Arvoisat veneilijät, kertokaapa rehellisesti löytyykö omista veneistänne oikein määritetty eksymätaulukko kompassin vierestä, niin kuin pitäisi!
Eksymä
Taulukko
436292
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
ei ikävä kyllä löydy ja olen kyllä huomannut sen käytännössä ja joskus joutunut käyttämään GPS:n kompassia vaikka muuten saaristossa navigoin mieluummin merikortin ja kompassin avulla.
Olis varmaan asiaa tehdä eksymätaulukko !
Mitä tarkoittaa, että olet joskus joutunut käyttämään GPS:n kompassia. Eikö sitä ole viisasta käyttää aina, koska se näyttää tarkemmin kuin magneettikompassi.
kyllä, mutta yleensä en pidä GPS:ää päällä, venekompassia on paremmin näkyvissä. Virran GPS:n kytken kun sitä erityisesti tarvitsen esim. sumussa tai saaristossa kun olen väylien ulkopuolella
Ja aika harvoin sitä kompassia ja etenkään tarkkaa lukemaa tarvitsee. Ja silloin kun tarvii, on yleensä olosuhteet, joissa myös GPS:n muista ominaisuuksista on hyötyä.
Onhan se näinkin, mutta pitää silti muistaa, että GPS on pelkkä apulaite eikä sen varaan voi yksistää luottaa. Mitä jos gps meneekin pimeeks yht äkkiä.
kerta tämä sama virsi näissä keskusteluissa. Kenenkään en ole havainnut kertovan, että luottaisi pelkästään GPS:ään.
Sellainen on kunnon kompassi missä sisällä etanolia, saa hörpyt tarpeen vaatiessa.
Kyllä löytyy - tai siis naviskalata, ei kompassin vierestä :) Ja jokaisesta veneestähän se olisi hyvä löytyä. Muistaisin että katsastussäännötkin sen epäsuorasti sanoo, että pitää olla.
"5.8 Merikartat ja työskentelyvälineet sekä kiikari"
Ymmärrykseni mukaan tuo tarkoittaa myös eksymätaulukkoa, jos vene katsasteaan muualle kuin suojaisille (sisä)vesille, eli jo luokka 3:ssa tulisi ko. taulukko olla.
Kommentteja?
moottorilla ajaen koht. tyynellä kelillä.
Oletko selvittänyt, kuinka paljon taulukko muuttuu veneen ollessa 5 / 10 / 15 astetta kallellaan? Ja onko muutos kummallekin halssille sama?
itse tehnyt moista taulukkoa ? Ja vaikeusastettahan voisi lisätä tekemällä samat mittaukset peruuttamalla ? Ja eri nopeuksilla ? Ja 1/5/10 mailin etäisyydellä Jussarön kaivossaaresta ? Hevonen kannella ja ilman ?
Meneehän se kesä taulukoita laatiessa........
purjeveneessä on turhaa ja voi olla jopa kiville johtavaa puuhaa, jos ei tiedä miten suuri ja minkä suuntainen virhe veneen kallistuksesta tulee. Kallistuksesta tuleva muutos taulukkoon olla sen perusarvoa suurempi.
En viime vuosina ole eksymätaulukkoa tehnyt tai käyttänyt, GPS (ja varalla käsi-GPS) on paljon luotettavampi.
En maininnut erikseen sitä miten sen tein, koska pidin sitä itsestäänselvyytenä, että se tehdään siten kun eniten liikkuu - siis purjeilla. Periaatteessa pität ehdä e-taluukko myös koneajolle, mutta en ole sitä tehnut koska käytän vähän konetta.
En ole ottanut 'syydia' mukaan, en myöskään pidä veneessäni 'vempainat' jolla saan määriteltyä sorron tai virras. E-talukko antaa suuntaa ja ne kaikki on siihen ehdottomasti huomioitava jotka siihen voi huomioida.
Siksi en ole myöskään tehnyt e-taulukkoa 12,75 asteelle stuuraan tai paaraan.
