Lueskelin noita juttuja ja huomasin kuinka paljon on ihmisiä jotka vastustavat aborttia...kyllä mä ymmärrän nimittäin minäkin vastustin ja vastustan edelleenkin tietyissä tilanteissa.
Olin kahdeksantoista kun tulin raskaaksi, ja ilman muuta pidettiin lapsi, aborttia vastustin.
Ja halusinkin tämän lapsen.
Synnytys oli todella vaikea ja siitä jäi traumoja. Minä vain itkin ja itkin, sitten todettiin synnytyksen jälkeinen masennus johon sain lääkkeitä. Mies ei ymmärtänyt minua ja oloani, haukkui hulluksi... Hän joi edelleenkin paljon vaikka luulin lapsen hillitsevän hänen menojaan. Mutta ei, olin aika paljon lapseni kanssa yksin ja se kävi voimille.Tyttöni nukkui tosi huonosti.
Synnytyksestä oli mennyt noin puolisen vuotta, olin jo lopettanut lääkkeet ja terapian. Olo oli vielä välillä itkuinen, vaikka en sitä kenellekään myöntänyt.
Olin saanut lääkäriltä neuvoja ehkäisypuikkojen käyttämiseen siksi aikaa että saadaan laitettua kierukka.Lääkäri sanoi että puikot ovat yhtä varmoja kuin kondomit...
Kuukautiset oli myöhässä, ja tietenki olin raskaana..
Itkin monta yötä, päivää.. olin ihan maassa.
En tiennyt mitä tehdä.
Päädyin aborttiin, se oli vaikein päätös elämässäni.
Ette arvaakaan kuinka olen itkenyt, kuinka olen syytellyt itseäni.
Mä en varmaankaan tuu antamaan sitä ikinä itselleni anteeksi.
Näin se oli tehtävä, joka tapauksessa.
En olisi jaksanut kahden pienen lapsen kanssa lähes yksin.
Mieheni jatkoi juomistaan vaikka minulla oli vaikeeta, ei se minua tukenut/auttanut.
Adoptiota en olisi voinut tehdä, en olisi vaan voinut kantaa lasta sisälläni yhdeksää kuukautta ja antaa se pois...
Olin kahdeksantoista kun tulin raskaaksi, ja ilman muuta pidettiin lapsi, aborttia vastustin.
Ja halusinkin tämän lapsen.
Synnytys oli todella vaikea ja siitä jäi traumoja. Minä vain itkin ja itkin, sitten todettiin synnytyksen jälkeinen masennus johon sain lääkkeitä. Mies ei ymmärtänyt minua ja oloani, haukkui hulluksi... Hän joi edelleenkin paljon vaikka luulin lapsen hillitsevän hänen menojaan. Mutta ei, olin aika paljon lapseni kanssa yksin ja se kävi voimille.Tyttöni nukkui tosi huonosti.
Synnytyksestä oli mennyt noin puolisen vuotta, olin jo lopettanut lääkkeet ja terapian. Olo oli vielä välillä itkuinen, vaikka en sitä kenellekään myöntänyt.
Olin saanut lääkäriltä neuvoja ehkäisypuikkojen käyttämiseen siksi aikaa että saadaan laitettua kierukka.Lääkäri sanoi että puikot ovat yhtä varmoja kuin kondomit...
Kuukautiset oli myöhässä, ja tietenki olin raskaana..
Itkin monta yötä, päivää.. olin ihan maassa.
En tiennyt mitä tehdä.
Päädyin aborttiin, se oli vaikein päätös elämässäni.
Ette arvaakaan kuinka olen itkenyt, kuinka olen syytellyt itseäni.
Mä en varmaankaan tuu antamaan sitä ikinä itselleni anteeksi.
Näin se oli tehtävä, joka tapauksessa.
En olisi jaksanut kahden pienen lapsen kanssa lähes yksin.
Mieheni jatkoi juomistaan vaikka minulla oli vaikeeta, ei se minua tukenut/auttanut.
Adoptiota en olisi voinut tehdä, en olisi vaan voinut kantaa lasta sisälläni yhdeksää kuukautta ja antaa se pois...
Vastaukset 7
Vanhimmat
sen mitä pystyit...jatka nyt tyttäresi kanssa ja voimia sinulle. :)
Älä ole täällä palstalla..saat vain pahan mielen..täällä on liikaa provoilua ja sellaisia jotka eivät ole asiaa konkreettisesti kokeneet.
Koita hakea joku läheinen jolle voit asiaa purkaa. Hyvää jatkoa sinulle.
ole tarpeeksi kypsä/kykenevä huolehtimaan lapsestaan, ei tule myöskään harrastaa sukupuoliyhdyntöjä!
Tilanteesi ollut raskas. Miehelläsi ei ole ehkä
ollut keinoja käsitellä tapahtunutta, ainut keino ollut pako juomiseen.
Yritä saada asiasi kuntoon. Juova isä on pikkulapselle painajainen!
Hyvää kevättä ja niitä ilonpisaroita!
Toisin sanoen ihmisen jolla on synnytyksen jälkeinen masennus, ei tule harrastaa sukupuoliyhdyntöjä?
Ja kyllä olen ihan tarpeeksi kypsä huolehtimaan lapsestani, vaikka se ei helppoa ole ollutkaan.
Muistakaa ei seksiä, jos on masennusta=)
tainnut huomata millaista nautintoa seksin harrastaminen tuo! Se ei ole pelkästään lapsenhankkimissysteemi, vaan se tuo elämään iloa ja valoa ja NAUTINTOA! Ymmärrätkö? Se on hauskanpitoa.
Lihalliset ilot kunniaan. :)
Älä itsekkään kritisoi jos yhäkin surettaa niin hae ammattiapua, joskus pelkkä puhuminen auttaa.
Itse uskon intialaistyyppiseen elämään eli sikiösi on palannut tähtien kiertoradalle odottamaan oikeampaa aikaa tulla tähän maailmaan.
Ja vauvasta olisi pahempaa olla epätoivottu kuin mennä takasiin kiertoradalle.
Meitä epätoivottuja on tässä maailmassa jo liiankin paljon samoin kuin hormooni lapsia.
Mutta yhden vinkin haluan antaa jos olet vielä juovan miehesi kanssa jätä se.Mikään lapsi ei ansaitse ryyppäävää vanhempaa!!!!
älä syytä itseäsi mistään!
ajattele että lapsesi syntyy maailmaan sitten kun oikea aika on!
sinä olet tehnyt ratkaisun jonka koit olevan oikein,koita löytää ilo elämääsi ja rakasta itseäsi!!!!!!!!