaiset määrittelevät elämän milloin mitenkin oman uskonsa mukaan tarkoitushakuisesti. Yksi järjen kukkanen se, että virus ei kuulemma ole elävä, koska siltä puuttuu kyky itsenäiseen lisääntymiseen. Samaa ajatusta kun soveltaa, niin isoisäni ei ollut elävä, koska se ei tuntentenut internettiä. Niinpä siirtymä elottomasta elävään oli suhteellisen helppoa.
todellinen maailma ei mene siististi ihmisen määrittelemiin laatikoihin. Ihmisten luomat käsitteet tuppaavat olemaan enemmän tai vähemmän keinotekoisia, hyödyllysiä eri yhteyksissä.
Onko virus elävä vai ei? Onko itseään kopiova RNA:n pätkä elämää vai ei? Nimenomaan. Riippuu tasan siitä, miten "elämän" haluaa määritellä. Suurempi ongelma tämä on kreationisteille, jotka jaottelavat materian mustavalkoisesti "elävään" ja "ei-elävään". - paha setä
Y.B kirjoitti:
todellinen maailma ei mene siististi ihmisen määrittelemiin laatikoihin. Ihmisten luomat käsitteet tuppaavat olemaan enemmän tai vähemmän keinotekoisia, hyödyllysiä eri yhteyksissä.
Onko virus elävä vai ei? Onko itseään kopiova RNA:n pätkä elämää vai ei? Nimenomaan. Riippuu tasan siitä, miten "elämän" haluaa määritellä. Suurempi ongelma tämä on kreationisteille, jotka jaottelavat materian mustavalkoisesti "elävään" ja "ei-elävään".Vanajan kivikirkkokin rakentaa itse itsensä, kun tarpeeksi aikaa annetaan. Ja paroni Münchausenin seikkailut ovat totta.
- Alex
paha setä kirjoitti:
Vanajan kivikirkkokin rakentaa itse itsensä, kun tarpeeksi aikaa annetaan. Ja paroni Münchausenin seikkailut ovat totta.
Moi !
paha seta:"Vanajan kivikirkkokin rakentaa itse itsensä, kun tarpeeksi aikaa annetaan. Ja paroni Münchausenin seikkailut ovat totta. "
Tällaista tapahtuu vain kreationistien tarinoissa.
-- - kyllä määritelmä
Y.B kirjoitti:
todellinen maailma ei mene siististi ihmisen määrittelemiin laatikoihin. Ihmisten luomat käsitteet tuppaavat olemaan enemmän tai vähemmän keinotekoisia, hyödyllysiä eri yhteyksissä.
Onko virus elävä vai ei? Onko itseään kopiova RNA:n pätkä elämää vai ei? Nimenomaan. Riippuu tasan siitä, miten "elämän" haluaa määritellä. Suurempi ongelma tämä on kreationisteille, jotka jaottelavat materian mustavalkoisesti "elävään" ja "ei-elävään".löytyy mutta tosiasia on ,että "kuolleesta" aineesta ei ole pystytty saamaan elämää ja metabolismia aikaan - ongelma on siis evoluutio puolella täysin.
- So.kra
paha setä kirjoitti:
Vanajan kivikirkkokin rakentaa itse itsensä, kun tarpeeksi aikaa annetaan. Ja paroni Münchausenin seikkailut ovat totta.
Kerroppa oma kantasi siihen onko itsestään kopioituva RNA elämää vai ei? Entä proteiinikuoren sisällä oleva DNA tai RNA juoste?
- squirrel
kyllä määritelmä kirjoitti:
löytyy mutta tosiasia on ,että "kuolleesta" aineesta ei ole pystytty saamaan elämää ja metabolismia aikaan - ongelma on siis evoluutio puolella täysin.
Evoluutio alkaa kun elämä alkaa.
Kerro toki minulle,miten elottomassa voisi tapahtua evoluutiota? Miten eloton lisääntyy?
Mihin elottoman rakenne-informaatio tallettuu?
- Heikki J. Patrikainen
Sattumoisin, ja en tiedä onko täällä jo mainittu, mutta viimeisimmässä Current Biology-lehdessä on artikkeli kanan sikiöille kasvatetuista arkosauri/krokotiilityyppisistä hampaista, joka jälleen osoittaa ainakin niiden kehityslinjan säilyttäneen hammasgeeninsä. Lintujen sikiöillä vaiheessa 27 esiintyvistä mutta kehittymättömistä hammasnupuista on tiedetty jo 1800-luvun lopulta saakka.
http://www.pnas.org/cgi/content/full/97/18/10044/F1
Hampaita on kehittynyt aiemmin spontaanisti Talpidiksi nimetyssä mutanttikanassa ja hiirien ja liskojen suusoluille altistetuissa kanasikiöissä.
