Kiitos palautteesta! =)
Seuraavaksi siis Antin näkökulmasta.
******************************************************************************
2.osa:
En voi vieläkään uskoa mitä näin; Joni ja Marko? Tai tavallaan voin, en oo koskaan pitänyt Jonista, ehkä osaksi siksi koska se on oikeassa; mä oon ihastunut Jesseen. Oon ollut ihastunut siihen jo ensipäivästä lähtien kun näin sen. Mutta miten kukaan voi olla niin tyhmä, että panisi toisen kanssa, kun seurustelee sellaisen kundin kanssa kuin Jesse?
On jo myöhä kun palaan takaisin mökille, ilta on pimennyt. Suuntaan kohti mökkiä, kohti lämmintä vuodetta varmana siitä, että tänä yönä en tulisi nukkumaan silmänräpäystäkään. Pysähdyn ohittaessani laituria; vedessä on joku, kävelen hiljaa lähemmäksi ja näen Jessen. Kirkkaan täysikuun loiste leikkii Jessen täydellisillä kasvoilla ja vartalolla. Jesse sivelee järvivettä kasvoilleen, taivuttaa päätään taaksepäin, täysin tietämättä omasta hiljaisesta ihailijastaan. Otan tukea viereisen koivun rungosta, pelkään omien jalkojeni pettävän. Jesse antaa käsiensä liikkua paljaalla ylävartalollaan, näen kuinka se ihailee kuuta ja hymyilee itsekseen. Antaisin mitä tahansa, jos tietäisin mitä se ajattelee juuri sillä hetkellä. On kuin katsoisi jotain liikkuvaa taideteosta, jotain mikä ei oo tästä maailmasta. Jesse on kaunis, niin ulkoa kuin sisältäkin, miten Joni voi pettää sitä?
Jos mahdoton tapahtuisi, jos Jesse olisi mun, pitelisin sitä aina hyvänä, kohtelisin kuin aarretta, jota se todella on. Mutta Joni on oikeassa; se on mulle vain mahdoton unelma. Miten joku mun kaltainen voisi koskaan koskettaa mitään noin täydellistä? Mun unissa Jesse haluaa mut, mutta se on aina vain unta. Oon ystävä, en koskaan rakastaja. Yritän laihduttaa, yritän epätoivoisesti ja väsyn. Mun unissa oon laihtunut ja kun Jesse näkee mut, se tulee mun luokse ja sanoo rakastavansa mua, tiedän ettei todellisuus ole yhtä hellä, eikä koskaan voisi olla.
Jesse kääntyy, näkee mut ja hymyilee. Mun sydän lyö villinä. ”Mihin oikein hävisit? Ehdin jo huolestua.” Se kysyy ja katsoo mua uteliaana. ’Joni pettää sua, se pettää sua; mutta mä rakastan sua Jesse.’ Mun sydän huutaa, mutta pysyn vaiti muistaessani Jonin kylmät sanat. ”Kävin kävelyllä.” Vastaan lopulta ja astun hieman lähemmäksi. ”Miten sä oot täällä näin myöhään, eikö vesi oo kylmää?” Kysyn. ”Tiedäthän sä mut. Niin kaunis yö, ei viittis tuhlata sitä nukkumiseen. Eikä tää oikeastaan oo edes niin kylmää, tuu kokeilemaan.” Jesse virnistää. Katson sitä vielä hetken, se kallistuu taaksepäin , kastaa hiuksensa vedessä ja nousee takaisin, kuunsäteet leikkii yhä sen täydellisellä vartalolla ja mun mielestä Jesse näyttää aivan enkeliltä. Se katsoo muhun odottaen. ”En mä taida nyt.” Vastaan, en vaan halua että se näkee mun läskiä vartaloa vähissä vaatteissa.
