Pioneeriksi

Pion.

Olen monelta henkilöltä kuullut, että pioneerikoulutus kestää 9kk. Onko todella niin? Eikö pioneerinä voi selvitä 6kk:ssa?

17

25186

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei voi

      ei voi mitenkään.

      :(

    • Res. Alil. Meripion III/88

      Pioneeri on 9 kk jobi, johtuen siitä, että kyseessä on tekninen aselaji. Siellä ei pärjää 6 kk palvelusajalla.

      Pioneeri on viestiaselajin ohella paras aselaji, mitä Suomen raskaalla on pojilleen tarjottavana. Pioneerien koulutukseen kuuluu tavanomaisen tetsaamisen ohella sulutus, liikkeenedistäminen, hävitys ja rakennus sekä pst-reservinä toimiminen. Palvelin itse laivastossa meripioneerina, joten sain lisäksi veneenkuljettaja- ja ilmatorjuntakoulutuksen.

      Pioneerin paras anti on siinä, että siinä tuntee tekevänsä oikeaa työtä eikä vain pelkästään leikitä sotaa. Rakentaminen sekä räjähdekoulutus olivat mielestäni parasta antia. Jokaisella pioneerilla on mahdollisuus suorittaa nuoremman panostajan paperit, ja pioneerikoulutuksesta saa oikeaa työkokemusta monelle alalle.

      Metsäkeikkoja on jonkin verran, mutta ne ovat pääsääntöisesti antoisia eivätkä pelkkää räkäpäiden räiskimistä. Kuu on pioneerin aurinko, joten osta riittävä määrä kofeiinitabletteja.

      Jos sinut määrätään AUKiin tai RUKiin, saat lisäksi johtajakoulutuksen. Sen arvokkain anti mielestäni oli se, että oppi näkemään sotilaskokonaisuuksia. Pioneeri-RUK (Haminassa) on fyysisesti raskas mutta siellä oli hyvä henki ja fiksu meno.

      Arvokkainta pioneerikoulutuksessa oli se, että siitä sai oikeaa työkokemusta. Jos ajattelet rakennusalalle, teatteriin jne, suorita ihmeessä panostajatutkinto.

      • edellinen

        Rivipioneerin koulutus kestää nykyään 6 kk. Koneenkäyttäjien ja ajoneuvokuljettajien koulutus on 9 kk.


      • PionAU

        ei nykyisin ole nuorempaa panostajaa, vain räjäyttäjä, panostaja ja ylipanostaja...
        itse suoritin räjäyttäjän A-lupakirjan..


      • Pioneeri95

        Suluttaminen. Ei sulutus. Pioneerit rakentaa sulutteita tai suluttaa, ei tee sulutusta.


    • kestää

      6kk lyhimmillään, niinkuin muutkin aselajit. Ainoastaan jos olet joku erikoisjamppa, esim. lääkintämies, kuski tms. kestää koulutus 9 kk.
      Niin ja johtajilla tietenkin 12 kk.

      • pion.komp

        tarkista tietosi!


      • telamiinapeelo
        pion.komp kirjoitti:

        tarkista tietosi!

        Perusmiehistö eli tst-pioneerit palvelee se 6kk mitä muissakin aselajeissa. Jos joku muuta väittää muuta niin joko valehtelee tai sitten on joku 14-vuotias sotahullu, joka inttitieto on se, mitä isi on joskus 4 promillen humalassa kertonut.


      • olet aivan
        telamiinapeelo kirjoitti:

        Perusmiehistö eli tst-pioneerit palvelee se 6kk mitä muissakin aselajeissa. Jos joku muuta väittää muuta niin joko valehtelee tai sitten on joku 14-vuotias sotahullu, joka inttitieto on se, mitä isi on joskus 4 promillen humalassa kertonut.

        Oekassa! 6kk se on ja tiedän koska kaveri menossä säkylään "pineeriksi"!


    • Jermu

      Olen taistelupioneeri ja erittäin ylpeä siitä.
      Varsinkin kun meitä kovempia jermuja ei juuri löydy!!

      • Jääkäri-Urjanov

        Ja paskan latingit.
        Miinanpolkijoita ja pitkäkätisiä paviaaneja te ootte,
        Jääkärit sotii! Ja se on eri asia ku leikkiä jalkaväkimiinoilla, jotka kielletään lähivuosina


    • Piru vie

      Haittaako huono näkö tai värisokeus Pioneeriksi ryhtymistä? Jääkärilinjalla ainakin haittaa sen tiedän, mutta tästä olen epävarma.

      • solcambell

        Onko siis täysin varmaa että pioneeriksi pääsee myös 6 kuukauden armeijassa ololla? itse olen menossa keuruun pioneerirykmenttiin ja haluaisin tietoa tästä


      • siellä palvellut
        solcambell kirjoitti:

        Onko siis täysin varmaa että pioneeriksi pääsee myös 6 kuukauden armeijassa ololla? itse olen menossa keuruun pioneerirykmenttiin ja haluaisin tietoa tästä

        Pioneeriksi voit mennä ja selviät 6kk nakilla jos et joudu johtajakoulutukseen, mutta suosittelen keuruun aliupseerikoulun pioneerilinjaa. Ainakin silloin vielä kun olin siellä ni siel oli niin loistavat kouluttajat ja huippukoulutus ettet uskokaan. Pioneerit on kovii äijii, kandee mennä sinne!


    • 17v

      urpot ette tiiå mitää..vekaral pääsee pioneerit 6kk ja johtajat 9kk..aineki isi sano niin

    • varusmies säkylässä

      taistelu/suojelupioneerit 6kk, johtajat 12kk ja kuskit 12kk. piste.

    • höpsö

      TST Pioneeri olin (Tiedustelu) 8 kuukatta kesti säkylässä. 2/96

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      1021
    2. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      687
    3. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      685
    4. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      661
    5. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      648
    6. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      9
      641
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      635
    8. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      68
      629
    9. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      82
      558
    10. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      42
      550
    11. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      22
      548
    12. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      62
      546
    13. 61
      539
    14. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    15. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      523
    16. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      134
      508
    17. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      482
    18. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      27
      437
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      46
      433
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      28
      421
    Aihe