NÄKYMÄTÖN

On lähes täydellisen yksinäistä, tänään tuli mieleen, että tälläistä olisi varmaan näkymättömällä miehellä. Olen asustellut kohtalaisen pikkuisessa Itä-Suomalaisessa kaupungissa n.1.5-vuotta. Tänä aikana en ole oppinut tuntemaan yhtään ketään, kun työttömyyttäkin on jatkunut yhtäkyytiä suunnilleen saman aikaa, sosiaalisia suhteita ei ole sitäkäänkautta päässyt syntymään ja peruspäivärahalla ei paljon harrasteta. Se on pahinta kun suuressakin joukossa on yksin ja jossain tapahtumassa voi olla sali täynnä porukkaa, mutta omaan pöytään aina jää tilaa, kai se ainainen yksinäisyys jo jotenkin näkyy päällepäin siinä määrin, että ihmiset hakeutuvat toisiin ryhmiin/pöytiin. Kaupan kassalla myyjä vielä sanoo kiitos, siinäpä ne päivittäiset sosiaaliset kontaktit. Tämä yksinäisyys ei ole valittua.
Tälläistä on eräällä pitkäaikaistyöttömällä n.30-vuotiaalla miehellä.
111358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

eipä se sen ihmeempää oo tääl hesaskaa.
saman verran oon asunu, samas jamas. Ja tuloksena on ei ainuttakaan ystävää. kyl se aika paljo syö..

en tiiä mite oikee jatkas, itkiskö vai naurasko.. tää on tätä tuuria. Kun en itekkää ole baari kärpänen tsm..

noh, mut elämä on.. koitetaa jaksaa :)

Äänestä

itse olen asunut helsingissä muutaman kuukauden, ja aika hiljasta on. kyllä ne tosiaan sanoo kaupassa kiitos, ainakin joskus. yksin tulee illat vietettyä, ja aina jotaki hauskaa värkättyä.. silti, ystäviä kaipailisin.

Äänestä

Minua ei liioin kukaan näe/huomaa/huomioi.
Minussa on varmaan jotain vikaa, koska olen aina ollut ulkopuolella kaikesta, kaikkialla ja aina.
Kouluaika meni laukkua raahatessa luokasta luokkaan, välitunnit seinään nojaillessa-yksin.
Monesti oli päiviä, etten sanonut sanaakaan koulussa.Koska kukaan ei puhunut minulle.
Ystäviä minulla ei ole koskaan ollut,ei kavereitakaan. Pari jonkin sortin tutavaa.
Aina, mihin meninkin, täytyi mennä yksin, koska kukaan ei tahtonut mukaan.
Mikäli joskus uskalsin pyytää mukaan pääsyä, ei minulle vastattu.
Työpaikoilla sama meno jatkui. Ei koskaan kukaan ollut kiinnostunut asoistani tai ottamaan minua mukaan mihinkään. Sanoin kaikille aina hyvät huomenetkin-osa vastasi- säälistä kai.
Olen aina kohtalias ja hymyilen, jopa vieraille ihmisille, ja tervehdin kaikki jotka tunnen.
Yritin takavuosina harrastaakin jotain kansalaisopistossa, mutta sama jatkui sielläkin. Olin aina ulkopuolella jutturingeistä ja kaikesta. Jos yritin mukaan, niin aina joku "sulki ringin ja jäin ulkopuolelle.
Lopetin harrastamisen porukassa.
Nykyisin vaan olen kotona, luen , kuuntelen musiikkia...
Kaipaan ystäviä, edes kavereita, edes että olisin olemassa.
Toisinaan kuvittelen, että jos kuolen tielle, niin huomaako kukaan minun siinä lojuvan?

Vika on varmaaan minussa, eihän kaikki ihmiset voi olla väärässä.

Äänestä
  • Ei sukua, ei juuri tuttavia, sillä muutin vieraalle paikkakunnalle, seurustelin, tulin raskaaksi ja jäin lapsen kanssa yksin... Aika kului neljän seinän sisällä.
    Oman ikäistään seuraa tosiaan kaipaa, mutta minnekäs sitä rahatta...

    Omaa aikaa ei liiemmälti muutoinkaan ole.
    Joskus soisin itselleni yksinäisyyttä yksinkin...

    Äänestä

  • Oletko sä miettinyt itseäsi, olemustasi ja sen sellaista? Mihin olet päätynyt?

    Äänestä

  • paragon* kirjoitti:

    Oletko sä miettinyt itseäsi, olemustasi ja sen sellaista? Mihin olet päätynyt?

    Mutta en löydä syytä mistään.
    Pukeudun siististi asiallisiin vaatteisiin, olen puhdas, meikattu, pitkä ruskea tukka aina huollettuna.
    Luonteeni on rehellinen, olen hyvä kuuntelija, empaattinen.
    En ole kamalan ujokaan, juttu luistaa ja olen huumorintajuinen, nauravainen.

    Kirjoituksestani sai väärän kuvan, että oisin ihan mökkihöperö. Ei, olen kyllä naimisissa ja lapsiakin on. Avioliitto voi hyvin, rakkautta riittää. Ainut vaan, että mies on paljon töissä poissa koti paikkakunnalta. Ja se sitten lisää minun yksinäisyyttäni.
    Kaikki , jotka meillä käy, ovat miehen tuttuja ja kavereita. Tulen juttuun kaikkien heidän kanssaan ja olen tutustunut myös heidän puolisoihinsa, mutta ystäviä heistä en ole saanut, eivätkä he käy meillä. Itse olen käynyt mieheni kanssa kyläilemässä "vastapuolella".

