täällä on käyty, on pitkän aikaa ollut todella manipuloivaa vl-vastaista, ilmeisesti yhden miehen (kenties joukkoineen) käymää sotaa. Ja todella räikeää. Hän on jossain palstan ketjussa sanonut käyvänsä tätä kampanjaa niin kauan kunnes vl-t ymmärtävät jättää uskonsa.
Miksi vl:ien sielun autuus on hänelle niin tärkeää?
Onko viha, kauna, kateus, valta vai raha?
Rakkaudesta siinä ei ainakaan ole kysymys.
Sanon tiedoksi vaan, ne jotka seulotaan, puhdistetaan,koetellaan ja vahvana pysyvät loppuun asti....voittavat.
Kyllä vl:llä on oikeus uskonsa perusteista kertoa, ja myöskin puolustaa, jos siitä näin mittavassa määrin valhetta aletaan puhua. En ole vl:ien taholta hyökkäystä täällä nähnyt, mutta uskonsa puolustavia kylläkin.
Se ei ole omavanhurskautta, mikä aina vl:stä annetaan heti ymmärtää.
Olen tällä palstalla havainnut senkin, että oikein tivataan vl-ltä aiheita, mistä voitaisiin saada jutun juurta syyttelyyn. ja kun vl:t perustelevat, aloitetaan nopeasti uusi ketju huomion pois käännyttämiseksi.
Uskokaa hyvät ihmiset kukin niinkuin tahdotte uskoa. Me emme todellakaan ketään halua väkisin käännytellä. Emme jakele lehtisiä tai kulje ovien takana.
Mutta uskomme perusteista jos seuroissamme puhutaan, tai kysyttäessä, ja tällä palstallakin kertoa, se on meille kaikille oikeutettua ja velvollisuuskin.
Miksi vl:ien sielun autuus on hänelle niin tärkeää?
Onko viha, kauna, kateus, valta vai raha?
Rakkaudesta siinä ei ainakaan ole kysymys.
Sanon tiedoksi vaan, ne jotka seulotaan, puhdistetaan,koetellaan ja vahvana pysyvät loppuun asti....voittavat.
Kyllä vl:llä on oikeus uskonsa perusteista kertoa, ja myöskin puolustaa, jos siitä näin mittavassa määrin valhetta aletaan puhua. En ole vl:ien taholta hyökkäystä täällä nähnyt, mutta uskonsa puolustavia kylläkin.
Se ei ole omavanhurskautta, mikä aina vl:stä annetaan heti ymmärtää.
Olen tällä palstalla havainnut senkin, että oikein tivataan vl-ltä aiheita, mistä voitaisiin saada jutun juurta syyttelyyn. ja kun vl:t perustelevat, aloitetaan nopeasti uusi ketju huomion pois käännyttämiseksi.
Uskokaa hyvät ihmiset kukin niinkuin tahdotte uskoa. Me emme todellakaan ketään halua väkisin käännytellä. Emme jakele lehtisiä tai kulje ovien takana.
Mutta uskomme perusteista jos seuroissamme puhutaan, tai kysyttäessä, ja tällä palstallakin kertoa, se on meille kaikille oikeutettua ja velvollisuuskin.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Joo..ja käyttöön on otettu vakiintuneita tietyille kirjoittajille vakiintuneita rekisteröimättömiä nimimerkkejä...
vl-nuorille, älkää hävetkö uskoannne, kertokaa aina sopivan hetken tullen uskonne perusteita kysyttäessä. Se ei ole häpeä, vaan kunnia.
On puhuttu siitä tällä palstalla, kuinka vl-nuoret häpeäisivät uskoaan. Se on osoittanut vaan, että he ovat tunteneet, niinkuin publikaani heikkoutta, ei omavanhurskauden voimaa.
Mutta tiedätte, mitkä joukot nyt on kovasti liikkeellä, joten nostakaa päänne. Teidän uskonne
kilpi on itse Herra Jeesus. Voittaja.
