Yamaha

Tarkoituksena olisi hankkia vähän käytetty 40-50 hv perämoottori ja päästää vanha, hyvin jo pitkään palvellut Yamaha viettämään eläkepäiviään.
Aiemmin olen elänyt siinä uskossa, että Yamaha on paras perämoottori mitä markkinoilla on, mutta onko enää näin? Erilaisia keskustelupalstoja selanneena ja muiden käyttökokemuksia kuunnelleena on ainakin itselläni alkanut kyteä pieni epäilys tästä. Varsinkin 4-tahtisten kohdalla, jollaisen itsekin haluaisin, vastaan on tullut jos jonkinlaista vikaa. Kiinnostaisikin nyt tietää onko myös muilla merkeillä vastaavia ongelmia, mutta niistä ei vain kirjoitella niin laajasti? Yamahan 2-tahti koneet puolestaan näyttävät ainakin muotoilultaan pitkälti samanlaisilta kuin 80- ja 90-luvun vaihteessa markkinoilla olleet koneet. Onko kopan sisällä tapahtunut jotain kehitystä?
3413311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

olisin ostamassa konetta,etsisin 2t ruiskun.

Äänestä

mallinen F50 eikä ollut mitään muuta korjattavaa kuin kaasuttimien tasapainoitus kerran. Veneen vaihdon takia meni muualle mutta tilalle tuli Mercuryn 60EFI, joka on moottorin osalta sama kone kuin Yamaha F60 EFI.

En epäile, etteivätkö nykyiset nelarit kaikki olisi hyviä ja kestäviä moottoreita.

Äänestä

Yamahasta sen verran, että ei sen legendaarinen maine ihan tyhjästä ole nyhjästy. Mitä sitten parhaudella tarkoitat? Kestävyyttä?

Minusta yamaha on yksi parhaista moottoreista, ellei paras.

Ne on tunnettuja kestävyydeltään ja varmatoimisuudestaa, ja myös taloudellisuudestaan.

Tottakai on myös mallikohtaisia eroavaisuuksia.
Yamaha on usein myös sitten kallein vaihtoehto, mutta toisaalta jälleenmyyntiarvo on ehdottomasti paras.

Huomioi, jos ostat 4-tahti EFI konetta, että esim ostaessasi Merkun, Selva tai Marinerin, saat kuitenkin Yamahan, joten se antaa vähän vapautta katsella eri koneita, mutta jälleenmyyntiarvo noissa muissa on huonompi.

Huonoja eivät kuitenkaan ole Suzukitkaan, eikä Hondat (hondat, ehkä hiukan vanhahtavia)

2T Yamaha on säilynyt lähes muuttumattomana ties kuinka pitkään. Erittäin hyviä koneita ja varaosia löytyy.

Äänestä
  • onko 80-luvun alun mariner 40hp sama kuin yamaha?
    käykö osat keskenään?

    Äänestä

  • kaksonen. kirjoitti:

    onko 80-luvun alun mariner 40hp sama kuin yamaha?
    käykö osat keskenään?

    suoraa yhteyttä.

    Uusissa nelareissa moottorit ovat yhteisiä mutta noissa vanhoissa se on satunnaisempaa. Toki sielläkin on yhteistyökoneita.

    Äänestä

  • Parhaudella tarkoitin tosiaan juuri kestävyyttä, kuten myös helppohoitoisuutta ja toimivuutta.
    40 hv 4-tahti koneissa Yamaha näyttää käyttävän vielä kaasareita, joten mikään edelläkävijä ei kyseessä ole, mutta varmaan toimii(?). Tuo 2-tahti Yamaha edelleen kiinnostaa vaikka vanhahtava jo onkin. Onkohan Yamahalta tulossa vielä jokin korvaaja noille perus 2-tahti koneille vai loppuuko tuonti kokonaan vuoden lopulla?
    Tuolle jälleen myyntiarvolle en paljoa arvoa anna, koska käytettyäni sitä 20 vuotta sillä tuskin on muutenkaan enää kovin paljoa arvoa, merkistä riippumatta. Ellen sitten päätä hankkiutua siitä eroon jo ensimmäisen kesän jälkeen...

    Äänestä

  • Minkälainen mahtaa olla koneena uusi DF40TL?
    Itse ainakin koen seuraavat asiat positiivisina kyseisen mallin kohdalla:
    - Koneesta löytyy jakopäästä ketju ei remmiä
    - ruiskukone ei kaasari
    - Takuu 4 vuotta
    Venttiilejä koneesta löytyy 12, kun useimmilla muilla 6. Tiedä sitten onko tuo hyvä asia vai ei...