Katson kun se ui hetken, sitten se alkaa palata kohti rantaa. ”Annatko mun pyyhkeen siitä maasta?” Jesse kysyy ja hymyilee mulle lähestyessään. Tajuan, että se on täysin alasti ja kiitän onneani, että pimeys kätkee mun punastuksen. Käännyn katsomaan pois, vaikka haluaisinkin katsoa, pelkään, että jos katson, en pysty olemaan koskematta. Ojennan Jesselle sen pyyhkeen. ”Voisi luulla, ettet oo koskaan nähnyt toista alastonta miestä ennen?” Se virnistää kuivatessaan itseään. Sen siniset silmät säihkyy kirkkaina. ”En ole nähnyt ennen sua.” Vastaan, ehtimättä harkita sanojani. Jesse hymyilee ja huomaan punastuvani taas. ”Ehkä parempikin ettet nähnyt, kylmävesi väristää tiettyjen paikkojen kokoa.” Jesse naurahtaa ja katsoo mua nopeasti.
”Laitetaanko grilliin tuli ja paistetaan makkaraa? Vai joko sua väsyttää?” Jesse kysyy pukiessaan päälleen. ”Ei mua väsytä.” Vastaan, ehkä vähän liiankin nopeasti. Voinko olla enää yhtään läpinäkyvämpi? Välillä haluan koskettaa sitä niin paljon, että luulen kuolevani. ’Mahdoton unelma, Jesse on mahdoton unelma’ Muistutan itseäni, kun huomaan miettiväni miltä tuntuisi suudella sen pehmeitä huulia. Haluan sitä niin paljon, enkä tiedä miten lakata haluamasta.
Istun lämpimän tulen ääressä, Jesse ojentaa mulle kaljan ja istuu mun viereen. Katson sitä salaa, kun se huokaa ja katsoo kohti taivasta. ”Niin kaunis yö.” Sen ääni on miltei kuiskaus. Jesse katsoo kohti tulta ja sitten mua. Mun sydän hakkaa; kuinka kaunis onkaan tulen lämmin valo sen kasvoilla, heijastuen sen silmistä. ”Kunpa aina voisi olla kesä.” Se sanoo sitten hymyillen. ”Niinpä. Vaikka ei talvikaan loppujen lopuksi olisi niin paha, jos ois joku jota pidellä.” Sanoinko ton just ääneen? Mietin ja kiroan itseni. ’Epätoivoinen, säälittävä ja ruma läski.’ Mun mieleni surkea itsetuntopoliisi kuiskaa mulle.
”Miten sun miesasiat muuten, ketään kiikarissa?” Jesse kysyy ja katsoo mua hymyillen. ”Oon ihastunut yhteen, mutten voisi koskaan saada sitä.” Vastaan hiljaa. ”Miksi? Koskaan ei tiedä jos ei yritä.” Se kannustaa ja tönäisee leikkisästi mun käsivartta. ”Äh mä tiedän, ettei se onnistuis. Se on ihan erisarjassa kuin mä. Se on kaunis, hoikka ja mä…no mä oon vaan mä; ylipainoinen norsu.” sanon ja tuijotan olutpulloa kädessäni. ”Antti, älä ajattele noin vähän itestäs. Se et oo niin pahannäköinen mitä sä kuvitelet ja en nyt sano tätä vaan koska oon vähän juonut tai koska oon sun ystävä.” Se koskettaa mun poskea, en uskalla hengittää. ”Sä oot aika söpö kundi Antti, no sulla on vähän ylipainoa, mutta mitä sitten?” Se hymyilee ja ottaa kätensä pois, tunnen yhä sen lämmön poskellani. ’Miksi sä kiusaat mua noin? Miksi kosketat ja hymyilet noin? Jos tietäisit, jos kertoisin nyt, niin muistaisitko vielä mitä sanoit juuri äsken, vai juoksisitko pois?’ Katson sen sinisiin silmiin; miten paljon mä haluaisinkaan koskettaa sitä nyt, miten uskomattoman paljon haluan suudella sitä… Mutta Jesse ei huomaa, eikö se näe sitä mun silmistä?
