Miten pitkään kannattaa pitää lasta turvaistuimessa selkä menosuuntaan. 15 kiloiseen asti lukee turvaistuimessa. Lapseni painaa 13 kiloa ja istutan häntä vielä selkä menosuuntaan. Jalat ei vain enää mahdu olemaan suorassa ja aika ahdasta on siinä olla, kun ei istuinta saa säädettyäkään mitenkään. Onko liian aikaista kääntää turvaistuin toisinpäin, kun lapsen olisi parempi istua kasvot menosuuntaan.
Selkä menosuuntaan
11
1273
Vastaukset
- Kaksosten äiti
pitkällisten tutkimusten ja asiantuntijoiden "haastattelujen" jälkeen turvaistuimiin, joissa lapset istuvat kasvot menosuuntaan. N.4kk ovat nyt niin päin matkanneet, ikää muksuilla 1v5kk.
Vaikka meidän tuplat on aika pieniä (suht pitkiä kuitenkin), niin istuivat jalat koukussa selkä menosuuntaan asennetuissa istuimissa, vaikka niitä säädettiin miten(saatiin kokeiltavaksi sellaisia istuimia). Eikä lapset kovinkaan viihtyneet istuimissaan niin päin, mutta se on tietenkin sivuseikka turvallisuuteen suhteutettuna.
Muualla Euroopassa suositus on kasvot menosuuntaan, selkä menosuuntaan päin suositellaan vain Pohjoismaissa. Ja kuulin moneltakin, että tuolit jotka voi asentaa molemmin päin, ovat huipputurvallisia vain selkä menosuuntaan asennettuna, toisin päin käännettynä tulee ongelmia...=(
Tietysti, jos haluat turvallisen istuimen selkä menosuuntaan asennettuna, niin sitten (Pohjoismaisen suosituksen mukaan) 3-vuotiaalle joudut ostamaan uuden istuimen, jotta saat taas taattua turvallisuutta kasvot mennosuuntaan matkatessa. Kalliiksi tulee, vaikka näissä asioissa raha ei saa ratkaista.
Tiedän paljon lapsiperheitä, joiden lapset ovat pienestä asti matkustaneet kasvot menosuuntaan, mutta varmasti löytyy niitäkin, jotka vannovat selkä menosuuntaan päin matkaamiseen alle 3-vuotiaalle. Tämä on kuitenkin pitkälle "makuasia", riippuu mihin tutkimuksiin ja kenen sanaan uskoo. Olen havainnut, että nämä jotka paheksuvat pienten lasten laittamista istuimeen kasvot menosuuntaan päin, eivät ole sen kummemin tutkineet asiaa, vaan ovat vain lukeneet/kuulleet tämän yleisen Pohjoismaisen suosituksen.
Mikään istuin ei ole turvallinen, jos sitä ei ole oikein asennettu, oli lapsi sitten miten päin tahansa istuimessa.
Meidän istuimet on 18 kiloon asti, sitten joudumme ne joka tapauksessa vaihtamaan vielä isompiin, joten raha ei ratkaissut tässä meidän valinnassa.- katjuli
Kun tuntee lapsen joka on halvaantunut pyörätuoliin oltuaan kolarissa 1,5 vuotiaana KASVOT MENOSUUNTAAN asetetussa turvaistuimissa niin sitä pitää lasta selkä menosuuntaan niin kauan kun mahtuu,meillä neljävuotiaaksi volvon istuimessa.
- Annikki
katjuli kirjoitti:
Kun tuntee lapsen joka on halvaantunut pyörätuoliin oltuaan kolarissa 1,5 vuotiaana KASVOT MENOSUUNTAAN asetetussa turvaistuimissa niin sitä pitää lasta selkä menosuuntaan niin kauan kun mahtuu,meillä neljävuotiaaksi volvon istuimessa.
minäpä tiedän lapsen, jota ei voi ikävä kyllä edes enää katsella ja istui ihan selkä menosuuntaan päin. =(
- Emma
katjuli kirjoitti:
Kun tuntee lapsen joka on halvaantunut pyörätuoliin oltuaan kolarissa 1,5 vuotiaana KASVOT MENOSUUNTAAN asetetussa turvaistuimissa niin sitä pitää lasta selkä menosuuntaan niin kauan kun mahtuu,meillä neljävuotiaaksi volvon istuimessa.
Mitähän ko. tapauksessa on käynyt, että voidaan syyttää turvaistuimen asentoa?
- zirp..
katjuli kirjoitti:
Kun tuntee lapsen joka on halvaantunut pyörätuoliin oltuaan kolarissa 1,5 vuotiaana KASVOT MENOSUUNTAAN asetetussa turvaistuimissa niin sitä pitää lasta selkä menosuuntaan niin kauan kun mahtuu,meillä neljävuotiaaksi volvon istuimessa.
Höm.. eiköhän se oo ihan siitä kiinni tuleeko peräänajo vai nokkakolari.
- ........
zirp.. kirjoitti:
Höm.. eiköhän se oo ihan siitä kiinni tuleeko peräänajo vai nokkakolari.
Tällä periaatteella siis ei olisi mitään väliä kuinka päin sen istuimen laitat! Et ois niin ku fifty-sixty miten käy.. Hohohooooo
- mirkku
meillä on sellainen istuin, joka on kasvot menosuuntaan. 9-kiloisesta asti 36 kiloiseen. 9-15kiloon asti käytämme "lisäsuojaa", joka asetetaan syliin ja jonka yli menee turvavyö. istuin on ollut uskomattoman hyvä, vaikka kallis olikin. sen saa asennettua hieman makaavaan tai istuvaan asentoon. siihen saa myös liitettyä cd, tai dvd soittimen, siinä on kaiuttimet sivuilla. kun lapsi on yli 15kiloa, lisäsuojaa ei enää tarvitse asettaa.
- äityli
et miks turvaistuimessa on kaiuttimet???
- olisi
äityli kirjoitti:
et miks turvaistuimessa on kaiuttimet???
ihmeteltävää äityleillä,jotka tavallisestikin suut pyöreenä ihmettelee ja jeesustelee toisten asioita!!!!Ja teitä on ihan liikaa täs piskuisessa Suomen maassa!
- :D lol
olisi kirjoitti:
ihmeteltävää äityleillä,jotka tavallisestikin suut pyöreenä ihmettelee ja jeesustelee toisten asioita!!!!Ja teitä on ihan liikaa täs piskuisessa Suomen maassa!
sain päivän naurut, kiitos! Hyvin sanottu!
- mammaminäkin
Keski-Euroopassa suositaan kasvot menosuuntaan istuimia, koska peräänajot ovat siellä autobaanojen takia nokkakolaria tavallisimpia. Peräänajossa pää nytkähtää nimenomaan taaksepäin ja kasvotmenosuuntaan istuin antaa siten paremman tuen päälle. Pohjoismaissa moottoriteitä ei ole niin paljoa ja yleisin kolarityyppi pahoissa kolareissa on nokkakolari. Tästä syystä Pohjoismaissa suositaan selkämenosuuntaan istuimia. Niinkuin joku sanoi,niin voi tosiaan olla ihan 50/50 onko oma istuin parhaiten päin kytkettynä kolaritilanteen sattuessa. Meillä istuin on kaksivuotiaalla selkämenosuuntaan, koska itse pidän nokkakolaritörmäystä kuitenkin rajumpana kolarityyppinä kuin peräänajoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1226049- 292130
- 1771962
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101133Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.661114Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241007- 73997
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24902Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42897Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12765