Tänään kuulin uutisissa opetusministeriön kaavailun jota kannatan voimakkaasta: ammattikorkeakoulujen aloituspaikkoja vähennetään 10 % oliko se nyt viiden vuoden sisällä.
Toivottavasti vielä aloittavat tradenomien koulutuspaikoista.
Toivottavasti vielä aloittavat tradenomien koulutuspaikoista.
Vastaukset 23
Vanhimmat
kateellinen "ekonomi" vai? Ääliö.
En tiedä onko ap. ekonomi vai, ei mutta siinäkään tapauksessa että on... miksi ihmeessä hän olisi kateellinen tradenomeille?
Minä en ainakaan ole mitään noista (ekonomi, tradenomi tai kateellinen). Mutta silti olen sitä mieltä, että on helvetin hyvä juttu, että niitä aloituspaikkoja karsitaan. Se on kaikkien etu. Jatkossa vähemmän ihmisiä menee turhaan vuosiksi opiskeleman sen tason töitä joita ei kaikille kuitenkaan riitä (nykyisillä paisuneilla koulutusmäärillä). Eivätkä nykyisistä opiskelijoista ne, jotka pääsevät töihin, joudu kustantamaan veromarkoistaan turhaa ja vuosia kestävää ylikoulutusta ihan niin suurelle joukolle kuin nykyisin työssä olevat joutuvat.
Tuo aloitus vaikuttaa ennemmin realistisen tradenomin tekstiltä. Eli rautalangasta vääntäen: on nimenomaan tradenomien etu, että tradenomikoulutuksen aloituspaikkoja karsitaan (kenties 50% leikkaus olisi parempi kuin 10%).
Mieti itse miksi.
Vielä parempi olisi, että jäljellä olevat paikat keskitettäisiin suurempiin yksiköihin, jotta kurssitarjontaa yksikössä saataisiin laajemmaksi ja opiskelija pystyisi suunnittelemaan opiskeluaikataulunsa joustavammin.
Kyseessä taitaa olla juuri valmistunut ylioppilas, joka ei ole päässyt sisälle ammattikorkeaan. Muuta selitystä tuollaiselle avautumiselle ei ole.
Ja paikkoja todellakin voisi vähentää ainakin 30%.
Tosi hyvä juttu, olenkin sitä odottanut. Onhan se aivan järjetöntä, kun katsoo työpaikkailmoituksia, minkälaisiin paikkoihin on amk-tutkinto vaatimuksena.
Tällä menolla amk-tutkinnosta ollut kovaa vauhtia tulossa ammatillinen perustutkinto ja onneksi asiaan on tulossa jonkinlaista korjausta.
Myös yliopisto- ja korkeakoulupaikkoja pitää vähentää, onhan se älytöntä kun sellaisiin suunnittelijoiden ja alemman, sekä keskijohdon paikkoihin vaaditaan yliopisto- tai korkeakoulututkinto, mihin ei sitä välttämättä edes tarvitse.
Kyse on koulutuksen inflaatiosta kautta linjan työmarkkinoilla, jota täytyy rajusti korjata.
"Kyse on koulutuksen inflaatiosta kautta linjan työmarkkinoilla, jota täytyy rajusti korjata."
Juuri näin. Koulutuspoliittinen tavoite 70 prosentin kouluttamisesta korkeakoulussa on aivan älytön eikä johda kuin siihen, että tutkintojen yleinen arvostus alenee. Kun korkeakoulutetut ihmiset tappelevat siitä kuka pääsee sihteeriksi, ollaan tilanteessa, jossa korkeakoulututkinnolla ei ole mitään virkaa. Tilanteen korjaamiseksi on korkeakoulupaikkojen kokonaismäärää leikattava rajusti useilla aloilla. Lisäksi olisi aika suotavaa saada lopetettua tämä ARENEn pyrkimys muokata AMK:sta yliopistojen kanssa päällekkäinen järjestelmä. Selkeys ja laatu ovat koulutusmarkkinoiden vahvuus.
Sisältö pitäis ratkaista minkälaisiin töihin työllistyy. Nyt pelataan nimikkeillä. Jos sisältö on vaativampaa, se tarkoittaa että pitäis työllistyä sellaiseen työhön jossa vaaditaan ko. osaamista oikeasti.
Mistähän ihmeestä sinä tuon koulutuspoliittisen tavoitteen 70% korkeakoulututkinto olet keksinyt? Kaipaisin jotain faktatietoa asiasta eikä pelkkää heittoa!
Löyty aika helpostikin:
"Visioita
Opetusministeriö on asettanut tavoitteeksi sen, että jokaisestä ikäluokasta vähintään 70%:lla on vähintään alempi korkeakoulututkinto. Tällä hetkellä aloituspaikkoja on 66%:lle siten, että yliopistoissa on 29% ja ammattikorkeakouluissa 37% ikäluokasta (Opetusministeriö 2002A). Samanaikaisesti tohtoritutkintojen määrää nostetaan ja tutkijakoulutuspaikkojen määrää lisätään (Opetusministeriö 2000A). ..."
http://www.tkk.fi/Yksikot/Opintotoimisto/Opetuki/yoop15ov/kehittamishankkeita/3D_Virtanen_Tepe.pdf
Tuosta pdf:stä sivulta 2, kohdasta Visioita...
Tuo 70 % on täysin älytön tavoite. Jotta 70 % ikäluokasta valmistuisi korkeakoulusta, tulee niihin olla aloituspaikka n 80 prosentille ikäluokasta.
Se tarkoittaa, että tie korkeakouluopiskeluihin täytyy avautua älykkyysosamäärällä n 85. Opetus on mitoitettava siten, että tuolla älykkyysosamäärällä voi korkeakoulusta myös valmistua.
