Käsitykseni omasta itsevarmuudestani on hyvin ristiriitainen: toisaalta olen ujo, toisaalta taas en. Mutta mikään hullu en ole kuitenkaan, vaan kyse on siitä että henkinen kehitykseni on yhä kesken, jolloin oma identiteettini ei ole vielä vakiintunut. Täytän tänä vuonna kaksikymmentä eli olen aika nuori vasta. Olen juuri tulemaisillani aikuisuuteen, itsenäistymiseen ja lopulliseen "minuuteeni" (vaikka ihminen koko lopunikänsä muuttuukin, siitä huolimatta varhaisaikuisuudessa persoona loksahtaa pysyvimmin paikalleen).
Tein ranskalaisilla viivoilla listan siitä, millä tavoin olen ujo ja millä tavoin rohkea
Olen rohkea:
-pystyn mennä kysymään ihmiseltä luontevasti lauseen "lähdetkö kahville?" eli uskallan näyttää avoimesti kiinnostukseni johonkin toiseen, senkin uhalla vaikkei tuo toinen ihminen olisi minusta lainkaan kiinnostunut. Uskallan siis kysyä ja ehdottaa. En nolostu kovin paljoa siitä, jos tuolle toiselle ihmiselle ei yllättäen kahville lähtö sovikaan. Ajattelen vain asian "siirryn seuraavaan" -tyylillä
Olen ujo:
-kun joku ihminen sitten suostuu lähtemään kanssani kahville, en saa siellä sanaakaan suustani. Aloitteen pystyn hyvin tekemään (eihän se ole kuin yksi vaivainen lause!), mutta itse tilanteessa oleminen ei olekaan niin makoisaa. Pelkään jatkuvasti, että sanon jotain aivan ääliömäistä tai sitten sellaista, mikä saattaisi jotenkin loukata tuota toista ihmistä. En ole rentona, vaan hermona koko sen ajan
Olen rohkea:
-uskallan näyttää tunteeni toista ihmistä kohtaan (esimerkiksi yhdellä avoimella katseella, lainkaan peittelemättä)
Olen ujo:
-olen aina niin varma, että tuo toinen ihminen ei oikeasti pidä minusta. Kaikki miellyttävät ja mukavat lauseet ovatkin vain mielistelyä ja kelloon katsominen minun seurassani johtuu sataprosenttisesti MINUSTA! Uskallan yleensä kertoa toiselle mitä ajattelen, mutta tulkitsen sen jälkeiset reagoinnit/tapahtumat äärimmäisen pessimistisesti. Ajattelen: "kerron tämän nyt tässä, koska ei tällä asialla ole p*skan väliä kenenkään kannalta"
Uskallan tuoda omat haluni esille (esim. pyytää toista kahville), mutta en sen sijaan olla mitenkään muuten oma itseni.
Tein ranskalaisilla viivoilla listan siitä, millä tavoin olen ujo ja millä tavoin rohkea
Olen rohkea:
-pystyn mennä kysymään ihmiseltä luontevasti lauseen "lähdetkö kahville?" eli uskallan näyttää avoimesti kiinnostukseni johonkin toiseen, senkin uhalla vaikkei tuo toinen ihminen olisi minusta lainkaan kiinnostunut. Uskallan siis kysyä ja ehdottaa. En nolostu kovin paljoa siitä, jos tuolle toiselle ihmiselle ei yllättäen kahville lähtö sovikaan. Ajattelen vain asian "siirryn seuraavaan" -tyylillä
Olen ujo:
-kun joku ihminen sitten suostuu lähtemään kanssani kahville, en saa siellä sanaakaan suustani. Aloitteen pystyn hyvin tekemään (eihän se ole kuin yksi vaivainen lause!), mutta itse tilanteessa oleminen ei olekaan niin makoisaa. Pelkään jatkuvasti, että sanon jotain aivan ääliömäistä tai sitten sellaista, mikä saattaisi jotenkin loukata tuota toista ihmistä. En ole rentona, vaan hermona koko sen ajan
Olen rohkea:
-uskallan näyttää tunteeni toista ihmistä kohtaan (esimerkiksi yhdellä avoimella katseella, lainkaan peittelemättä)
Olen ujo:
-olen aina niin varma, että tuo toinen ihminen ei oikeasti pidä minusta. Kaikki miellyttävät ja mukavat lauseet ovatkin vain mielistelyä ja kelloon katsominen minun seurassani johtuu sataprosenttisesti MINUSTA! Uskallan yleensä kertoa toiselle mitä ajattelen, mutta tulkitsen sen jälkeiset reagoinnit/tapahtumat äärimmäisen pessimistisesti. Ajattelen: "kerron tämän nyt tässä, koska ei tällä asialla ole p*skan väliä kenenkään kannalta"
Uskallan tuoda omat haluni esille (esim. pyytää toista kahville), mutta en sen sijaan olla mitenkään muuten oma itseni.
Vastaukset 7
Vanhimmat
aika hankala piirre seuranhakua ajatellen, sillä jos varsinkin rohkean avauksen jälkeen oletkin epävarman oloinen niin toinen saattaa pitää sinua ailahtelevana tai tulkita, ettei sinua lopulta kiinnostakaan ja siksi hänen oma kiinnostuksensa laskee.
Jos luulet ettei toinen ole kiinnostunut, ota tavoitteeksesi saada kiinnostus heräämään. Sinussa on varmasti jotakin, mitä et ole vielä tuonut esille mutta mistä toisen kannattaisi kiinnostua. Älä tyydy siihen, että jäät väärinymmärretyksi!