    Äänestä

  • Sampolainen kirjoitti:

    Parhaudella tarkoitin tosiaan juuri kestävyyttä, kuten myös helppohoitoisuutta ja toimivuutta.
    40 hv 4-tahti koneissa Yamaha näyttää käyttävän vielä kaasareita, joten mikään edelläkävijä ei kyseessä ole, mutta varmaan toimii(?). Tuo 2-tahti Yamaha edelleen kiinnostaa vaikka vanhahtava jo onkin. Onkohan Yamahalta tulossa vielä jokin korvaaja noille perus 2-tahti koneille vai loppuuko tuonti kokonaan vuoden lopulla?
    Tuolle jälleen myyntiarvolle en paljoa arvoa anna, koska käytettyäni sitä 20 vuotta sillä tuskin on muutenkaan enää kovin paljoa arvoa, merkistä riippumatta. Ellen sitten päätä hankkiutua siitä eroon jo ensimmäisen kesän jälkeen...

    ei kaasareissa mitään vikaa ole.

    Sitten pakkasaamuina voi olla käynnistyvyys heikompi, mutta lähtee käyntiin silti.

    Hyvin pitkällä aikavälillä voivat kaasarit joutua epäsynkroniin keskenään, mutta siitäkin selviää säädöllä

    Yamahan maine perustuu noihin vanhempiin 2-tahti koneisiin jotka olivat aikalaisiinsa verrattuna erittäin luotettavia. Nykyisissä nelareissa ei erot olekaan niin suuria.

    Mikään kulutusero ei selitä normaaliveneilijällä tarvetta nelariin. Kysymys on käyttömukavuudesta.

    Äänestä

  • kaksonen. kirjoitti:

    onko 80-luvun alun mariner 40hp sama kuin yamaha?
    käykö osat keskenään?

    Jos se on 2-pyttynen kone niin se on sama kun jammun 2-pyttynen 40hv jota tehtiin vuoteen -83 asti. Samaa 2-pyttysta marineria tehtiin vielä 90-luvullakin.

    Äänestä

  • Katohan vähän Hondan ja Yamahan teho/painosuhteita! Kyllä 4t Yamahat on niin painavia rohjoja etten suurin surminkaan huolisi. Lujia kylläkin ovat ja luonteeltaan mukavia! Mikäs mootori oli eka 20hp 4t jossa oli sähkökippi??? Taispa olla Honda! Yamahaan tuli vuotta myöhemmin. Eikä Honda ole ainakaan yhtään lyhyempi-ikäinen kuin Yamaha. Taitaapa olla Hondan hintakin Yamahaa korkeampi?

    Äänestä

  • Vanhahtava kirjoitti:

    Katohan vähän Hondan ja Yamahan teho/painosuhteita! Kyllä 4t Yamahat on niin painavia rohjoja etten suurin surminkaan huolisi. Lujia kylläkin ovat ja luonteeltaan mukavia! Mikäs mootori oli eka 20hp 4t jossa oli sähkökippi??? Taispa olla Honda! Yamahaan tuli vuotta myöhemmin. Eikä Honda ole ainakaan yhtään lyhyempi-ikäinen kuin Yamaha. Taitaapa olla Hondan hintakin Yamahaa korkeampi?

    Jos elektroninen polttoaineen ruiskutus on vasta 115 heppaisesta eteenpäin, niin kyseessä kieltämättä hieman vanhahtava konstruktio. Siis alle 115 heppaisissa. Yamahatko painavampia? Tuskin sentää vertaa vaikka 40 heppaisia nelareita...

    Äänestä

  • Vanhahtava kirjoitti:

    Katohan vähän Hondan ja Yamahan teho/painosuhteita! Kyllä 4t Yamahat on niin painavia rohjoja etten suurin surminkaan huolisi. Lujia kylläkin ovat ja luonteeltaan mukavia! Mikäs mootori oli eka 20hp 4t jossa oli sähkökippi??? Taispa olla Honda! Yamahaan tuli vuotta myöhemmin. Eikä Honda ole ainakaan yhtään lyhyempi-ikäinen kuin Yamaha. Taitaapa olla Hondan hintakin Yamahaa korkeampi?

    enää sitten kun siihenkin tulee polttoaineensuihkutus. Isoissa koneissahan löytyykin mutta ei 50:ssä, joka on 850 cm3 tilavuuksinen 3-sylinterinen kevyt moottori. Testeissä on aina ollut pieni kulutuksinen koska on ollut myös pienitehoinen. Uistelijoilla on ollut ongelmia koska polttoaine sekaantuu öljyyn.

