Tasapuolisesti teille tervehdys!

Olen palautunut tähän maailmaan taas?:)
Tosin tällä hetkellä en pitkäksikään aikaa, koska kauppareissu odottaa.
Mutta kuitenkin!
Mitäpä tänne kuuluu?

Kertokaa kaikki mitä en tiedä:)

Vitsi, vitsi jne.

Totuus lienee näitten irtisanomisten ja lakkojen myötä aika lähellä sitä mitä me elämme tai sitten emme!

T: En edes uskalla kertoa mitä ajattelen.,
3330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mä olen jo pitkään miettinyt, että parempi on meikäläisen pistellä omat jutut kuntoon tulevaisuutta varten, kun eihän näistä reuhakkeista koskaan tiedä, mitä ne seuraavaksi keksii.
Joten osta sinäkin vähintään parin viikon muonat, kun eihän sitä tiedä, onko kanoja, kuljetusliikkeitä tai noita papereita kauppakuittia varten enää siinä vaiheessa. Näihin näkymiin ja tunnelmiin!!!

Äänestä
  • Kauppaan vaan ja rohmuavaan:)
    Aivan olet oikeassa omat jutut kuntoon ja sitten, jos on tulevaisuutta niin siitä lähdetään. Itse asiassa aivan yksjahailee, vaikkei olis mitään tarjottavana. Syytä en kerro:)
    Palataan, käyn vielä katsomassa tuon toisen jutun:)))

    Äänestä

pikaisesti, siis ei pikaseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ossipessi kirjoitti:

Olen palautunut tähän maailmaan taas?:)
Tosin tällä hetkellä en pitkäksikään aikaa, koska kauppareissu odottaa.
Mutta kuitenkin!
Mitäpä tänne kuuluu?

Kertokaa kaikki mitä en tiedä:)

Vitsi, vitsi jne.

Totuus lienee näitten irtisanomisten ja lakkojen myötä aika lähellä sitä mitä me elämme tai sitten emme!

T: En edes uskalla kertoa mitä ajattelen.,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu