Mua itkettää. Sä olit mulle niin tärkee, en ehkä koskaan sitä sulle sanonut, kaduttaa. Mä olisin halunnut että sä tiedät että mä rakastan sua. mä olin tulossa sua tapaamaan, kaikki oli hyvin. Mun maailmani romahti juuri kun kaikki oli hyvin. olihan meillä huonotkin hetket. mutta haluan vain muistaa ne hyvät, ne kun istuin sylissäsi ja kun halattiin. kaikki on nyt myöhäistä, nyt sä istut siellä ylhäällä pilven päällä ja katselet, toivottavasti sulla on nyt hyvä olla. isä rakastan sua ikuisesti. rakkaudella tyttäresi.
Rakkaalle isälleni.
Nimetön
7903
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
että vanhemmat tavallaan ymmärtävät lapsiaan paremmin kuin lapset vanhempiaan. Tarkoitan, että isäsi varmastikin tiesi olevansa sinulle tärkeä, vaikka asiasta ei olisikaan puhuttu. Niin vain on. Muistele hyviä hetkiä, joita teillä oli. Huomaa myös ne rakkaat ihmiset, jotka ovat edelleen lähelläsi.
Olen yrittänyt huomioida läheiset ihmiseni, mutta isäni kuoleman jälkeen olen tullut varmaan vainoharhaiseksi. pelkään koko ajan että läheisilleni tapahtuu jotain pahaa, ja olen hirveän huollissani heistä. avopuolisollenikin yritin soittaa kun hän lähti käymään kaupassa ja hän ei ollut kuullut että soitan, meninin ihan paniikkiin, luulin että hänelle on tapahtunut jotain.
Surullista. Voimia ja jaksamista sulle, kyllä sä vielä pääset sen yli, mut siihen ei oo mitään kiirettä..
mulla on ollut aivan sama juttu, ja on edelleen. Isäni kuoli yli kuukausi sitten ja kokoajan pelkään että läheisilleni tapahtuu jotain. Yritän olla koko ajan yhteydessä heihin..
Minun isäni kuolemasta on jo puoli vuotta ja vieläkin kaipaan häntä kovasti, enkä pysty kunnolla ymmärtämään koko tapahtunutta, miksi?
On kamalaa kun pelkää koko ajan että mitähän seuraavaksi. Ei, ammattiapua, ei kiitos! en ole muutenkaan pystynyt puhumaan koko asiasta kenenkään kanssa, saati sitten että menisin jollekkin tuntemattomalle puhumaan. kaverini pyysi minua yöksi luokseen, mutta en pysty menemään, koska pelkään että miehelleni tapahtuu jotain pahaa kun en ole hänen kanssaan kotona. Voimia sinulle Onneton, tiedän tunteen ja en toivoisi sitä kenellekkään.
Niin määkin ajattelin monia vuosia etten mitään ammattiapua halua,mutta noi asiat ja pelot ei mun kohdalla kadonneet mihinkään vuosien saatossa,joten oli vähän niinkuin pakko mennä jutteleen ja suosittelen lämpimästi muillekkin!Ajatelkaapa että äitini kuoli vuonna 1982 ja vuoteen 2000 saakka elin noiden pelkojeni kanssa vain sitkeesti,kunnes tein todellakin oikean ratkaisun mennessäni perheneuvolaan keskusteleen.Pelkästään jo puolisoa ajatellen ja parisuhteen koossa pysymisen vuoksi kannattaa ajoissa hoitaa asia,nimittäin meillä ainakin alkoi miehenikin jo kärsiin "panikoinnistani"ja perään soitteluistani yms.
Olen menettänyt äitini 12 vuotiaana ja sen myötä isästäni on tullut mulle todella tärkeä.Toi on ihan normaalia että olet tullut "vainoharhaiseksi",sitä kutsutaan myös menettämisenpeloksi,samanlaisia pelkoja oli mullakin monia vuosia kunnes tajusin mennä jutteleen niistä perheneuvolaan.Tietynlainen kuolemanpelko on vieläkin mutta terapia auttoi etten pelkää joka kerta kun mieheni johkin lähtee,että hälle sattuu jotain pahaa.Olemme myös sopineet miehen kanssa että kun hän lähtee esim.kalareissuun johonkin pidemmälle,niin hän soittaa ja ilmottaa että on turvallisesti perillä yms.Koitappa sinäkin että käyt juttelemassa peloistasi jonkun ammatti-ihmisen kanssa,ennenkuin alkaa vaikuttaan negatiivisesti parisuhteeseen,niinkuin meillä kävi,kunnes sitten soitin sinne perheneuvolaan.Aurinkoista kevättä!