Todella fiksusti kirjoitit tuon ensimmäisen kappaleen. En ole tullut aikaisemmin edes ajatelleeksikaan tuota näkökulmaa.
Mutta tuo toinen kappale..... Jaa'a, taidanpa lainata lauseitasi..
"Jos luulet ettei toinen ole kiinnostunut, ota tavoitteeksesi saada kiinnostus heräämään"
Minulla itselläni ei ole päätösvaltaa siihen, olenko jonkun toisen ihmisen silmissä mielenkiintoinen vai en (aivan kuten ei myös siinäkään, olenko jonkun toisen silmissä viehättävä vai en... se on makuasia ja toisen ihmisen makua en pysty muuttamaan).
Voin toki yrittää herettää kiinnostusta siinä mielessä, että näytän selkein elein olevani itse kiinnostunut tuosta toisesta. Mutta toisaalta oman kiinnostuksen KOROSTAMINEN on ymmärtääkseni kuitenkin jollain tavalla esittämistä eli teeskentelyä, koska jos on kiinnostunut jostakin ihmisestä tosissaan, niin eihän silloin tule ollenkaan ajatelleeksi sitä, saako tuo toinen ihminen asiaa tietoonsa vai ei. Kun toinen ihminen on vahvana tarkkailun kohteena, silloin ihminen ei pysty tarkkailemaan samalla itseään (-> millaisen kuvan nyt itsestäni annan? vaikutanko riittävän kiinnostuneelta?). En osaa oikein selittää, mitä tarkoitan... Mutta kuitenkin, tuo kiinnostuksen korostaminen on kyllä tehokas keino saada huomio itseensä, mutta se tuntuu kuitenkin jotenkin niin teennäiseltä etten millään haluaisi tehdä niin.
"Sinussa on varmasti jotakin, mitä et ole vielä tuonut esille mutta mistä toisen kannattaisi kiinnostua"
On. Ja se, mikä saattaisi herättää joissakin ihmisissä kiinnostusta, sitä en pysty tuoda kuitenkaan esille ensinäkemältä. En vain yksinkertaisesti pysty siihen.
"Älä tyydy siihen, että jäät väärinymmärretyksi!"
En voi päättää sitä, tulenko väärinymmärretyksi vai en. Kaikki on tavallaan tuurin varassa. Jos en yritä ollenkaan, silloin en voi tietenkään onnistua. Sehän on itsestäänselvää. Mutta jos taas yritän todella vakavissani antaa itsestäni hyvää kuvaa, niin silloin saattaa käydä niin että yritänkin liikaa ja kaikki menee plörinäksi :D
Pitäisi siis olla yrittämättä yhtään mitään. Ja se on vaikeata henkilöltä, jolla ei ole kympin itsetuntoa... :(
Pienoisessa noidankehässä olen, mutta kyllä se luultavasti ajan mittaan helpottaa.
Nyt sekoilen...
Siis tuo toinenhan kappale oli vasta rohkaisemista........ kiitos siis rohkaisusta, mutta olen kuitenkin asiasta eri mieltä.
liiallinen yrittäminenkään ei oikein ole hyväksi. Mutta, jos sinulle tulee jatkuvasti mieleen noinkin pessimistisiä ajatuksia, voisi olla hyväksi keskittyä tietoisesti johonkin positiivisesn asiaan. Keskittymisen pitäisi olla tarpeeksi kevyttä, jotta keskustelu onnistuu, mutta silti tarpeeksi sitovaa jottei ikäviä ajatuksia pulpahtelisi noin paljoa mieleen... olisiko mahdollista?
Haen lohtua siitä, että suomalaiset ovat yleensäkin melko huonoja kommunikoimaan vieraiden ihmisten kanssa. Eihän se minun tilannettani mitenkään muuta, mutta on kuitenkin helpottavaa todeta etten ole ihan ainut...
"olisiko mahdollista?"
Suloinen kysymys =)
Tottakai se on mahdollista, mutta se tapahtuu niin epäsäännöllisesti (milloin sattuu) että voisi sanoa sen olevan kokonaan tuurin varassa. Vieraiden ihmisten seurassa en pysty kuin hyvin harvoin ainoastaan rentoutumaan, mistä johtuu sitten se että minulla on tällä hetkellä tasan kaksi kaveria. Eli ei kovin paljoa..
Joskus tosiaan pystyn keskittymään enkä pelkää pahinta. Mutta se on niin sattumanvaraista milloin keskittymiseni romahtaa vieraan ihmisen seurassa. Yksikin kelloon tuijottaminen saattaa saada sen aikaan.
Aika hupsua kyllä...
Vähän samankaltaista meininkiä mulla. Tuntuu niinkuin rohkeat päivät olis rulettia, tulevat harvakseltaan milloin sattuu ja lopun ajan olen todella sulkeutunut ja sisäänpäinkääntynyt, ujo. Se hermostuttaa, kun ei voi "luottaa" omaan fiilikseensä. Kun päivä sattuu olemaan hyvä, olen voittamaton ja tuntuu että pidän kiinni elämäni ohjaksista, pystyn valloittamaan kenet tahansa ja saavuttamaan mitä tahansa. Mutta kun se päivä menee ohi, olen taas ei kukaan, tylsä ja epävarma tyyppi joka ei onnistu missään. Miten ihmeessä tämmösestä vuoristoradasta pääsisi eroon?