Ajattelen että täällä ns.vl-nä esiintyneet marisijat eivät ole vl-iä. Vaan tätä samaa susi-poppoota. Keinot ovat monet.
Joukkion parjaukset saavat jäädä
mutta
On niin kiire aivopestä, ettei edes pientä kevennystä saa pistää väliin, (illalla) vaikka siinä puhuttiin vähän uskonasioistakin lasten suulla, ne lauseet oli viattomia lasten ajatuksia kirjasta: Vanhat tädit eivät muni. Lasten suusta kuultua.
Mutta Moppi oli ne jo poistanut.
tällä palstalla vl-iä soimataan, miksi? onko sillä jotain etua näille parjaajille?.
Omaa ahdistustaan julki tuovat. Näin ymmärrän.
Juuri SINÄ olet niitä joihin tämä viesti sopii:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000014711739
parjaukseksi? Olemmeko me kaikki parjaajia jotka emme hyväksy kaikilta osin sitä oppia jota vl-ihmisille opetetaan, ja koitamme tuoda vastanäkemyksen sille opille?
Onko tämä ihan totta mitä sanot?:
"Hän on jossain palstan ketjussa sanonut käyvänsä tätä kampanjaa niin kauan kunnes vl-t ymmärtävät jättää uskonsa."
Tuntuu vain aika ihmeelliselle väitteelle.
Ainakin itse vaikka vl-oppia arvostelenkin, niin en toivo yhdenkään vl-uskovaisen jättävän uskoaan. Enemmänkin ajatus on se, että jos vl-joukossa on joku joka on erhetynyt uskomaan vain vl-oppiin (siinä opissa on myös vaara eksyä), niin hekin löytäisivät sen uskon, en tosiaankaan toivo yhdenkään jäävän osattomaksi uskosta vaikka sitä oppia tulee arvosteltua ja sitä opetetaan siellä vl-yhteisössä.
Ja kyllä täällä on myös vl-uskovaisia jotka joiltain osin itsekkin kyseenalaistavat vl-oppia, tuskin he kaikki vale-vl:iä ovat. Ainakin moni vaikuttaa uskovaiselta aidosti, ja en uskosi uskovaisen sortuvan kovin hepposin perustein valehteluun.
"Uskokaa hyvät ihmiset kukin niinkuin tahdotte uskoa. Me emme todellakaan ketään halua väkisin käännytellä."
Ihan samaa mieltä olen kanssasi siitä, että jokaisen kuuluukin saada uskoa juuri siten kuin itse tahtoo ja oikeaksi kokee sydämessään. En minkään halua ketään käännyttää vaikka omia mielipiteitäni tuonkin esille. Toivon että jokainen itse löytää sen totuuden, eikä usko ketään toista ihmistä silmät ummessa, siinä on vaara eksyä.
Loppujenlopuksi se on kuitenkin yksin Jumala joka sen totuuden tietää kenen sydämessä asuu oikea usko. Me ihmiset olemme vääriä henkilöitä arvuuttelemaan sitä kuka uskoo oikein ja kuka väärin. Siksi tuntuukin pahalle kun tällä palstalla käydään suoraan joskus arvioimaan jonkun ihmisen uskomisen tilaa.
Mutta jokainen vähänkin tarkemmin näitä ketjuja seuraava näkee, mitä täällä on käynnissä.
"Hän on jossain palstan ketjussa sanonut käyvänsä tätä kampanjaa niin kauan kunnes vl-t ymmärtävät jättää uskonsa."
kirjoitus on tietenkin valhetta.
Joillakin vanhoillislestadiolaisilla valehtelu on niin arkipäiväinen ja luonnollinen asia, mutta ulkopuolinen huomaa sen helposti.
...mutta tietää vain harvat...valitettavasti !?!
lol
;-)
Tosi hyvä avaus.Miettikää.
