Raskaana?

Eli,
mulla oli myöhäisajan keskenmeno 24.1., synnytin poikani rv 20 2. Kohtu ei tyhjentynyt kunnolla ja mulle tehtiin kaavinta 8.2. Tänään kävin jälkitarkastuksessa ja kuulin että poika oli priima, täyden kympin arvoinen. Keskenmenon syyksi saatiin kohdunsuun heikkous.
Kysyin sitten lääkäriltä voisiko olla mahdollista, että olisin jälleen raskaana koska oireita on. Ultralla katsottuna kohdussa näkyi "vesipussi" eli sellanen kirkas 5mm halkasijaltaan oleva kohta muuten sumeassa kohdussa. Hän sanoi sen voivan olla merkki uudesta raskaudesta. Myös sanoi että limakalvot ovat todella paksut joka sekin voisi viitata uuteen raskauteen. Testi kuitenkin oli negatiivinen. Käski tehdä uuden viikon kuluttua, koska jos olen raskaana, olen vielä niin alussa ettei näy testissä.

Eli, kysymykseni nyt lähinnä on se, että onko kellään muulla todettu "vahingossa" kirkasta kohtaa kohdussa ja limakalvojen paksuutta ennen kuin testi näyttää plussaa ja on ollut raskaana??
Uskaltaako tässä nyt vielä luottaa ja hehkuttaa itselleen!?

Mulla pohjalla PCOS, eikä spontaaneja menkkoja tule. Viime raskaus lähti Metformini lääkityksellä käyntiin. Ja tämä kirkas kohta kohdussa ei ole PCOS:n aiheuttama.

Toivottavasti saitte selvää mitä tarkoitan! :)
0421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


-MustaPilvi kirjoitti:

Eli,
mulla oli myöhäisajan keskenmeno 24.1., synnytin poikani rv 20 2. Kohtu ei tyhjentynyt kunnolla ja mulle tehtiin kaavinta 8.2. Tänään kävin jälkitarkastuksessa ja kuulin että poika oli priima, täyden kympin arvoinen. Keskenmenon syyksi saatiin kohdunsuun heikkous.
Kysyin sitten lääkäriltä voisiko olla mahdollista, että olisin jälleen raskaana koska oireita on. Ultralla katsottuna kohdussa näkyi "vesipussi" eli sellanen kirkas 5mm halkasijaltaan oleva kohta muuten sumeassa kohdussa. Hän sanoi sen voivan olla merkki uudesta raskaudesta. Myös sanoi että limakalvot ovat todella paksut joka sekin voisi viitata uuteen raskauteen. Testi kuitenkin oli negatiivinen. Käski tehdä uuden viikon kuluttua, koska jos olen raskaana, olen vielä niin alussa ettei näy testissä.

Eli, kysymykseni nyt lähinnä on se, että onko kellään muulla todettu "vahingossa" kirkasta kohtaa kohdussa ja limakalvojen paksuutta ennen kuin testi näyttää plussaa ja on ollut raskaana??
Uskaltaako tässä nyt vielä luottaa ja hehkuttaa itselleen!?

Mulla pohjalla PCOS, eikä spontaaneja menkkoja tule. Viime raskaus lähti Metformini lääkityksellä käyntiin. Ja tämä kirkas kohta kohdussa ei ole PCOS:n aiheuttama.

Toivottavasti saitte selvää mitä tarkoitan! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu