olin tänään ultrassa toisen kerran, sillä sikiö oli viimeksi viikkoihin nähden pienikokoinen, muuten kylläkin kaikki oli täydellisesti kunnossa, eli lääkäri painotti, ettei minkäänlaista huolta, sillä toinen ultra olisi vain viikkojen tarkistusta varten.
no tänään taas tosiaan innoissamme menimme ultraukseen ja odotimme näkevämme kuinka paljon vauveli oli edellisestä kerrasta kasvanut :)
siinä sitten lääkärin aikansa tarkistettuaan taas kaikki vauvan mitat ja selkärangan ja tutkittuaan kauan sydäntä hän ilmoitti, että nyt tarvitaan parempi ultrakone. eli naapurihuoneessa olisi vielä tänään vapaana uusi kone, koska täytyisi tarkistaa sikiön peräpäässä olevat tummat alueet, joista ei voinut varmaksi sanoa tällä koneella, että mitä ne olivat.
sitten lääkäri alkoi selittämään jotain selkärankapoikkeavuudesta, mutta kuitenkin jalat liikkui erinomaisesti, "kuten itsekin aivan varmasti näitte"
Lääkäri mainitsi, että ottaa siihen toiseen ultraukseen toisenkin lääkärin avukseen, että saavat selville, mikä tämä nyt sitten on..
itse aloin sitten siinä vaiheessa miettimään kaikkia kauheuksia, että jos se onkin nyt pahastikin sairas. Alkoi pyörryttämään mielettömästi ja siinä sitten jouduinkin jo menemään kyljelleni, sillä tuli mielettömän paha olo, ja itku oli kurkussa kokoajan..
hetken siinä sitten makasin, kunnes lääkäri ohjasi mut toiseen huoneeseen odottamaan laitteen vapautumista.
siellä sitten tunti odoteltiin ja kauhisteltiin, ja siinä samassa huomattiin vauvan ensimmäiset potkut mahan läpi ^^ se sai hiukan rauhoitettua..
no sitten se kone sitten vapautui ja meidät ohjattiin tutkimushuoneesee, jossa olikin neljä lääkäriä odottamassa O_O
elikkäs melkein kaikki paikan ultraajat..
siinä vaiheessa ei voinut ajatella muuta, kuin että kaikki ei todellakaan ole kunnossa..
siinä lääkärit keskenään hetken ihastelivat uutta konetta ja sitten alkoivat kaikki katselemaan ruutua tarkasti, kun yksi, kylläkin erittäin taitava lääkäri ultrasi ja tarkensi lapsen peräpäähän...
kukaan ei osannut sanoa mikä se oli, mutta veri siinä ei kiertänyt ja se oli halkasijaltaan 2cm, mikä on erittäin paljon, kun vauvan reisiluun pituus oli 4cm.
lääkärit etsivät siinä aikansa kirjastakin, että mikä se olisi ja sanoivat, että se olisi luultavasti jonkinlainen kasvain. selkärankaan se ei kuulemma vaikuta mitenkään, sillä se selkäranka oli ehyt. puhuivat he jotain synnytyksestäkin jne. mutta kaikki tämä meni aivan ohi, kun hätä lapsesta oli suuri..
lähetteen sain sitten taysiin ja tätä aletaan seurailemaan mikä tämä olisi..
sen he mainitsivat, että tälläisiä esiintyy joka 40 000:lla lapsella..
päivät voivat alkaa niin ihanasti odottaen ultraa, että kuinka se vauva siellä taas möngertää ja päättyä tuskaiseen tietoon lapsella olevasta hädästä..
ennen tätä toivoin, että pääsisin vielä muutamaankin ultraan katselemaan vauvaa, ja suunnittelin jopa 4d-ultrausta, mutta tämän jälkeen sitä toivoo, ettei joutuisi enää yhteenkään ultraan..
no toivotaan parasta...
tämä oli sitten aivan pakko purkaa tänne, kun ei oikein kenenkään kanssa ole kasvotusten asiasta kyennyt juttelemaan itkuun pillahtamisen vuoksi..
no mutta onko kenelläkään kokemuksia tälläisestä, että lapsella löydetään jonkinlainen kystä/kasvain, josta ei ole varmaa tietoa, että mikä se on..? miten on lopulta käynyt?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Voi että! Tosi kurja ja epätietoinen tilanne, paljon TSEMPPIÄ, kyllä se siitä vielä selkenee!!! t.eräs odottaja
Mulla ei valitettavasti ole kokemusta tuollaisesta, mutta haluan lohdutukseksi sanoa, että jospa se ei olisi kovin vakavaa.
Ajattelin, että kun kerran liikkuu siellä ja jos vauva kerran voi liikuttaa jalkojaankin.
Siis se oli peräpäässä kuitenkin, ettei sydämessä tai ihan sen vieressä?
Jos se jotain on niin toivotaan, että sille voidaan jossakin vaiheessa jotain tehdä :)
Toivottavasti kaikki menee kaikesta huolimatta hyvin!
Osaan kuvitella huolesi, mutta koita pystyä rentoutumaan ja pidä itsestäsi huolta!
Voimia.
juu se oli ihan peräpäässä peppuvaon yläpuolella.
sydämet ja aivotkin siinä samalla vielä varmuuden vuoksi syynättiin, ja niissä ei sitten ollutkaan mitään vikaa, onneksi!
kyllä tässä toiveikkaita pyritään olemaan, mutta väkisinkin tulee mietittyä, että onko sen jotenkin itse aiheuttanut, onko koira hypännyt päälle vai muuten tökkäisyt saaneet sen aikaan.. vai miten se on päässyt syntymään. naurettavaahan tämä itsensä syyllistäminen on, mutta kai sekin on tässä vaiheessa ihan luonnollista?
ja kun katselin kuvia tästä diagnoosista, niin aika kauhealta eräs tapaus näytti.
ja sitten vielä se, että vaikkei se pahanlaatuinen olisikaan, mutta vaatisi leikkauksen syntymän jälkeen, niin sitten kauhistuttaa ajatus siitä, että alkaa ns. sairaalakierre tämän vaivan kanssa :/
ja tässä nyt yksi erittäin paha kuva, mikä löytyi:
http://sprojects.mmi.mcgill.ca/embryology/earlydev/anomalies/sacroteratoma.html
täytyy nyt todellakin toivoa, ettei se ihan noin pahaksi yllä...
Eikö sulta otettu lapsivesipunktiota? Itsellä jonkinlainen tunne siitä, miltä susta tuntuu. Meidän tulevalta vauvalta löydettiine eräänlainen rakennepoikkeavuus jo rakenneultrassa. Seuraavalla kontrollikäynnillä kehoitettiin ottamaan punktio, johon suostuimme. Tulokset olivat normaalit kromosomit. Tuo kasvain/kysta saattaa hävitä ihan itsekseenkin vaikka, toivoa on! Pidän täällä sulle peukut ja varpaat pystyssä, ja toivon onnea teille odotukseen:)! Voimia ja jaksamista!
ei otettu lapsivesipunktiota.
kukaan ei edes maininnut siitä mitään.
kai se tutkitaan sitten prinpohjin siellä taysissa, kun ainakin keskusäitiysneuvolassa lääkärit olivat erittäin kiinnostuneita että mikä se on.
ja tähän tuli vielä mieleen se, että yleensä olen ollut kaikkia ylimääräisiä ihmisiä toimenpidehuoneessa vastaan, mutta nyt kun niitä lääkäreitä oli siellä neljä ja he keskustelivat keskenään mahdollisuuksista, itsekin sai selville asioita enemmän :)
sillä yleensä se yksinäinen ultraaja mutisee vain yksinään ja miettii mitä se on..
eli tästälähin päästää mielellään kaikki opiskelijat vaikka sitten synnytykseen jne. :)
uskon että susta tuntuu ihan kamalalta :(. meidän vauvalla on 6cm x 6cm kysta munasarjoissa ja sekin jo huolettaa,vaikka se on kuulemma tosi yleinen tyttösikiöillä.mutta sitä vaan miettii,että joutuuko vauva kärsimään kovista kivuista,sillä eihän hänen munasarjatkaan kovin isot voi olla!?!?itselläni on ollut kaksi kertaa munasarjakysta ja kipu on ollut sietämätöntä.lääkärit sanoo,ettei vauva kipua siitä tunne,mutta jotenkin vaan maalaisjärkeäkin käyttäen tuntuu siltä....
paljon voimia sulle ja toivottavasti ei todellakaan mene niin pahaksi kuin minkä kuvan laitoit!!tsemppiä ja toivottavasti et nyt ihan joka päivä ressaa tuota,sillä sekin vaikuttaa vaaviin... :(
juu.. toi vauvan kivun sietäminenkin on todellakin käynyt mielessä ja useasti.
nyt sitä alkaa kuitenkin olemaan jo positiivisella päällä, sillä voihan se kadota itsestäänkin..
sitä aina ajattelee sitä pahinta vaihtoehtoa.
ja kun eilen eräs tuttavani kertoi, että hänen ystävänsä lapsi kuoli kahden päivän ikäisenä, sillä se oli täynnä kasvaimia. Tuollaiset tarinat lähinnä lisäävät epätoivoa, mutta jokainen on kuitenkin yksilö.
se mihin toinen kuolee, toinen voi hyvinkin selvitä :)