Vas. norm. kana, oik. Talpid:
http://www.livescience.com/images/060222_mutant_mouth_02.jpg
Nyt sama onnistui ilman näitä soluja, pelkästään aktivoimalla retrovirusinfektiolla solujen yhteenliittymistä ja erilaistumista sikiönkehityksen aikana säätelevän beta-kateniini proteiini leukojen epidermiksessä. Täystekstistä löytyy kuvia uusista mutanttikanasikiöhampaista.
http://www.current-biology.com/content/article/abstract?uid=PIIS0960982206000649
http://www.sciencedaily.com/releases/2006/02/060223083601.htm
Heikki - squirrel
Vastauksia on tullut mainiosti -mutta voisiko joku selittää miten ihmeessä Piltdown ja elämän synty liittyvät aloitukseen = Alkionkehityksen todistusvoima ja käyttö evoluutiossa...
- mikropiru
Nimimerkki Late:lla on kysymykseesi varmastikin hyvä vastaus. Odotellaan.
- Late
"--Vastauksia on tullut mainiosti -mutta voisiko joku selittää miten ihmeessä Piltdown ja elämän synty liittyvät aloitukseen = Alkionkehityksen todistusvoima ja käyttö evoluutiossa...--"
No ensinnäkin tuota Piltdownia ja elämän syntyä te evouskovat tuskin mielellänne liitätte mihinkään keskusteleluun, mutta luomisuskovat kylläkin keskustelevat näistä aivan mielellään.
Elämän synty ja lajien synty kulkevat todellisuudessa aivan "naimisissa" toistensa kanssa ja siksi kreationismi ei niitä eroittele, toisin kuin evoluutioteoria ja varsinkin evouskovat tekevät ja toisaalta jokainen tietää kuinka juuri samat tyypit hämmentelevät utopistisia alkuliemiään elottomasta eläväksi. :)
Mutta sitten varsinaiseen asiaan josta otan vastaan vain tuon Piltdownin, koska elämän synnystä en tässä ketjussa ole kirjoittanut.
Alkionkehityksen todistusvoimaa pönkitettiin luvattoman monina vuosikymmeninä Haeckelin rekapitulaatio-opilla, jonka väärennetyt sikiökuvat kummittelivat vielä 2000-luvun taitteenkin Suomen lukion bilsan oppikirjoissa.
Miksi näitä väärennöksiä ei poistettu monista kehoituksista huolimatta, vaikka Haeckel oli ne jo vuosikymmeniä sitten itsekkin tunnustanut väärennöksiksi??(rehellistä opetusta, Vai?)
No nykyään kun kelkan on ollut luiston vuoksi pakko kääntää, niin selitellään tietenkin omaanpussiin asiaa loiventaen, kuten sinäkin kirjoitat, että rekapitulaatio on epätiedettä.
Minulla on tuolle selkeämpi sanonta, eli rekapitulaatio oli PITKÄÄN evouskovien rötösherrojen rikollista puuhastelua, joka keskeisenä ikonina patsastelivat väärennetyt sikiökuvat lukion ja yliopistojen oppikirjoissa.
No kunnon evouskovahan ei tietenkään anna koskaan
periksi ja siitä johtuen yritetään riisutulla mallilla edetä.
"---Evoluutio ennustaa, että sikiönkehityksessä löytyy osia/jäänteitä varhemmista kantamuodoista ja näitä yhteneväisyyksiä voidaan tutkia; Näin esimerkiksi Lennart Nilssonin sikiönkehityskuvia voidaan esittää evoluutioteorian todisteena nojaamatta samalla rekapitulaatioteoriaan -vaikka jotkut asiantuntemattomat kreationistit näin väittävätkin.---"
No kuule ei tarvitse edes nojata rekapitulaatioteoriaan, jos vähänkin ymmärtää kuinka heppoisia tällaiset todisteet todellisuudessa ovat ja on vain uskojan silmissä, kumpaa haluaa sen tukevan evoluutioteoriaa, vai luomisoppia. ;)
Todistusvoima tällaisilla todisteilla on yhtä olematonta suuruusluokkaa molempiin suuntiin.