En oikein jaksa ymmärtää näitä epäsäännöllisen säännöllisesti toistuvia valitusavauksia, joissa valitetaan kuinka kerrassaan "kauheaa parjausta" ja "hyökkäystä" sekä "räikeää sotaa" sotaa käytäisiin tällä palstalla vl:iä vastaan. Tyypillistä näille valitusavauksille on epämääräinen hysteerisyys, eli ei vahingossakaan konkretisoida tai perustella väitteitään:(
Missä?
Mikä?
Kuka?
Ei, vaan lietsotaan yleistä hysteriaa että voi kauhea!
Teillä vl:illä on täällä palstalla omaa uskoanne edustava sheriffi, joka voi poistaa ne, mitä todellisuudessa asiatonta ilmenee. Miksi ette vain ilmoita asiattomasta viestistä? Vai onko oma sheriffinne tehnyt työnsä mielestänne huonosti kun täällä on niin kamalaa?
Tämä palsta on tarkoitettu keskusteluun vanhoillislestadiolaisuudesta, eli siitä opista ja opetuksesta mitä Vanhoillislestadiolainen liike opettaa. Miksi koette tämän kritisoimisen henkilökohtaisena kritiikkinä? Eikö uskonne kestä kriittistä tarkastelua? Siis tiedän kyllä että SRK opettaa ettei esimerkiksi saarnamiehiä ole sopivaa arvostella, eli pidättekö liikkeenne julistusta niin pyhänä ettei sille saa muuta kuin nyökytellä?
>>
En ole vl:ien taholta hyökkäystä täällä nähnyt, mutta uskonsa puolustavia kylläkin.
>>
Eli vanhoillislestadiolaiset saavat sanoa mitä sylki suuhun tuo, parjata nimitellen toista kirjoittelijaa, valehdella toisesta, jne. ja sinä et näe mitään??? Suosittelen silmälääkäriä ja kursseja jotka opettavat luetun ymmärtämistä;)
Entäpä sitten asiallinen kritiikki?
Eli kokeile vaihtaa rooleja. Jos itse olisit ulkopuolisena kiinnostunut vanhoillislestadiolaisuudesta ja tutustuttuasi siihen huomaisit että sehän on täysin ristiriidassa Raamatun kanssa, niin millä tavalla itse tämän ilmaisisit näillä keskustelupalstoilla? Mikä siis on asiallinen tapa kritisoida toisten uskoa ja kertoa ihmisille että nämä ovat aivan väärässä?
Ps. Ei kukaan ole kieltänyt tai estänyt teitä puolustamasta uskoanne. Mielestäni on hieno homma kertoa ja painottaa myöskin sitä, mikä vanhoillislestadiolaisuudessa on positiivista:)
Itse annan kiitosta esimerkiksi realistisesta maailmankuvasta, eli siitä ettei uskon varjolla lähdetä sotimaan tiedettä vastaan mikä heikkous on puolestaan valitettavan yleistä ns. vapaimmissa suunnissa.
Mä kehottaisin sua vilkaisemaan vaihteeks itseäs peiliin.Ei siis millään pahalla.
Ei millään pahalla myöskään, mutta nämä perusteettomat ja perusteluihin kykenemättömät toisista kirjoittelijoista perättömästi vihjailevat ja haukkuvat kommentit näyttävät melkoisen naurettavilta. Eväät taitaa tosiaan olla melkoisen loppu...
