Sitä vaan, että E30

on kaikkien aikojen vaarallisin auto. Liian lyhyt akseliväli ja liian jäykkä alusta. Lähtee käsistä urassa. Sen takia Suomi on pullollaan E30:iä, jotka on joka talvi pariin kertaan kolarikorjattu.
121213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Poika, aikoinaan valmistettiin muitakin takavetoisia, siis -70 ja 80 luvun vaihteessa.
Ruumislaskennan mukaan tuntuvat ne etuvetoisetkin olevan aika vaarallisia.

BMW E30 (NK ja 02-sarja jo ennen sitä) olivat silloin ylivoimaisesti hienoimpia ja parhaita ajettava.
Tosin BMW:n koneissa kuten nytkin, oli paljon enemmän tehoa kuin kilpailijoilla.
Niillä ajettiin silloin kilpaa radalla ja soralla eli valvotuissa olosuhteissa.

Nykyajan demari-sossu-amis-luuserit ovat niin peukalo perseessä, etteivät he edes ymmärrä sanaa ajattelu tai oma vastuu.

Ostetaan vanha auto (ne vanhat foordit, hoyot yms ovat jo ruostuneet pois) ja hankitaan viritys osat koneeseen eikä kenellekään käy edes mielessä että ensin pitäisi laittaa alusta ja jarrut kuntoon.
Ajamistakin olisi syytä harjoitella ennenkuin paikkakunnan pissiksille näytetään...

Ei vanhalla takavetoisella (tai etu-) pidä kenenkään kokemattoman ajaa yleisillä teillä rallia/rataa talvella tahi kesällä pienessä pilvessä tai keppana kännissä.

Ruumiita tulee liikaa, miettikää edes lähimmäisiänne - mielellään pari kertaa!

Äänestä
  • Kaikilla autoilla voi ja pystyy ajamaan turvallisesti. Kuskihan ratkaisee nopeuden ja suunnan johon auto menee, ei auto ratkaise mitään se on vaan kone joka tottelee kuskia.

    Äänestä

  • "Nykyajan demari-sossu-amis-luuserit ovat niin peukalo perseessä, etteivät he edes ymmärrä sanaa ajattelu tai oma vastuu."

    Vieläkö vituttaa, että Haloska valittiin?
    Vittu mikä pelle.
    Sixinline, anna mun nauraa, onneton paskapää.

    Äänestä

  • mä puhun nyt kirjoitti:

    "Nykyajan demari-sossu-amis-luuserit ovat niin peukalo perseessä, etteivät he edes ymmärrä sanaa ajattelu tai oma vastuu."

    Vieläkö vituttaa, että Haloska valittiin?
    Vittu mikä pelle.
    Sixinline, anna mun nauraa, onneton paskapää.

    Amiksista aika harva on sossun luukulla, koska melkein kaikista konkreettisen työn tekijöistä on pulaa...

    Kusipäitä löytyy kaikista sosiaaliluokista.

    Kai sitä sitten on pakko purkautua muille kun on niin onneton ettei ole muuta kanavaa vihalleen kuin nuoret bmw-kuskit Suoli24:ssä :D

    Äänestä

  • tuc kirjoitti:

    niitä ilmoitettiin taas pistettävän 3000 kortistoon. Ja kortistossa ollaan kohta kaikki, ellei pian saada ammattiliittojen vasemmistolaisia kuriin. Todellinen työkansa elää kohta kohta kurjuudessa ay-nihilistien takia. Ja sitten mä toisaalta ihmettelen kvartaalikapitalistin luottamusta omiin kykyihinsä. Miksi Perloksen kurssi romahti sen kerrottua ilouutisen tehtaan lopettamisesta ja tuotannon siirtämisestä ulkomaille? Eikös tuonkaltaisen ilmoituksen luulisi lisäävän tuotto-odotuksia.

    Ja ihan omaa luokkaansa olivat Mönkäreen Partek-kaupat. No, tulihan siitä hyvä eläkevirka Mönkäreelle ja veronmaksajille jäi tuska, joten demarismin syvin olemus pääsi toteutumaan.

    PS. Corollani hajosi kerran viikossa.

    Äänestä

Ei pidä paikkaansa. Olen ajanut monta vuotta E30:llä, eikä ole lipsahtanut tieltä/toista päin kertaakaan (kop kop). Eikä alusta ole mitenkään "jäykkä", ihan OK, erillisjousitettu takavetoinen. Onhan tuo E30 hieman tarkka kaasunkäytön suhteen liukkaalla, mutta mielestäni se on toisaalta hyväkin asia: Kun auto "varoittaa" helposti kelin liukkaudesta, olen oppinut huomioimaan kelin, ja sovittamaan tilannenopeuden ja ajotavan sen mukaan. Lisäksi E30:ssä on mainio ohjaustuntuma, se on iso plussa talvikelillä.

Talvirenkaiden on kyllä syytä olla hyvät, huonoilla renkailla liukkaalla ajaminen ei ole kovin helppoa tällä(kään) autolla. Eikä järkevää.

Ennemmin pitäisin vaarallisena tunnottomalla ohjaustuntumalla varustettua etuvetoista autoa, joka ei varoittele, vaan karkaa hallinnasta kertaheitolla.

Äänestä
  • E30 bemari sitä paitsi kaikki E30 bemarit on sellaisia koliskoja ja ei mitään hyviä ajettavia ja varustelu-taso on todella köyhä E30 bemareissa ei edes penkinlämmittimiä ole vakiona ja auto on todella ahdas sisältä ja miinuksena takavetoisuus ja vanhatava olemus autolla ja tekniikalla

    Äänestä

  • on paljon parempi kuin mikään kirjoitti:

    E30 bemari sitä paitsi kaikki E30 bemarit on sellaisia koliskoja ja ei mitään hyviä ajettavia ja varustelu-taso on todella köyhä E30 bemareissa ei edes penkinlämmittimiä ole vakiona ja auto on todella ahdas sisältä ja miinuksena takavetoisuus ja vanhatava olemus autolla ja tekniikalla

    Mihen sää ny oikeen sit vertaat sitä E30, vanhahtava?? sitähän on tehty jo varmaan jostaan -84 vuoteen -91. No onhan se ny vanha malli. Enemmän E30 oli varustei jo vakiona aikoinaan ku missään muus vehkees!! Poislukien tietty jenkit. Mul simmone käyttöautona jo seittemät vuotta, ajanu 120000 km. Autoll 360000. Siin on oikeesti ihan hemmetin hyvä tuntuma tiehen mut talvel on kiikkerä. Ja pirun vahva moottorist, ei siit oo kannattanu luopuu.

    Buahahaa :D Päivän naurut.

    Taas on joku säälittävä toyotan / hondan omistava metallilinjan amislainen (ala-asteelainen) valamassa historian polkuja uusiksi.

    Tutustu näihin ohjeisiin, ennenkuin tuot seuraavan kerran tekstiäisi aikuisten luettavaksi.
    http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/4.3.html

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    Joo voihan se e30 olla vaarallinen talvella jos sitä kokematon ajaa. Pennut on ajanu aikasemmin mopolla joka kulkee 50 km/h ja sitten luullaan että homma on hallussa autolla.

    Munkin täytyy sanoa että e30 on mun mielestä hyvä talviauto kunhan heittää pari hiekkasäkkiä konttiin. Varoittaa ajoissa normaalissa ajossa liukkaudesta pienellä puskemisellä ja jos sitten lappaa urun auki niin totta kai se spinnaa.

    Normaalissa ajossa ei ole kahden talven aikana tullut yhtään vaaratilannetta, vaihtaa ajoissa isommalle vaihteelle niin soppaakin säästyy.

    Kun leikkii niin onhan sitä pari kertaa tullut semispinnattua (kerran kun ajoin pihaa seuraavasta mutkasta ulos) mutta leikkimiset pitää hoitaa turvallisissa paikoissa.

    Ja ulkonäöstä vielä, mun mielestä se on orkkiksena tyylikäs, paljon hienompi kuin esim. silloiset sierrat (yäk!) gorillat, mannemebat, jne.

    Sen verran se kiinnostaa että joskus täytyy etsiä orkkis e30 m3.

    Äänestä

  • bemariii kirjoitti:

    Mihen sää ny oikeen sit vertaat sitä E30, vanhahtava?? sitähän on tehty jo varmaan jostaan -84 vuoteen -91. No onhan se ny vanha malli. Enemmän E30 oli varustei jo vakiona aikoinaan ku missään muus vehkees!! Poislukien tietty jenkit. Mul simmone käyttöautona jo seittemät vuotta, ajanu 120000 km. Autoll 360000. Siin on oikeesti ihan hemmetin hyvä tuntuma tiehen mut talvel on kiikkerä. Ja pirun vahva moottorist, ei siit oo kannattanu luopuu.

    E30 bemarissa aikoinaan koska autossa ei ollut edes vakiona penkinlämmittimiä toisin kuin muissa autoissa oli jo silloin vakiona penkinlämmittimet ja keskuslukot ja sähkölasit ja bemariin ne piti erikseen valita autoa tilatessa lisävaruste listalta

    Äänestä

  • jatkoa kirjoitti:

    Joo voihan se e30 olla vaarallinen talvella jos sitä kokematon ajaa. Pennut on ajanu aikasemmin mopolla joka kulkee 50 km/h ja sitten luullaan että homma on hallussa autolla.

    Munkin täytyy sanoa että e30 on mun mielestä hyvä talviauto kunhan heittää pari hiekkasäkkiä konttiin. Varoittaa ajoissa normaalissa ajossa liukkaudesta pienellä puskemisellä ja jos sitten lappaa urun auki niin totta kai se spinnaa.

    Normaalissa ajossa ei ole kahden talven aikana tullut yhtään vaaratilannetta, vaihtaa ajoissa isommalle vaihteelle niin soppaakin säästyy.

    Kun leikkii niin onhan sitä pari kertaa tullut semispinnattua (kerran kun ajoin pihaa seuraavasta mutkasta ulos) mutta leikkimiset pitää hoitaa turvallisissa paikoissa.

    Ja ulkonäöstä vielä, mun mielestä se on orkkiksena tyylikäs, paljon hienompi kuin esim. silloiset sierrat (yäk!) gorillat, mannemebat, jne.

    Sen verran se kiinnostaa että joskus täytyy etsiä orkkis e30 m3.

    ..ihan hyvä ajettava talvellakin,itsellä ollu kolme talvea ja hyvin pökkii etiäpäin.Lukkoperä tuo vielä ison plussan tuohon talviajamiseen.

    Ja vielä neuvo talvisiin liikkellelähtöihin,jos sitä lukkoa ei löydy eikä hiekkasäkkejäkään,eli hiukan käsijarrua ylös niin saa pitoa molemmille takarenkaille ja toimii köyhänmiehen lukkoperänä.. ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yksi bemaristi kirjoitti:

on kaikkien aikojen vaarallisin auto. Liian lyhyt akseliväli ja liian jäykkä alusta. Lähtee käsistä urassa. Sen takia Suomi on pullollaan E30:iä, jotka on joka talvi pariin kertaan kolarikorjattu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu