Tuossa vähän aikaisemmin oli juttua lokkien karkottamisesta, mutta keskustelu meni vähän villiksi. Niinpä päätin aloittaa keskustelun puhtaalta pöydältä.
Olette varmaan huomanneet, että rakennuspuolella (esim Espoon asema) puluja ja lokkeja torjutaan erilaisin piikkiviritelmin. Tasaisille laskeutumispinnoille viritetään sopivalla (n. 10 cm?) etäisyydellä ohuita ylöspäin osoittavia n. 15 cm piikkejä. Niiden teho perustuu ilmeisesti siihen, että lintujen on vaikea laskeutua, koska siivet vahingoittuisivat.
Veneen tasapintojen piikitys ei tietenkään ole käytännössä mahdollista. Asiaan voisi kuitenkin olla ratkaisu. Olen ymmärtänyt niin, että lokit eivät halua laskeutua suoraan veneen kannen tapaisille pinnoille, joiden yläpuolella on takilan kaltaisia korkeampia rakenteita. Siksi ne laskeutuvat ensin saalingin, puomin tai kaiteen päälle tarkkailemaan. Tästä tuleekin ensimmmäinen kysymys tietäville: pitääkö edellä kerrottu paikkansa?
Jos näin on, niin "piikkimatotettavaa" pintaa jää silti paljon, ei kuitenkaan mahdottomasti. Nyt täytyisi vielä kehittää sopiva materiaali. Käytännössä sen pitäisi olla ilmeisesti muovia, jotta piikit eivät vahingoittaisi käyttäjää eikä olisi korroosiopulmia. Niinpä sen pitäisi olla teollinen tuote, jonkinlainen metritavarana myytävä muovinen latta, jossa piikit ovat kiinni. Sitä sitten kiinnittämään puomipeitteen päälle ja mahdollisesti kaiteiden yläpintaan silloin kun vene seisoo niin pitkään että hyöty ylittää vaivan. Sen lattamateriaalin pitäisi olla niin taipuisaa, että pätkät voisi pistää rullalle purjehduksen ajaksi.
Idea saattaa vaikuttaa Pelle Pelottoman keksimältä, mutta joka tapauksessa se on vapaasti käytettävissä ja kehitettävissä. Kommentoikaa, lokkiongelmahan on varmaan useimmille tuttu.

Vastaukset 13
Vanhimmat
on eräs saaristolaisten konsti. Lintu pelkää jäävänsä jaloistaan kiinni. Erilaisia heiluvia härveleitä ne eivät kovin pitkään pelkää.
Nykyaikaisista materiaaleista voisi hyvinkin valmistaa piikkimattoa.Jos piikit olisi ~5x250 mm 30cm jaolla,ne taipuis mukaan kun mattoa rullataan kasaan.Muovi muistaa mihin muotoon on valmistettu,niin ne nousis pystyyn takaisin.Itselläni on mökin piipun päällä 3.2mm hitsauspuikkoja pystyssä joka kulmassa.Saa piippu olla rauhassa.
Jostakin luin tällaisen lähinnä laitureille tarkoitetun konstin: ohutta siimaa viritetään edestakaisin sellaisiin paikkoihin, mitkä eivät ole laituria käyttävien ihmisten tiellä. Lokit eivät näe ohuimpia siimoja ja törmäilevät niihin. Siitä ei ole niille haittaa, mutta ne alkavat vältellä paikkaa.
Veneessäkin voisi joihinkin paikkoihin virittää muutaman siiman ilman haittaa tai sitten siimaviritelmän voisi tehdä helposti poistettavaksi liikkeelle lähdettäessä. Tätä olisi ainakin helppo kokeilla. Verkot ovat sikäli hankalampia että niihin linnut saattavat jäädä kiinni.
vaan jotenkin katos ku niit ammuskeli lutkulla tarpeex hartaasti
eikö se lelukäärme toimi?
Eräs mies minun veneeni vierestä pisti rastasverkon veneensä päälle. Toimisi melko hyvin, mutta silti osumia tulee lennosta. Ja onhan se ymmärrettävää, sillä meidänkin satamassa niitä voi laskea lähes sadoissa linnuissa, mitä siinä veneiden yläpuolella lentää.
Ei varmaan ole aukoton, mutta lintujen laskeutumisen estäminen vähentäisi ongelmaa kuitenkin huomattavasti. Aikaisemmassa "Lokinpaskat"-viestiketjussahan kerrottiin siitäkin, että linnut ottavat eväät mukaansa ja jättävät jälkeensä kakan lisäksi puoliksi syötyjä fisuja.
Todettakoon vielä, että minusta olisi paras saada linnut pysymään poissa niitä vahingoittamatta. Verkkojen ja muiden pyydysten etuna (tai ainakin ominaisuutena) tosin on se, että linnut varoittavat toisiaan ja tieto vaarallisista paikoista säilyy otusten muistissa ainakin jonkin aikaa.
Edelleenkin olen epävarma siitä, päteekö viestin avauksessa esittämäni teoria linnun "laskeutumisjärjestyksestä" paikkansa myös käytännössä. Osaako joku kertoa faktaa asiasta?
veneilijänä pidän luonnosta ja siellä kulkemisesta ja vaikka lokin paskat ongelma onkin ,niin en silti lähtisi vahingoittamaan lokkeja millään piikki viritelmillä.
Viime kesänä ilmestyi naapuriveneeseen keula- ja peräkannelle siniset muoviämpärit suupuoli kantta vasten köydenpätkällä kiinnitettyinä. Aikani ihmeteltyäni oli pakko udella... lokit kuulemma pelkää. Idea on lähtöisin jostain päin käsittääkseni saaristomerta, ja pitää kuulemma olla nimenomaan sininen ämpäri, sävystä en tiedä.
Toiminneeko, mene ja tiedä???
Eivät talojen katoilla, mastoissa tai muuallakaan olevat piikkirakenteet vahinkoa linnuille aiheuta. Ne vain estävät juuri niihin kohtiin laskeutumisen.
outo juttu mutta, ei lokin lokkia. en tiedä mikä siinä pelottaa, mutta kokemus laiturilta siirtyi veneen katolle, ja TOIMII
onhan näitä olemassa erillaisia piikkiesteitä, mutta niiden soveltuvuus venekäyttöön taitaa olla vähän huono.On olemassa myös silikonin tapainen läpinäkyvä aine, joka on puristetuubissa. Tämä aine levitetään lintujen istumapaikoille.Lintu laskeutuu siihen ja sen jalat tarttuvat hiukan kiinni tahmeaan geeliin. Tämän jälkeen linnut alkavat karttaa "tahmeaa" venettä.
Ongelmana on vain se, että eihän kukaan tätä geeliä suoraan veneensä päälle levitä. Täytyisi olla jotain esim. muovisoiroja, jotka geelityksen jälkeen asetetaan ongelmapaikoille.Ei niitä tarvitse paikkaan laittaa vaan muuttama kohta riittää. Kiinnitys voisi olla vaikka tarranauhalla jota saa metritavarana.Näin soirot saadaan kätevästi kiinnitettyä esim. pressuun.
Missä näitä soiroja sitten säilytetään kun niitä ei tarvita? niin siinä on taas yksi pulma edessä...Täytyypä ruveta kehittelemään ajatusta :)
nimenomaan kannattaa juuri tätä soiro-ideaa kehitellä!
Kun tuote on valmis niin varmaan moni on kiinnostunut tahmaisesta soirosta jos käyt laitureilla hieman kyselemässä. Satamissa voitte sitten vertailla kenellä on isompi ja tahmaisempi soiro....