Voi voi kun teitä taas sorretaan, mutta voi voi voi kun teitä harvemmin kukaan sortaa, vaan pelkästään aihetta suurimmaksi osaksi kritisoidaan. Miksi siis vedätte herneen nenään ja alatte itse käyttäytymään asiattomasti?
ihminen. Kritiikkiä saa antaa,mutta sellainen ihminen,joka ei ole uskomassa,ei voi ymmärtää kaikkea uskomisen asioista. Se on se seikka, mistä turhanpäiväiset väittelyt saavat alkunsa. Eräs mies sivuilla oikeen harrastaa työkseen ärsyttämistä, joka ei ole kovin sivistynyt tapa. Hän käyttää piikitteleviä kuvauksia uskovaisista,kuten vl-heinähattu,hölmö,korvasyyhyinen,oulun olkioppi. Mielestäni nämä ko.nimitykset saavat niskakarvat pystyyn kenellä tahansa. Tahallaan koettelemistahan se on,ei tervettä kritiikkiä.
"Eräs mies sivuilla oikeen harrastaa työkseen ärsyttämistä, joka ei ole kovin sivistynyt tapa. Hän käyttää piikitteleviä kuvauksia uskovaisista,kuten vl-heinähattu,hölmö,korvasyyhyinen,oulun olkioppi."
tuollaisia kirjoittaa? Onko hän sanonut sinuakin vl-heinähatuksi? Jospa mies on nähnyt sinut kaupungilla.
>>
Kritiikkiä saa antaa,mutta sellainen ihminen,joka ei ole uskomassa,ei voi ymmärtää kaikkea uskomisen asioista.
>>
Eihän kukaan erehtyväinen ihminen voi ymmärtää kaikkea uskomisen asioita. Paavalin mukaan ei edes uskovaiset:
1. Kor. 13:12
Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
Sitten asia erikseen on vielä se, ettei meistä kukaan kykene arvioimaan kuka on uskomassa ja kuka ei, vaan yksin Jumala näkee sydämeen että onko siellä uskoa:)
Voimme siis täällä vain havainnoida yhdessä ja keskustella siitä miten ja miksi ymmärrämme kuten ymmärrämme:)
>>
Eräs mies sivuilla oikeen harrastaa työkseen ärsyttämistä, joka ei ole kovin sivistynyt tapa. Hän käyttää piikitteleviä kuvauksia uskovaisista,kuten vl-heinähattu,hölmö,korvasyyhyinen,oulun olkioppi.
>>
Kai olet huomannut että hän käyttää nimityksia lähinnä vain silloin kun ns."uskovaiset" ovat ensin käyttäytyneet häntä kohtaan asiattomasti nimitellen milloin miksikin? Oulun olkioppi on sitä paitsi se kielikuva uskosta, minkä hän on saanut. Ei siinä ketään kirjoittelijaa nimitellä, vaan ilmaistaan kohtalaisen kiltisti mielipide ettei palstan aiheena oleva vakaumus ole hänen mielestään kestävällä pohjalla.
Lisäksi kun katselee näitä palstoja, niin jokaisella palstalla kritisoidaan ankarasti palstan aiheena olevaa vakaumusta. Sitä ihmettelen että miksi juuri vl:t ovat niin hirveän herkkähipiäisiä tästä? Ettei vain kyse olisi siitä vanhasta suomalaisesta sananlaskusta, ettei mistään suututa niinkuin totuudesta?
epäilemään toisen terveyttä? Mutta jatkakaa vain meidän uskomme vääräksijulistusta, kuitenkin sen uskonlahjan saaneilla on koti Jumalan luona valmistettu, Usko on henkilökohtainen asia,ei siis kukaan vl-opeta että vl_t joukkona pelastuisi, vaan jokainen joka uskoo Jeesuksen sovitustyön omalle kohdalleen. Yksin uskosta yksin armosta yksin Kristuksen ansion tähden!
