Aion kirjoittaa oman fantasia kirjan. mitä siinä voisi tapahtua?
Keksin jo ennustajan tyttären,
ja että olisi taisteltava pahuutta vastaan.
Hahmoja,paikkoja,ideoita?
JA JUONI?
Keksin jo ennustajan tyttären,
ja että olisi taisteltava pahuutta vastaan.
Hahmoja,paikkoja,ideoita?
JA JUONI?
Vastaukset 15
Vanhimmat
...muttei mitään tule mieleen kun pitäisi kirjoittaa.
Tarvitsen pitävän rakenteen!
eikö se olisi niin kuin sinun tehtäväsi. Siis kirjoittaa kirja, keksiä siihen juoni jne. Jos joku muu täällä sinulle kaiken kertoo, niin eihän se sinun kirjasi sitten olisi...
Jos et saa kirjaa aikaiseksi, niin ehkä sinusta ei ole tarkoitus tulla kirjailijaa. Kirjan kirjoittaminen on kovaa työtä ja vaatii paljon ponnisteluja ja taustatutkimuksia. Ei se synny tuosta vain, se pitää hio ja kiillottaa. Lue, opi ja kirjoita vasta sitten, kun sinulla on jokin ajatus, joka on kehittynyt pitemmälle kuin pariin lauseeseen.
Itselläni homma toimisi parhaiten sillä tavalla että kehittelisin ensin alkutilanteen jossa on jännitteitä. Tärkeimmät sivuhenkilöt muodostuvat silloin kuin itsestään.
Sitten otetaan yksi kappale päähenkilöitä ja viskataan sopivaan kohtaan tarinaa.
Katsotaan mitä tapahtuu.
Kirjoitetaan koko juttu pari kertaa uusiksi.
Ja ruoka on valmista... Eikun...
Huono kirjoittaja voi pilata hyvän juonen, kun taas hyvä kirjoittaja saa huonon juonen vaikuttamaan hyvältä.
Itse saan ideoita esim. kuvista ja piirroksista. Joskus piirrän itse ja samalla mietin, kuka tämä henkilö voisi olla ja mitä tekemistä sillä on tämän toisen henkilön kanssa. Yleensä idea saattaa lähteä kahdesta aivan mitättömästä henkilöstä ja aivan mitättömästä asiasta. Kirjallisuuden henkilöitä harvemmin lainailen, mutta joskus esim. elokuvassa, tv:ssä yleensä tai vaikkapa pelissä on jokin hahmo, josta pitää, mutta joka ei kuitenkaan ole täydellinen omasta mielestä. Näitä on kiva lähteä muokkaamaan juuri sellaisiksi kuin toivoisi niiden olevan. Täydellinen hahmo on asia erikseen, eikä niissä ole mitään muokattavaa, joten ne saavat jäädä pois. Ja tietysti tuttavat ja vähän tuntemattomammat kanssaeläjät! Totuus on aina tarua ihmeellisempää.
Kun päähenkilö on kasassa (ja muutama sivuhenkilö), lähden yleensä miettimään sitä, mitä haluan pääkkärin olevan lopussa. Joissakin tarinoissa pätkähtää ensin juoni päähän ja keksin sitten juoneen sopivan päähenkilön, mutta näissä tarinoissa tärkein on se juoni, ei suinkaan se seikkailija.
Ensiksi kuitenkin kannattaa miettiä, mitä tapahtuu lopussa, mikä on kaiken ydin, miksi tämä tarina edes on olemassa. Lopun täytyy olla lukemisen arvoinen, ja myös kirjoittamisen arvoinen. Jokainen voi itse sitten päätellä, millainen tämä loppu on. Itselleni se on se, mitä toivon löytäväni jokaisen kirjan lopusta, mutta aina saan pettyä. Joten jos haluan sen, joudun tekemään sen itse.
Alku on tärkein, koska parin ensimmäisen rivin aikana lukija tekee ensimmäiset johtopäätökset koko kirjasta. Ainakin minä teen. Jos alku on huono, oletan koko kirjan olevan huono. Yleensä se on. Tässä vaiheessa tietää jo, mitä sankarista tulee, joten voi rauhassa keksiä, mistä sankarin seikkailu alkaa.