”Miten sulla ja Jonilla menee?” Kysyn viimein, ääni miltei juuttuen kurkkuuni. Jesse on hetken hiljaa, katsoo mua ja sitten kohti tulta. ”Hyvin, Joni on… Joni on täydellinen, rakastan sitä.” Se vastaa ja hymyillee. Haluaisin tarttua sen olkapäistä ja ravistaa sitä. ’Joni ei oo täydellinen Jesse, se ei ansaitse sua!’ Mun sydän huutaa, mutta yhä pysyn vaiti. Nielen pettymykseni, nielen kivun. Miten voisin kertoa ja katsoa, kuinka Jessen sydän särkyisi mun silmieni edessä? Miten voin olla kertomatta ja katsoa vierestä, kuinka se petturi pitelisi syleilyssään Jesseä, kuinka se kuiskailisi uusia valheita sille?
”Välillä vaan…” Jesse aloittaa varovasti. Käännyn katsomaan sitä hämmästyneenä, toiveikkaana. ”Niin?” Kysyn varovasti. ”Tää on varmaan tyhmää…” Jesse pudistelee päätään, huokaa. ”Se haluaa kokoajan, tai siltä musta tuntuu, se on…en jaksaisi niin usein ja…välillä se on vähän ahdistavaa.” Jesse myöntää hiljaa. Se kohottaa olutpullon huulilleen ja juo. ”Ei se oo tyhmää, tai siis, ymmärrän hyvin.” Kuiskaan, taistelen hiljaa itseni kanssa, kerronko vai en?
****************************************************************************
Palaute hyvin tervetullutta edelleen! =)
Yritän jatkaa pian, ehkä jo huomenna, koska tämä oli melko lyhyt osa.
Seuraavaksi siis Antin näkökulmasta.
******************************************************************************
2.osa:
En voi vieläkään uskoa mitä näin; Joni ja Marko? Tai tavallaan voin, en oo koskaan pitänyt Jonista, ehkä osaksi siksi koska se on oikeassa; mä oon ihastunut Jesseen. Oon ollut ihastunut siihen jo ensipäivästä lähtien kun näin sen. Mutta miten kukaan voi olla niin tyhmä, että panisi toisen kanssa, kun seurustelee sellaisen kundin kanssa kuin Jesse?
On jo myöhä kun palaan takaisin mökille, ilta on pimennyt. Suuntaan kohti mökkiä, kohti lämmintä vuodetta varmana siitä, että tänä yönä en tulisi nukkumaan silmänräpäystäkään. Pysähdyn ohittaessani laituria; vedessä on joku, kävelen hiljaa lähemmäksi ja näen Jessen. Kirkkaan täysikuun loiste leikkii Jessen täydellisillä kasvoilla ja vartalolla. Jesse sivelee järvivettä kasvoilleen, taivuttaa päätään taaksepäin, täysin tietämättä omasta hiljaisesta ihailijastaan. Otan tukea viereisen koivun rungosta, pelkään omien jalkojeni pettävän. Jesse antaa käsiensä liikkua paljaalla ylävartalollaan, näen kuinka se ihailee kuuta ja hymyilee itsekseen. Antaisin mitä tahansa, jos tietäisin mitä se ajattelee juuri sillä hetkellä. On kuin katsoisi jotain liikkuvaa taideteosta, jotain mikä ei oo tästä maailmasta. Jesse on kaunis, niin ulkoa kuin sisältäkin, miten Joni voi pettää sitä?
Jos mahdoton tapahtuisi, jos Jesse olisi mun, pitelisin sitä aina hyvänä, kohtelisin kuin aarretta, jota se todella on. Mutta Joni on oikeassa; se on mulle vain mahdoton unelma. Miten joku mun kaltainen voisi koskaan koskettaa mitään noin täydellistä? Mun unissa Jesse haluaa mut, mutta se on aina vain unta. Oon ystävä, en koskaan rakastaja. Yritän laihduttaa, yritän epätoivoisesti ja väsyn. Mun unissa oon laihtunut ja kun Jesse näkee mut, se tulee mun luokse ja sanoo rakastavansa mua, tiedän ettei todellisuus ole yhtä hellä, eikä koskaan voisi olla.