Millaisia insinöörejä meidän kouluistamme valmistuu ja mitä tämä tekee korkeakouluista valmistuneiden arvostukselle?
Edelleen kaipaan tietoa siitä OPM:n paperista, jossa on määritelty se, että tavoitteena on antaa 70 %:lle ikäluokasta korkeakoulututkinto. Googlettamallakaan en sitä löytänyt. Tietäisikö joku, mistä sellainen paperi löytyy? Olen nimittäin ollut siinä uskossa, että tavoite on määritelty siten, että korkeakoulujen aloituspaikkojen määrä olisi tuo 70% ikäluokan koosta. Päällekkäiskoulutuksen ja keskeyttämiset (eli ns. läpäisyprosenttitavoitteet) huomioon ottaen tuo tutkinnon suorittamistavoite lienee tällöin jossakin 50-55 %:n välillä. Olenko väärässä?
Tutustu Littlen lakiin, jos jaksat. Tai jos aivokapasiteetti antaa periksi.
Älytöntä se olisi silti. Järkevä korkeakoulutettujen prosentti olisi jotain 15-20 prosenttia. Sen verran ikäluokasta tarvitaan johtotehtäviin tai vaativiin asiantuntijatehtäviin. Loput pärjäisivät hyvin ammattikoulutuksella tai YO-paperilla ja työssä opetellulla osaamisella.
Itse laittaisin prosentit näin; yliopisto 15 prossaa, amk 25 prossaa. Sitten Amk:hon ammattikouluista 30 prosenttia ja ylioppilaita 75 prosenttia.
Ja rahallinen painotus nykyistä enemmän yliopistoilla tutkimuksessa.
"Sitten Amk:hon ammattikouluista 30 prosenttia ja ylioppilaita 75 prosenttia"
--->"Sitten Amk:hon ammattikouluista 30 prosenttia ja ylioppilaita 70 prosenttia."
Siinä samaisessa uutisessahan oli että n. 10 AMK-yksikköä tullaan lakkauttamaan. Tämä vissiin sitten tarkoittaisi sitä että se 10% lopetettavista aloituspaikoista koskisi juuri näitä lakkautettavia yksiköitä. Eli suuriin kaupunkeihin tod. näk. jäisi edelleen sama määrä opiskelupaikkoja.
No, tällä 10%:lla on hyvä aloittaa. Hyvä että opetusministeriössä on viimeinkin huomattu AMK-opiskelijoiden ahdinko, työ- ja harjoittelupaikat ovat kiven alla jopa valmistumisen lähestyessä.
Oikeampi vähennystarve olisi kuitenkin varmaan jotain 25%:n luokkaa, ellei opetusresursseja pystytä jotenkin äkillisesti lisäämään. Myös amk:ille sisäänotettavien opiskelijoiden määrän mukaan maksettavan palkkion saisi poistaa ja muuttaa sen koskemaan vain määräajassa valmistuvien määrää.
Tällä päätöksellä ei ole juurikaan mitään vaikutusta, koska kaikissa AMK:ssa jäljelle jäävät ovat edelleen niitä amk-opettajia ja amk-oppilaita :)
Ei se määrä, vaan se laatu.
Niin, hieman aiheen vierestä mutta kiinnostaisi kuulla mielipiteesi...
Kun esim. tekniikan lisensiaatti siirtyy vaikkapa 15 vuoden työskentelyn (yritysmaailmassa) jälkeen amk:n opettajaksi nollautuvatko hänen KORKEAkouluopintonsa välittömästi? Vai miten tuo vihjailusi "amk-opettajista" oikein toimii?
kysyit mutta ainakin siskoni luennoi muutamaa kurssia jyväskylän AMK:ssa. (Siis vastaavassa koulutusohjelmassa kuin mitä hän itse on opiskellut Helsingin yliopistolla.) Hän on ainakin sanonut että kurssit raapaiset vain pintaa verrattaessa yliopiston vastaaviin kurssihin. Ja eihän se opettaja täysin yksin päätä mitä siellä kurssilla käsitellään... siihen vaikuttaa niin opintojakson tavoitteet ja opintopiste määrä. Ja koska AMK:n ja yliopiston opintopisteet eivät ole verrannollisia, niin sen vuoksi opetuskin ei ole niin syvälle menevää.
Meille tuli uusi...Ekonomi.
Tyyppi ei valmistaudu tunneille, käyttää vanhoja tukimateriaaleja, ja tenttaa rasti-ruutuun menetelmällä.
Siis RASTI-RUUTUUN! :) Huh. Eiköhän tämäkin hörhö tosin lennä pihalle, kun hänen saavutuksensa siirtyvät amk:n johtajan korviin...
Häntä lainatakseni: "MINÄhän todellakin olen EKONOMI.". :D
Ja sinä teet johtopäätöksen, että näin tapahtuu läpi koko koulutuksen jokaisessa oppilaitoksessa sillä perusteella mitä siskosi kertoo J-amk:ssa luennoivansa?
*säälii*
paikkoja yritysten perässä. Hyvältä näyttää.
Eipä kannata paljoa iloita. Aloituspaikkoja vähennetään koska nuorisoikäluokat pienenevät. Myös tulevaisuudessa pyritään tarjoamaan 70%:lle ikäluokasta korkeakouluopiskelupaikka. Sitten kun poliisikoulun perustutkinnostakin tulee ammattikorkeakoulututkinto, tutkintotilastot vaan kaunistuvat. Sehän näyttää olevan tärkein asia, että voidaan kehuskella muille maille, että Suomessa korkeakoulutetaan niin ja niin monta prosenttia ihmisistä. Totuus vaan on, että iso osa on sekundatutkintoja.