Ja kun on kasassa loppu ja alku, eli kirjan tärkeimmät kohdat, voi alkaa miettiä, miten kummassa sikopaimenesta tuleekaan sotasankari tms. Itse jätän keskikohdan aina vähän väljäksi, tärkeimmät ja juoneen eniten vaikuttavimmat tapahtumat tietysti ovat ylhäällä viidelläkymmenellä eri paperilla, mutta muut kohdat saavat olla tyhjiä. Kirjoittamisessa hauskinta on seurata, miten hahmot itse heräävät henkiin ja tekevät omat valintansa ilman, että seurataan orjallisesti jotakin kaavaa. Juonta toki seurataan, mutta henkilöiden välisiä kemioita en koskaan suunnittele tiukasti etukäteen. Eikä sitä ikinä oikeasti tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. SE juuri on kirjoittamisessa kaikkein parasta.
Juoni on aina 50% koko kirjoittamisesta. Siinä kannattaa pistellä parastaan. 25% on taitoa kertoa tarinaa ja 25% on kärsivällisyyttä ja ryhdikkyyttä, kun pystyt tuhoamaan 100 sivua tekstiä ja kirjoittamaan sen uudestaan useamman kymmenen kerran. Kirjoittaminen on raskasta, koska olet itse pelissä koko ajan, punnitset itseäsi jatkuvasti, arvostelet, kritisoit, tuhoat omaa työtäsi ja joudut korjaamaan roskat, jotka olet itse pudottanut. Se koettelee ihmistä, kun luet monen tunnin työn ja tajuat sen olevan puhdasta "sitä itseään". Mutta taas palkitsee, kun luet jotakin, mikä on oikeasti niin erinomaista, että tekee mieli lukea se vielä kerran. Ja jos et jaksa itse lukea sitä uudestaan, mieti, jaksavatko lukijatkaan.
Toivottavasti tässä oli jotain ohjeita tai neuvoja tai edes oivalluksia vastaisuuden varalle :) Varoitan kuitenkin, että hyvä juoni vie aikansa, eikä se ikinä synny päivässä, ei viikossa, ei kuukaudessa eikä joskus jopa vuodessakaan. Kirjoittamaan tietysti voi ryhtyä, vaikka kaikki ei vielä täysin selvää olisikaan. Matkan varrella, tarinan edetessä, voi tehdä sellaisia oivalluksia, joita ei ehkä olisi aluksi tullut edes ajatelleeksi.
Oma tarinani on melkein valmis :) (jipii!) Viimeistelyä vailla eli ehkä vuoden sisällä olen valmis lähettämään sen jonnekin. Aloitin kirjoittamaan sitä neljä vuotta sitten. Juonta olen yhteensä pyöritellyt yhdeksän vuotta. Numerot näyttävät isoilta, mutta tosiasiassa olin 13v, kun tämän keksin ja kun piirsin ensimmäisen kartan. Tuosta ensimmäisestä neronleimauksesta olen säästänyt vain yhden asian: päähenkilön nimen. Kaikki muu on matkan varrella muuttunut. Tietysti hymyilyttää, kun katselen niitä 13-vuotiaan tytön suuria unelmia ja raapustuksia, ja kuinka minä itse huitasin ne pöytälaatikkoon pölyttymään. En kuitenkaan heittänyt pois :) Vaikka osa niistä ajatuksista oli typeriä, en usko, että se 13-vuotias pikkutyttö oli mitenkään typerä. Päinvastoin, hän antoi mulle avaimet tarinaan, joka on niin hyvä, että olen jaksanut kertoa sitä itselleni melkein kymmenen vuotta, enkä vieläkään ole kyllästynyt siihen.
Kynä ja paperi käteen. Suuret tarinat eivät koskaan ala näytöltä tai wordistä vaan kynästä ja paperista ja todella huonosta kuvasta.
Kiitos!!!
Voi olla, että kehittelen satulinnoja ympärilleni vain hetken mielijohteesta, mutta haluan ainakin yrittää!
Tosiaan kuvittelin kirjoittavani tuosta vain
worldillä paksun romaanin, ja ja saavani jonkinmoisen palkinnon siitä! Älytöntäkö? Onhan se.
Mutta tuossa oli tekstissäsi hyödyllisiä (enemmänkin!) vinkkejä vastaisuuden varalle.
Kiitossss!