>>> ... GPS (ja varalla käsi-GPS) on paljon luotettavampi.
Niin mutta kyse oli siitä, onko tehty e-taulukko vai ei.
Kaveri provosoi :) Näitä aina sattuuu. Selvää on että suunnistuksessa on parempi jos on tehty e-talukko. Silloin 'virhettä' on aina vähemmän. Paljon on niitä jotka jättä sen tekemättä kun se ei anna kuitenkaa täysin oikeaa tulosta. Selvää on, että milloinkaan emme saa täysin oikeaa tulosta, ja kyllä noilla perinteisillä tavoilla saa ihan riittävän tarkkuuden, ja sitten toki on hyvä pitää apuvälineenä elektroniikkaakin sen verran mitä nyt itse katsoo olevan hyvä.
Ei löydy, sillä kun ei tee veneessäni mitään. Eksymä on suurimmillaan 5 astetta ja se on heiluvassa veneessä kompassin lukematarkkuuden rajoilla. Olen veneillyt 35 vuotta enkä ole koskaan kaivannut suurempaa tarkkuutta.
Jeps ja yhdessä erannon kanssa ollaan jo kymmenisen astetta pielessä... vaan mitäs siitä.
Omasta veneestäni taulukko löytyy ja katsastajakin on sen vuosittain noteerannut. Veneenne (?) lienevät siis katsastamattomia?
kierretty itämeri moneen kerataan tanskasta,norjasta jne. ikinä ei moista eksymätaulukkoa ole tarvittu. katsastusvaatimuksiin ei kuulu eksymätaulukko,vaikka te teettekin moisia tulkkintoja noista teksteistä. ja korostan ettei moinen kuulu katsastusvaatimuksiin missään luokassa eli jos kuuluisi, se lukisi erikseen niissä vaatimuksissa. ja mainittakoon että veneeni on ykkösluokkaan katsastettu, vaikka en itse pidä sitä siihen kuuluvana. syynä se, että minulla ei ole laitteita makean veden itsenäiseksi tuottamiseksi merivedestä. mutta ei katsastaja ole asiasta ollut kiinnostunut, vaan vesisäiliö on riittänyt. aika paljon pitäisi varakannuja mukaan ottaa kuitenkin, että itsenäisen selviämisen vaatimus yulisi täytetyksi. mutta siis käytännössä kompassi on riittävän tarkka ilman eksymätaulukkoa.vai oletteko te eksyilleet ilman eksymää?sortumiakaan ei ole ikinä laskemalla laskettu ja aina on osuttu perille perstuntumalla.ja itsellä veneessäni käsigepsi plotteri kiinteänä,joten mahdollisuus että joudun satelliittipimennykseen, on olematon.mutta varmaan niuhot nyt jo laskee kuinka paljon eksymä on matkalla tallinnaan ja miettivät ettei elektroniikkaan voi ikinä luottaa...
Viisi astetta on jo aika paljon. Ehkä sen kanssa tulee toimeen, jos tietää millä suunnilla ne maksimit ovat ja muistaa sen. Eksymätaulukkoa ei ole minullakaan, mutta rajana olen pitänyt mieluummin kahta kuin viittä astetta. Ja vuosittain vertailtu eri suunnilla lukemia pääkompassin, fluxgate-kompassin ja gps:n välillä aina tilaisuuden tullen.
Satelliittipimennykseen ei auta useampi laite, kun signaalit katoavat sateeseen, koettu on. Ja siitäkin on kokemusta, että sähkömoottori kestomagneetteineen siirtyy vahingossa niin lähelle fluxgate-kompassia, että laite oli täysin käyttökelvoton. Sen verran hyvin piilossa oli sekin moottori, että kompassi jo irroitettiin korjattavaksi, onneksi tuli testattua ja toimivaksi havaittua ennen huoltoon lähetystä.
Nämä kaksi kokemusta eivät sattuneet samaan aikaan, mutta olisivat voineet. Ja kun toisaalta fluxgate ja gps ovat osin riippuvaisia samasta dataväylästä, mikä tuskin on vastaavissa asennuksissa poikkeus, pidän asiallisena hoitaa pääkompassia hyvin, vaikka se normaalisti kesällä kerääkin vain pölykerroksen päälleen kupunsa suojassa.