Jesse kääntyy, näkee mut ja hymyilee. Mun sydän lyö villinä. ”Mihin oikein hävisit? Ehdin jo huolestua.” Se kysyy ja katsoo mua uteliaana. ’Joni pettää sua, se pettää sua; mutta mä rakastan sua Jesse.’ Mun sydän huutaa, mutta pysyn vaiti muistaessani Jonin kylmät sanat. ”Kävin kävelyllä.” Vastaan lopulta ja astun hieman lähemmäksi. ”Miten sä oot täällä näin myöhään, eikö vesi oo kylmää?” Kysyn. ”Tiedäthän sä mut. Niin kaunis yö, ei viittis tuhlata sitä nukkumiseen. Eikä tää oikeastaan oo edes niin kylmää, tuu kokeilemaan.” Jesse virnistää. Katson sitä vielä hetken, se kallistuu taaksepäin , kastaa hiuksensa vedessä ja nousee takaisin, kuunsäteet leikkii yhä sen täydellisellä vartalolla ja mun mielestä Jesse näyttää aivan enkeliltä. Se katsoo muhun odottaen. ”En mä taida nyt.” Vastaan, en vaan halua että se näkee mun läskiä vartaloa vähissä vaatteissa.
Katson kun se ui hetken, sitten se alkaa palata kohti rantaa. ”Annatko mun pyyhkeen siitä maasta?” Jesse kysyy ja hymyilee mulle lähestyessään. Tajuan, että se on täysin alasti ja kiitän onneani, että pimeys kätkee mun punastuksen. Käännyn katsomaan pois, vaikka haluaisinkin katsoa, pelkään, että jos katson, en pysty olemaan koskematta. Ojennan Jesselle sen pyyhkeen. ”Voisi luulla, ettet oo koskaan nähnyt toista alastonta miestä ennen?” Se virnistää kuivatessaan itseään. Sen siniset silmät säihkyy kirkkaina. ”En ole nähnyt ennen sua.” Vastaan, ehtimättä harkita sanojani. Jesse hymyilee ja huomaan punastuvani taas. ”Ehkä parempikin ettet nähnyt, kylmävesi väristää tiettyjen paikkojen kokoa.” Jesse naurahtaa ja katsoo mua nopeasti.
”Laitetaanko grilliin tuli ja paistetaan makkaraa? Vai joko sua väsyttää?” Jesse kysyy pukiessaan päälleen. ”Ei mua väsytä.” Vastaan, ehkä vähän liiankin nopeasti. Voinko olla enää yhtään läpinäkyvämpi? Välillä haluan koskettaa sitä niin paljon, että luulen kuolevani. ’Mahdoton unelma, Jesse on mahdoton unelma’ Muistutan itseäni, kun huomaan miettiväni miltä tuntuisi suudella sen pehmeitä huulia. Haluan sitä niin paljon, enkä tiedä miten lakata haluamasta.
Istun lämpimän tulen ääressä, Jesse ojentaa mulle kaljan ja istuu mun viereen. Katson sitä salaa, kun se huokaa ja katsoo kohti taivasta. ”Niin kaunis yö.” Sen ääni on miltei kuiskaus. Jesse katsoo kohti tulta ja sitten mua. Mun sydän hakkaa; kuinka kaunis onkaan tulen lämmin valo sen kasvoilla, heijastuen sen silmistä. ”Kunpa aina voisi olla kesä.” Se sanoo sitten hymyillen. ”Niinpä. Vaikka ei talvikaan loppujen lopuksi olisi niin paha, jos ois joku jota pidellä.” Sanoinko ton just ääneen? Mietin ja kiroan itseni. ’Epätoivoinen, säälittävä ja ruma läski.’ Mun mieleni surkea itsetuntopoliisi kuiskaa mulle.