...Voin toki sortua ylilyönteihin minäkin, mutta jos tarkoitat tätä viestiäni "toisen terveyden epäilemisellä", niin siinä oli totta tosiaan aihettakin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000014724554
Jos asialliseen viestii huutaa tikkukirjaimilla "PARJAUSTA" kuitenkaan perustelematta sitä millään lailla, niin ei voi kuin ihmetellä mitä pikku-ukkoja toinen mielessään tekstin kohdalla näkee? Arvioikoon jokainen itse, mutta ellei terveys reistaile niin silloin se on tahallista toisten mustamaalaamista perusteettomilla haukkumisilla, jolloin kysymys on puhtaasti ilkeämielisyydestä. Kirjoittaja voi vapaasti valita kumpi on kyseessä. Hyvää kun haluan kaikista ajatella, niin toki tuli ensimmäisenä mieleen että kirjoitus lipsahti väärään paikkaan mutta sen kyseinen kirjoittaja halusi kumota kun jatkoi tyhjänpäiväistä huuteluaan... Meitä on moneen junaan ja kaikkea hyvää toivon tuollekin ihmiselle. Ennenkaikkea sitä että pääsisi siitä tuskasta ja pahasta olosti pois mikä sisällä pakostakin vaivaa kun noin pitää tyhjästä tuskaansa huutaa.
>>
Mutta jatkakaa vain meidän uskomme vääräksijulistusta, kuitenkin sen uskonlahjan saaneilla on koti Jumalan luona valmistettu, Usko on henkilökohtainen asia
>>
Miksi sitten parjaatte muissa joukoissa uskovia epäuskoisiksi? Miksi ette usko että muutkin tulevat henkilökohtaisella uskollaan autuaaksi kuin vain te?
Ei kukaan halua kieltää teiltä uskomistanne eikä epäillä ettette uskollanne pelastuisi, mutta jo yksin teidän oppinne, mitä ei Raamatusta löydy, yrittää kieltää uskomisen muilta jotka haluavat Raamatunmukaisesti luottaa siihen että Jeesus on työllään sovittanut heidänkin syntinsä!
kun vastasit yhteen asialliseen kommenttiin eräässä ketjussa:
"Pidä sinä huoli omista asioistasi."
Ehkä kannattaisi ensin pyytää jotakin metsuria raivaamaan halot omista silmistä ja vasta sitten kohdistaa katse muihin.
"Kritiikkiä saa antaa,mutta sellainen ihminen,joka ei ole uskomassa,ei voi ymmärtää kaikkea uskomisen asioista."
Kuka sinun mielestä on uskomassa?
Näin olen ihan oikein mielestäni havainnut.
Melperi1 korjaa jos olen väärässä ? Kiitos !
Kyllä meitä on todella monia, sekä vl-ihmisiä että ei-vl-ihmisiä, jotka ovat ihan henkilökohtaisesti tavanneet mopin suviseuroissa ja kyllä hän tunnustautuu vl-uskovaiseksi.
Älä ollenkaan epäile sitä. Johan siitä nousisi ihan kauhea parku, jos joku ei-vl olisi sheriffinä;)
Etkös juuri Debora itse ollutkin nimimerkillä vanha vaimo pitkän aikaa tämän samaisen palstan seriffi? Ja siitäkö poru muka nousi? Muistaakseni nautit täyttä kunnioitusta seriffin toimessasi.
Miksi noin ilkut vaikka juuri sinä taidat erityisen hyvin tietää asian olevan toisin kuin sanot?
>>
Etkös juuri Debora itse ollutkin nimimerkillä vanha vaimo pitkän aikaa tämän samaisen palstan seriffi?
>>
Ei ollut, vaan naapuripalstan sheriffinä. Silloin hän kyllä nautti myös vl:ien täyttä luottamusta ja sai hyvin ansaittua kiitosta työstään molemmilta suunnilta. Kuitenkin kun Moppi tässä taannoin ilmoitti jättäneensä sheriffin pestin ja Debora oli yksi niistä jotka ilmoittivat olevansa käytettävissä, niin vl:ien kesken nousi hirveä meteli ettei ei-vl:ää saanut missään tapauksessa päästää sheriffiksi ja eräs vl-kirjoittelija kehuskeli antaneensa ylläpidolle palautetta kuinka Deboraa (tai minua) ei missään tapauksessa pitäisi päästää tänne sheriffiksi...