Eipä tuo mitään :)
Ja tietenkään ei ole älytöntä asettaa itselleen suuria tavoitteita. Oma tavoitteeni on saada tarinani julkaistua, saada siitä kiitosta, tehdä moni kuuluisa kirjailija vihreäksi kateudesta, kun häikäisen heidät uskomattomilla lahjoillani. Ja tietysti saan vähintään viisi palkintoa, kunniamainintoja ja kirjastani tulee klassikko.
Ehkä noista ei mikään toteudu :) Voi olla, että mahtava mestariteokseni palautuu nopeasti "ei mahdu kustannussuunnitelmaan, älä lähetä uudestaan" -kirjeen kera. Tietysti olen silloin pettynyt ja vihainen, mutta teksti pääsee joka tapauksessa pöytälaatikkoon ja sitten voin siirtyä seuraavaan. Vahingosta viisastuneena.
Pidän kuitenkin tavoitteeni suurina, mahdottomina, jotta antaisin itsestäni koko ajan parasta, ylittäisin jatkuvasti itseni ja antaisin kaikkeni. Silloin ainakin tiedän, että ei olisi ollut mitään, mitä olisin voinut tehdä toisin. Jos taas asennoituisin vain saamaan tarinan hissukseen julkaistua, luultavasti siitä tulisi yhtä laimea ja mitätön kuin lähtökohtansakin ovat, ja sitten se unohtuisi, jopa itseltäni.
Hikeä, verta ja kyyneliä olen tarinani riveihin vuodattanut, iloinnut jokaisesta hyvästä kohdasta, seikkaillut vuorilla ja metsissä, itkenyt kaatuneiden vuoksi ja kikatellut salaisille suudelmille tai kieroille juonille. Jos kustantaja ei sen arvoa tajua, ainakin se on ollut minulle kaikkien aikojen suurin seikkailu, ja se on kokemus, jota kukaan ei voi multa pois ottaa :) Ja tuo kokemus on aina yrittämisen arvoinen.
Wordin mahtavaa voimaa ei kannata aliarvioida, eikä varsinkaan kymmensormijärjestelmää, mutta paperissa ja kynässä on jotain maagisempaa. Ja kannattaa pitää silmät auki. Itsekin joskus lenkillä käydessäni salaa hairahdun tieltä metsään ja katselen, mitä sieltä löytyy, mitä sankarini olisivat sieltä löytäneet. Kokeilen, miltä minkäkin puun runko tuntuu, kuvailen ne itselleni, katselen puita ja kuulostelen. Silloin ehkä saattaa alkaa tarina jostakin pienestä, pömppömahaisesta ja kaljusta peikosta, joka taistelee oravan kanssa kuusenkävystä. Tai sirosta haltiasta ahertamassa tuohisormuksen parissa. Tai kuka edes tietää mitä... ;)
aikaan oikeastaan mitään. Raastavaa tämä, kun niitä kirjoitus haluja on ja taitoakin jonkin verran ja mielikuvitusta senkin edestä, mutta ei sitä rauhaa.
Itselläni on ollut tuossa varmaan kolmisenvuotta fantasian alku kirjoitettuna. Juonikin on selvillä, mutta tuntuu, että ulos sitä tekstiä ei saa ja väkisinkään ei viitsi yrittää. Nämä fantasiajutut ovat kyllä kaikki niin sitä samaa, että kun on yhden lukenut niin on melkeinpä ne kaikki luettu.
Toisaaltaan, kun niitä todella hyviä fantasiakirjoja on niiin vähän, niin on sitten kiva luoda itse sitä maailmaa ja vierailla tapahtumissa/paikoissa, jotka ovat omaan mieleen ;)
Sitten alkuperäiselle...tuo juonen ja rungon pyytäminen on vähän, kuin pyytäisi joltain sanoja ja toiselta nuotteja, että voisi siitä tehdä kappaleen. Itselläni kirjoitus etenee niin, että en ihan selvillä ole itsekkään juonesta..näen ihmisen, alan kirjoittamaan hänestä ja sitten yhtä'äkkiä alkaakin olemaan henkilöitä, tarinaa ja tuntuu, kuin he eläisivät itsenäisesti eteenpäin, minä vain kirjoittaisin siitä merkintöjä samalla.
En tiedä uppoaako kukaan muu kirjoittamiseen niin, että on siellä kirjoituksessaan ;) se on aika rasittavaa, mutta välttämätöntä ainakin minulle.
ja kiittää inspiroivasta kirjoituksestasi...nyt on tekstiä ja juonta suollettu siihen malliin, että on melkeinpä kahden kirjan ainekset kasassa...ehkä jopa kolmenkin...saas nähdä, miten tarina sitten loppujenlopuksi elää...
Mutta on tässä sellaista sukuhistoriaa kirjoitettu (ja sillä kynällä sekä paperilla, vaikka tuossa sanoinkin, että ei onnistu) että huhu, ihan hiki pukkaa päälle. Ja mukana kaikki kliseet ;) ainakin melkein.
Tässähän saattaa vallan ylpistyä ;) No, ei vaiskaan! Hyvä, ettei mennyt noin pitkät pätkät tekstiä hukkaan ja joku sai niistä jotain irtikin :) Nuo nyt ovat lähinnä sellaisia asioita, jotka olen itse oivaltanut tai kantapään kautta oppinut tai vähintään sellaisia, jotka omasta mielestä tuntuvat mukavilta. Kaikkea kannattaa kokeilla ennen kuin löytää sen oman ja itselle parhaimman tavan.
Niin, ja jos en sitä vielä sanonut, niin kirjoittamisessa tärkeintä on se, että se on hauskaa! Ei kliseillä, eikä muillakaan ole niin paljoa väliä, jos tekstin rustaamisesta on iloa :) Se on oma seikkailu, eikä siihen ole muilla mitään sanomista. Paitsi ehkä sitten, jos haluaa jakaa sen muiden kanssa.
Muutenkin kirjoittaminen on ihan oikeasti ;) kehittävää ja siinä oppii tuntemaan itseään. Minä ainakin olen huomannut olevani hyvin ilkeä, kiero, jaaritteleva, itsepäinen ja liian hösö. Mutta toisaalta taas olen välillä yllättänyt itseni sanavarastollani, nokkeluudellani ja kyvylläni tuottaa vuoropuheluita ja jotakin vanhanaikaiselta kalskahtavaa. Kuten vaarikin totesi mulle seitsemän vuotta sitten: "miten sä pystyt kirjoittamaan näin hyvin, vaikka luet vain pelkkää *askaa!" :) On se vaari kyllä osannut vetää nopeasti takaisin maanpinnallekin ;) mutta rehellinen kritiikki kasvattaa, jos ei muuta, niin itsehillintää.
Kirjottamisen iloa itse kullekin! Taidan itsekin vetää kohta saappaat jalkaan, viitan harteille ja lähteä tarpomaan sinne metsään, minne taisin sankarini jättää :)
Pohditaan, että aloitanko nyt ihan alusta, siis kirjoittamaan viereen sitä ensimmäistä osaa, josta tuli niin mielenkiintoinen itselleni, että on pakko se suoltaa ulos. Vaikka siinä kirjan keskivaiheilla taitaa päähenkilö muuttua ja ensimmäinen päähenkilö silpoo ja hylkää lapsensa.
Onhan se kirjoittaminen kivaa, mutta kuns iinä kirjoittaessa muuttuu kirjoitukseksi, niin jos yhtäänkään raakaa, niin sen tekstintuottaminen on silkkaa kipua ja inhoa.
Näitä kaiken maailman kirjoituksen runkoja kun onkin, jopa yhden sarjamurhaaja rungon, mutta oli niin raaka, että yksinkertaisesti en sitä juonta pystynyt kirjoittamaan...se oli liikaa minulle, ajatella kuin psykopaatti. Mikä kyllä luonnistuisi, mutta sitten joutuisin jo kyselemään itseltäni, että mitä...????
Kaikki kunnia Kingille, joka pystyy kirjoittamaan varsin raakaa tekstiä...olisipa kiva tietää miten se pystyy elämään tekstinsä kanssa...
Että toinen "kirja" lähti nyt siinä vierellä. Ihan uskomatonta, miten yhtä'äkkiä tulee niin kaksi selvää ideaa (no eka oli kyllä jo hallinnassa, tartti vaan hiontaa ja hieman uusiksi laittoa). Tekstiä tulee tähän ensimmäisene osaan enemmän kuin kerkeää edes kirjoittaa. Kaasulla vaan, myöhemmin sitten hiotaan ne kirjotus virheet, joita on koska sormet menevät vauhdilla ja sanasta voi tulla snmaasna (pääasia, että itte tajuan, mitä tarkoittaa) Ekan osan koko juoni on ihan alusta loppuun asti mietitty, toinen osa syntyneen sitten siinä, kun vauhtiin pääsee.
