Vietin jokin aika sitten kaksi viikkoa isla de margaritalla, Playa el Aguassa. Hotelli las palmeras vaikuttaa matkaesitteen kuvassa hieman hienommalta kuin todellisuudessa on, mutta oli siisti ja kotoisa. palvelu ihan ok, baarimikot mukavia :) Siivoojaat siivoavat joka päivä respasta saa joka päivä toisen pyyhkeen esim. rantsuun. Rannalle vie aika säännöllisin ajoin kuljetus ja rantatuoleista ei tarvitse maksaa ja rantabaarista saa All inglusive rannekkeella juomaa ilmaiseksi. Ruoka hyvää, aamiainen ok, päivällisellä ja illallisella aina muutama lämminvaihtoehto lisäkkeineen kolmea "vihreää" esim. kurkkua, tomaattia joku salaatti. Ja hedelmiä jokaisella aterialla. Allasbaarissa välillä itsepalvelu, eli kaapista vaan olutta hakemaan.
Paikka tosi pieni, hiekkaranta kapea ja virtaukset voivat olla vaarallisia. Kauppoja muutama, pesula, apteekki ja nettimahdollisuuksia. Ei juurikaan mitään ostettavaa turistikrääsän ja juoman lisäksi.
Ei juurikaan iltaelämää, rannalla yksi käymisen arvoinen disco, jossa paikallisia on illasta riippuen jonkin verran. Discosta uskaltaa kävellä hotlalle, tai voi myös mennä taksilla joita aina discon edessä.
Muille rannoille pääsee helposti ja halvalla taksilla ja kannattaa käydä myös ihailemassa auringonlaskua. taksilla matkaaminen on halpaa, autot voi olla aikamoisua "romuja"
Porlamariin pääsee myös kätevästi taksilla, tai jos haluaa kokea vähän jotain muuta niin bussilla. Plaza Bolivarin ja rannan välissä kauppakatuja, joissa halpoja vaatteita, farkkuja ja kenkiä. Kaikki ei ole ihan muodin mukaisia, mutta hyviä löytöjä vioi tehdä. Sivukaduille ei mielellään lähtenyt kävelemään. Ostoskaduilla ei ole ravintoloita eikä kahviloita, ilmeisesti ei kuulu kulttuuriin...? Sambil ostoskeskukseen ei kannata mennä, jos ei halua tuhlata rahojaan, Kallista. Markkinatori on ihan ok, sieltäkin voi löytää ihan kivoja juttuja, enimmäkseen sielä on kuitenkin t-paitoja, koruja yms.
Playa el Yague on surffareiden paikka, jossa kannattaa käydä. Ranta siisti ei isoja aaltoa. Tämäkin paikka on tosi pieni, vain yksi pitkä katu. Sieltä pääsee veneellä Cochen saarelle. Saarella ei ole kuitenkaan juurikaan katseltavaa.
Omatoimisuus kannattaa. Hinnat matkatoimiston hintoihin huomattavasti halvempia. Samoja matkoja saa rannalta. Canaima vesiputouksineen hieno paikka, suosittelen. Angel fallsia ei kuulemma kovin usein näe kokonaisuudessaan, mutta pelkkä lentomatka sinne on elämys, jos ei ole ennen lentänyt lentokoneella. katamaraania ja jeeppisafariakin kannatta harkita.
Sää ok, lämmintä, mutta saattaa hieman sadella, mutta lyhyitä kuuroja. Sää vaihtuu uskomattoman nopeasti, ensin voi näyttää, että on tosi pilvistä, mutta ihan hetken kuluttua saattaa tulla kunnolla aurinkoa.
Rahaa kannattaa ottaa dollareina. Jo heti lentokentällä hyvä vaihtokurssi. laittomia rahanvaihtajia löytyy paljon, en tiedä kuinka turvallista heidän kautta vaihtaa, mutta parempi kurssi.
Paikka sopii hyvin rentoutumiseen ja oleiluun.
Ei kannata lähteä liian suurilla odotuksilla, voi helposti pettyä. Ja hieman omatoimisuutta, niin saaresta saa todella paljon irti!
ps. Espanjan kielestä on iso apu!
Isla de margarita - Playa Aqua - las palmeras
-Naps-
1
2025
Vastaukset
- matkakertomuksestasi
Miten menit/menitte sinne? Omatoimisesti/ valmismatkalla?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882