    BF50:n taru alkaa olla lopussa. Kilpailijat ovat menneet kehityksessä ohi molemmilta puolilta.

    Äänestä

  • ei ole vanhahtava kirjoitti:

    ...vanhahtava. Koska Hondalle yleensä on tulossa ruisku myös alle 115 heppaisiin?
    Mitä keveyteen tulee, niin Hondan 40 ja 50 heppaiset koneethan ovat täysin saman kokoiset ja painoiset. Yamahalla puolestaan 50 ja 60 heppaiset koneet ovat saman kokoiset. Eli mikä on kevyt ja mikä ei riippuu varmaan tulkinnasta...

    Äänestä

  • Vanhahtava kirjoitti:

    Katohan vähän Hondan ja Yamahan teho/painosuhteita! Kyllä 4t Yamahat on niin painavia rohjoja etten suurin surminkaan huolisi. Lujia kylläkin ovat ja luonteeltaan mukavia! Mikäs mootori oli eka 20hp 4t jossa oli sähkökippi??? Taispa olla Honda! Yamahaan tuli vuotta myöhemmin. Eikä Honda ole ainakaan yhtään lyhyempi-ikäinen kuin Yamaha. Taitaapa olla Hondan hintakin Yamahaa korkeampi?

    Eipä hondassa ole vieläkään 20hv kokoluokassa trimmiä?

    Äänestä

  • Urvelo kirjoitti:

    Eipä hondassa ole vieläkään 20hv kokoluokassa trimmiä?

    Jos nyt et satu tietämään niin minä itse henkilökohtaisesti olen ajanut jo kolme kesää sähkökipillisellä 20hp hondalla!!! Usko jo että Yamahaan se tuli vasta vuotta myöhemmin. parempi kun et kommentoi sellaista mistä et tiedä!

    Äänestä

  • Vanhahtava kirjoitti:

    Jos nyt et satu tietämään niin minä itse henkilökohtaisesti olen ajanut jo kolme kesää sähkökipillisellä 20hp hondalla!!! Usko jo että Yamahaan se tuli vasta vuotta myöhemmin. parempi kun et kommentoi sellaista mistä et tiedä!

    Hondalla on "powertillti" joka ei ole kunnon trimmi!
    Sitä voi kyllä "trimmata" puolen kaasun asti, mutta trimmi voit säättää täys kaasulla!
    Mikä on Urvelo??

    Äänestä

  • Mike kirjoitti:

    Hondalla on "powertillti" joka ei ole kunnon trimmi!
    Sitä voi kyllä "trimmata" puolen kaasun asti, mutta trimmi voit säättää täys kaasulla!
    Mikä on Urvelo??

    Törmäsit Mike suomenkielen rikkaaseen haukkumasanavalikoimaan.
    Urvelo vivahtaa lintuun, veneilystä kun on kyse niin voisi vielä ajatella vesisellaiseen ja viittaa sitä kautta pieniaivoisuuteen. On joka tapauksessa ihan pihalla. Tasoltaan jotakuinkin samaa kuin torvelo, nuija, mäntti, mulli....
    Näiden käyttö ei yleensä paranna oman mielipiteen läpimenoa, mutta joitakin sanaston käyttö näyttää viihdyttävän.

    Äänestä

  • Vanhahtava kirjoitti:

    Katohan vähän Hondan ja Yamahan teho/painosuhteita! Kyllä 4t Yamahat on niin painavia rohjoja etten suurin surminkaan huolisi. Lujia kylläkin ovat ja luonteeltaan mukavia! Mikäs mootori oli eka 20hp 4t jossa oli sähkökippi??? Taispa olla Honda! Yamahaan tuli vuotta myöhemmin. Eikä Honda ole ainakaan yhtään lyhyempi-ikäinen kuin Yamaha. Taitaapa olla Hondan hintakin Yamahaa korkeampi?

    "Taitaapa olla Hondan hintakin Yamahaa korkeampi?" En kyllä ymmärrä miksi, kun on kehityksessäkin jäänyt jälkijunaan. Ei niin, että Yamahakaan mikään edelläkävijä olisi.

    Äänestä

  • Vanhahtava kirjoitti:

    Jos nyt et satu tietämään niin minä itse henkilökohtaisesti olen ajanut jo kolme kesää sähkökipillisellä 20hp hondalla!!! Usko jo että Yamahaan se tuli vasta vuotta myöhemmin. parempi kun et kommentoi sellaista mistä et tiedä!

    Sähkökippi siitä löytyy,muttei trimmiä.