”Miten sun miesasiat muuten, ketään kiikarissa?” Jesse kysyy ja katsoo mua hymyillen. ”Oon ihastunut yhteen, mutten voisi koskaan saada sitä.” Vastaan hiljaa. ”Miksi? Koskaan ei tiedä jos ei yritä.” Se kannustaa ja tönäisee leikkisästi mun käsivartta. ”Äh mä tiedän, ettei se onnistuis. Se on ihan erisarjassa kuin mä. Se on kaunis, hoikka ja mä…no mä oon vaan mä; ylipainoinen norsu.” sanon ja tuijotan olutpulloa kädessäni. ”Antti, älä ajattele noin vähän itestäs. Se et oo niin pahannäköinen mitä sä kuvitelet ja en nyt sano tätä vaan koska oon vähän juonut tai koska oon sun ystävä.” Se koskettaa mun poskea, en uskalla hengittää. ”Sä oot aika söpö kundi Antti, no sulla on vähän ylipainoa, mutta mitä sitten?” Se hymyilee ja ottaa kätensä pois, tunnen yhä sen lämmön poskellani. ’Miksi sä kiusaat mua noin? Miksi kosketat ja hymyilet noin? Jos tietäisit, jos kertoisin nyt, niin muistaisitko vielä mitä sanoit juuri äsken, vai juoksisitko pois?’ Katson sen sinisiin silmiin; miten paljon mä haluaisinkaan koskettaa sitä nyt, miten uskomattoman paljon haluan suudella sitä… Mutta Jesse ei huomaa, eikö se näe sitä mun silmistä?
”Miten sulla ja Jonilla menee?” Kysyn viimein, ääni miltei juuttuen kurkkuuni. Jesse on hetken hiljaa, katsoo mua ja sitten kohti tulta. ”Hyvin, Joni on… Joni on täydellinen, rakastan sitä.” Se vastaa ja hymyillee. Haluaisin tarttua sen olkapäistä ja ravistaa sitä. ’Joni ei oo täydellinen Jesse, se ei ansaitse sua!’ Mun sydän huutaa, mutta yhä pysyn vaiti. Nielen pettymykseni, nielen kivun. Miten voisin kertoa ja katsoa, kuinka Jessen sydän särkyisi mun silmieni edessä? Miten voin olla kertomatta ja katsoa vierestä, kuinka se petturi pitelisi syleilyssään Jesseä, kuinka se kuiskailisi uusia valheita sille?
”Välillä vaan…” Jesse aloittaa varovasti. Käännyn katsomaan sitä hämmästyneenä, toiveikkaana. ”Niin?” Kysyn varovasti. ”Tää on varmaan tyhmää…” Jesse pudistelee päätään, huokaa. ”Se haluaa kokoajan, tai siltä musta tuntuu, se on…en jaksaisi niin usein ja…välillä se on vähän ahdistavaa.” Jesse myöntää hiljaa. Se kohottaa olutpullon huulilleen ja juo. ”Ei se oo tyhmää, tai siis, ymmärrän hyvin.” Kuiskaan, taistelen hiljaa itseni kanssa, kerronko vai en?
****************************************************************************
Palaute hyvin tervetullutta edelleen! =)
Yritän jatkaa pian, ehkä jo huomenna, koska tämä oli melko lyhyt osa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sanoit tätä tarinaa vain välinovelliksi odotellessasi inspiraatiota edelliseen. Minä pidän tätä paljon parempana. On kiinnostava avaus, että yksi päähenkilöistä ei olekaan kuvankaunis, kuten yleensä. Mutta nämä tarinalliset novellit eivät olekaan mitään runkkutarinoita, vaan kirjallisuutta.
Hyvin kirjoitettu tarina, jatka samaan malliin.
Miksi mun tekee mieli kiusata tota Anttia? Tää tarina on hieno, jatka pian.
wau tätä voi sanoa novelliksi! siis sä osaat kirjoittaa..ihanaa että on joskus muutakin kuin niitä ainaisia "pano novelleja"
Mä todella pidin, Antti ansaitsee onnen! Toisin kuin sika Jesse
Sinä sitten osaat kirjoittaa mainiosti, jatka samaan malliin, odotan jatkoa tarinaasi innolla! :)