Jos ei muuta niin voin siten kavereita rääkätä valmiilla tuotoksellani (peräti ehkä kahdella) ja huomata, että tosiystäviä ei olekkaan ;)
Mä voisin Raven oikeasti halata sua ja lujaa!
Olen otettu, mutta en siltikään ole antanut kenellekään mitään tarinaa ;) Olet kehittänyt sen ihan itse, ja voit olla itsestäsi ylpeä.
Raaka tai pelottava teksti on aika kummallinen juttu. Koska mua on siunattu joskus vähän liiankin hyvällä mielikuvituksella, on tosiaan ollut niitä kertoja, kun en kirjoittamisen jälkeen ole uskaltanut nukkua tai sulkea valoja :) Yhdessä tarinassa päähenkilöäni vaivasi painajaiset, jotka olivat periaatteessa totta ja niissä oli mörkö. Aloin sitten myös itse nähdä sellaisia painajaisia :) Vähän oli hölmö olo aamulla.
Ja kavereita tosiaan kannattaa käyttää hyväksi. En itse juurikaan ikinä ole mainostanut kaveripiirissä kirjoittavani, koska en halunnut, että kukaan ikinä lukisi tekstejäni. No, tietysti joku juorusi ja pari tuli kinumaan luettavaa. Varauduin pahimpaan, koska nuo kinuajat ovat aika suorapuheisia, mutta yllätys kyllä he pitivät tekstistä :) Tuosta taitaa nyt olla kaksi vuotta, kun heille ensimmäisen kerran luettavaa annoin ja vieläkin jaksavat kinuta lisää. Tässä vaiheessa en oikein kehuja enää edes jaksa kalastella vaan ihan sitä kylmää ja puhdasta kritiikkiä, jotta saan tekstin hiottua parhaaseen mahdolliseen kuntoon.
Hiomiseen kannattaa valmistautua huolella ;) Itse olen tuon nykyiseni kirjoittanut uusiksi kymmenisen kertaa, nyt on menossa yhdestoista (noin) ja vielä tulee ainakin yksi kerta ja sitten vielä tarkistuskerta. Tai ainakin niin monta kertaa, kun korjattavaa löytyy. Ja sitten on vain tehtävä niin kuin koulussa tiedonhankinnan opettaja sanoi: päätettävä, että nyt se on valmis.
Sitten ehkä minäkin pääsen kaikkien näiden vuosien jälkeen siihen kakkoskirjaan ;) Sitä tavallaan odottaa ja pelkää. Pikkukakkonen pyörii tässä rinnalla koko ajan, niitä hetkiä varten, kun tekee mieli kirjoittaa, mutta ei mitään vakavaa. Tai kun tuo "pääteos" tökkii, voi vähän vapauttaa ilmapiiriä tekemällä jotain muuta välillä.
Annoit, kun jotenkins ain kirjoituksestasi ahaa elämyksen. Mietin sitä kynäpaperi juttua kauppa matkalla ja kotona otin käsiini, ja sitten padam...minä kirjoitin kuin hullu.
Mies ei ollut mitenkään innoissaan, kun koti oli sitten sen näköinen ;) Lasten hoidon oheella, kun kirjoitin, niin en paljoa painoa laittanut siihen, millaisen myrskyn silmässä mennään...
Mutta mites se yksi laulu menikään..."älä koskaan ota runoilijaa luoksesi asumaan.."
Tiesithän että tuo kuulostaa kehnolta vitsiltä?
Onnea vain yritykseen :) Kirjan kirjoittaminen ei kuitenkaan ole niin helppoa kuin luulisi. Siinä tarvitaan kärsivällisyyttä ja rutkasti aikaa, suunnittelua ja suunnittelua ja vielä vähän suunnittelua. Mutta ehkä onnistut jos vain jaksat työskennellä.
Tässä pari linkkiä jotka saattaisivat auttaa. Ne ovat itseasiassa roolipelien pelaajille ja tekijöille, mutta auttavat varmasti kirjoittajaakin.
http://www.majatalo.org/rope_artikkeli.php?artikkeliid=15
http://www.majatalo.org/rope_artikkeli.php?artikkeliid=32
http://www.majatalo.org/rope_artikkeli.php?artikkeliid=29
http://www.majatalo.org/arti_artikkeli.php?artikkeliid=34