    Äänestä

Itse ostin kasiheppaisen jammun elokuussa viime vuonna. Heti alkuun hyppeli vaihteenvaihtaja pois päältä. Kone huoltoon, jossa sanottiin, ettei mitään vikaa. Mylly takaisin vesille, sama ongelma jatkui. Kone taas Kallamarinan huoltoon ja nyt tomera mekaanikkokin huomasi vian. Vaihdin tosin oli ehtinyt kulua pyöreäksi. Pari tuntia ajo sujui ongelmitta, kunnes kone alkoi ikäänkuin hyytyi maksimikierroksilla. Soitin myymäläpäällikölle, joka lupaisi uuden moottorin parin tulikivenkatkuisen kommentin jälkeen. Takuumoottori on vielä tänä päivänäkin saamatta. Olen soittanut asiasta myös maahantuojalle, joka lupasi selvittää asiaa. Nyt on kulunut jo kolme kuukautta ilman vastausta. Jos asiakaspalvelu on tätä luokkaa, en voi suositella ko. merkin ostamista.

Äänestä
  • -ainoa rehellinen Yömahan omistaja.

    Äänestä

  • Seilor kirjoitti:

    -ainoa rehellinen Yömahan omistaja.

    Honda-kuski tai ei veneile ollenkaan, mistä noista nimettömistä kirjoittelijoista tietää.

    Äänestä

  • Omistan Yamaha 30hv 4t perämoottorin joka NYKII. Todella ärsyttävä VIKA.
    Kone on 2v vanha ja 62h ajettu.
    Vika on koneessa ollut uudesta ja yritetty korjata monta kertaa.Ei vaan vikaa löydetä tai haluta vaihtaa tiettyjä osakokonaisuuksia.
    Kone toimii mainiosti 4500 saakka,sen jälkeen kone aloittaa pienen nykimisen.
    Tyynellä kelillä huomaaa hyvin ongelman ja se vaan ÄRSYTTÄÄ.
    Kone vaihtuu jos nyt keväällä ei saada vikaa korjattua.

    Äänestä

  • Harmittaa kirjoitti:

    Omistan Yamaha 30hv 4t perämoottorin joka NYKII. Todella ärsyttävä VIKA.
    Kone on 2v vanha ja 62h ajettu.
    Vika on koneessa ollut uudesta ja yritetty korjata monta kertaa.Ei vaan vikaa löydetä tai haluta vaihtaa tiettyjä osakokonaisuuksia.
    Kone toimii mainiosti 4500 saakka,sen jälkeen kone aloittaa pienen nykimisen.
    Tyynellä kelillä huomaaa hyvin ongelman ja se vaan ÄRSYTTÄÄ.
    Kone vaihtuu jos nyt keväällä ei saada vikaa korjattua.

    bensatankin korkkia, jos se ei saa korvausilmaa.

    Äänestä

Ostapa 4-tahti Evikka. Mulla samanlainen ja aivan idioottivarma peli. Hintakin huomattavasti halvempi, kuin yamaha. Johtuu varmaan siitä, että Evikka ei panosta niin paljon markkinointiin ja kustannuksia säästyy.
Käypäs kysäisemässä hinta, niin yllätyt. vaikka jutuista voisi päätellä, että olen joku perämoottorikauppias, niin en sittenkään ole. Haluan vain jakaa hyviä kokemuksia, koska itsekin olen niitä saanut keskustelupalstoilta.

Äänestä
  • Evinruden sivuilta löysin vain 2-tahtisia e-tec -koneita. Onko muuten Johnsson edelleen sama kuin Evinrude? Jonssonin 4-tahti koneista ainakin osa näyttää olevan Suzukin valmistamia.

    Äänestä

  • Sampolainen kirjoitti:

    Evinruden sivuilta löysin vain 2-tahtisia e-tec -koneita. Onko muuten Johnsson edelleen sama kuin Evinrude? Jonssonin 4-tahti koneista ainakin osa näyttää olevan Suzukin valmistamia.

    Evinrudella ei ole kunnon nettisivuja, mutta Evikkaa myy Kesmotors.

    Äänestä

  • Ippe kirjoitti:

    Evinrudella ei ole kunnon nettisivuja, mutta Evikkaa myy Kesmotors.

    Kyllä Kesko myy Yamahaa. Saattaa tietysti aina joku käytetty Evikkakin joukkoon eksyä.

    Äänestä

  • Evinrude on? Omc:hän teki itse 9,9 ja 15 hv mallit.
    Muut taitaa olla Suzukin tekemiä ja Johnssonin nimellä.