Ihmeellisiä ovat vl:ien ajatustenjuoksut ja omiensa lobbaaminen totta tosiaan;)
Kicki sinua ja Deopraa vastaan lähinnä kampanjoi. Korkeintaan joku JanHus saattoi olla lisäksi, mutta äänekäs vähemmistö antoi varmaan väärän kuvan. Tosin eihän sitä varmasti tiedä. :)
Mutta eikö silloin, kun Debora oli seriffinä, kaikki lestadiolaisuudet, vl mukaan lukien, olleet saman palstaotsikon alla? Eli Debora oli kuitenkin myös vl-palstan seriffi, eikä pelkästään naapuripalstan.
Vl-palstaa ei tuolloin ollut erikseen vaan se tuli vasta myöhemmin kun osoittautui, että lestadiolaisuuspalsta täyttyi vl-kirjoituksista.
Muistan myös, ettei Deboran toiminnassa (esim. tasapuolisuus) ollut mitään huomautettavaa eivätkä veeällät häntä serriffinä moittineet.
Sitä taas en lainkaan muista, että Moppi olisi jossain vaiheessa jättänyt seriffin tehtävät. Milloin sellainen on tapahtunut?
>>
Mutta eikö silloin, kun Debora oli seriffinä, kaikki lestadiolaisuudet, vl mukaan lukien, olleet saman palstaotsikon alla? Eli Debora oli kuitenkin myös vl-palstan seriffi, eikä pelkästään naapuripalstan.
>>
Aluksi kyllä. Tämä palsta perustettiin kesäkuussa 2004. Sitä ennen ei ollut kuin lestadiolaisuuspalsta missä kaikki keskustelu käytiin. Tämän palstan sheriffinä ei ole ollut kukaan muu kuin vl-ope, Moppi ja Biberin, josta tuli Moppaajasefu. Kaikki yksi ja sama henkilö. Vl-ope lopetti homman ja uudeksi sheriffiksi ilmestyi Moppi, joka kuitenkin itse paljasti olevansa entinen vl-ope. Moppi kypsähti palstan purnaamiseen noin vuosi sitten ja ilmoitti helmikuussa että hänelle riitti. Palstalla käytiin tuolloin paljon keskustelua uudesta sheriffistä ja pyynnöstä hain tehtävää sekä tuin / kehoitin myös Deboraa, eli vanhaa vaimoa hakemaan hommaa.
>>
Muistan myös, ettei Deboran toiminnassa (esim. tasapuolisuus) ollut mitään huomautettavaa eivätkä veeällät häntä serriffinä moittineet.
>>
Sinänsä juu ja esimerkiksi vl-2003 ilmaisi avoimesti tukensa meille molemmille. Osalle vl:istä olisimme kelvanneet, mutta osalle ei ja palstalla tuli melkoinen vl-agitaatio että sheriffin pitää olla vl. Tätä käytiin osin jopa todella asiattomasti ja myöhemmin paljastui että meitä oli jopa mustamaalattu ylläpidolle:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000007138257#22000000007138257
Kaikkien yllätykseksi palstalle tuli uusi sheriffi nimimerkillä Biberin, joka paljastui hetkeä myöhemmin Mopiksi. Tässäpä Moppaajasefun kommentti missä hän kertoo paluustaan palstalle:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000007116442
Noin ne vl-palstan vaiheet minunkin muistikuvani mukaan menivät.
Ja muistan itse asiassa, nyt kun kerroit, että niinhän se Moppikin kerran ryytyi ja löi hanskat tiskiin mutta palasi pian takaisin nimimerkkiään muuttaneena. Vaan siitä nousikin yllättävän suuri älämölö palstalla, eli sitä vaihtelun virkistävyyttä ei Mopille suotu :-) Oli pakko vaihtaa nimimerkki takaisin Mopiksi.