Vieläkin tulee näitä takaumia ja masennuksen tapaisia tunteita pintaan, kun on liikaa aikaa. Kun on selvinnyt monivuotisesta masennuksesta niin jotenkin se vain häiritsee silti..
miten saisi lopulta kokonaan hyväksyttyä menneisyyden ja siellä tapahtuneet asiat? Ne tuntuvat elävän minussa omaa elämäänsä. Ne tulevat aina välilä pintaan piinaamaan, unissa ja ajatuksissa.
kyllä se on paskamaista kun on ollut sellaiset vanhemmat jotka kasvuaikanani aiheuttivat niin paljon vahinkoa. Pääseeköhän siitä koskaan eroon. kuitenkin lapsena ja nuorena on niin altin kaikille vaikutteille. ja tavallaan imee itseensä ja peroonaansa kaiken. Mutta onneksi jo osan olen saanut syljettyä pois. ja uskallan sanoa vanhempieni olleen huonoja vanhempia. nyt vain pitäisi jotankin se hyväksyä. mutta miten? enää ei jaksa näitäasioita jauhaa.. on sitä tehnyt jo pitäkään.
Onko kellään mitään ideoita? luin jostain lehdestä taputteluterapiasta.. olen miettinyt hypnoosia.. en tiedä. En ole koskaan käynyt missään ammattiauttajalla enkä syönyt pillereitä. koska a) en usko että ihmepillereihin B) kulissit piti pitää kunnossa..
olen jo pitkällä tässä paranemisessa mutta se luppusilaus puuttuu. On jo niin paljon iloa ja onnea elämässä mutta välilä nää jutut vetää alas. ja hassua nyt kun ei enää ole masentunut niin pystyisi hakemaan ammattiapua. aika surkuhupaisaa..
miten saisi lopulta kokonaan hyväksyttyä menneisyyden ja siellä tapahtuneet asiat? Ne tuntuvat elävän minussa omaa elämäänsä. Ne tulevat aina välilä pintaan piinaamaan, unissa ja ajatuksissa.
kyllä se on paskamaista kun on ollut sellaiset vanhemmat jotka kasvuaikanani aiheuttivat niin paljon vahinkoa. Pääseeköhän siitä koskaan eroon. kuitenkin lapsena ja nuorena on niin altin kaikille vaikutteille. ja tavallaan imee itseensä ja peroonaansa kaiken. Mutta onneksi jo osan olen saanut syljettyä pois. ja uskallan sanoa vanhempieni olleen huonoja vanhempia. nyt vain pitäisi jotankin se hyväksyä. mutta miten? enää ei jaksa näitäasioita jauhaa.. on sitä tehnyt jo pitäkään.
Onko kellään mitään ideoita? luin jostain lehdestä taputteluterapiasta.. olen miettinyt hypnoosia.. en tiedä. En ole koskaan käynyt missään ammattiauttajalla enkä syönyt pillereitä. koska a) en usko että ihmepillereihin B) kulissit piti pitää kunnossa..
olen jo pitkällä tässä paranemisessa mutta se luppusilaus puuttuu. On jo niin paljon iloa ja onnea elämässä mutta välilä nää jutut vetää alas. ja hassua nyt kun ei enää ole masentunut niin pystyisi hakemaan ammattiapua. aika surkuhupaisaa..
Vastaukset 11
Vanhimmat
ylhäältä alas,vanha konsti,tulee paree olo,ko joku silittää,joo mullaki meni 10 vuotta ennen ko pääsin takautumista eroon,pitää elää vaan itselleen,ja vähät verenimijöistä ja heidän valituksistaan t:timantti
monisaa elokuvissa...
hehe...
vastakarvaan?
tuleeks silloin paha olo?
hehe...
sen nopeemmin , jos pysyt erossa psyk- alkuisten ammattien harjoittajista.
suositeltavaa terapiaa/luettavaa:
L . RON HUBBARD tuotanto.
(viesti on minun mielipide asiaSTA)
Kiitos. Olen lukenut paljon kaikesta oman kehitykseni tueksi mutta tuolta kirjoittajalta en mitään. PItää käydä kirjastossa.
Miksi on tarve tuputtaa kaikille lahkoa, josta monet kärsivät vain enemmmän?
Eikös sellaiset keskustelut kuuluisi uskonto-palstalle?!
No, olen kyllä ateisti ja itsellisesti ajatteleva ihminen, enkä kovin herkästi "hurahda" uskoon.. vaikka ovat sitä yrittäneet useammat tahot ;) En kyllä tiedä mitään kyseisestä "lahkosta".
Kävin katsomassa kirjaston sivuilta materiaalia. onko näin että kyse on vain tämän "lahkon" jutuista kaikissa kirjoissa? Siis scientologian kauttako mielenterveys asiaa vain tutkitaan?
Kirjoja ehdottanut olisi voinut mainita asiasta kyllä!
linkki ym. hoidosta löytyy mm.
http://www.pelokkaat.net/phpbb2/viewtopic.php?t=2065
Menetelmä voi olla hyödyllinen ahdistavien muistojen käsittelyssä.
Kiitos kävin katsomassa sitä juttua! Pitää tutkia vielä lisää mitä sieltä löytyy..
mutta yöllä näin unen. Unessa kerroin jo edesmenneille tädeilleni kokemasta vähättelystä. Aina he kehuivat joitakin muita ja minulle annettiin reunahuomautuksena ymmärtää, että minusta ei koskaan tule mitään. Kuinka kukaan voi olla niin julma?
Itse ajattelin silloin, että lapsia en tule koskaan aivokääpiöinä pitämään. Nuoressa aikuisiässä melkeinpä pelkäsin lapsia, koska muistin omat havaintoni.
Tulevaan ja jo kohta menneeseen elämääni nämä kokemukset vaikuttivat ihan liian paljon. Siitä huolimatta olen menestynyt kohtalaisesti ulkoisesti, mutta sisälläni on olen epävarma. Sitä ei suinkaan ole helpottanut puolisoni sairastuminen aikaisessa vaiheessa ja minun syyttelyni. Kuten arvata saattaa puolisoni sairastui vakavaaan psykoosiin kolmekymppisenä.
Appivanhempani uskoivat minun laittaneen heidän lapsensa m-sairaalaan huvikseni. Kuinka kummallinen ajatus. Heidänkin täytyi olla häiriytyneitä. Olen niin onneton sydämessäni, että oma sairauteni, joka on fyysisesti vakava, ei tunnu miltään. Ei minulla ole kauan onneksi aikaa pohtia ja kitua, vaan pian pääsen pois.
vaihtamaan nimimerkkiä, mutta aisia jäi selväksi. Nm
oli lauseen alku.