    Äänestä

  • Sampolainen kirjoitti:

    Evinruden sivuilta löysin vain 2-tahtisia e-tec -koneita. Onko muuten Johnsson edelleen sama kuin Evinrude? Jonssonin 4-tahti koneista ainakin osa näyttää olevan Suzukin valmistamia.

    Evinrude ja Juunnssonihan oli ennen yksi ja sama, mutta nykyään Evilrude on keskittynyt uuteen 2-T tekniikkaan ja Juunssoni on 4-T. Juunssonin kaikki moottorit sitten ovat Suzukeja joista minulla ei ole pahaa sanottavaa nykyään.

    Joten niin kuin taisin tuossa aikaisemmin mainita, niin jos 4-T EFI konetta valitset, niin voit keskittyä rauhassa valitsemaan oikeaa väriä, hintaa, käyntiääntä jne, koska kaikki ovat luotettavaa japanilaista tekniikkaa vielä toistaiseksi.

    Äänestä

  • Se sinun kirjoitti:

    Evinrude on? Omc:hän teki itse 9,9 ja 15 hv mallit.
    Muut taitaa olla Suzukin tekemiä ja Johnssonin nimellä.

    Yamahassa löydät korkeintaan jostain Venäläisestä veterokista, tosin nekin korjattuna ja säädettynä TOIMIVAT, toisin kuin Yammun paskat Nikki-kaasuttimentapaiset.
    Ihme nykimisiä, vatkaavaa käyntiä.... lista olisi loputon.
    Yamahalla ole mitään muuta kuin myyväksi rakennettu brandi.
    Jos pakko elvistellä japanilaisuudella, en alalla työskennelleenä ostaisi muuta kuin idiottiien valtakunnassa tuntemattomamman Tohatsun, ei varmasti tarvi 20 ensimmäiseen vuoteen muuta kuin tankata!
    Eikä tarvi harmaan romun ylihintaa maksaa.

    Äänestä

  • Koita ajatella kirjoitti:

    olivat hyviä, kunnes tarvi korjata jostain, silloin maksoi, kiitos ylimielisten kusipäiden suunnitteleman rakenteen ja Keskon osa-hinnoittelun.
    Tosin 2-t Yamahoissakin oli jammulle tyypilliset kaasutin ongelmat, vaikka mikään ei edes ollut rikki , saattoi olla toimimatta.. siinä sinulle harmaata laatua, ylihintaan.
    '

    Äänestä

Jos haluat välttyä sellaisista ongelmista joita ei saada takuuaikanakaan kuntoon niin osta joku muu kone kuin Yamaha. Takuukorjaukset ovat sellaisia, että jokainen nippeli 'tilataan' erikseen ja viipyy kuukausia. Vetouistelu ei onnistu Yamahalla, kone pysähtelee parin tunnin välein ajettaessa tyhjäkäynnillä.

Äänestä

Sen verran kiinostaisi että minkälaisia vikoja ne on ne JONKINLAISET VIAT ????
Tämä vain siksi että vidaan verrata että onko ollut jonkunlaisia vikoja.
Aika aikaisin sata konetta kesässä myyvät aloittavat mustamaalaus kampanjoimaan että saisivat jotenkin kiinni moottorin joita myydään kesässä yli 15 0000 kpl. Siinäpä tavoitetta :))))))
Mutta tosiaan ei ole Yamahaa pakko ostaa kun noita muitakin parempia on myytävänä ;)))))))))))))))).

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sampolainen kirjoitti:

Tarkoituksena olisi hankkia vähän käytetty 40-50 hv perämoottori ja päästää vanha, hyvin jo pitkään palvellut Yamaha viettämään eläkepäiviään.
Aiemmin olen elänyt siinä uskossa, että Yamaha on paras perämoottori mitä markkinoilla on, mutta onko enää näin? Erilaisia keskustelupalstoja selanneena ja muiden käyttökokemuksia kuunnelleena on ainakin itselläni alkanut kyteä pieni epäilys tästä. Varsinkin 4-tahtisten kohdalla, jollaisen itsekin haluaisin, vastaan on tullut jos jonkinlaista vikaa. Kiinnostaisikin nyt tietää onko myös muilla merkeillä vastaavia ongelmia, mutta niistä ei vain kirjoitella niin laajasti? Yamahan 2-tahti koneet puolestaan näyttävät ainakin muotoilultaan pitkälti samanlaisilta kuin 80- ja 90-luvun vaihteessa markkinoilla olleet koneet. Onko kopan sisällä tapahtunut jotain kehitystä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu