on saapunut lintukotoonne. Elämä on epävarmuutta täynnä. Se on nykyajan kolmi-nelikymppisille täysin tuttu tilanne, mutta ei ilmeisesti kaikille, reaktioista päätellen.
Minä ja mieheni asumme pk-seudulla, rakentamassamme omakotitalossa ja velkaa on vanha mummon milli. Molemmilla on tietysti työpaikat (muutenhan elintasomme ei olisi täälläpäin mitenkään mahdollistakaan). Miehelläni on takana viidet YT-neuvottelut (kahden vuoden aikana) ja minulla yhdet. Toistaiseksi olemme säilyttäneet työpaikat, mutta tiettyä kyynisyyttä on tietysti matkan varrella tarttunut. Koko ajan pitää varautua siihen, että tilanne muuttuu.
Työttömyyden riskejä olemme pienentäneet mm. sillä, että asuntolainan lisäksi säästämme hieman sivuun osakkeisiin, meillä on lainaturvavakuutus (myös työttömyyden varalle) ja lisäksi asuntovelalle kiinteäkorkoinen laina.
Olemme korkeakoulutettuja asiantuntijatehtävissä. Palkkatasomme on suhteellisen hyvä (bruttona yht. noin 8000/kk), mutta omalla alalla palkkatasomme (15 vuoden työkokemus) ei kuitenkaan ole mitenkään ihmeellinen. Ylitöistä ei tietenkään makseta eikä viikonlopputöistä, tämähän on arkipäivää kaikille täällä. Työmatkaan menee tunti molemmilta.
Nyt varmaan joku sanoo, että tuolla tulotasolla on helppo varautua kaikkeen. Helpompaa se onkin kuin puolta pienemmällä palkalla. Siksihän me molemmat olemme käyneet kouluja useita vuosia sen sijaan, että olisimme heti peruskoulun päätyttyä menneet amikseen ja sieltä töihin tehtaalle. Silti meillä ei ole kahta autoa (täällä melkein kaikilla on), emmekä tee ulkomaanmatkoja joka vuosi. Säästämme tällaisissa valinnoissa.
Jos saisin potkut, uskon saavani myös oman alan töitä ennen pitkää. Työmatka voi kylläkin edelleen kasvaa (ajassa), mutta siihen saa täällä tottua. Jos en saisi oman alan töitä (ja palkkataso tietysti laskisi) olen tähänkin valmis. Olen valmis siivoamaan (siivousalan yrityksiin pääsee helposti töihin), lehdenkantoon tai vaikka perustamaan oman yrityksen. En jäisi odottamaan, että yhteiskunta auttaisi minua. Olen tottunut siihen, että jokainen on oman onnensa seppä.
Herätkää ihmiset! Turha käyttää energiaansa oman kohtalon voivotteluun. Sen sijaan pitää miettiä positiivisesti lähiseudun mahdollisuuksia. Aina niitä kuitenkin löytyy, jos ei ole ennakkoasenteita ja turhan ronkeli.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Asiallinen kirjoitus, mutta täällä pK-seudulla asuvana et osaa oikeasti suhteuttaa työnsaannin vaikeutta tehtaan alasajon jälkeen tuolla seudulla. Työtä ei paperialan ammattilaisille yksinkertaisesti ole, eikä Pk-seutua ei voi mitenkään verrata kymenlaaksoon, työtä ei siellä ole. Uudelleenkoulutus on myös hidasta ja kallista ja miten ihmiset kouluttautumisaikana pärjäisivät? Heillä on monilla asunnot velaksi, eikä niille kyllä enää riitä ostajia, kukapa kuusaalle/kouvolaan muuttaisi ja miksi? työn perässä? Muuttaminen pois seudulta on vaikeaa jos kukaan ei osta velaksi olevaa asuntoa. Sinällään minua hieman hymyilyttää tuo kirjoituksesi sävy "täällä pk-seudulla kaikilla on kaksi autoa", olemme kumppanini kanssa molemmat suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon suomen vanhimmassa yliopistossa ja toimimme ylempinä toimihenkilöinä, eikä meillä TODELLAKAAN ole varaa mihinkään kahteen autoon omakotitalosta puhumattakaan, joten eipäs nyt maalata kuusaalaisille mitään haavekuvia suuresta ja mahtavasta Pk-seudusta jossa ex-kuusalaiset asuvat omakotitaloissaan ja ajavat kahdella lexuksellaan...
siinä, että jokainen on oman onnensa seppä.
Tiedän hyvin, että kuulumme pk-seudullakin onnekkaampien joukkoon. Tämä johtuu osittain siitä, että olemme aina osanneet haistaa muuttuneen suhdannetilanteen. Esim. tontin ostimme velaksi jo silloin (1999), kun omakotitalon rakentaminen ei ollut täällä vielä muotia. (Muualla Suomessahan esim. Kuusaalla on aina asuttu ok-taloissa). Eli olemme elämän aikana ottaneet ehkä riskiä muita enemmän. Nyt nautimme sen hedelmistä.
Ja muuten meidän pientaloalueella kaikilla muilla (meitä 10 vuotta nuoremmilla pariskunnilla) on kaksi autoa.
Naapurissa muuten rakennetaan virolaisin voimin lammi-kivitaloa. Asuvat parakissa ja tekevät pitkää päivää. Kyllä virolaisillakin on perheet ja silti ovat töissä viikon vieraalla paikkakunnalla ja vielä vieraassa maassa. Enpä ole pahemmin nähnyt täälläpäin suomalaisia vastaavia ulkopaikkakuntalaisia raksahommissa. Siinä esim. olisi tuleville kuusaalaisille ex-paperimiehille ihan hyvä sauma, jos vain työnteko kiinnostaa.
Ja ihan turha sanoa, ettei kukaan palkkaa, kun ei ole ammattitaitoa. Apumiehestä voi aina aloittaa (niinhän nuo virolaisetkin tekevät)ja eikös sitä aina puhuta elinikäisestä oppimisesta? Kaikki on loppujen lopuksi kiinni sinnikkyydestä ja oikeasta asenteesta.
Nyt olis hyvä sauma yrittäjille perustaa kuusaalle olutkapakoita, missä sais halvalla riipaistua kovat kännit ajankuluksi.
Pari vuotta kalja käy hyvin kaupaksi. Sitten kun ansiosidonnaiset on juotu, pöhkön menekki lisääntyy rajusti. Eikun kotikalja/kotiviini-tarvikeliike pystyyn.