Eksymällä ja erannolla ei tee mitään, jos liikkuu näköhavaintoihin perustuvalla navigoinnilla saaristo ja rannikkoalueilla. En ole koskaan lähtenyt pimeään tai sumuun ja jos huono näkyvyys on yllättänyt, niin parkkiin ja leka pohjaan. Ihan varmaa on että 99% veneilijöistä ei osaa liikkua pelkän merkintälaskun varassa. Tuulikin painaa sen verran pois kurssista, että navigoinnista ei tule mitään, jos ympäristöä ei pysty havannoimaan. Kymmenenkin asteen heitto ei paljon vaikuta, jos maisemaa vertaa karttaan. En tiedä ketään niin hullua purjehtijaa, joka lähtisi selän yli jonnekin neulansilmään vaikka kompassi näyttäisi tasan oikein. Hulluja GPS-navigoijia tiedän useita.
Minkälainen kompassi sinulla oikein on ja minkälaisessa kelissä liikut?
Liikkuvassa veneessä konpassista ei juuri viiden asteen tarkempia lukemia pysty näkemään. Ihan pläkällä "purjehtien" saattaa muutaman asteen tarkkuuteen päästä, mutta pinessäkin merenkäynnissä ruusu heilahtelee sen verran, että lukematarkkuus on enemmänkin keskiarvon katsomista. Jos taas kompassi on niin hyvin vaimennettu, ettei ruusu vaella, niin lukema ei ehdi seurata liikettä.
Sestrel Major, jos sillä nyt jotain merkitystä on, paremminkin vaimennettuja löytyy. Keli on sitä mitä sattuu vastaan tulemaan. Silmä on aika hyvä keskiarvottamaan lukemia, jotka tietysti aallokossa heilahtelevat laajassakin kaaressa. Asia on helppo todentaakin vaihtelemalla gps:n vaimennusta. Melkoisen pahat olosuhteet saa olla, että tarkkuus jää siihen viiteen asteeseen. Varsinkin sumuisella säällä, jolloin eniten tarkkuutta tarvitsee, on merikin useimmiten rauhallinen.
Minulta eksymätaulukkoa kysyttiin myös suuntimakompassista. No, ehkä katsastaja oli asiantunteva ja toisaalta, ilmailun harrastajana suhtaudun asioihin eri kantilta..
Onko veneessäsi kiinteä suuntimakompassi? Eksymätaulukkoa ei voi nimittäin tehdä liikuteltavalle kompassille sillä taulukko pitäisi tehdä joka kerta siinä paikassa venettä, missä kompassia kulloinkin käyttää.
Muistatko tällaisen jutun: nekki plus nakki on kokki, ja kokki plus okki on ykki.
Toki suuntimakompassille (eli käsisuuntakehälle) voidaan määrittää eräs eksymää vastaava termi eli ominaiskorjaus. Intissä käsisuuntakehillä tuo ominaiskorjaus oli yleensä tosin vain parin kymmenen piirun luokkaa (eli reilun asteen) joten eipä sillä ole näissä venehommissa mitään merkitystä.
Kompassi jossa on automaattinen eksymän korjaus niin ei tarvi tehdä eksymätaulukkoa.
Itselläni on ja olen hyväksi havainnut.
Mistä tollaisen taulukon voi ostaa. En löytänyt nettikaupoista.
Biltemasta!
Itse tein eksymätaulukon viime kesänä, sen tekeminenhän on nykyisin todella helppoa kun käytössä on GPS. Suurin eksymä oli minulla 11 astetta, joka on mielestäni jo aika paljon eikä tuota saanut (tai ainakaan minä en saanut) pienennettyä sitä kompensointiruuveilla.
Eksymätaulukon tein yksinkertaisesti siten, että ajelin tyynellä kelillä moottorilla johonkin tiettyyn kompassisuuntaan ja merkkasin ylös, paljonko GPS näytti tosisuunnaksi. Itse ajoin suunnat 10 asteen välein, joka on ehkä vähän turhaa hienostelua mutta tuo on niin nopea toimitus, että eipä tuosta "tarkkuudesta" ollut juuri ylimääräistä vaivaa. Kannattaa ajaa suuntaansa ainakin kaapelinmitta niin GPS:n suuntatieto kerkeää asettua.
Mittaustuloksista tein kuvaajan Excelillä. Taulukkoa en ole vielä käyttänyt mihinkään, mutta onpahan nyt olemassa kuitenkin ;)
"Suurin eksymä oli minulla 11 astetta"
Laskitko tähän mukaan myös erannon?
Pelkäksi eksymäksi mielestäni jo melko korkea ja jos näin on niin eksymätaulukko on kyllä ihan paikallaan...
Aika iso se kieltämättä on, mutta ei kuitenkaan poikkeuksellisen suuri, ja tämän takia sen eksymätaulukonkin tein. Kuten sanottua, ennen eksymätaulukon tekoa kompensoin kompassin Suunnon ohjeiden mukaisesti ja silti suurimmillaan eksymä on tosiaan tuon 11 astetta.
Niin, ja kyseessä ei ole teräs- eikä teräsbetonivene ;)
Eikö eksymätaulukko pidä tehdä joka vuosi
uudestaan? Olen ymmärtänyt, että kompassiin
saattaa tulla vääristymiä mm. uusien laitteiden ja pitkän talvikauden johdosta.
Te jotka olette taulukon tehneet, onko eksymä
vuosien saatossa muuttunut?
tuohon vaikuttaa maan magneettisen keskipisteen siirtyminen.ja kun venettä säilytetään yleensä vielä saimoin päin samassa paikassa vuodesta toiseen talvet, vääristymä kasvaa. myös isot rautakasat voi asiaan vaikuttaa. itse olen pitänyt periaatteena, että säilytän venettni talvet rannalla juuri päinvastoin, kuin semakaa kesällä laiturissa (siis kotisatamassa ollessaan).no niitä kuukausia on vähemmän kuin talvikuukausia,mutta enpä muutenkaan eksymätaulukoista välitä.tuon verran kuitenkin olen asiaa ajatellut talvisäilytystä suunnitellessani.11 asteen eksymään en usko,mitä tuossa edellä joku väitti,ellei kyseessä ole teräsvene.
Kannattaa toki tarkastaa ajoittain ja varsinkin, jos veneessä tehdään muutoksia esim. hankitaan uusi kattila kompassin lähelle sijoitettuun kaappiin.
Lisäksi purjeveneen kompassin ekymätaulukkoon tulee lisätä veneen kallistumisesta aiheutuva muutos, jos kompensointimagneetit on asennettuna.
Yleeensäkin kallellaan ajettavissa paateissa turha tarkkuus on tietämättömyyttä. Fiiliksellä ja taidolla niillä matkataan.
Veneestäni löytyi eksymää n.60 astetta. Aiheuttajaksi löytyi entisen omistajan kaiutin asennukset. Siirsin kaiuttimet salongin toiseen päähän ja vaihdoin ne magneettisesti suojattuihin tyyppeihin, siis vanhasta väritv:stä puretut. Tämä korjasi eksymän kohtalaisen pieneksi n. 10 astetta.
Eksymätaulukkoa ei ole vieläkään, eikä katsastajakaan ole sitä vaatinut.
Mitä mieltä olette kompensointiruuveista. Käsittääkseni purjeveneen kompassiin ne eivät kuulu. Kannattaisiko ne poistaa?
En ole nyt viitsinyt tehdä nykyiseen paattiini. Tein edelliseen veneeseeni ja käytän sitä veneen vaihdon jälkeenkin. Siis viittellisesti. Oletan, että veneen sisäinen magneettikenttä on suurinpiirtein samansuuntainen eri veneissä.