Asiaa voisi verrata vaikkapa edesmeneen Stephen Jay Gouldin kehittämään punktualismiin, siis havaintojen suhteen epärehellisestä teoriasta
tehtiin edes vähemmän epärehellinen ja entiset elämän puutkin revittiin juurineen irti jne. ;)
No sitten lopuksi, miten tämä kaikki ja varsinkin
alkionkehityksen todistusvoima liittyvät Piltdowniin?
Pointtini on siinä, että niin Piltdown kuin Haeckelin rekapitulaatioteoriakin omaavat molemmat
luvattoman pitkän "parasta ennen merkinnän"vaikka
mahdollisuuksia ja painetta korjauksiin olisi ollut ennemminkin.
Molempien valheellisten teorioiden ympärille on käynistetty samanlainen vähättelykampanja ja selittelyjen maailmanennätys.
Suomeksi vielä toisin sanottuna vaikka evouskoville on näissä molemmissa merkittävissä
asioissa evoluutioteorian uskottavuuden kannalta on tullut turpaan 10-0 , niin he yrittävät esittää asian ikäänkuin jonkinlaisena torjuntavoittona. - Paavi

asioissa evoluutioteorian uskottavuuden kannalta on tullut turpaan 10-0 , niin he yrittävät esittää asian ikäänkuin jonkinlaisena torjuntavoittona."Alkionkehityksen todistusvoimaa pönkitettiin luvattoman monina vuosikymmeninä Haeckelin rekapitulaatio-opilla, jonka väärennetyt sikiökuvat kummittelivat vielä 2000-luvun taitteenkin Suomen lukion bilsan oppikirjoissa.
Miksi näitä väärennöksiä ei poistettu monista kehoituksista huolimatta, vaikka Haeckel oli ne jo vuosikymmeniä sitten itsekkin tunnustanut väärennöksiksi??(rehellistä opetusta, Vai?)"
Ja kun näin väität on sinun syytä kaivaa myös todisteet esiin. Siis: missä lukion biologian kirjassa (sarja, kustantaja, painos)väitetään, että ihminen käy läpi alkionkehityksessään sammakko-ym. vaiheet rekapitulaaioteorian mukaisesti?
Käytät runsaasti sanaa "epärehellinen". Ilmeisesti tuon sanan todellinen merkitys on kuitenkin jäänyt sinulle hämäräksi.
Muutoin kirjoituksesi on samaa kreapaskaa mitä täällä on saanut lukea Jaakobin/S.u.p.:n ynnä muiden kirjoittamana. Suun pieksäntää vailla todellisia näyttöjä mistään. - eurohymy
Paavi kirjoitti:
"Alkionkehityksen todistusvoimaa pönkitettiin luvattoman monina vuosikymmeninä Haeckelin rekapitulaatio-opilla, jonka väärennetyt sikiökuvat kummittelivat vielä 2000-luvun taitteenkin Suomen lukion bilsan oppikirjoissa.
Miksi näitä väärennöksiä ei poistettu monista kehoituksista huolimatta, vaikka Haeckel oli ne jo vuosikymmeniä sitten itsekkin tunnustanut väärennöksiksi??(rehellistä opetusta, Vai?)"
Ja kun näin väität on sinun syytä kaivaa myös todisteet esiin. Siis: missä lukion biologian kirjassa (sarja, kustantaja, painos)väitetään, että ihminen käy läpi alkionkehityksessään sammakko-ym. vaiheet rekapitulaaioteorian mukaisesti?
Käytät runsaasti sanaa "epärehellinen". Ilmeisesti tuon sanan todellinen merkitys on kuitenkin jäänyt sinulle hämäräksi.
Muutoin kirjoituksesi on samaa kreapaskaa mitä täällä on saanut lukea Jaakobin/S.u.p.:n ynnä muiden kirjoittamana. Suun pieksäntää vailla todellisia näyttöjä mistään."Miksi näitä väärennöksiä ei poistettu monista kehoituksista huolimatta"
Money talks what science is. eurohymy kirjoitti:
"Miksi näitä väärennöksiä ei poistettu monista kehoituksista huolimatta"
Money talks what science is.And especially what religion is.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663362Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433157Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1202610- 432538
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271850- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851465- 391320
- 821179