Onko kellekään tuttu tunne, olen aika masentunut kun aloitin työt tk:n vuodeosastolla ja ympärillä on koko ajan vanhuksia, raihnasia ja joiden vointi menee vain alaspäin, jotka klöttövät päivät pitkät vuoteessaaan ja päivän tähtihetki on päästä aulaan syömään mikäli jaksaa kulkea... vanhukset muistuttavat siitä että elämä päättyy joskus ja itsekin vanhenee, millaistahan se on sitten. Onko tämä sitä kolmenkympin kriisiä tai jo neljänkympin, vai onko joku muukin kokenut samanlaisia aatoksia? miten olette löytäneet työniloa, vanhustyöntekijät?
vanhusten seura masentaa
hoitaja
101711
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
tulet kyyniseksi ja turhaudut siitä ei kukaan hyödy.Vanhustyö ei vaan kaikille sovi.
siihen, miksi vanhustyö ei ole kovassa huudossa, sinne on tosi vaikea saada työntekijöitä. Onhan se masentavaa duunia, etenkin sellasilla osastoilla, joissa potilaat vaan makaa vuoteissa, ei puhu eikä liiku. Siinä vaikka kuinka yrittää ajatella, että ei ne voi sille tilalleen mitään ja ovat olleet joskus nuoria jnejne niin kyllä se homma aika pian rutinoituu ja siinä sitten hoidon laatukin kärsii. Harva on se, joka esim. vuodesta toiseen "riemumiellä" jaksaa sellasessa paikassa töitä tehdä, koska on se puuduttavaa ja pitkästyttävää ja masentavaakin. Pitäähän jonkun nekin ihmiset hoitaa, mutta sääliksi käy sekä potilaita että hoitajia.
Paikoissa, joissa vanhukset vielä puhuukin ja liikkuu, on joskus ihan hauskaakin, jotkut niistä on aika persoonallisia tapauksia jne. mutta itse en jaksaisi sellaista työtä tekemällä tehdä. Silloin tällöin sijaisuuksia, mutta että vuositolkulla olisin. ei onnistuisi multa.
Olin työssä eräässä vanhainkodissa kun olin sinun ikäisesi.
Ajattelin silloin että jos olen siellä töissä eläkeikään saakka ja näen pelkkää vanhuutta ja sairautta ja sitten saatan olla jo siinä kunnossa että alkaa itsekin olla raihnainen kun jää eläkkeelle niin elämäni on tosiaan ollut pelkkää ankeutta, vanhuutta ja sairautta ja raihnaisuutta.
Tuli lama ja jouduin sijaisena pois ja olen kylllä ollut tyytyväinen että jouduin pois ja pääsin aikanaa muualla töihin.
sitten olin 10 v myöh. samassa paikassa töissä ja ei se sitten enää tuntunut sellaiselta. ei se sittekään mikään unelmapaikka ollut mutta oma ajatusmaailmani oli muuttunut että pystyin ottamaan sen paremmin vain työnä.
Nykyään työskentelen työikäisten ihmisten parissa ja koen sen kuitenkin mielekkäämpänä.
Ehkä se vanhustyö ei ole aivan sinun juttusi mutta luulen noiden ajatustesi pitkälti liittyvän ikääsi.
Erittäin tuttu tunne. Olen tosin vasta opiskelemassa sairaanhoitajaksi. Ensimmäisessä harjoittelussa olin terveyskeskuksen vuodeosastolla, jossa oli koko sen aikanaa nuorin potilas 60v. Noh, tuon katseleminen sai minut tekemään hoitotestamentin... ja auttoi päättämään mihinkääs suuntaudun.
Tein vanhustyötä jonkun aikaa ja tiedän tuon tunteen. Masentavaahan se välillä on eikä asiaa auta yhtään huono palkka, huonot työolot ja se kuinka ihmiset vanhustyöhön suhtautuvat.
Ajattelen kuitenkin niin, että vanhustyö on todella tärkeää ja arvokasta. Se motivoi ja auttaa jaksamaan. Se, että voin olla avuksi ihmisille, jotka ovat elämäntyönsä tehneet ja antaneet arvokkaan panoksensa tälle yhteiskunnalle. Heillä on oikeus arvokkaaseen vanhuuteen ja mahdollisimman hyvään elämään. Harmi, että päättäjät eivät osaa ajatella asiaa näin.
Kannattaa tutustua validaatioon. Auttaa myös hoitajaa jaksamaan paremmin, kun ymmärtää ja osaa suhtautua oikein. Validaatio on kehitetty dementoituneille, mielestäni toimii kuitenkin myös muillakin.
Tsemppiä kaikille vanhustyön tekijöille! Teette arvokasta ja tärkeää työtä!
äskeisen viestin oli tarkoitus olla vastaus ketjun aloittaneeseen viestiin.
9-kympin kriisi?
todella monet asiat hoitotyössä ja se vain paheni ja paheni ja lopuksi oli päästävä opiskelemaan muuta alaa. Minua ei niin ahdistanut vanhukset vaan huono hoito, kiire, liikaa pieniä sääntöjä työssä, liikaa yhteistyötä työkavereiden kanssa ja ainaiset riidat naisporukassa.
minulla on tuossa muutama puhelinnumero, sijaisuuksia taas. Masentaa jo etukäteen. Tiedän, että jaksan, koska ainakin mun kaverit ym.arvostaa mun ammattia..six tuntu kummalta, ku joku sano ettei. Kyllä arvostetaan ja mun mielestä liikaa. Ennen kaikkea jaksan, koska siitä saa rahaa.
Mutta vaikeaa tää on. Yleisesti on tiedossa, että suurimpiin ongelmiin kuuluu just toi, ett puhutaan selän takana pahaa ym. Mä olen tosi väsynyt työssäni kattelemaan työkavereitten sitruunanaamaa ja arvailemaan syitä sille. Tuntuu, ett kaikki aika menee "ihmissuhdedraamoja"selvitellessä. Vanhukset on sivuseikka, niillähän on kaikki "kunnossa". Tosiaan yllätti lukee teidän kirjoitukset, että kaikki hoitajat ei oo samanlaisia...vaan vanhusten oloja voidaan oikeesti MIETTIÄ.Inhimillistä.
Mä tykkään hoitaa...joten MISSÄ hoitajista on pulaa?
ainakin Pirkanmaalla. Miten muualla?