Suunta on itään, kun kompassissa 75 astetta ja länteen mennään kopassisuunnassa 275. Pohjois- etelä suunnannassa eksymä on pienempi. Eranto on kotivesillä 6 astetta. Näillä opeilla olen onnistunut löytämään Ruotsiinkin. Tällä tavalla teoreettinen virhe on 5 astetta ja se on tarpeeksi tarkka kompassinavigoinnissa.
Saaristossa purjehdin maisemanavigoinnilla karttasarja sitloorassa. Siitä mittailen silmällä suuntia 25 asteen tarkkuudella.
Yhden veneen eksymätaulukko ei mitenkään päin käy toisessa veneessä. Ei vaikka olisivat samaa tyyppiä ja peräkkäiset sarjanumerot. Eksymää tulee kahta tietä. Pelkkä teräspala vetää magneettivuota puoleensa ja kääntää siten magneettikentän suuntaa. Tätä käytetään hyväksi vanhemmissa laivakompasseissa, ne rautakuulat kompassin molemmin puolin. Suurin osa moottorin aiheuttamasta virheestä tulee tätä kautta. Toisaalta teräsosiin, vähäisessä määrin myös rosterisiin, "tarttuu" magneettisuutta. Tämä aiheuttaa oman magneettikenttänsä, joka taas muuttaa vallitsevaa maan kentän suuntaa. Eniten vaikuttavat akselit ym. pitkät kappaleet. Eri suunnilla nämä häiriölähteet ovat kompassin eri puolilla ja siksi eksymä vaihtelee suunnan mukaan. Itse kompassissa ei voi olla muuta virhenäyttämää kuin kulumisesta aiheutuvaa takertelua.
Jos eksymä on alunperin ollut pieni, voi olettaa, ettei se paljoa vuosittain muutukaan. Yllätyksiä voi silti tulla vaikkapa veneessä tai lähiympäristössä tehdyn sähköhitsauksen seurauksena.
Olen itsekin pohdiskellu ihan samaa. Valitettavan harvoin veneestä löytyy ajan tasalla oleva eksymätaulukko, vaikka sen tekemiseen kuluu vain yksi keväinen arki-ilta.
Itseltäni kyllä semmoinen löytyy.
Nykyään veneily kansa luottaa liian usein GPS:ään ja siitä niintä onnetomuuksia sattuukin. Varsinkin jos ei osaa käytää oikein gps:ä. Kompassi on kuitenkin laite, jonka käyttö ei vaadi sähköä ja näin ollen melko varma peli. Uusissa veneissä lyodään gps:n tilalle nykyään karttaplotterit.
hellallettas.
Kompensointiruuvit ovat todella käyttökelpoisia. Niillä saa aika isonkin häiriön poistettua lähes täysin.
Miksi ruuvit eivät toimisi purjeveneessä, jos ne muissa veneissä toimisivat?
Liitos kysymästä, kyllä löytyy. Ei kompassin vierestä, muovitettuna kiikarikotelon kyljessä olevasta taskusta (johon helposti ylettyy istuinaukosta).
Olen aikoinaan suurella vaivalla tehnyt eksymätaulukkoa merkitsemällä tunnettujen linjamerkkien suunnat ja kompassisuunnat muistiin.
Viimeiselle veneelle tein näin: Tyynellä selällä ajoin moottorilla ympyrää, muuttaen kurssia 30' kerralla. Kirjoitin muistiin GPS:n suunta ja kompassisuunta. Sitten vaan luvut tietokoneeseen ja interpoloin niitä 10' tarkkuudella.
Koko operaatio kesti alle 1/2 tunti. (vaikka kirjoitan hitaasti ja täytyy antaa lukemat tasoittua.
Kannattaa pitää täydet kierrokset moottorissa, mitä suurempi vauhti, sitä tarkempi on GPS:n suunta.
Minulla on värillinen karttaplotteri, joka näyttää tarkasti missä olen. Tarvitaanko plotterin käyttöön myös eksymätaulukko.
..jos olet eksyksissä.
Ja tekniset taulukot pitää ehdottomasti olla.