    Ikäänkuin minussa olisi jotain sellaista, että naiset pelkäävät minua, miehet eivät.
    Itseasiassa, ne ainoat kavereiksi luokitellut ovat olleet miespuolisia. (nuorenea)
    Ja nykyisinkin, esim. baaariin kun mennään, niin tutut miehet tervehtivät,halaavat, ja ovat iloisia tapaamisesta.
    Naiset aina puukottavat selkään, jos olen heistä kavereita yrittänyt saada.
    Kertokaa mikä se leima minussa on, joka estää minua saamasta kavereita!?

    Äänestä

  • inez kirjoitti:

    Siinäpä kysymys jota sopii miettiä. Etteivät ne naiset sitten olisi kateellisia sulle, jos kerran olen hyvännäköinen ja elämä menee muutenkin kohtalaisen hyvin? Eikös naisilla yleensä ole noita ongelmia, jos joku näyttää paremmalta tai menee paremmin kuin muilla? Sitten vielä se että sä olet suositumpi miesten keskuudessa. He pitävät sua hyvänä tyyppinä ja tottakai muut baarissa olevat naiset tulevat vieläkin kateellisemmaksi. Sua kenties pidetään miestennielijänä. Nyt ei tule muuta mieleen. Mutta noista on hyvä lähteä.

    heheee...saitpas mut hyvälle tuulelle.
    "miestennielijä "...heh,en oikein usko, koska baarissakin olen OMAN mieheni kyljessä kiinni, kuin iilimato! Hyvä ettei vessaankin mennä yhdessä. :)
    Mutta voihan se olla, että naiset pitää mua uhkana, jos miehet pitää mua kivana? :/Ja olen tosi puhelias ja iloinen, kun juttelen jonkun kanssa,(miesten kommentti)mutta olisin yhtä kiva ja hyvä kaveri myös naisille, mikäli vaan jostain semmosen löytäisin.
    Toisaalta, voisiko se sittenkään olla pelkoa ja kateutta, mitä naiset mua kohtaan tuntee?
    Kun mietin vaan, että tätä syrjintää tapahtuu kaikenikäisten naisten taholta.
    Tiedän kyllä, että tällä pienellä paikkakunnalla juorut leviävät, olipa niissä sitten perää tai ei. Joten kai ne vaikuttaa kaikkiin, iästä riippumatta.
    Olen kyllä tietoinen, että minusta melko varmasti puhutaan perättömiä, mutta en koskaan ole alkanut oikomaan niitä, koska juoruilta ei saa siipiä poikki. Siinä väsyttää vain itsensä.

    Olen tavallaan alistunut olemaan hyljeksitty muiden taholta, mutta joskus tulee miettineeksi, miksi he tekevät niin. Ja tulen surulliseksi.
    En kumminkaan tunne itseäni huonoksi eikä itsetuntoni ole huono.
    Olen niin tottunut tähän....kai se on tehny minusta vahvan.

    Äänestä

Suosittelen että kävisit joskus suihkussa, kampaisit hiuksesi, harjaisit hampaasi, pukeutuisit siististi ja tyylikkäästi ja käyttäyisit hyvänhajuista partavettä. Ehkä ihmiset ei kiertäisi sua kaukaa..haha.

Äänestä
  • laittaudun joka pv nätiksi, vaatteet nätit jne.. mutta siltikään en saa ketään lähelleni? miksi?
    pyörin ihmisten ilmoilla jne.. vaan eih..
    tulkaa ihmiset rohkeesti juttelee!

    Äänestä

Yksinäiset ihmiset eivät uskalla jutella toisilleen ja ei-yksinäiset ihmiset eivät tarvitse seuraa, joten eivät juttele siksi. Noidankehä, josta ei ole pääsyä pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

MIES! kirjoitti:

On lähes täydellisen yksinäistä, tänään tuli mieleen, että tälläistä olisi varmaan näkymättömällä miehellä. Olen asustellut kohtalaisen pikkuisessa Itä-Suomalaisessa kaupungissa n.1.5-vuotta. Tänä aikana en ole oppinut tuntemaan yhtään ketään, kun työttömyyttäkin on jatkunut yhtäkyytiä suunnilleen saman aikaa, sosiaalisia suhteita ei ole sitäkäänkautta päässyt syntymään ja peruspäivärahalla ei paljon harrasteta. Se on pahinta kun suuressakin joukossa on yksin ja jossain tapahtumassa voi olla sali täynnä porukkaa, mutta omaan pöytään aina jää tilaa, kai se ainainen yksinäisyys jo jotenkin näkyy päällepäin siinä määrin, että ihmiset hakeutuvat toisiin ryhmiin/pöytiin. Kaupan kassalla myyjä vielä sanoo kiitos, siinäpä ne päivittäiset sosiaaliset kontaktit. Tämä yksinäisyys ei ole valittua.
Tälläistä on eräällä pitkäaikaistyöttömällä n.30-vuotiaalla miehellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu